tiistai 30. toukokuuta 2017

139. Pahin kutina hellittää

Kun ensin polttelee pitkän talven jäitä ja sinnittelee, pohtii ja suunnittelee tylsän kaamoksen ajan alkavan matkailukauden kohteita ja sitten kun viimein kylmän kevään vuoksi pääsee lähtemään lähes kuukauden myöhässä, tehdyistä suunnitelmista ei ollut sitten paljoakaan väliä. Huitelin pitkin poikin Eurooppaa ilman kovinkaan suuria suunnitelmia. Pahin kutina jäi samalla sinne jonnekin Euroopan teille.
Grabarkan luostarin pyhiinvaeltajien tuomia risteja hautausmaan viereisellä alueella.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Matkalla oli varsinaisesti yksi kohde: Puolan Grabarka – kaikki muu oli enemmän tai vähemmän inspiraatiota. Tuo Grabarkakin tuli itse asiassa esille melkein puolivahingossa erään ystäväni kanssa keskustellessa kevään ja kesän matkoista. Olen vieraillut siellä kerran aikaisemmin ja paikka oli jotenkin tuttu, mutta sen arvoinen, että kyllä siellä kannatti vierailla toistamiseenkin.

Syy, mikä sai lähtemään sinne, oli eräs suurehko ortodoksinen tapahtuma, joka oli siellä toukokuun loppupuolella ja jonka halusin nähdä. Alkuun oli oletuksena, että siellä olisi muitakin suomalaisia, mutta lopulta sieltä ei löytynyt heitä ainuttakaan.

Seuraava ajatus oli jatkaa matkaa Puolasta Romaniaan, mutta katseltuani nettikarttoja, iski varovaisuus, Matkan varrelle sijoittui suuri määrä tietöitä ja matkaa oli vielä yli 1200 km, joka olisi sitten aikanaan ajettava takaisinkin tai koukattava jostain muuta reittiä – mahdollisesti pitempää reittiä. Tuossa vaiheessa ilmeisesti vanhuus ja laiskuus pääsi yllättämään. En viitsinyt yksin lähteä kuukauden reissulle, ajattelin vähemmänkin riittävän tällä erää ensimmäiseksi tämän kesän matkaksi.
Ensi töikseni ostin Saksaan päästyäni spargelia eli valkoista varsiparsaa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Niinpä ylitin laajan Puolan maan idästä länteen ja suunnistin Saksaan, josta pidän suuresti – mahdollisesti siksi, että osaan puhua jonkin verran saksaa. Saksa oli minulla koulussa ns. pitkä kieli, opiskelin sitä silloisessa oppikoulussa (nykyisen yläkoulun ja lukion yhdistelmä – koulu, jonne piti pyrkiä pääsykokeissa) muistaakseni kolmannelta luokalta ylioppilaaksi asti. Puhumaan sitä ei suuresti siihen aikaan opetettu, mutta kielioppi opeteltiin tarkasti ja yhä laitan kiltisti sivulauseessa aina verbi viimeiseksi.
Rügenissä on toli paljon muutakin katseltavaa ja koettavaa kuin Prora.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Saksassa pääkohteeksi valikoitui melkein sattumalta pohjoissaksalainen Natsi-Saksan aikainen Prora Rügenin saarella. Tuossa vaiheessa oli jo lähes päivittäin suunnitelmat ja reitti muuttuneet ja Rügenillä se muuttui varmaan lähes eniten. Jätin Tanskan pois matkareitiltä ja suuntasin suoraan laivalla Sassnitzista Trelleborgiin Ruotsiin.

Suunnitelmattomuudesta kertoi myös se, ettei minulla ollut mukanani matkakukkarossa Ruotsin kruunuja, joita olisi kotona ollut jonkin verran. En näet ajatellut silloin lähtiessäni ajelevani Ruotsin kautta.
Bredaredin luostarin päärakennus, jossa mm tuossa etummaisessa osassa kaunis ortodoksinen kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Ruotsissa pääkohteeksi muodostui Bredaredissa oleva ruotsalainen ortodoksinen luostari ja samalla tiellä tuli käytyä kylässä vanhan edellisen elämäni tutun luona. Jatko Ruotsista eteenpäin oli taas inspiroitua viimeisen päälle.

Arvoin aikani mahdollista tapaa, miten poistun Ruotsista, koska en oikein pitänyt noita ns. ruotsinlaivoja mieluisana vaihtoehtona. Taas enemmän tai vähemmän sattumien kautta reitiksi valikoitui Kapellskär – Naantali sillä erotuksella, etten päässytkään ihan sopivassa aikataulussa kerralla koko reittiä, vaan matka piti jakaa kahtia.
Kastelholman linna on hyvä vierailukohde, mutta ongelmia saattavat aiheuttaa lukuisat portaat.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Siispä muutin taas suunnitelmia ja sain lipun ensin Ahvenanmaalle Långnäsiin, josta jatkoin kolmen yön jälkeen sitten Naantaliin. Samalla tuli katsottua Ahvenanmaan pääsaari suurin piirtein sen merkittävimpien matkailukohteiden – Kastelholman ja Bomarsundin ja Maarianhaminan – osalta. Tulevat suunnitelmat menivät samalla uusiksi, sillä Ahvenanmaan saarihyppelymatka oli suunnitelmissa ennen juhannusta toteutettavaksi. Nyt pääsen jonnekin muualle, sillä enpä taida uudestaan mennä Ahvenanmaalle.
Bomarsundin linnoituksen aikainen hautausmaa ei liene niitä tunnetuimpia ja suosituimpia käyntikohteita Ahvenanmaalla, mutta mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Naantaliin saavuttua teki jo kovasti mieli saunaan ja erilaisista pohdiskeluista ja välietapeista ja taustalla häärivästä laiskuudesta huolimatta ajelin illan kähmeessä kotiin tietoisena siitä, ettei silloin yöllä enää viitsi saunaa lämmittää – mutta jospa heti aamulla.

Mitä jäi matkasta käteen? Mukava ja stressitön matka se oli. En antanut suunnitelmattomuuden haitata enkä millään tavalla stressata. Säät olivat mainiot, aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Kaikki meni hyvin kaikesta huolimatta. Mitään epämiellyttävää ei sattunut. Auto pelasi hyvin, enkä itsekään sairastellut mitään, mitä en jo entuudestaan olisi tiennyt.

Matkalla Ahvenanmaalle asti en tavannut ainuttakaan suomalaista, mutta en sijaan useita mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli hauska lörpötellä matkasta, reitistä ja majoittumis- sekä katselemiskohteista. Ensimmäiset suomalaiset – tosin ruotsinkieliset – kohtaamiset tulivat vasta Ahvenanmaalla, mutta kestin nekin kuin mies.

