139. Pahin kutina hellittää

Kun ensin polttelee pitkän talven jäitä ja sinnittelee, pohtii ja suunnittelee tylsän kaamoksen ajan alkavan matkailukauden kohteita ja sitten kun viimein kylmän kevään vuoksi pääsee lähtemään lähes kuukauden myöhässä, tehdyistä suunnitelmista ei ollut sitten paljoakaan väliä. Huitelin pitkin poikin Eurooppaa ilman kovinkaan suuria suunnitelmia. Pahin kutina jäi samalla sinne jonnekin Euroopan teille.

Grabarkan luostarin pyhiinvaeltajien tuomia risteja hautausmaan viereisellä alueella.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matkalla oli varsinaisesti yksi kohde: Puolan Grabarka – kaikki muu oli enemmän tai vähemmän inspiraatiota. Tuo Grabarkakin tuli itse asiassa esille melkein puolivahingossa erään ystäväni kanssa keskustellessa kevään ja kesän matkoista. Olen vieraillut siellä kerran aikaisemmin ja paikka oli jotenkin tuttu, mutta sen arvoinen, että kyllä siellä kannatti vierailla toistamiseenkin.

Syy, mikä sai lähtemään sinne, oli eräs suurehko ortodoksinen tapahtuma, joka oli siellä toukokuun loppupuolella ja jonka halusin nähdä. Alkuun oli oletuksena, että siellä olisi muitakin suomalaisia, mutta lopulta sieltä ei löytynyt heitä ainuttakaan.

Seuraava ajatus oli jatkaa matkaa Puolasta Romaniaan, mutta katseltuani nettikarttoja, iski varovaisuus, Matkan varrelle sijoittui suuri määrä tietöitä ja matkaa oli vielä yli 1200 km, joka olisi sitten aikanaan ajettava takaisinkin tai koukattava jostain muuta reittiä – mahdollisesti pitempää reittiä. Tuossa vaiheessa ilmeisesti vanhuus ja laiskuus pääsi yllättämään. En viitsinyt yksin lähteä kuukauden reissulle, ajattelin vähemmänkin riittävän tällä erää ensimmäiseksi tämän kesän matkaksi.

Ensi töikseni ostin Saksaan päästyäni spargelia eli valkoista varsiparsaa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Niinpä ylitin laajan Puolan maan idästä länteen ja suunnistin Saksaan, josta pidän suuresti – mahdollisesti siksi, että osaan puhua jonkin verran saksaa. Saksa oli minulla koulussa ns. pitkä kieli, opiskelin sitä silloisessa oppikoulussa (nykyisen yläkoulun ja lukion yhdistelmä – koulu, jonne piti pyrkiä pääsykokeissa) muistaakseni kolmannelta luokalta ylioppilaaksi asti. Puhumaan sitä ei suuresti siihen aikaan opetettu, mutta kielioppi opeteltiin tarkasti ja yhä laitan kiltisti sivulauseessa aina verbi viimeiseksi.

Rügenissä on toli paljon muutakin katseltavaa ja koettavaa kuin Prora.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Saksassa pääkohteeksi valikoitui melkein sattumalta pohjoissaksalainen Natsi-Saksan aikainen Prora Rügenin saarella. Tuossa vaiheessa oli jo lähes päivittäin suunnitelmat ja reitti muuttuneet ja Rügenillä se muuttui varmaan lähes eniten. Jätin Tanskan pois matkareitiltä ja suuntasin suoraan laivalla Sassnitzista Trelleborgiin Ruotsiin.

Suunnitelmattomuudesta kertoi myös se, ettei minulla ollut mukanani matkakukkarossa Ruotsin kruunuja, joita olisi kotona ollut jonkin verran. En näet ajatellut silloin lähtiessäni ajelevani Ruotsin kautta.

Bredaredin luostarin päärakennus, jossa mm tuossa etummaisessa osassa kaunis ortodoksinen kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ruotsissa pääkohteeksi muodostui Bredaredissa oleva ruotsalainen ortodoksinen luostari ja samalla tiellä tuli käytyä kylässä vanhan edellisen elämäni tutun luona. Jatko Ruotsista eteenpäin oli taas inspiroitua viimeisen päälle.

Arvoin aikani mahdollista tapaa, miten poistun Ruotsista, koska en oikein pitänyt noita ns. ruotsinlaivoja mieluisana vaihtoehtona. Taas enemmän tai vähemmän sattumien kautta reitiksi valikoitui Kapellskär – Naantali sillä erotuksella, etten päässytkään ihan sopivassa aikataulussa kerralla koko reittiä, vaan matka piti jakaa kahtia.

