torstai 31. heinäkuuta 2014

032. Lepäilyä, kalastusta ja uusia elämyksiä

Rankka ajomatka vaati veronsa. Vielä kahden hyvin nukutun yön jälkeen olo ollut hieman nuutunut ja raukea. Mutta lepo on tehnyt hyvää. Ja uusia elämyksiä on hankittu siinä ohessa roppakaupalla. Tai ainakin jotkut ovat hankkineet.

Itse ongittu kala maistuu aina hyvältä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Jo heti ensimmäisenä yönä, heti pitkän ajomatkan jälkeen, isä Neculai meni kalastamaan mato-ongella. Ja kalaa on tullut sillä tavoin (ongella) ja myös verkoilla. Ja sitä on grillattu ja savustettu ja syöty. Kaikki, mitä järvestä on noussut. Oli ne sitten särkiä, lahnoja, ahvenia tai kuhaa. Ja mitä suurimmalla ilolla, sillä onhan ne itse pyydystettyjä ja valmistettuja.

Päijänteellä
(Kuva (c) Petja Pyykkönen)

Järvi ja luonnonvesi ovat romanialaisille hieman outoja ja jopa pelottavia elementtejä. Siellä kotimaassa kun niitä ei suuresti ole. Pojat uivat mieluusti, mutta lähellä rantaa. Veneily on samalla pelottavaa ja kokemuksellisen mukavaa, ainakin pojista, kun saavat ajella (ohjata) moottoriveneellä. Gheorghe on mennyt joka kerta mukaan verkon nostoonkin.


Mämminiemi.
(Kuva (c) Petja Pyykkönen)
Petja vei vieraat veneellä piknikille Toivakan Mämminiemeen, upeille paikoille. Pitivät kovasti, mutta tuuli pelotti, vaikkei vielä vaahtopäitä näkynytkään. Niitä näkyi sitten myöhemmin tänään (torstaina) oikein kunnolla, kun Päijänteellekin nousi todella mahtava myräkkä. Oheisessa kuvassa näkyy, kun frisbee-maalin suojahuppu on vaaka-asennossa kovan tuulen vuoksi. Normaalisti se roikkuu maalin alla. Järvellä vaahtosi laineet ja puut taipuivat tuulen voimasta. Jyväskylässä par'aikaa oleva MM-rallitapahtumakin oli kuulemma jouduttu keskeyttämään, kun Paviljongilla, rallin keskuspaikassa, oli ollut hieman kaaosta.


Tuuli kovasti. Maalin musta suojapussikin on vaaka-asennossa. Taustalla sanuna.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Vieraat ovat nyt siellä, tutustumassa Jyväskylään ja katselemassa paikkoja ja rallitapahtumia. Saa nähdä, mitkö ovat tunnelmat. Me olemme lepäilleet mökillä poikani kanssa ja nauttineet mm. kalakukkoa, jota tarjosimme myös vieraille. He ovatkin tämän vierailunsa aikana saaneet syödä useita perinneruokia ja muita herkkuja ja me muut siinä ohessa.

Kalakukko, made by Sonja's mother.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)


Tämän päivän kokemuksiin on kuulunut myös vesihiihto, jota Petja esitti melko taitavasti Päijänteellä. Pojat – Gheorghe ja Andrei – olivat veneen kyydissä ja ihmettelivät hulluja suomalaisia.

Vesihiihtoa Päijänteellä.
(Kuvat (c) Hannu Pyykkönen)



Minulle on ollut parasta tavata vunukoita, joita olenkin kaivannut kovasti. Olen saanut runsaasti haleja ja ne ovat olleet parasta lääkettä väsyyn. Nukumme täällä vielä yhden yön ja sitten matkustamme Tampereelle ystäviemme luo ja pojat pääsevät mahdollisesti Särkäniemeen. Katsotaan nyt. Kokemuksia on ollut varmaankin sulateltavaksi vaikka seuraavaksi puoleksi vuodeksi, mutta aina uudet ovat tervetulleita.

Ilmakivääriammuntaa mökillä.
(Kuvat (c) Hannu Pyykkönen)


Hannu
elämän matkaaja

031. "Ei, se ei ole poro. Se on hirvi"

Maanantai-iltana Ivalossa pohdimme asiaa ja teimme päätöksen: seuraavana päivänä, tiistaina, ajamme suoraan Ivalosta Muurameen. Aloitamme aamulla aikaisin ja lepäämme riittävästi välillä ja tarvittaessa vaihdamme kuljettajaakin. Näin teimme, vaikka matka oli tappava, yli 800 km, tarkemmin noin 860 km ja ajoaika yli 10 tuntia.