Aboriginaaleja suomalaisia taisin tavata vasta laivajonossa Långnäsissä. Olivat tulossa kalareissulta jostain Eckerön tienoilta.  Viikon kalasteltuaan olivat saaneet yhden kalan. Se painoi tosin 12 kiloa. Muita suomalaisia tapasin sitten enemmän laivan ruokalassa, jossa kotimatka sujuikin mukavasti pohjalaisten, savolaisten ja ruotsinsuomalaisten kanssa rupatellen ja hauskaa pitäen.
Tässä koko matka summittaisena Google-karttana. Ihan ei saata pitää paikkaansa ei edes tuo kilometrimäärä saati sitten joka mutkat.
Kilometrejä ja kuluja en ole vielä räknännyt, mutta kilometrit lienevät jossain 3500 – 4000 kilometrin tienoilla. Mielestäni tuo oli ihan kohtuullinen matka hieman yli kahden viikon matkaksi. Alkuun tuli kilometrejä Via Balticalla runsaasti, mutta sitten ne jäivät sen jälkeen ihan kohtuullisiksi.

Rahaa ei mielestäni kulunut liikaa, elin normaalisti, en suinkaan tuhlailevasti. Söin ehkä niukanlaisesti, laiska kun olen autossa ruokaa laittamaan, mutta aina ajoittain menin valmiille ruualle muualle. Viinien tai oluiden maistelut (non-alkoholic-oluita tai pilsnereitä lukuun ottamatta) jäivät tällä reissulla tekemättä, mutta ostin jotain hieman mukaani kotona tai muilla matkoilla maisteltavaksi. Tuliaiset jäivät muilta osin kovin vähiin, taisin ostaa pari kolme kirjaa ja jotain pientä vunukoille, jos sattuvat minut jossain tapaamaan. Mutta tavaraa on ihan riittävästi jo kotona muutenkin hävitettäväksi.

Jos nyt jotain laittaisin sille miinus-puolelle, niin mukanani oli liikaa tavaraa, jopa sellaista jota en ollenkaan tarvinnut, kuten vaikka villapusero ja pitkät kalsarit ja ylimääräinen sähkötoiminen lämpöpatteri.


Nyt saunotaan, pestään pyykit, maksetaan laskut, maistellaan niitä viinejä ja laiskotellaan kotva ja sitten jatketaan. Minne – no sitä en totuttuun tapaani edelleenkään tiedä.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

lauantai 27. toukokuuta 2017

138. ”Ja se Oolannin sota oli kauhia …” ja muuta historiaa

Kastelholman linna Ahvenanmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jokainen katsottava paikka ei aina ole paras mahdollinen kohde tällaiselle polviongelmaiselle, jolle rappusten nousu ja lasku ovat joskus melko kivuliaita. Mutta hyvän perässä kannattaa kävellä, jos kerran pyörällä sinne ei pääse.

Kun lisäksi aika on rajattu, minä voin Ahvenanmaalla olla, yritän kiertää kaikki ne kohteet, jotka minua kiinnostavat. Olen usein sanonut, että kierrän monia matkakohteitani ortodoksiset silmälasit nenällä. Niin nytkin. Otin teemaksi ortodoksisuuden ja sen ilmenemisen Ahvenanmaalla ja valikoin jonkin verran kohteita sen perusteella.
Kastelholmin linnassa kulkee esittelyreitti kellareista ampumamuureille 15 metrin korkeuteen saakka ympäri linnan eri osien.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kun olin jo kolunnut Bomarsundin aluetta riittävästi ja siirryin sieltä jonkin matkaa kohti Maarianhaminaa tutustumaan tarkemmin välillä olevaan – ehkä kuitenkin kuuluisimpaan paikalliseen kohteeseen – Kastelholman linnaan. Tosin siellä sain lisätietoa teemaani liittyen ja linnakierroksen päätyttyä porhalsin vielä takaisin ja hieman ohikin.
Maisema linnan tornista.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Nuo alueet, jossa olin pari päivää, ovat olleet Ahvenanmaan historiassa ilmeisen tärkeitä paikkoja. Niiden ympärillä on pyörinyt saarten tärkein elämä joskus mahdollisesti 1300-luvultya aina jonnekin 1600-luvulle saakka. 1400-luvulla linna oli Ahvenanmaan hallinnollinen keskus. Nykyään Kastelholmin linna on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna ja hyvin ja toimivaksi museoitu, jossa todella kannattaa vierailla.

Linnaan liittyy monia Suomen ja Ruotsin yhteiseen historiaan liittyneitä ihmisiä, kuten vaikka Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, valtaneuvos Ivar Fleming, Kustaan poika ja Suomen herttua Juhana sekä hänen veljensä Erik XIV, joka oli linnassa jonkin aikaa vaimonsa, talonpoikaissäädystä kuningattareksi nousseen Kaarina Maununtyttären sekä perheensä ja palvelusväkensä kanssa vankina.
Erik XIV:n tekemiä merkintöjä 1560 Kölnissä painettuun kirjaan. Muutamin latinankielisin sanoin Erik kuvaili todellisia ja mielikuivituksen tuottamia tunteitaan vankilassaan.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kustaa Vaasan vierailun jälkeen 1530 linnaa alettiin kunnostaa ja siitä tuli joksikin aikaa Kustaan kuninkaallinen metsästyslinna. Erikin vankeus ajoittuu vuoteen 1571. 1600-luvulla alkavat vaikeudet: ensin tulipalo ja sitten linnan käytön väheneminen ja rappeutumisen alkaminen. Venäläiskaudella linna toimi viljavarastona ja vasta 1800-luvun lopulla sitä alettiin pikkuhiljaa restauroida. mikä työ saatiin jonkinlaiseen päätökseen vasta 2000-luvun alussa.

Hautoja on eripuolilla aluetta peltojen vierillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Nikolaj Kondratin hauta. Kukahan hänkin oli?
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kauppias Kuffschinoffin hautamuistomerkki ortodoksisella hautausmaan osalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tässä lepää 1850 kuollut sylilapsi Mihail.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Miellyttävältä linnanneidolta sain siellä vieraillessani hyvän vinkin omaan teemaani liittyen – Kastelholmin linna ei siihen varsinaisesti liittynyt mitenkään – ja käänsin autoni takaisin Bomarsundin suuntaan ja ohikin ja ajoin Papinsaareen, Prästöhön, jossa sijaitsee vanha monikultturellinen hautausmaa.

Hautausmaalta löytyikin sitten niitä historiallisia viitteitä ortodoksien elämään Ahvenanmaalla, sillä sinne oli haudattu 1800-luvulla kuolleita ortodokseja – sotilaita, kauppiaita, heidän sukulaisiaan ja muitakin. Hautausmaa oli siitä erikoinen, että siellä sijaitsi erikseen alueet ortodokseille, roomalaiskatolilaisille, juutalaisille, muslimeille ja luterilaisille, mikä alue oli ilmeisesti vielä osin käytössä, muuta alueet hoitamatta, hunningolla tai muutoin huonossa kunnossa.
Prestön haudat sijaitsevat ortodoksisesti hujan hajan. Osa muistomerkeistä on huonossa kunnossa ja ruoho on sieltä täältä leikattu.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Hieman hautausmaallakin vaistosi jonkin tietyn erikoisen asennoitumisen asiaan, joka oli joidenkin tietojen mukaan kulminoitunut varsin brutaalilla tavalla aikanaan, kun Bomarsundissa rakennettiin tietä Prestöhön. Linnoituksen raunioista ei suuremmin välitetty, eikä keneltäkään isommin kyselty, kun tie pykästiin raunioitten keskelle.