Kastelholman linna on hyvä vierailukohde, mutta ongelmia saattavat aiheuttaa lukuisat portaat.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Siispä muutin taas suunnitelmia ja sain lipun ensin Ahvenanmaalle Långnäsiin, josta jatkoin kolmen yön jälkeen sitten Naantaliin. Samalla tuli katsottua Ahvenanmaan pääsaari suurin piirtein sen merkittävimpien matkailukohteiden – Kastelholman ja Bomarsundin ja Maarianhaminan – osalta. Tulevat suunnitelmat menivät samalla uusiksi, sillä Ahvenanmaan saarihyppelymatka oli suunnitelmissa ennen juhannusta toteutettavaksi. Nyt pääsen jonnekin muualle, sillä enpä taida uudestaan mennä Ahvenanmaalle.

Bomarsundin linnoituksen aikainen hautausmaa ei liene niitä tunnetuimpia ja suosituimpia käyntikohteita Ahvenanmaalla, mutta mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Naantaliin saavuttua teki jo kovasti mieli saunaan ja erilaisista pohdiskeluista ja välietapeista ja taustalla häärivästä laiskuudesta huolimatta ajelin illan kähmeessä kotiin tietoisena siitä, ettei silloin yöllä enää viitsi saunaa lämmittää – mutta jospa heti aamulla.

Mitä jäi matkasta käteen? Mukava ja stressitön matka se oli. En antanut suunnitelmattomuuden haitata enkä millään tavalla stressata. Säät olivat mainiot, aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Kaikki meni hyvin kaikesta huolimatta. Mitään epämiellyttävää ei sattunut. Auto pelasi hyvin, enkä itsekään sairastellut mitään, mitä en jo entuudestaan olisi tiennyt.

Matkalla Ahvenanmaalle asti en tavannut ainuttakaan suomalaista, mutta en sijaan useita mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli hauska lörpötellä matkasta, reitistä ja majoittumis- sekä katselemiskohteista. Ensimmäiset suomalaiset – tosin ruotsinkieliset – kohtaamiset tulivat vasta Ahvenanmaalla, mutta kestin nekin kuin mies.

Aboriginaaleja suomalaisia taisin tavata vasta laivajonossa Långnäsissä. Olivat tulossa kalareissulta jostain Eckerön tienoilta.  Viikon kalasteltuaan olivat saaneet yhden kalan. Se painoi tosin 12 kiloa. Muita suomalaisia tapasin sitten enemmän laivan ruokalassa, jossa kotimatka sujuikin mukavasti pohjalaisten, savolaisten ja ruotsinsuomalaisten kanssa rupatellen ja hauskaa pitäen.

Tässä koko matka summittaisena Google-karttana. Ihan ei saata pitää paikkaansa ei edes tuo kilometrimäärä saati sitten joka mutkat.

Kilometrejä ja kuluja en ole vielä räknännyt, mutta kilometrit lienevät jossain 3500 – 4000 kilometrin tienoilla. Mielestäni tuo oli ihan kohtuullinen matka hieman yli kahden viikon matkaksi. Alkuun tuli kilometrejä Via Balticalla runsaasti, mutta sitten ne jäivät sen jälkeen ihan kohtuullisiksi.

Rahaa ei mielestäni kulunut liikaa, elin normaalisti, en suinkaan tuhlailevasti. Söin ehkä niukanlaisesti, laiska kun olen autossa ruokaa laittamaan, mutta aina ajoittain menin valmiille ruualle muualle. Viinien tai oluiden maistelut (non-alkoholic-oluita tai pilsnereitä lukuun ottamatta) jäivät tällä reissulla tekemättä, mutta ostin jotain hieman mukaani kotona tai muilla matkoilla maisteltavaksi. Tuliaiset jäivät muilta osin kovin vähiin, taisin ostaa pari kolme kirjaa ja jotain pientä vunukoille, jos sattuvat minut jossain tapaamaan. Mutta tavaraa on ihan riittävästi jo kotona muutenkin hävitettäväksi.

Jos nyt jotain laittaisin sille miinus-puolelle, niin mukanani oli liikaa tavaraa, jopa sellaista jota en ollenkaan tarvinnut, kuten vaikka villapusero ja pitkät kalsarit ja ylimääräinen sähkötoiminen lämpöpatteri.

Nyt saunotaan, pestään pyykit, maksetaan laskut, maistellaan niitä viinejä ja laiskotellaan kotva ja sitten jatketaan. Minne – no sitä en totuttuun tapaani edelleenkään tiedä.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com