Aloitimme ajamisen Ivalosta jo noin klo seitsemän aikoihin aamulla. Lämpötila oli romanialaisille kylmä, hieman yli kymmenen asteen. He palelivat, piti laittaa lämmitys päälle autossa. Minä hikoilin. Muutoin ajaminen oli helppoa, aurinko ei porottanut, hieman tihuutti vettä välillä, mutta ei paljoa. Mutta matka oli pitkä.
Porojakaan ei näkynyt teillä hirveästi. Hirvi kylläkin nähtiin jossain Oulun tienoilla. Kaikki huusivat ihmeissään, että onpas suuri poro. Minä yritin vakuuttaa, että ei ollut, se oli hirvi. Tuli hetkeksi hiljaista autoon ja sitten kysymys: ”Paljonko se painaa?” Vastauksesksi riitti maininta: ”Riittävästi!”
Napapiiri / Arctic Circle
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Santa's Workplace
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Santa's Post Office
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Souvenirs.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Eka lyhyt pysähdys Sodankylässä, seuraava Rovaniemellä, Joulupukin maassa, missä tapasimme tietysti itse Joulupukinkin. Otimme pakolliset kuvat ja videot Joulupukin kanssa ja Gheorghe ja Andrei lauloivat hänelle romanialaisen joululaulun. Kovin oli otettu Joulupukki laulusta ja lupasi lähettää kirjeen perässä Romaniaan ja tulla tapaamaan ensi jouluna.
The way to the Santa's Office.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)


Vierailimme myös Joulupukin virallisessa postitoimipaikassa ja luimme romanialaisten lasten lähettämiä kirjeitä Joulupukille. Tietysti vilkaisimme myös muutamaa lukuisista matkamuisto- ym. myymälöistä ja matka jatkui Rovaniemelle, missä kävimme kiittämässä isä Slavaa (joka tosin ei ollut paikalla) hänen avustaan ja ystävällisyydestään.

Sitten aloitimme viimeisen noin kahdeksan tunnin seuraavan ajomatkan Oulun, Kemin ja Pulkkilan kautta kohti Keski-Suomea ja Muuramea. Ajoimme aina noin pari tuntia ja sitten pidimme tauon. Jossain välillä valmistin vieraille autossa lenkkimakkaraomeletin Hannun tapaan ja Christina teki salaatin. Pulkkilassa pysähdyimme tankkaamaan ja vieraat löysivät sieltä edullisen kirpparin ja laatikollisen tuliaisia.

Perillä Muuramessa olimme illalla hieman ennen yhdeksää. Sauna odotti meitä ja saimme myös maittavaa juomista ja syömistä. Isä Neculai painui heti kalastamaan ja söikin sitten kaikki kalastamansa kalat – joita nousi kohtuullisesti – joko savustettuna ja grillattuna seuraavana päivänä.

Minä – kumma kyllä – tykkäsin enemmän nukkua. Mikä lie!


Hannu
elämän matkaaja

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

030. Jäämerellä

Yö maistui hyvältä Sevettijärvellä pitkän ajomatkan jälkeen. Totuttuun tapaan nukuin autossa (takaosassa) ja pojat etuosassa. Poikien vanhemmat nukkuivat sisällä oikeissa sängyissä. Takana oli maittava ateria ja sauna. Ulkona eivät kovin viihtyneet, vaikka käyttivät nyt ensimmäistä kertaa myös ”hyttyshattuja”. Siellä kun oli muitakin – miljoona itikkaa.

Sevettijärven ortodoksisella hautausmaalla.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa Neideniin ja siitä edelleen Norjaan Kirkkoniemen eli Kirkenesin ohi kohti Venäjän rajaa. Aivan rajan tuntumassa käännyimme pohjoiseen ja ajoimme pientä osin asfaltoitua, osin hiekkatietä kohti Grense Jakobselveä ja Jäämertä, arktista valtamertä.

Norjan ja Venäjän välinen raja-asema. Tästä pääsee Murmanskiin.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Norjassa oli – saamani tiedon mukaan – jonkinlainen terroristiuhka ja siksi meidätkin tarkastettiin rajalla melko tarkkaan. En ole koskaan ollut kontrollissa Norjaan mennessäni, mutta nyt kaksi konepistoolein ja muutenkin varustautunutta, tummiin virka-asuihinsa pukeutunutta norjalaista poliisia tarkasti auton ja ihmiset melko tarkkaan. Jopa auton vessa ja minun sänkyni tarkastettiin, lienee ollut aihetta. Kuulin myöhemmin, että Lapissa oli noussut pieni häly siitä, että Suomen hallitus oli antanut Norjan poliisille luvan tutkia asein varustettuina ihmisiä ja autoja myös Suomen puolella olevilla raja-asemilla. Siellä kun ei enää ole vain Norjan tai Suomen raja-asemia, vaan ne ovat yhteisiä ja joku niistä – mm. Utsjoella – sijaitsee Suomen puolella.

Norjan ja Venäjän raja kulki pienessä joessa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
No perillä melkein kääntymispisteessämme tien vieressä oli osan aikaa aivan lähellä Norjan ja Venäjän raja, jota seurasimme jonkin matkaa. Perillä muutaman kymmenen kilometrin päässä odotti kaunis kallioinen ranta ja kylmä, aava valtameri. Jokunen muukin – tosin vain muutama: yksi auto Ruotsista, yksi Virosta ja yksi Saksasta sekä suomalainen moottoripyöräilijä – oli löytänyt paikan. En tiedä, mistä he olivat tiedon saaneet. Paikkaa kun ei suuremmin mainosteta.
Grense Jakobselv Norjassa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Jäämerellä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Hannu's Cafe
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Hannu's Cafe aukeni jonkin ajan kuluttua ja kahvia sai oma väki Jesse ja romanialaiset, mutta sitä riitti virolaisillekin, jotka olivat kuumasta kahvista onnellisia. Mereltä kun tuli hieman viileää (= joidenkin mielestä kylmää) tuulta, joten lämpötila oli erilainen kuin manner-Suomessa. Isä N. Ja Christina kävivät kastautumassa Jäämeressä ja nyt heillä on siltäkin osin jotain kerrottavaa kotiin palattua. ”Parhaimmillaan” kun lämpötila pohjoisessa oli huomattavasti alle sen, mitä se oli lämpimillinpään. Lämpimin oli jossain vaiheessa hieman yli + 30 astetta ja kylmimmillään noin hieman yli 10 astetta.
1800-luvulla rakennettu luterilainen kirkko Grense Jakobselvessä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Connecting People in Norway.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Romanialaiset palelivat. Heillä kun tuo + 30 astetta on kesäisin normaali lämpötila. Norjassa heillä olikin sitten kaikki lämmin vaatetus päällään. Ero romanialaisten ja suomalaisten välillä ilmeni autossa: kun minä helteellä (+25) nukkumaan mennessä avasin auton kattoikkunan ja heitin peiton pois, romanialaiset sulkivat oman kattoikkunansa, koska palelivat, ja kietoutuivat lämpimään peitteeseen.