Roomalaiskatolinen hautausmaa oli melko huonossa kunnossa, mutta ortodoksinen ilmeisen hyvässä, muihin verrattuna. Liekö syynä se, että Ahvenanmaalla on entisen Neuvostoliiton, nykyisen Venäjän konsulaatti, jonka tehtävänä on valvoa – vanhan kansainvälisen säädännön perusteella – Ahvenanmaan demilitarisointia ja mikäli konsuli huomaa, että demilitarisointisopimusta rikotaan, hänellä on oikeus ilmoittaa asiasta Suomen viranomaisille ”Ahvenanmaan maakunnan lääninhallituksen” välityksellä, minkä jälkeen asian tutkii suomalais-venäläinen tutkimuskomissio.

Mutta joka tapauksessa mielenkiintoisia ihmiskohtaloita varmaan noillekin hautausmaille sijoittuu ja moni hautakivi voisi kertoa erikoisia tarinoita, jos kivet osaisivat puhua. Itselleni siellä sattui hieman huvittavana yksityiskohtana esittelykilvissä silmään sanan ’ortodoks’ ahvenanmaalainen suomennos vuodelta 2017: ’kreikkalaiskatolinen’.

Hautausmaa oli – jälleen Ahvenanmaalle epätyypillisesti – varsin monikulttuurinen, kuten edellä kävi ilmi. Tsaarin armeijassa palveli eri uskontokuntiin kuuluvia sotilaita ja muuta palvelusväkeä jonkin verran. Kaikki eivät suinkaan olleet ortodokseja, vaikka ilmeisesti enemmistö sitä olikin silloin.

Roomalaiskatolisissa oli paljon vuosina 1830-31 kapinaan Venäjää vastaan nousseita puolalaisia vankeja, joita sitten käytettiin linnoitusten rakennuksien työvoimana. Luterilaiset sen sijaan suureksi osaksi olivat suomalaisia virkamiehiä ja muita työntekijöitä, joiden määrä linnoitusalueilla oli melko suuri. He perustivat joskus 1800-luvun puolenvälin tienoilla Skarpansiin oman seurakunnan, jossa toimi sekä pappi että lukkari aina linnoituksen tuhoutumiseen 1854 saakka.

Luterilaisen seurakunnan kirkon kello lähti englantilas-ranskalaisten valloittajien mukaan ja joutui Englantiin, mistä se palautettiin takaisin Ahvenanmaalle 1927 ja asetettiin silloin äskettäin perustetun Pyhän Yrjön kirkon kellotorniin, missä se yhä on.

Edellisessä blogijutussani pohdin sotasaaliina otettujen kirkollisten tavaroiden kulkeutumista voittajien mukana Ranskaan ja Englantiin. Netistä löytyy artikkeli YLEn sivuilta, missä kerrotaan mielenkiintoinen linnoituksen ristin tie Ahvenanmaalta Ranskaan Muretin kaupunkiin Saint-Jacques de Muretin kirkkoon, mistä se sitten 2011 siirrettiin Muretin Clement Ader & Les Grandes Hommes -museoon. Lue koko artikkeli netistä Ylen sivuilta: ”Oolannin sodassa napattu Bomarsundin risti päätyi hyvään hoitoon Ranskaan” (http://yle.fi/uutiset/3-9366252).

Näin on siis pari päivää mennyt Oolannin sotaa ja saaren historiaa tutkiessa maastossa. Seuraava kohde Bomarsundin ja Prästön jälkeen oli maakunnan pääkaupunki Maarianhamina, joka on perustettu 1861 ja joka on saanut nimensä ("Mariehamn / Mariansatama") Maria Aleksandrovnan, Venäjän keisari Aleksanteri II:n puolison mukaan. Maarianhaminan kehittymiseen suuremmaksi keskuksesi vaikutti muuten ilmeisesti venäläistaustainen laivanvarustaja Nikolai Sitkoff (1828-87), joka muutti 1865 Ahvenanmaalle ja aloitti paikan voimakkaamman kehittämisen. Mm. hänen omistamansa parkkilaiva s/s Mariehamn purjehti ensimmäisenä ahvenanmaalaisena laivana maailman ympäri. Palkkioksi kaikesta noista tämä venäläistaustainen laivanvarustaja on saanut patsaan tälle umpiruotsinkieliselle paikkakunnalle hänen nimeään kantavan kauppakeskuksen eteen. Niin muuttuu maailma!

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com

137. Ahvenanmaa ja ortodoksit – osa 2. Hieman faktaakin

Jälkeenpäin konstruoitu havainnekuva on Bomarsundin linnoituksen kauniista ortodoksisesta kirkosta.
(Kuva raunion luona ulkona olevasta esittelytaulusta)
Nyt kun sain purettua suurimman asenteelliset paineeni edelliseen blogijuttuun, voisin pyöräiltyäni ja hieman katseltuani ympärilleni keskittyä myös tosiasioihin tai ainakin asioihin, jotka varmasti ovat totta. Saattaahan toki tuossa edellisessä blogijutussakin olla useita kohtia, jotka ovat ihan totta.

Majoitun tämän oman henkilöhistoriani kannalta ”historiallisen” ensimmäisen yöpymiseni Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksen vierellä olevalla Puttes Campingilla, ilmeisesti vanhan herttaisen rouvan pitämällä, mahdollisesti jo parhaat päivänsä nähneellä, mutta muutoin ihan viehättävällä alueella.

Aivan alueen vieressä ovat Bomarsundin linnoituksen rauniot. Ystäväni Jarin mukaan on oletettavaa, että Helsingissä sijaitsevaan Uspenskin katedraaliin olisi tuotu rakennustarvikkeita, mahdollisesti tiiliä, täältä. En tiedä onko asia totta, mutta näin Jari arveli sen olevan. Uspenskin katedraali eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraali on Helsingin ortodoksisen seurakunnan sekä samalla Helsingin hiippakunnan pääkirkko eli katedraali, joka on rakennettu vuosina 1862–1868 Ahvenanmaalta tuoduista tiilistä – niin myös Wikipedia sen kertoo.

