140. Sukellus omaan lähihistoriaan

Olavinlinna Savonlinnassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olen viime aikoina monella tapaa sukeltanut oman elämäni historiaan. Sukututkimus on haukannut suuren osan nykyisestä aktiivisuudestani, mutta nyt asiat saivat hieman erilaisen toteutumisen, kun hyppäsin taas matkailuautooni ja lähdin liikkeelle jälleen ilman sen tarkempaa suunnitelmaa.

Sää parani oleellisesti, aurinko paistaa ja on lämmintä – on siis toinen kesän alku minulle. Eka oli pari, kolme viikkoa sitten keskempänä Eurooppaa, Puolassa ja Saksassa, jossa silloin oli jo tällainen keli tai oikeammin se oli ollut siellä jo pitkään päätellen mm. peltotöistä ja kasvillisuudesta.

Tein tässä välissä hyvän ystäväni kanssa Suonenjoki-vierailun heti sään parannuttua ja heti kun tulin siltä reissulta kotiin, lastasin kiireesti autoon vain ruokaa – muu oli siellä jo valmiina – ja lähdin taas liikkeelle. Tuttuun tapaani tietämättä oikeastaan, minne aioin mennä. Ensimmäinen pikamuutos ”ennakolta alustavasti ajateltuun” matkasuunnitelmaan tuli jo Juvalla, kun poikkesin ABC:lle tyhjentämään kemssaa.

Olavinlinna valmistautui oopperajuhliin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

En jatkanutkaan ajattelemaani Varkauden suuntaan, vaan lähdinkin Savonlinnaan. Jatkosta sen jälkeen en vielä tiennyt tuossa vaiheessa sen enempää, ajatus oli kuitenkin mennä Pohjois-Karjalaan. Savonlinnassa kurvasin Olavinlinnaan ja sain yllätyksekseni hyvän ja ilmaisen parkkipaikan Riihisaaresta, aivan linnan vierestä. Pikalounas ja päikkärit autossa ja sen jälkeen linnakierros tarkoituksena ottaa kuva linnan kappelista. Ei onnistunut. Olisi pitänyt maksaa 70 euroa, että olisin saanut ottaa kuvan linnan kappelista. En maksanut, enkä siis myöskään kuvannut.

Savonlinnassa sijaitsevassa Olavinlinnassakin on oma kappelinsa, joka tosin on enemmän ehkä – muistini mukaan – läntinen, kuin itäinen, koska linna oli kauan Ruotsin rajalinnoitus tanskalaisen ylimys Erik Aleksinpoika Tottin (1425-1481) aikaan, jolloin hän palveli vuoroin Tanskan, vuoroin Ruotsin kruunuja. Hän sai 1468 Itämaan eli Suomen käskynhaltijan nimikkeen tai ainakin hän alkoi itse sitä käyttämään. Siinä yhteydessä hän sitten rakennutti Olavinlinnan, jonka rakennustyöt aloitettiin 1475.

Sääksmäen Pyhä Olavi - myöhemmin tehty 3d-tulostus.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vuonna 2017 linnan ”käskynhaltijat” olivat sitä mieltä, että kuvaa en saa ottaa ilman 70 euron veroa. Jäi siis ottamatta ja tämä Jumalan kunniaksi ja Kristukselle ja pyhälle kirkolla vahvistukseksi rakennetun linnan kappeli jäi kuvaamatta. Kuten linnan nimikin – Olavinlinna – kertoo, linna liittyy oleellisesti skandinaaviseen pyhään Olaviin, jonka mukaan kaiketi linnan kolmesta tornista yksi sai nimensä. Kaksi muuta olivat nimetty Jumalansynnyttäjälle tai läntisesti Pyhälle Neitsyelle ja kolmas pyhälle Erikille, ken hän sitten lieneekään.

Kappelissa olisi ollut nähtävissä – ainakin silloin joskus – pääalttarin lisäksi kaksi sivualttaria, seinillä kalkkimaalauksia ja 12 vihkiristiä. Linnojen tyyliin kappelista löytyi myös hagioskooppi eli reikä seinässä, josta ”epäpuhtaiksi” katsotut henkilöt seurasivat kappelin jumalanpalveluksia.

Paljon sitten tapahtui linnan kappelille historian saatossa, johon kuului sittemmin 1500-luvun alkupuoliskon uskonpuhdistus ja myöhempi Venäjän vallan aika, joka siis olisi minua erityisesti tuon ortodoksisuuden osalta kiinniostanut, mutta josta en nyt saa teille kertoa, koska ”linnanvoudit” niin päättivät.

Savonlinnan ns. Pikkukirkko siirtyi juuri luterilaiselta kirkolta takaisin ortodokseille ja on myös katsomisen arvoinen paikka Savonlinnassa, kunhan vain sinne pääsisi sisälle.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Päiväunet linnan kupeessa johdattivat minut jatkamaan matkaani Punkaharjun suuntaan ja niinpä sitten ajelin suomalaisessa kansallismaisemassa pitkin komeita harjuja ja ihastelin niiden kauneutta. Pian taas T-risteyksessä piti valita joko Lappeenranta tai Joensuu – valitsin jälkimmäisen.

Muutaman kilometrin päästä tienviitta osoitti oikealle, että sieltä löytyisi Kitee, kunta, jossa aikanaan melkein 45 vuotta sitten aloitin tämä työurani ja etenkin juuri virkaurani pienessä Närsäkkälän kylässä.