Norjassa
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Paluumatka sujuikin sitten mukavasti, hevonen kun kulki kotiin päin nopeammin. Pistäydyimme tullessa vielä Kirkkoniemessä (Kirkenes) ja tutustuimme myös Norjan Neidenissä olevaan Pyhä Georgioksen tšasounaan. Paluumatkalla täydensimme ruoka- ja polttoainevarastoja Suomen puolella Näätämössä ja ruokailimme Sevettijärvellä maittavan aterian.

Savustettu nieriä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Olin ostanut Kaamasesta tulomatkalla maittavan savustetun nieriän ja tein sille jälleen kerran oman Lappi-special- HAP-jogurttikastikkeen niillä aineilla, mitä nyt sattui olemaan mukana autossani. Keitimme uusia perunoita ja Christina valmisti maittavan salaatin. Hyvin maistui – Jessellekin, joka hieman hämisteli tilannetta, mutta alistui nöyrästi kohtaloonsa ja söi.

Sevettijärveltä matka jatkui takaisin Ivaloon, jossa kaiken varalta yövyimme, sillä takana oli pitkä matka kapailla teillä ja edessä – vaikka emme sitä vielä silloin heti tienneet – pitkä matka seuraavaan kohteeseen.


Hannu
elämän matkaaja

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

029. ”This is Lappland!”

Matka Kuusamosta Juuman leirintäalueelta alkoi mukavasti: söimme aikaisen aamupalan ja olimme tien päällä jo kahdeksan maissa, mikä on melko hyvä suoritus eteläeurooppalaisille. Matka tuntui pitkältä, sillä suunnitelmissa oli ajaa Ivaloon asti, mutta, mutta …

Lähtö Kuusamosta Juumasta aamulla varhain.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Kuusamosta matka jatkui Kemijärven suuntaan ja pysähdyimme ensimmäiselle lyhyelle tauolle ensin Kemijärvellä ja sitten jatkoimme Pelkosenniemen sekä Andy McCoyn patsaan kautta Sodankylään. Takana oli aikainen, mutta tarvittaessa täyttävä aamupala Juumassa, joten ajattelimme syödä paremmin sitten Ivalossa. Mutta, mutta ...

Ivalossa isä Erkin kanssa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Lyhyt eväsleipien syönti Porttipahdan tekojärven rannalla ja sitten kohti Ivaloa, jossa oli tarkoitus tehdä runsaampi ateria. Mutta suunnitelmat muuttuivat ajon aikana kokonaan. Matka Ivaloon oli pitkä, noin 380 km ja melkein viiden tunnin ajo ja se kuluessa näytti siltä, että ennättäisimme jotenkin mukaan isä Slavan läksiäisiin Ivaloon. Emme ennättäneet, mutta läksiäiskahville pääsimme kuitenkin isä Erkin ja hänen vaimonsa avulla. Ivalossa teimme päätöksen jatkaa matkaa vielä noin reilut 150 km Sevettijärvelle. Näin kokonaismatkaksi tuli tappavat 530 km.

Onneksi sää oli hieman viileämpi ja ajo sujui siksi ihan mukavasti. Lisäksi tiekin oli oivassa kunnossa. Hieman takaraivossa kaihersi ajatus siitä, että mukana ei ole ehjää vararengasta, mutta eiköhän senkin ennätä jostain saada korjatuksi. Ivaloon saapuessa muuten näimme eka kertaa poliisin. Yksi auto tuli vastaan ja toinen auto pysäytti kaikki autot ja puhallutti alkomittariin. Ivalossa oli jotkut rokkijuhlat, syy lienee siinä. Minä henkäisin pyöreät nollat.

Tarkoitus oli ostaa polttoainetta Ivalosta, mutta tuohkeissani ja ilmeisesti vanhuuttani unohdin sen ja se oli kostautua melko pahasti piakkoin. Kun lähestyin Kaamasen risteystä, huomasin, että diesel oli ihan lopussa. Vaihtoehdot olivat vähissä: seuraavalle huoltoasemalle (josta minulla ei ollut tietoa) tai takaisin Inariin (n. 40 km). Inariin asti polttoaine olisi ehkä juuri ja juuri riittänyt. Sopivasti sattui paikalle Kaamasen Muorin puoti, jonka parkkipaikalle kurvasin ja kysyin asiaa.