Edellisessä blogijutussani epäilin Ahvenanmaan ortodoksista historiaa. Tutkittuani asiaa, kuva on hieman muuttunut. Täällä on ollut ortodoksisuutta aiemmin ja mahdollisesti myös roomalaiskatolista uskontoa, koska jostain päätä saarta muistaakseni löytyy fransiskaaniluostarin kellarin raunioita. Ortodoksisuus liittyy vahvasti ja ilmeisesti vain saaren venäläiseen historiaan, joka ajoittuu vahvimmillaan jonnekin 1800-luvun puolenvälin tienoille.
Vanhan linnoituksen havainnekuva sijoitettuna nykypaikalle.
(Kuva raunion luona ulkona olevasta esittelytaulusta)
Vuosina 1832-43 rakennettiin tuossa vieressä olevaa Bomarsundin linnoitusta, joka oli eräänlainen sen aikainen pieni kaupunki kirkkoineen, virastoineen, vankiloineen, leipomoineen, mutta myös elämisen kannalta merkittävät asiat kuten vaikka kaivot ja käymälätkin sijaitsivat siellä kaikessa komeudessaan. Bomarsundin linnoitus oli Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurin rakennus, missä oli 246 huonetta, joiden pinta-ala oli noin 18 000 neliömetriä. Siellä majaili noin 2500 sotilasta ja tykkejäkin oli alueelle sijoitettu toistasataa.
Kirkko sijaitsi näyttävällä paikalla linnoitusta.
(Kuva raunion luona ulkona olevasta esittelytaulusta)

Linnoituksen päälinnake oli paikan komendantin ja samalla koko saaren mahtavimman miehen aluetta. Kuten niin monella muullakin alueella Suomessa, tällainen linnoitusten tai joskus myös ortodoksisten kirkkojen rakentaminen symbolisoi omalla mahtavuudellaan ja jykevyydellään samalla Venäjän ja sen hallitsijan, tsaarin, valtaa.

Suhdanteet muuttuivat kuitenkin melko pian ja vuonna 1854 englantilais-ranskalaiset joukot hyökkäsivät Bomarsundiin ja voittivat venäläiset muutamassa päivässä ja valloittivat linnoituksen sekä syksyllä lisäksi räjäyttivät sen tuusannuskaksi. Näin päättyi linnoituksen historia sotaväen tarkoitukseen ja sitä ei enää rakennettu uudelleen, vaan myöhemmin koko saari demilitarisoitiin ja linnoituksen rauniot sinne tuotuine tykkeineen laitettiin symbolisoimaan ihan muuta asiaa: saaren demilitarisointia.
Bomarsund nykyään.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tuohon aktiiviseen linnoitusaikaan sijoittuu myös paikan merkittävä ortodoksinen historia. Venäläiset tapansa mukaan rakensivat suurin piirtein kaikkialle joko pysyvät tai siirrettävät ortodoksiset kirkot. Siinä on jotain samaa kuin suomalaisilla saunan rakentamisessa, joka pitää olla joka paikassa – Afrikassakin.

Venäläisten rakentamat kirkot ja myös sotilaiden käyttöön tarkoitetut kirkot koristeltiin kauniiksi. Niin myös Bomarsundissa, missä kirkon sanotaan olleen paikan kaunein rakennus ja se sijaitsi keskeisellä paikalla koko linnoitutusta. Raunioitten läheisyydessä olevista havainnekuvista saa hyvän kuvan alueen laajuudesta ja suuruudesta, mutta myös sen kauneudesta.
Linnoitus sijaitsi sillan toisella puolella.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Joten kyllä Ahvenanmaalta ortodoksista historiaa löytyy ainakin ajatuksen tasolla, jos vaikka ei esineitä niin suuresti olisikaan. Alue oli nykyisestä Ahvenanmaasta poiketen silloin melko monikulttuurinen. Linnoituksesta ja lähiseudulta löytyi niin ortodokseja, roomalaiskatolisia kuin juutalaisia, muslimeja ja protestanttejakin.

Mitä tapahtui alueen ortodoksiselle esineistölle, siitä minulla ei ole tietoa, mutta kun linnoitus antautui kenraalimajuri Bodiskon johdolla elokuun 16. päivän 1854, hänet ja muut sotilaat vietiin vankeuteen Ranskaan ja Englantiin. Lienee mahdollista, että jotain esineistöäkin kulkeutui samoihin maihin noina aikoina.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

perjantai 26. toukokuuta 2017

136. Ahvenanmaa ja ortodoksit – asenteita ja arveluja

Ensimmäinen ihan syvemmälle saareen asti ulottuva saapumiseni Ahvenanmaalle oli minulle melkoinen asennekivikko. Monet meistä suomalaisista on melkein rokotettu ajattelemaan varsin erikoisella tavalla suomenruotsalaisista ja eritoten ahvenanmaalaisista – tässä tapauksessa demilitarisoidulla ja itsehallinnollisella suomalaisella alueella asuvista, joilla on iso liuta erilaisia kansainvälisiin sopimuksiin ja siksi myös eduskunnan tekemiin päätöksiin perustuvia erivapauksia – mm. vapautus armeijapalveluksesta – ja silti he haluavat niitä ja itsenäisyyttä lisää. Näinkö se meni!

Jos vaikka vertaa meidän kahta suurta kansallista etnistä vähemmistöryhmää, suomenruotsalaisia ahvenanmaalaisia ja Lapin saamelaisia, on ero näiden etnisten ryhmien kohtelussa ollut melkoinen – kuin yö ja päivä. Siksi lienee jotain aihetta myös kritiikkiin.

Kun laitoin tuohon otsikkoon mukaan vielä ortodoksit, laitoin sen sinne siinä mielessä, että ortodoksit ja ahvenanmaalaiset ovat jollain tavalla samanlaisia mm. siinä, että ns. valtaväestö suhtautuu molempiin ainakin ajoittain erittäin epäluuloisesti, kummeksuen tai jopa lievästi negatiivisesti. Syynä on varmaan vähemmistöasema ja kummallakin vähemmistöryhmällä on lisäksi varsin voimakas identiteetti, joka on jotenkin ristiriidassa enemmistön tavoitteiden tai erilaisen arvomaailman kanssa.

Joku on joskus sanonut – jopa ehkä hieman ilkeästi – että halutessaan tuntea tarkemmin, miltä mustalaisista tuntuu elää Suomessa, kannattaa vierailla Ahvenanmaalla suomalaisena ja puhua vain suomea. Suhtautuminen omaan ruotsinkieliseen etniseen taustaansa ja saavutettuihin erioikeuksiin on kyllä täällä ilmiselvästi erittäin vahvaa, hyvä ettei peräti joissain tapauksissa ihan fanaattista.

Tarkkaan en tuota Ahvenanmaan tilanteen syntymistä muista, mutta erilaisiin konflikteihin ne yleensä ovat liittyneet ja tämän nykyisen sopan syntymisessä oli vahvasti mukana 1920-luvulla YK:n edeltäjä Kansainliitto, joka neuvostossa Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan eli periaatteessa Englannin aloitteesta vuonna 1920 käsiteltäväksi. 1921 tehdyn päätöksen mukaan, Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon.

Myös EU on aina välistä laittanut lusikkansa tähän soppaan ja jostain löysin tiedon, että EU:n komissio nosti 2000-luvun alkupuolella kanteen Suomea vastaan EY:n tuomioistuimessa. Komissio oli tyytymätön siihen kuinka yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevaa direktiiviä noudatetaan Ahvenanmaalla. EU:n tuomioistuimen mukaan Suomi oli Ahvenanmaalla lyönyt laimin velvoitteensa kohdella tasavertaisesti kaikkia ihmisiä heidän rodullisesta tai etnisestä taustastaan huolimatta. Komissio huomautti 2005 Suomea siitä, ettei yhdenvertaisuusdirektiiviä ole edelleenkään ole pantu täytäntöön Ahvenanmaalla. Suomi on kiistänyt väitteen.