Niinpä sitten ruokahalu kasvoi syödessä – katsellessani silloisen kirkonkylästä kaupungiksi kasvaneen Kiteen täysi tuntemattomaksi muuttunutta kyläraittia, päätin sitten ajaa Närsäkkälään, johon liittyy lukuisia mukavia ja jopa haikeita muistoja, jotka lähes vyöryivät päälleni ja ajaessani tietä eteenpäin kohti enimmäistä virkapaikkaani Närsäkkälän koulua. Siinä vilisivät mielessäni ne ihmiset, joiden nimet vielä muistin Veikko, Irma, Liisa, Risto – monet nimet olivat jo unohtuneet. Ei onneksi ihan kaikki.

Kylään päästyäni ajoin koulu ohi, sillä tie ei enää ollut ”entisellä” paikallaan. Käänsin auton ja ajoin yksityiseksi kodiksi muuttuneen koulunpihaan, josta sain liukkaan lähdön. Vaikka esittelin itseni ja kerroin syyn, miksi olen pihalla, sain tylyn vastaanoton ja kehotuksen poistua pikimmin, mitä sitten kohteliaasti kunnioitin ja poistuin paikalta vähin äänin. Ehkä kuitenkin hieman ihmetellen.

Kun jatkoin matkaa eteenpäin – kylän entisille kaupoille päin – näin erään tutun talon pihassa pari miestä seisoskelemassa ja päätin kaikesta huolimatta yrittää uudestaan. Ajoin pihaan, esittelin itseni – ja hämmästys, kummastus – toinen miehistä oli entinen oppilaani noin 45 vuoden takaa. Sellainen ”aikuisen mittoihin kasvanut”, ehkä hieman yli viisikymppinen mies - Antti nimeltään.

Vastaanotto oli ”hieman” erilainen ja erilaisten mukavien kommervenkkien jälkeen siirryimme sisälle kahville ja naureskelimme tai pohdimme entisen oppilaitteni Arin kepposia tai Teuvon hiljaisuutta ja montaa muuta mieleen tulvivaa ajatusta. Närsäkkälä oli monella tapaa merkittävä paikka minulle, silloin uraansa aloittavalle opettajalle. Se muokkasi minusta opettajaa mukavalla, maanläheisellä ja opettavalla tavalla, joita oppeja olen sittemmin saanut soveltaa monella tapaa käytäntöön noin neljäkymmentä vuotta kestäneen opettaja- ja rehtoriurani aikana.

Koska jatko tälle blogitarinalleni liittyy sitten metsästykseen ja metsästysseuraan, aloitan sen takautumalla palaamalla noin 40 vuotta taaksepäin. Nuori pojankloppi, jota nimitettiin silloin kuitenkin johtajaopettajasi, sai vastaanottaa hieman synkkäilmeisen (vain ilmeisen) lähetystön kylän miehiä. He olivat huolissaan, voiko kouluilla enää uuden johtajaopettajan aikana järjestää hirvipeijaisia, kuten on tehty vuosikausia. Tietysti voi – mitään perinteitä ei muuteta – kaikki tehdään noilta osin aivan kuten ennenkin, oli johtajaopettajan vastaus.

No – sitten hirvipeijaisissa – sama ”hymyilemätön” delegaatio lähestyi minua kesken juhlan ja pyysi tulemaan ulos mukanaan. Mentiin ulos ja samaa tietä ns. uuden koulun taakse. Mietin jo, tulikohan törttöiltyä jossakin ja tuleekohan turpiin, mutta seurasin kuitenkin kiltisti delegaatiota.

Nurkan takan yksi herroista kaivoi taskustaan paikallista jaloa lähituotetta, Juurikan tähkän aitoa alkuperäistä pontikkaa ja kysymys perään: ”Maistuisiko johtajaopettajallekin?” – Mikä ettei, maistuihan se – hyvin tehty pontikka ja toki on maistunut myöhemminkin – nyt sitä vain usein olen nimittänyt nimellä tsuika, joka on vastaavaa romanialaista tuotetta, jota olen usein saanut ystäviltäni Romaniasta.

Metsästysmajan rauhaa Närsäkkälässä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Jotenkin tuli väkisin mieleeni tuo syksyinen tapahtuma vuonna 1973 Kiteen Närsäkkälässä, kun sitten melkein 44 vuotta myöhemmin olen matkailuautossani tuon saman metsästysseuran, Närsäkkälän Erän, metsästysmajalla, Palolammen rannalla, jossa vietän nostalgisen yöni niissä maisemissa, josta todellakin työelämäni aikanaan aloitin. Kiitollisena saamastani opista ja niistä ihmisistä, jotka silloin ja nytkin minua kasvattivat ja kasvattavat.

Silloin kun olin töissä täällä, näissä maisemissa karjui karhu.
Nyt se on metsästysmajan salissa täytettynä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Jotenkin tuntuu siltä, että tämä majapaikka metsästysmajan rannassa on tuon vuosien takaisen hirvipeijaisen jatkoa. Olkoon se opetuksena meille kaikille: ole elämäsi varrella mahdollisimman usein ystävällinen toisille kanssaihmisillesi, niin sinullekin ollaan ystävällisiä. Kiitos näille alkuperäisille närsäkkäläisille ystävällisyydestänne. Vanhan miehen mieli tuli todella iloiseksi siitä. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti omia synnyinseutuja.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com