Huoltoasema oli Kaamasen kievarissa noin seitsemän kilometrin päässä ja olo helpottui. Ostin asian kunniaksi kohtuullisen kokoisen savustetun nieriän seuraavan päivän eväsruuaksi. Kaamasessa sitten muuten selvisi, että täydellä tankillisella ajelee noin reilut 700 kilometriä. Tulipahan sitten tuokin asia testattua ja sain tankin täyteen, minkä jälkeen voimme suunnistaa turvallisesti ja kovasti huojentuneena Sevettijärvelle.

Melkein Lapissa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Tiellä oli vilahdellut jo Kuusamosta alkaen melko tiuhaan poroja, jotka joka kerta aiheuttivat vieraissa ihastusta ja ihmettelyä. Miten on mahdollista se ja se asia, missä ne oikein ”asuvat”, kuka ne omistaa, mistä he tietävät omansa ja moneen muuhun kysymykseen tuli vastattua tai toki joku saattoi jäädä myös ilmankin. Jossain Kemijärven alapuolella Suomutunturin tienoilla otimme sitten tietysti sen pakollisen Lappiin siirtymiskuvan. Minä otin kuvan Kainuusta ja vieraat seisoivat Lapissa. Nyt vihdoin voin sanoa: ”This is Lappland!”

Nyt olemme Lapissa!
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Sevettiin saavuimme melko inhimilliseen aikaan noin viiden maissa illalla ja Christina valmisti meille kaikille ja Sevettijärven kirkolla seurakunnan tiloissa työskentelevälle Jesselle maittavan aterian. Aterian jälkeen menimme sitten syöttämään ulkona olevia eläimiä – itikoita, joita siellä olikin kohtuullisen paljon. Jälleen kerran saimme nähdä romanialaista itikkatanssia, jota Andrei ja Gheorghe esittivät. Minua ne eivät jostain syystä suuremmin pistelleet, kun oli maittavampaa ruokaa tarjolla.

Sevettijärven hautausmaalla.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Vierailimme Sevettijärven Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kirkon luona olevalla kolttien hautausmaalla, joka onkin melko erikoinen nähtävyys poronjäkälillä peitettyine hautakumpuineen, pienellä ”katolla” varustettuine risteineen ja joidenkin ristien päällä olevine lintusymboleineen.

Ohjasin vieraat vielä Sevettiärven biitsille, mutta he eivät jostain syystä viihtyneet siellä kovin kauaa, koska siellä oli muitakin – siis noita miljoonittain noita itikoita tai sääskiä - ihan miten vain. Kaiken tämän jälkeen romanialaiset ymmärsivät melko hyvin, mitä tarkoitti tuo lauseeni: ”This is Lappland!”

Hannu
elämän matkaaja

lauantai 26. heinäkuuta 2014

028. ”Olemmeko jo Lapissa?”

Lauantaina olen saanut vastata monta kertaa kysymykseen: ”Olemmeko jo Lapissa?” Ja vastaus on ollut koko ajan: ”Ei, olemme vasta Kainuussa.” Vieraani ovat malttamattomina odottaneet, millaista on Lapissa. Mutta tänään saimme jo hieman osviittaa siitä: näimme poroja.

Ensimmäistä kertaa matkailuauton kuljettajana.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Ensimmäisen kerran minäkin näin poroja jo Hyrynsalmella. Koskaan aikaisemmin en ole niihin ”törmännyt” näin alhaalla (etelässä). Onneksi ei nytkään sanan mukaisesti törmätty, vaikka kuskina oli välillä isä Neculai. Kuusamon korkeuksilla poroja alkoikin olla jo suurempina ryhminä, mutta ei vielä kuitenkaan laumoina. Kovin oli niillä karva lähdöllään ja muutenkin eläimet melko nuutuneen näköisiä tällä helteellä. Mutta niin oltiin mahdollisesti mekin. Lämpötila ulkona oli hieman alle 30 asteen kokoa ajan ja kun autossa ei ole oikeaa ilmastointilaitetta, siellä oli välillä kuuma. Ihan sitten oikeasti.

Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkko.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Matka jatkui Pyhittäjä Stefanos Tunnustajan erakkolasta ensin Kajaaniin, missä vierailimme seurakunnan todella kauniissa ikonimaalareitten Petros Sasakin ja Alkiviadis Kepolaksen kauniiksi ikonein ja secco-maalauksin koristelemassa Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kiitos isä Reijolle kirkon esittelystä.

Hiljaista kansaa löytyi jälleen Ämmänsaaren lähettyviltä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Kajaanista matka jatkui kohti pohjoista ja pienen Ämmänsaaressa vietetyn ruokatauon jälkeen jatkoimme matkaa Kuusamoon, jossa jälleen kerran piti huoltaa autoa. Auton toinen ajovalo oli näet pimeänä ja vastaan tulijat vilkuttelivat meille valoja. Edellisen päivän rengasrikkoa emme vielä ajatelleet hoitaa kuntoon, sen aika on sitten myöhemmin. Alla oli uusi vararengas ja ongelmia ei ollut.

Niskakosken riippusilta lähellä Juumaa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Kuusamon kirkonkylästä jatkoimme matkaa Juumaan, jossa meille oli varattuna sekä mökki että matkailuautopaikka. Vein vieraat läheiselle riippusillalle ja neuvoin tien Myllykoskelle ja Jyrävän luo, minne he sitten maukkaan Christinan tekemän aterian jälkeen lähtivätkin patikoimaan.