Jopa minua hämmästytti, että ihmiset ihan oikeasti eivät osaa suomea – täällä – Suomessa. Nuori tyttö huokaisi helpotuksesta campingin respassa, kun siirryin suomen käytöstä puhumaan englantia. Vanhan rouvan kanssa ei pärjännyt oikein millään kielellä, kun en ruotsia ”suostunut” puhumaan. Jotenkin tragikoomista, että pärjään tässä osassa Suomea englannilla, mutta en suomella. Minulla ei tosiaankaan olisi mitään mahdollisuuksia muuttaa pysyvästi asumaan Ahvenanmaalle, koska en varmaankaan osaisi riittävän hyvin ruotsia, joka on ainoa (!) virallinen kieli Ahvenanmaalla. Muutakin rajoituksia toki olisi tuon varsin diskriminoivan asumisluvan saamiselle.

Varmaan omassa suhtautumisessani ahvenanmaalaisiin ja kenties laajemminkin suomenruotsinkielisiin on jotain oman ortodoksisen vähemmistöasemani mukanaan tuomaa joko vääristymää tai joiltain osin varmaan myös ymmärrystä vai liekö peräti joskus enemmän ymmärtämättömyyttä tällaisena enemmän tai vähemmän väkisin sopeutumaan ja yhdenmukaistumaan pakotettuun etniseen vähemmistöryhmään kuuluvana. Tiedä tuota sitten!

Mielenkiintoista olisi ihan oikeasti tietää, mitähän ahvenanmaalaiset ajattelevat ortodoksisuudesta. Olen kuullut epämääräisiä puheita siitä, että Ahvenanmaalla on vain kourallinen ortodokseja ja ilmeisesti yksi pappikin. Sekin kertonee osaltaan alueen sulkeutuneisuudesta ja etnisestä kilpikonnapuolustukseen vetäytymisestä. Se, mitä nyt näistä suhteista kerron, on pelkkää kuulopuhetta, joten ottakoon jokainen siitä osan pois tai uskokoon kaiken, jos haluaa. Ihan miten vain.

Ortodoksisia rakennuksia täällä ei liene yhtään. Onkohan koskaan edes ollutkaan? Jos vertaa tätä saarta ja vaikkapa Irlantia ja Englantia suuren mantereen vierellä, täällä ei ilmeisesti koskaan ole ollut mitään – ainakaan – ortodoksista lähetystyötä. Munkit eivät ole käännyttäneet täällä ihmisiä, eivätkä perustaneet luostareita tai kirkkoja. Alue lienee uskonnollisesti varsin homogeeninen protestanttinen.

Jotain ortodoksista täältä kuulemma löytyy: jokin ikonostaasi vai liekö vain joukko ikoneja museosta ja ortodoksisten ihmisten hautoja joltain saarelta. Molempien tausta lienee Venäjän vallan aikana, venäläisyydessä ja mahdollisesti liittyy linnoitustöihin ja sotilaisiin, joita täällä tosin ei ole ollut kuin suurempien sotien aikana sen jälkeen kun alue Krimin sodan päättymisen (1856) jälkeen demilitarisoitiin.
Bomarsundin tykit omalla tavallaan symbolisoivat koko Ahvenanmaan demilitarisointia, mutta niistä mahdollisesti myöhemmin lisää. Kuvassa tykkien ohessa hieno pyöräni ja minä itse läsnä myös varjona.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kirkollisena ortodoksisena alueena tämä saarirykelmä kuuluu nykyään Turun ortodoksiseen seurakuntaan, joka huolehtii omalla tavallaan seudun ortodokseista. Joidenkin puheiden mukaan jumalanpalveluksia on saarella kovin harvoin ja halutessaan sellaiseen, ortodoksit yleensä menevät Turkuun.

Tuo tieto, että Ahvenanmaalla on ortodoksinen pappi, on mielenkiintoinen. Muistelen itse joskus kuulleeni tarinaa eräästä suomalaisesta piispasta, jolla oli – ainakin johonkin aikaan – tapana vihkiä papeiksi, siis ortodoksisiksi diakoneiksi tai papeiksi, ihmisiä hieman noin niin kuin lonkalta ja jossain määrin palkkiona tai ainakin sen tapaisista, kansalle tuntemattomiksi jääneistä syistä. Kyseinen henkilö on joidenkin huhupuheiden mukaan piispallinen versio eräästä julkkispapista, joka humoristisesti kerrotaan ”melkein liittäneen” ortodoksiseen kirkkoon taksikyydin lopuksi ortodoksisuudesta kyselleen taksikuskinkin, joka sitten heti kohta retosti maailmalle olevansa melkein ortodoksi hänkin. Mutta mahtuuhan maailmaan monenlaisia tarinoita.

Tuon ahvenanmaalaisen papin sanotaan joissakin tarinoissa olevan munkki ja joissain tai peräti samoissa tarinoissa entisen toisuskoisen papin, joka ei kuittenkaan tunne yhtään ortodoksista liturgiikkaa eikä siis pysty toimittamaan jumalanpalveluksia. Toivottavasti asia ei ole ihan niin, sillä tuollaisessa tapauksessa se kuulostaisi melkein herjaamiselta – ei niinkään ihmisen herjaamiselta vaan ortodoksisen vakaumuksen ja oikean uskon.

Joten kyllä nämä vähemmistöasemat ja omat pienet etniset taustamme aiheuttavat ja ovat aina aiheuttaneet monenlaisia kertomuksia maailmalla, ja me niitä sitten tällä tavalla eteenpäin ihmetellen levittelemme kuin tyynyn höyheniä tuulessa. Mutta jotain outoa ja kenties perääkin lienee kuitenkin tarinoiden synnyssä. Ja kun siihen lisää tuon tiedon, että palveluksia on saarella usein toimittanut – ainakin aiemmin – muualta, Turun ulkopuolelta, tullut ruotsia osaava ortodoksinen pappi, koska a) oman seurakunnan pappi on vieraskielinen, ei suomenkielinen alkuperältään ja ei osanne oikein paljoakaan ruotsia ja b) saarella asuva pappi ei niitä jostain syystä täällä toimita.

Tällaiseen paikkaan siis minä tulin ja tuota varmaan tarkoitin tuolla asenteisiini liittyvällä kivikolla, josta tekstin alussa mainitsin. Joudun siis kulkemaan kiveltä kivelle ja etsimään sitä oikeaa ja aitoa, kiihkotonta ahvenanmaalaisuutta, jonka toivon edes vähän sieltä löytyvän tällaisen varsin lyhyen, muutaman päivän vierailun aikana. Ortodoksisuutta en usko täältä paljoa löytyvän luultavasti Uspenskin katedraalin tiilien mahdollista syntypaikkaa lukuunottamatta. Tuokin tarinoissa kerrottua asia, tiilien luultu syntypaikka, löytyy muuten ihan majapaikkani vierestä.

Tunnustan rehellisesti, ettei asenteeni asiaan ole ihan kaikista paras. Se saattaa olla jopa hieman vinoutunut tai puolueellinen, mutta nyt ahvenanmaalaisilla on omilla pienillä arkipäivän teoillaan mahdollisuus vaikuttaa sen muuttumiseen, jos niin on. Katsotaan, miten tässä käy!


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com

135. Kotimaahan tai ainakin melkein

Auto piti kääntää valmiiksi lähtöä varten. Lienenkö ainoa Ahvenanmaalla poistuva.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Ulkomailla matkustamisen osuus alkaa kohta olla vähissä. Paitsi ettei ihan vielä, sillä olen ensin muutaman päivän Ahvenanmaalla, joka meille suomalaisille on ”melkein ulkomaata”. Sää suosii yhä, vaikka ilmeisesti on pieni pelko sateesta – ainakin suomalaisen säätiedotuksen mukaan. Katselin aamun Suomen uutiset pitkästä aikaa laivassa netin kautta.
Ei meitä montaa muuta kuin rekkoja olluit todellakaan. Näiden lisksi vielä kaksi matkailuautoa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Laiva on entisen suomalaisen firman, liekö nykyään italialaisen, Finnlinesin laiva m/s Finnfellow. Meitä nousi Kapellskäristä yksi henkilöauto ja kolme matkailuautoa laivaan melkoisen rekkajoukon kera. Laiva on siis täynnä rekkamiehiä ja se näkyy mm. ruuassa. Aamupalana oli tuhti annos monenlaista ruokaa ja useilla ei riittänyt yksi lautanen tai yksi lasillinen – piti ottaa useampi. Ja annoksen koko oli jotain sellaista, millä minä ainakin olisin elänyt melkein viikon.

Minulle tuhti aamupala. Rekkamiehille liian pieni, siksi he ottivat kin reilusti enemmän
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Mutta ruoka ja perusjuomat ovatkin ilmaisia tällä laivalla ja siksi tämä tapa matkustaa on myös mukavaa. Samoin sauna on ilmainen, mutta ei hirveästi kiinnosta mennä sinne erimaalaisten slaavien sekaan saunomaan. Olisihan se toki ollut mielenkiintoinen kokemuksena. Matkan kokonaishinta ei huimaa: Ahvenanmaalle noin 30 euroa matkustajasta, autosta, ruuasta – kaikesta. Matka-aika 4 tuntia. Ei paha ollenkaan.
Saattoväkeä lähtölaiturilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Rekkamiehet ovat ihan oma ”rotunsa”. Rehellisesti sanottuna, en aina ymmärrä heidän mm. logiikkaansa ja joskus muutakin, mutta ei asia kumpaakaan osapuolta ole tähän asti suuremmin haitannut. Mitä nyt tänään ruokaa hakiessa yksi slaavi oli valloittanut pöytäni (jossa oli sähköpistoke lähellä pöytää läppäriä varten), jonka olin jo varannut omalla suurella laukullani. Enpä viitsinyt painiksikaan nyt panna. Siirryin toiseen pöytään tämän ”sokean” tieltä. Miten hän selvinnee ”noilla silmillä” liikenteessä!

Tällainen ro-ro-alus on minun mieleeni. Siellä ei ole turhaa ”klumeruuria”, pelkkää asiaa. Ja se näkyy myös lipun hinnassa. Se, mitä nyt en ihan täysin ymmärtänyt, miksi en saanut kerralla lippua Kapellskäristä Naantaliin, vaan piti ottaa kolmen päivän ”välilasku” Ahvenanmaalle. Laivassa näytti olevan tilaa vaikka kuinka. Mutta saattaahan se olla, että Ahvenanmaalta tulee sitten täydennystä laivalle, niin että en olisi enää mahtunut. Mene ja tiedä!

Toisaalta eipä tuo suuresti haittaa tuo Ahvenanmaankaan visiitti muuten, kuin että meni koko kesän alustavat suunnitelmat uusiksi. Sillä olin nimittäin ajatellut Ahvenanmaan ”touria” ennen juhannusta kesäkuussa. Silloin oli tarkoitus tulla pääsaarelle toista, pohjoisempaa, saaristoreittiä ja poistua eteläisempää. Nyt ajelen vain pääsaarella, en viitsi mennä muille saarille tuona aikana.
Tilaa olisi vielä olliut. Tuleekohan sitä lisää Ahvenanmaalta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kaiken kaikkiaan nämä tällaiset ro-ro-alukset ovat hyvä vaihtoehto matkailuautoilijoille, mutta sitä ne ovat minusta myös muillekin. Tälle reittivälille pääsee millaisella ajoneuvolla tahansa, mikä laivaan mahtuu – pienin mahdollinen lienee polkupyörä. Jalkaisin ilmeisesti laivaan ei pääse. Joissain satamissa ja joillain reiteillä jalkaisinkin pääsee, sillä terminaalista viedään laivaan sitten isommalla tai pienemmällä bussilla. Satama-alueella kun ei saa liikkua jalkaisin ns. vapaasti.

Olen ollut tien päällä nyt reilun viikon, hieman vajaan kaksi viikkoa. Viime yönä loppui ensimmäinen kaasupullo, joka oli ihan täysi, kun matkan aloitin. Kaasua olen käyttänyt vain viileiden öiden aikana sisätilan lämmittämiseen. On ollut huomattavan mukavampi nukkua lämpimässä. Kokeilin muutakin ennen lähtöä Lauttasaaressa ja nukkuihan siinä, mutta tiiviisti peiton alla. Nyt aamulla herätessä ei toki ollut kylmä, mutta pyjaman sain vaihdettua ehkä kuitenkin normaalia nopeampaan. Ihan selvästi olen Skandinaviassa, en enää lämpimässä Keski-Euroopassa.

Hieman laittoi laskemaan tarkemmin aikaa, kun palaan takaisin ”melkein kotimaahan”. Lähtöaika Kapellskäristä 9.15 ja saapumisaika Longnäsiin 13.55 ei tarkoita viiden tunnin matka-aikaa vaan ainoastaan noin neljän. Muutoin tuo tunnin aikaero Suomen ja ns. keskieurooppalaisen ajan välillä ei ole suuremmin elämääni haitannut. Ainoastaan se, etten aina ole viitsinyt ottaa päikkäreitä, on haitannut jonkin verran normaalia elämää. Sänky tosin olisi ollut aina lähellä. Mutta onpa sitten ainakin nukuttanut yöllä hyvin.

Ahvenanmaasta minulla ei ole mitään suurempia ennakko-odotuksia. Aikaa lienee ihan kohtuullisesti katsoa pääsaari ja joitain sen nähtävyyksiä. Maanantai-iltana mantereelle takaisin oikeaan koti-Suomeen ja en vielä ala miettimään mitä reittiä tai mihin ajelisin, mutta muumimaahan en kuitenkaan mitä ilmeisimmin Naantalissa mene.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com

torstai 25. toukokuuta 2017

134. Mihinkähän sitä huomenna menisin

Björkö Örns Havscampingin rantaa Kapelskärin lähellä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tuo otsikon toteama on ollut yksi pääajatuksista tämän kertaisella matkalla. Ja mikä huvittavinta, aina en edes nukkumaan mennessä ole ollut ihan varma, mihin todellakin huomenna suuntaan matkani.