Muutoin matka oli onnistunut: siellä oli mainiot maisemat ja sää jonkin aikaa jopa mukavaa. Mutta vain hieman aikaa, kohta jyrähteli ukkonen ja alkoi sataa todella valtavasti. Vieraat olivat Karhunkierroksen poluilla ilman sadetakkeja ja ilman sontikkaa. Ukkonen iski kerran todella lähelle matkailuautoa. En ennättänyt nähdä edes salamaa, kun se osui ihan lähelle niin, että koko auto tärähteli. Jyrinä oli melkoista ja sade valtavaa. Voi vieras parkoja! Minulla ei ollut enää mitään muuta tehtävissä, kuin odottaa ja toivoa, että mitään vakavaa ei ole tapahtunut.

Kohta he sitten tulivatkin läpimärkinä, yhdenlaisen Lapin kasteen saaneina, osin kauhistuneina, mutta pääosin kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampina ja lopulta ihan onnellisina. Etsin jostain salakaapistani asian kunniaksi hieman lakkaista Lapponiaa lämmikkeeksi.

Aamulla matka jatkuu sitten sinne ihan oikeaan Lappiin, kohteenamme on nimittäin Ivalo tai jos jaksamme, menemme Inariin asti. Sitten olemme Lapissa ja katsotaan nyt, millaisia kokemuksia sieltä löydämme.

Hannu
elämän matkaaja

027. Luostarikierrokselta Suonenjoen kautta erakkolaan

Torstai olikin sitten varattu kokonaan luostarikierroksille. Aloitimme sen Heinäveden Lintulan Pyhän Kolminaisuuden nunnaluostarista. Olen aina pitänyt suuresti vierailuistani sinne. Niin nytkin. Lintulan sisaret ovat hienoja ihmisiä ja he huomioivat meidät aina kauniilla tavalla. Niin nytkin.

Romanialaiset vieraat sisar Kristodulin kanssa Lintulassa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Menimme heti aluksi luostarin kirkkoon ja meille olisi tarjottu siellä ruokaakin alakerran ruokalassa, mutta aikomuksemme oli mennä lounaalle Valamoon. Tapasimme kirkossa luostarin johtajattaren, igumenia Mikaelan ja nunna Kristodulin ja isä Neculai sai verestää kreikan kielen taitojaan puhumalla Kristodulin kanssa kreikkaa. Nunna Kristoduli ihmettelikin, kuinka hyvin isä Neculai puhui kreikkaa, vaikka oli asunut Kreikassa "vain" 9 kuukautta. Olimme muuten suurimman osan tuosta ajasta naapureina Ateenassa Moni Pendelissä. Hän asui viereisessä keljassa ja pohdimme usein luostarin käytävillä elämämme menoa ja perheittemme selviytymistarinaa kotimaissamme - hänen Romaniassa, minun Suomessa.

Kreikan kielen praktiikka jatkui sitten Valamossa, kun tapasimme siellä kreikkalaisen ikonimaalauksen opettajan. Lintulassa ja Valamossa kävimme myös tervehtimässä tuttuja ystäviämme ja muitakin hautausmaalla ja romanialaiset lauloivat kauniita kirkkoveisuja kirkossa. Tapasin siellä myös useita tuttuja. Oli oikein mukava vierailu jälleen kerran.

Ystävyyttä Suonenjoella.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Heinävedeltä suunnistimme sitten ystävieni Juhanin ja Helenan luo Suonenjoelle ja saimme siellä jatkohoitoa Gheorghen korvatulehdukseen, saunoimme ja grillasimme - tällä kertaa kanaa. Oli ihanaa viettää jälleen leppoisaa kesäiltaa hyvien ystävien kanssa. Uni maittoi hyvin täyteläisen päivän ja grilli-illan jälkeen, eikä kurkienkaan huutelu aamuyöllä suuremmin haitannut.

Ukko-Kolilla.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Aamulla matka jatkui Kolille, jossa kiipesimme Ukko-Kolin huipulle ja isä Neculai poikiensa kanssa kävivät katsomassa myös Akka-Kolin ja Paha-Kolin. Kolilta matka jatkui Nurmekseen, jossa tapasimme isä Andrein ja hänen perheensä, kävimme kirkossa ja jatkoimme matkaa Valtimolle.

Valtimon Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jonka sisäosan on suunnitellut ja melko pitkälti myös toteuttanut (mm. maalannut ikonit) munkki Stefanos Valtimolta.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Valtimon todella kaunista kirkkoa emme jättäneet väliin, vaan kävimme sielläkin, sillä seuraava yöpymispaikka oli kirkon sisustuksen ja koko sen interiöörin suunnittelijan, munkki Stefanoksen luona hänen erakkolassaan.
Joillakin on jo kaiken varalta kotona sädekehä, jos vaikka joskus tarvitsisi. Tämä tosin on liian suuri.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Eturenkaan vaihto Valtimolla.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Ongelmitta emme matkaamme toki tehneet, sillä Valtimolla huomasimme, että matkailuauton kuskin puoleinen eturengas oli tyhjentymässä. Kylmä hiki nousi otsalleni: oli perjantai ja kello oli 17 ja minulla ei ollut suuremmin mukana mitään työkaluja renkaan vaihtoon.

Paikkakunnalta löytyi korjaamo, jonka toinen omistaja tuli paikalla ja laittoi alle – kohtuulliseen hintaan lisäksi – vararenkaan ja matka pääsi jatkumaan perille kohteeseemme. Siellä, Pyhän Stefanos Tunnustajan erakkolassa – meitä odottikin todella maittava vihannes- ja kala-ateria, jonka paikan isäntä, munkki Stefanos oli meille valmistanut. Ilta kului vierailulla Rasimäen tsasounaan ja Tulehmon kyläkeskukseen ja ihmetellessä kylän yhteisöllisyyttä.

Illalla ei tarvinnut kovin kauaa unta maanitella, mutta tämän jutun kuitenkin kirjoitin ennen nukkumaan menoa ja julkaisen sen sitten joskus huomenna eli nyt.


Hannu
elämän matkaaja

perjantai 25. heinäkuuta 2014

026. Oopperajuhlilta saunaan

Vaikka vunukoitten, lapsenlapsieni, kanssa peuhaaminen onkin mukavaa, matka jatkuu. Lappeenranta jäi taakse ja uudet maisemat odottivat meitä. Pientä ongelmaa tosin aiheutti Gheorghen korvatulehdus, joka aiheutui hänen uimaretkestään ja veden joutumisesta korvaan.

Löysimme yksityisen lääkärin – miellyttävän georgialaisen, ortodoksisen miehen, jolla myös oli poika nimeltään George – joka hoiti asian kuntoon ja nyt meillä on mukana tehokas antibioottikuuri korvakipuiselle. Ja hintakin oli veljellisen ortodoksinen, vaikka kyseessä oli melko kalliin yksityisen lääkärikeskuksen työntekijä. Aikataulu muuttui hieman suunnitellusta, mutta onneksi meillä on aikaa ja väljyyttä aikataulussakin.
Gheorghe ja oinas Savonlinnassa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)
Samoin suomalaisen lääkäriystäväni apu oli mukavan juohevaa ja auttoi meitä suuresti asioiden hoidossa. Matka jatkui kohti Valamon ja Lintulan luostareja. Hieman muutimme suunnitelmia ja jätimme luostarivierailut seuraavaan päivään, torstaihin. Mutta iloinen asia oli se, että Andrein matkalaukku odotti häntä Valamon respassa ja kaikki tavarat olivat mukana ja lisäksi ilmeisen ehjiä.
Olavinlinna Savonlinnassa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Matka jatkui Lappeenrannasta koti Simpelettä ja Parikkalaa, mistä kurvasimme Punkaharjun kauniisiin harjumaisemiin ja sieltä Savonlinnaan katsomaan yhtä Suomen kauniimmista linnoista, Olavinlinnaa. Linnassa oli illalla Savonlinnan oopperajuhlien esitys ja siksi maisemissa liikkui kohtuullisen paljon turisteja, mutta onnistuimme pääsemään ja parkkeeraamaan melko lähelle linnaa seitsenmetrisellä maalaivallamme. Matkan kruunasi vielä järvellä seilaaminen, kun ylitimme matkallamme Heinävedelle Hanhivirran lossilla virran ja siinä riittikin ihmettelemistä vieraille – etenkin siinä, että kaikki oli ilmaista.

Hanhivorran lossilla.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Olimme myöhässä ajateltua alkuperäistä aikataulusuunnitelmaa noin nelisen tuntia, mutta onneksi vuorokaudessa on 24 tuntia. Olimme perillä Valamossa illan katveessa ja laitoimme heti lohen savustumaan. Minä tein lohelle ja uusille perunoille ahvenpaistoksistani tutun ja uudelleen tähän tilanteeseen ja tarjolla oleviin aineksiin inspiroidun jogurttikastikkeen ja Marke salaatin. Jouko savusti melko kookkaan kokonaisen lohen ja lopputulos oli kaikin puolin nautittava ja myös esteetinen. Etenkin kun saimme lisäksi nauttia hyvää saksalaista Rieslingiä kyytipoikana. Kuka kumma olikaan tajunnut tuoda sitä sopivasti Saksasta!

Kalassa Valamossa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Ruuan päälle saimme syödä vielä maittavan jälkkärin, joten ilta sujui rattoisasti, vaikka melkoisen helteen kuumuus alkoi jo hieman ramasemaan. Isä Neculai ja pojat kalastelivat järven rannassa ja saalis oli ainakin kaksi kalaa kissoille ja yksi uistin rannan männyn oksille.

Isä Neculain kalansaalis.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Isä Neculai sai myös jälleen kerran nauttia suomalaisen saunan parantavasta ja virkistävästä vaikutuksesta ja myös muut vieraat vierailivat saunassa, mutta järveen heitä ei saanut, vaikka monella tapaa yritimme uskotella, että se kyllä kuuluu suomalaiseen saunatraditioon. Järven vesi on melkoisen lämmintä ja siellä pulikoiminen on suurta huvia. Ainakin joillekin, Gheorghe tosin on uimakiellossa toistaiseksi.

Huomenna ovat vuorossa luostarit ja niihin tarkempi tutustuminen. Sen jälkeen matka jatkuu varsin lyhyen taipaleen verran – ainoastaan Suonenjoelle, jossa on tarjolla jälleen saunaa ja substralia. Sää on ihana, vaikkakin minulle liian kuuma, mutta vieraille ihan sopiva. Etenkin, kun he lukivat viestin, että kotona on lämmintä, mutta siellä sataa.