Muutoksia on tullut varsin tiuhaan ja osa niistä ihan merkittäviäkin. Alkuaan – jo ennen kuin matkalle lähdin – ajattelin mennä suunnilleen samaa reittiä takaisin (ainakin maitten osalta, ehkä ei ihan reitin), kuin mistä tulin. Se muuttui varsin nopeasti muuksi, kuten moni muukin: en mennyt keskemmäksi Saksaan vaan pohjoiseen, jätin Tanskan läpiajon pois välistä ja menin laivalla suoraan Ruotsiin. Sitten seurasi pohdintoja Ruotsista poislähdölle ja nyt – yllätys, yllätys itsellenikin – majailen lähellä Kapelskäriä ja nousen huomenna laivaan, mennäkseni Ahvenanmaalle.

Enpä tässä eilen vielä ajatellut meneväni nyt Oolantiin, mietinnässä oli sinne meno hieman ennen juhannusta ja saarireittiä pitkin. Mutta olkoon, menen nyt, kun kerran tilaisuus tuli. Pitkälti tässä olen ”olosuhteiden uhri”. Laiskotti ja väsytti mennä niillä ”hula-hula”-laivoilla Tukholmasta, joten menen nyt sitten Finnlinesin ro-ro-aluksella Kapelskäristä ensin Ahvenanmaalle, jossa olen muutaman päivän ja sitten jatkan sieltä suoraan Naantaliin.

Se, miksi en mennyt suoraan Naantaliin, johtuu pitkälti tästä helatorstain pitkästä viikonlopusta, jolloin kaikki sopivat laivat olivat täynnä. Joten otin liftin puoleenväliin ja loput myöhemmin. Ihmettelen, ettei minulle ole tullut aiemmin mieleen tämä Kapelskär-Naantali-Kapelskär –reitti, joka on monella tapaa sutjakka tapa ylittää tämä Pohjanlahti vai joko se Selkämertä on.

Kuten jo mainitsin, en suuremmin pidä sellaisesta perinteisestä ruotsinlaivameiningistä kaljalaatikkoineen ja örisevine matkustajineen. Toisaalta en haluaisi istuskella tai edes makoilla pitkiä aikoja laivalla. Nyt kaikki nuo väistyivät ja pääsen noin neljässä tunnissa Ahvenanmaalle, jossa olen kolme yötä ja jatkan iltapäivällä Naantaliin, jonne matka kestää taas noin viisi tuntia.

Ja mikä mukavinta, matka on edullinen: autolta ja matkustajalta Ahvenanmaalle noin 35 euroa ja siitä Naantaliin hieman yli 40 euroa ja kumpaankin matkaan sisältyy yksi ateria. Minulla ei ole tarvetta raahata kaljalaatikoita tai mitään muutakaan laivoilta ja matka sujuu mukavasti joko lukien, tietokonetta näpelöiden ja melkoisen osan aikaan myös ruokaillen.

Tuo uuden kohteen – Ahvenanmaan – ohjelma on vielä ihan avoin, mutta eiköhän sekin selviä ja saahan siellä neuvoja vaikka turisti-infosta, jos niikseen haluaa. Mutta en nytkään ota suurempaa pulttia ohjelman tai edes suuremman sen pohtimisen suhteen. Kaikki selviää aikanaan.
Kuva BK Zerosin kotisivuilta
Muutoin päivä sujui mukavasti. Lähdin liikkeelle aikaisin helatorstai-aamuna. Päivä on täällä vapaapäivä ja liikkeellä oli jo eilen illalla melko paljon ihmisiä. Yövyin Motalan Varamonissa paikallisen jalkapalloseuran BK Zerosin ylläpitämällä leirintäalueella (jossa muuten oli oma jalkapallokenttä ja sauna). Siellä oli kohtuullisesti väkeä ja alue on monella tapaa ihan mukava paikka majailla autonkin kanssa liikuttaessa.
Varamonin rantaa.
Kuva BK Zerosin nettisivulta
Seuraavaksi menin tapaamaan erästä vanhaa tuttavaani entisestä elämästäni, suomalaista sotalapsea, joka aikanaan jäi Ruotsiin pysyvästi. En ilmoittanut etukäteen tulostani ja kun seisoin oven takana soittamassa ovikelloa ja oven auetessa yllätys oli täydellinen. Siellä vierähtikin sitten melkoinen aika jossa käytettiin sujuvan juohevasti yhtä aika kolmea kieltä suomea, ruotsia ja englantia – peräkkäin, limittäin ja totaalisesti sekaisin. Suomalaistaustainen rouva puhuu kaikkia näitä ja jotta myös hänen ummikkoruotsalainen puolisonsa olisi mukana keskusteluissa, osa meni sitten englannin ja ruotsin sekoituksella. Todennäköisesti tässä kielikylvyssä heitin ”kielikiukaalle” usein myös saksan sanoja, sillä olinhan juuri ollut siellä ja puhunut paljon. Mutta ymmärretyksi tulin, vaikka ei tuo ruotsi niitä vahvimpia kieliäni ole. On muuten todella väsyttävää seurustella tuolla tavoin. Joutuu olemaan melko skarppina. Olin parin, kolmen tunnin session jälkeen ihan väsynyt. Mutta sellaista se eläkeläisen elämä nykyään on.

Kapelskäriin ajelin iltapäivällä, joten ei tullut yhtäsoittoista pitkää matkaa, vaan päivä ihan kohtuullinen kilometrimäärä jakaantui vielä mukavasti kahtia. Kapelsärin leirintäalueet ovat melko kirjavia. Aivan terminaalin läheisyydessä oli leirintäalue, jossa ei ollut saatavilla sähköä ja hinta oli silti ihan kohtuullinen. Siirryin vajaan 10 kilometrin päähän merenrantaan Björkö Örns Havscampingille, jossa melkein sama hinta, mutta kauniimmat maisemat ja kohtuulliset muut tilat. Ainut miinus oli se, että respa on auki kaiketi aamu 9:stä ilta kuuteen.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com


Motalan Varamon Z-Parkens Camping: Månvägen, 591 52 MOTALA
netissä: http://www.husvagnochcamping.se/campingkatalogen/FC507