Hannu
elämän matkaaja


HAP

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

025. Bunkkerista poronkäristykselle

"Bunkkerissa"
(Kuva (c) MK)

Matka alkoi todenteolla ja mielenkiintoisesti. Olin hyvän ystäväni kanssa vieraita vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun selvisi, että yhden vieraani laukku on kadoksissa, mahdollisesti Berliinissä. No nuori mies vietti sitten jonkin aikaa varusteinaan pelkät shortsit ja T-paita. Laukkua ei luvattu toimittaa vielä seuraavaan kohteeseemme Lappeenrantaan, mutta ehkä sitten seuraavaan. Lappeenrannassa ostettiin sitten perusvarusteita, jotka Air Berlin sitten saa myöhemmin maksaa.
Pääsimme vihdoinkin lähtemään lentoasemalta n. klo 2 yöllä.
(Kuva (c) MK)
Yö Helsingissä oli mielenkiintoinen. Isä Neculai vaimonsa Christinan kanssa yöpyi Mannerheimintien varressa olevassa ystäväni kodissa, me muut, Andrei, Gheorghe ja minä autossa bunkkeriautohallissa. Oli varsin epätavallinen nukkumapaikka ja mielenkiintoinen yö. Samalla varsin lyhyt, sillä pääsimme kentältä pois vasta pitkien laukkuselvittelyjen jälkeen ja nukkumaan noin puoli kolmen jälkeen yöllä. Aamiainen olikin sitten Mannerheimintien varressa noin puoli yhdeksän maissa. Vielä silloin ei suuremmin ramassut, mutta senkin aika koitti sitten myöhemmin.

U-käännös melkein Mannerheimintiellä
(Kuva (c) MK)

Helsingistä matka jatkui Lappeenrantaan, jossa tapasimme poikani perheen, ja tietysti iki-ihanat vunukkani, joita jo ikävöinkin kovasti. Lappeenrantaan olin varannut teemaan – Lapinmatka – liittyvän ruuan, isä Raunolta saamani reseptin mukaan tehdyn poronkäristyksen perunamuusilla ja puolukka- sekä karpalohillolla. Juomana oli käristykseen oivallisesti sopiva espanjalainen Piquires.

Kyseisen ruuan tekeminen ei aina mene kuten Stömsössa, siis saatujen ohjeiden mukaisesti, sen olen jo jopa katkerasti oppinut, kun ”käristin” yhden paistin kerran tämän samaisen helsinkiläisen ystäväni luona melko kovaksi ja kuivaksi. Ruuan laatu, lopputulos, riippuu aivan oleellisesti padasta – onko se keraaminen, valurautainen tai joku muu – sekä uunin tehoista, millainen lämpötila on maksimissaan liedellä ja millainen on ykkönen ja kakkonen, siis miedommat lämpötilat. Näitä soveltaen tekoaika, joka normaalisti on noin kolme tuntia, saattaa vähetä jopa tunnillla – kuten nyt valurautaisessa padassa tapahtui. Mutta lopputulos oli kuitenkin minunkin mielestäni maittava. Samaa sanoivat muutkin ruokailijat ja uskon, ettei pelkästään kohteliaisuudesta.

Vieraat kävivät ennen ruokaa katselemassa Lappeenrannan historiallista linnoitusta, ortodoksista kirkkoa ja viehättävää satamaa todella kauniissa ja lämpimässä säässä poikani perheen kanssa. Minä valmistin sinä aikana ruuan ja järjestelin Swissportin kanssa matkalaukun takaisin Suomeen ja mahdollisesti seuraavaksi päiväksi – eli täksi keskiviikoksi, jolloin tätä kirjoittelen – seuraavaan kohteeseemme Valamon luostariin. Myös ensimmäinen saunominen oli ohjelmassa. Se oli ensimmäinen kerta pojille, isä Neculaille ja Christinalle tuttu jo edellisestä kerrasta. Mahdollista on, että isä N:lla on vielä jossain vaiheessa oma sauna Romaniassa, niin paljon hän saunomisesta pitää.

Valamon lisäksi vierailemme seuraavana päivän (eli tänään) ensin Lintulan luostarissa ja yövymme lähellä Valamoa asuvien ystävieni pihalla. Minulla on nyt – ennen Valamoa - takanani ajokilometrejä jo noin 500, mutta edessä on vielä melkoinen kasa lisää, joten paljon tulemme toivottavasti vielä näkemään, ennen kuin olemme käyneet Lapissa ja palanneet takaisin Helsinkiin.


Hannu
elämän matkaaja

lauantai 19. heinäkuuta 2014

024. Kohta se taas alkaa!

Matkalla jossakin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tänä kesänä tulee asuttua matkailuautossani kohtuullisen pitkä aika. Tämän hetkinen arvioni on, että tulen asumaan siinä noin lähes 20 % tämän vuoden kokonaisajasta eli reilusti yli 2 kuukautta. Epäilenpä, että se riittää tällä erää. Pahin reissukutina saattaa jo tuolla määrällä hälvetä - ainakin matkailuauton kanssa liikumisessa.

Edellisestä kuuden viikon pituisesta Keski-Euroopan ja Baltian matkasta on nyt kulunut kolmisen viikkoa ja en sinä aikana ole yöpynyt autossa kuin yhden yön ja ajellutkin vain noin vajaat 300 kilometriä.

Vaihdoin myös autoon uuden starttiakun. Entinen vuodelta 2009 peräisin oleva akku olikin melkoisen "sökö". Todellinen ihme, että pääsimme sillä kotiin saakka. Tosin temppuilihan se Lübeckissä, mutta silti se starttasi sen jälkeen moitteettomasti, vaikka siinä oli todella niukasti enää tehoja.


On tuntunut mukavalta olla taas kotona väljissä tiloissa ja käydä mahdollisimman usein omassa saunassa. Vaikka ulkona on helle, ei ole suuremmin tehnyt mieli lähteä autoilemaan, kun tiedän, että kohta lähden joka tapauksessa. Siksi onkin ollut aikaa myös ajella moottoripyörällä.
Hannu ja mopo.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Nyt tuo koti-ja mopoidylli muuttuu jälleen toisenlaiseksi idylliksi, sillä uusi mukava matka on pian alussa ja matkailuauton varustelu on jo täydessä käynnissä. Saksasta ja Virosta ostetut eväät tulevat nyt hyvään käyttöön, kun matka suuntautuu romanialaisten ystävieni kanssa Lappiin, toivottavasti aina Jäämerelle saakka ja takaisin.

Säätä on luvattu hyväksi ainakin ensimmäisellä viikolla, toivottavasti toisellakin, kun olemme palaamassa takaisin Helsinkiin. Kotoa Helsingin kautta Lappiin ja takaisin Helsingin kautta kotiin kerryttää melkoisesti matkamittaria, eiköhän siinä hätyytellä melkein 4000 kilometriä. Päivämatkat ovat kuitenkin kohtuullisia paria päivää lukuun ottamatta, jolloin ajellaan noin 5 - 6 tuntia ja tauot päälle.

Mukanani on siis nelihenkinen romanialainen perhe, jonka isä toimii ortodoksisena pappina Koillis-Romaniassa Iasissa. Siksi matkaan sisältyy muutamia ortodoksia kohteita kuten vaikkapa Heinäveden molemmat luostarit ja Kajaanin kaunis ortodoksinen kirkko. Muutama muukin kohde on kyllä ortodoksinen, mutta niistä voit sitten lukea myöhemmin täältä matkajorinoistani.

Sikäli kun olen ymmärtänyt, ystäväni eivät ole matkanneet koskaan matkailuautolla, joten saa nyt sitten nähdä, millainen järkytys tuo tulee olemaan. Asuminen viiden hengen voimin eteisen kokoisessa kopissa. Olen tosin suunnitellut matkan niin, että ainakin joinakin öinä pappi vaimonsa kanssa voi yöpyä sisätiloissa, milloin ystävieni luona, milloin jossain muualla. Ruuat laitetaan pääasiassa autossa - ainakin osittain - osittain sitten grillataan ystävien kanssa milloin missäkin itikoitten ja mäkäräisten kanssa.

Matkaan sisältyy myös useampi saunominen, joka ei ole enää perheen vanhemmille outo asia. He kun vierailevat Suomessa jo toista kertaa ja edellisellä kerralla tuli opeteltua saunominenkin. Jopa niin, että vieraani haluaa rakentaa itselleen saunan Romaniaan. Samoin edellisellä kerralla aloitettu rannalta onkiminen jatkuu jälleen Päijänteen rannalla ja luulenpa, että jälleen - aivan kuten viimeksikin - kaikki särjet, ahvenet ja mahdollisesti lahnatkin pitää taas savustaa ja ne tulevat varmasti syödyiksi.

Kesä on siis ollut ja tulee edelleen olemaan melko täyteläinen. Itsekin epäilen, että elokuun alkuviikoilla saatan olla levon tarpeessa ja jos en mene autolla jonnekin lepäämään, sitten menen lentokoneella. Mutta katsotaan nyt. Jos nämä kauniit kesäsäät jatkuvat, koulujen alettua elokuussa on Suomessakin mukava matkailla, kun ei ole niin suurta ruuhkaa. Lisäksi pimeät ja lämpimät elokuiset yöt nuotion ääressä ovat minulle yksiä kesän huippukohtia.


Mansikat maistuvat matkailuautossakin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Samalla kun olen viettänyt tällaista täyteläistä kesää, olen helpottanut elämääni - sitten tuon Keski-Euroopan matkan jälkeen - vähentämällä netissä riippumistani. On ihanaa antaa aikaa lukemiselle ja laiskottelulle, nautiskelulle ja elämästä riemuitsemiselle. Alkukankeuden jälkeen tuo uusi "eläkkeelle siirtyminen" on tuntunut hyvältä ja jatkunee edelleen. Näitä blogijuttuja, jorinoita niin tänne matkablogiini kuin jupinoita tuonne toiseen Happy 1 -blogiini, kirjoittelen aina silloin tällöin, jotta tuntuma kirjoittamiseen säilyy, mutta Facebookissa roikkuminen vähenee katastrofaalisesti tai ei se suinkaan katastrofi ole vaan melkoisen onnellinen tila, jonka olin näköjään jo lähes kokonaan unohtanut.


Hannu
elämän matkaaja