Kapellskärin Gräddön Björkö Örn Havscamping, Björkö Örn, 760 15 Gräddö

netissä: http://www.camping.se/sv/campingar/3171/Bjorko-Orns-Camping/

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

133. Ruotsalainen ortodoksinen luostari – onko sellainenkin olemassa!

Panoraamakuva Bredaredin Pyhän Kolminaisuuden luostarin kirkosta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Huomioi, että kuvat suurenevat joissain tapauksissa, kun klikkaat sitä hiirellä.
Ruotsi ei taida kuulua niihin lukuisiin ns. suuriin ortodoksisiin maihin, siitäkin huolimatta, että siellä mitä ilmeisimmin on enemmän ortodokseja kuin Suomessa. Kuulin lukumäärän, joka oli 100 000 ja 150 000 välissä. Mikä lienee totuus ja tietääkö sitä kukaan, koska ortodoksit ovat hajaantuneet Ruotsissa todelliseen diasporaan, kirkolliseen hajaannukseen, koska lähes kaikilla ortodoksisilla paikalliskirkoilla taitaa olla jonkinlaista seurakunnallista tai jopa hiippakunnallista toimintaa.
Ulkokuva luostarin päärakennuksesta, jonka vasemmassa osassa on oma ortodoksinen kiskko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Ensimmäisestä luostarista muinaisessa Ruotsissa minulla ei ole tietoa, mutta suoraan sanoen hieman epäilen niiden olemassaoloa, koska aikanaan siellä tehtiin varsin kovakourainen uskonpuhdistus, joka takuulla hävitti kaikki mahdolliset katolisuuden tai ortodoksisuuden rippeetkin. Mutta ns. uuden ajan ensimmäinen luostari saattaa jopa olla ortodoksinen, mikäli jotkut puheet pitävät paikkansa. Ja minä vierailin juuri tuossa luostarissa.
Luostarin pieni kirkollisten esineiden myymälä sijaitsee kirkon takaosassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Luostarin nimi on Heliga Treenighetens kloster eli suomeksi Pyhän Kolminaisuuden luostari ja se sijaitsee maatalousvaltaisessa pienessä Bredaredin kylässä, lähellä Boråsia. Sen voisi paikallistaa tuon suuremman paikkakunnan, Boråsin, avulla: luostari sijaitsee vajaan 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta ensin noin viisi kilomeriä tietä nr. 180 ja siltä oikealle noin neljä kilometriä pitkin Bredaredsvägeniä.
Jos olet menossa omalla kulkuneuvollasi luostariin, niin älä mene tämän postilaatikon ohi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Luostari perustettiin tuonne Länsi-Göötanmaan maaseudulle vasta 2000-luvun alussa eli 2001. Veljestö luostaria varten oli perustettu etsimään paikkaa luostarille ja selvittelemään sen toimintamahdollisuuksia jo pari, kolme vuotta aikaisemmin.
Luostarin johtajan arvonimi on igumeni ja usein hän arvoltaan myös arkkimandriitta. Tässä igumeni, arkkimandriitta Dorotej, Bedaredin luostarin johtaja.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Luostari ei koko toiminta-aikanaan ole ollut mikään väkirikas luostari, nyt siellä eli ja toimi kolme veljestön jäsentä: johtaja eli igumeni, arkkimandriitta Dorotej, toinen pappismunkki, arkkimandriitta Gabriel ja viitankantajamunkki Isak. Muutama vuosi sitten 2015 kuoli yksi luostarin perustajista, arkkimandriitta ja piispansijainen Tikhon (Lundell) pitkään sairastettuaan Söderteljessä.
Luostarin toinen pappi(smunkki), arkkimandriitta Gabriel oli alkuaan Valamon luostarin veljestön jäsen.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Luostari kuuluu hallinnollisesti Serbian ortodoksisen patriarkaatin alaisuuteen ja luostarin hallinnollinen piispa on serbialainen Skandinavian ja Iso-Britannian piispa Dositej. Luostarin nykyinen johtaja eli igumeni, arkkimandriitta Dorotej on elänyt ennen Bredaredia Keski-Serbiassa, lähellä sen länsirajaa Bosnia-Herzegovinan kanssa sijaitsevassa Kaonan luostarissa (Манастир Каона) usean vuoden ajan.

Kaikki veljestön jäsenet, munkit, ovat alkuperäisiä ruotsalaisia, kuten oli jo kuollut arkkimandriitta Tikhonkin. Luostarilla on koko sen historian ajan ollut hyvät suhteen Heinäveden Valamon luostariin, jossa yksi nykyinen Bredaredin luostarin munkeista, arkkimandriitta Gabriel, on aikanaan vuonna 1985 vihitty munkiksi. Tämä vuonna 1994 arkkimandriitan arvon saanut pappismunkki vieraileekin kuntonsa mukaan lähes joka kesä samaan aikaan heinä-elokuussa Valamossa vanhoja aikoja muistelemassa.
Luostarin kirkon alttariosassa on suuri seinämaalaus, jossa on kuvattuna mm. Jumalanäiti Ennusmerkki.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Veljestö etsi aikanaan luostarille paikkaa eri puolilta Ruotsia ja heitä avusti tässä työssä mm. aikanaan Virosta maanpakoon 1944 lähtenyt ortodoksinen Ruotsissa toiminut pappi Martin Juhkam (1924-2005). Itsekin tapasin hänet kerran, kun hän kastoi Tukholmassa kummityttäreni noin 40 vuotta sitten.
Täältäkin löytyy oma luostarikissa Valamon kuuluisan Niksun tapaan. Tämä kissa vain ei ole musta, kuten Niksu, vaan vaaleampi, harmaa.
(Kuva  © Hannu Pyykkönen)
Bredaredin luostari toimii siis maanviljelysalueella, ympärillä metsää ja asukkaitakin koko kylässä reilut kaksi sataa. Paikalla on vielä merkkejä maanviljelyksestä, vaikka luostari saa suurimmat tulonsa eri tahojen ja yksityisten lahjoituksista, pienen luostarikaupan myynnistä, mistä löytyy niin kirjallisuutta, ikoneja kuin tuohuksia, joista osa on itse tehtyjä.
Panoraamakuva alttarista.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Luostarin kahden pappismunkin ja satunnaisten vierailevien pappien toimesta suoritettujen jumalanpalvelusten toimittaminen on melkoinen urakka, varsinkin kun toinen veljestön omista pappismunkeista on jo melko iäkäs. Ympäristö vaatisi ilmiselvästi jonkinlaista kunnostamista, maalaamista ja rikkimenneiden paikkojen korjaamista. Siinä olisi varsin hyvä kohde jollekin kansainväliselle tai vaikka pohjoismaiselle tai peräti suomalaiselle ortodoksiselle organisaatiolle. Omat voimat eivät tähän työhön enää oikein riitä.
Luostarin sijainti Googen kartalla. Huomioi merkityt Bredared ja Borås.
Luostarissa voi vierailla vapaasti, mutta on ihan hyvä tapa ilmoittaa tulosta – varsinkin jos kyseessä on hiemankaan suurempi ryhmä. Yhden tai kahden ihmisen vierailu järjestynee ilman ilmoittautumistakin, jos vain joku on paikalla luostarissa. Luostari ei voine järjestää majoitusta, tai ruokailua, tai mitään tarjoilua noilla ihmis- ja taloudellisilla resursseilla. Vierailu ei maksa mitään, mutta hyvä tapa on jättää jotain tukea luostarin toimintaan. Sitä tarvitaan aina.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
 
nettihoukka@gmail.com


Luostarin osoite: Ingelstorp Liderna 1, 50496 Bredared, Sverige
puhelinnumero: +46 33 24 51 88
Luostari Facebookissa:
https://www.facebook.com/Heliga-Treenighetens-Kloster-1443654322555713/