142. Luostarimatkailua, osa 2: Lintula

Lintulan luostarin vanha päärakennus, jossa sijaitsee nykyisin mm. kesäkahvila.
(Kuvat saa usein suuremmaksi klikkaamalla niitä hiirellä.)
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Edellisessä blogijutussani kerroin Valamon luostarista, joka on ainoa suomalainen ortodoksinen mies- eli munkkiluostari. Suomen toinen virallinen ortodoksinen luostari on nais- eli nunnaluostari ja sekin sijaitsee Heinävedellä, itse asiassa lyhintä tietä vain vajaan 15 kilometrin päässä Valamosta länteen. Tämän luostarin virallinen nimi on Heinäveden Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari.

Jos vertaan näitä kahta luostaria keskenään, Valamo on monella mittarilla katsottuna suurempi: alueeltaan, tiloiltaan, vierailumääriltään, jne. Mutta varsinaisen luostariasukkaiden – veljestön tai sisariston – määrän osalta nämä luostarit ovat melkein yhtä suuret.

Taustalla Lintulan päärakennus, jossa sijaitsee kirkko ja sisariston keljat eli asunnot. Etualalla Lintulan kuuluisia yrtti- ja marjaviljelmiä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Siinä kun Valamo selviää omista taloudellisista velvoitteistaan matkailun ja siihen oleellisesti liittyvien elinkeinojen avulla, Lintulassa matkailu on vain osavuotinen sivuelinkeino. Heillä talous perustuu ihan toisenlaiseen elinkeinoon: tuohuksien valmistamiseen.

Kummankin luostarin – niin Valamon kuin Lintulankin – historia juontuu vanhaan, nykyisin Venäjälle kuuluuvaan, mutta aiemmin Suomen alueeseen kuuluneeseen Karjalaan. Valamo syntyi Laatokan saarelle ja Lintula Kivennavalle, kumpikin hieman erilaisilla tavoilla, mutta samaa tarkoitusta ajamaan: rukouksen ja evankelioimis- ja lähetystyön jatkuvuuden turvaamiseksi kristinuskon levittäytyessä Bysantista Novgorodin kautta Karjalaan ja sieltä Lappiin ja Suomeen asti. Kristinusko tuli Karjalaan ja Suomeen ensiksi idästä ja vasta sen jälkeen 1100-1300-luvuilla lännestä ristiretkien avulla.

Valamon alku sijoittuu kristinuskon ja nimenomaan ortodoksisen uskon saapumiseen Suomeen ensi kertaa jonnekin vuoden 1000 tienoille ja Lintulan alku sen sijaan paljon myöhäisemmälle ajalle 1800-luvun lopulle. Lintula toimi aluksi jonkin aikaa silloisen Venäjän alueella ensin Venäjän vallankumoukseen ja Suomen itsenäistymiseen asti (1917) ja sen jälkeen rajan sulkeuduttua Venäjälle aina toisen maailmansodan melskeisiin saakka Suomen puolella rajaa. Viime sotien (talvi- ja jatkosota) jälkeen Kivennavan alue luovutettiin Neuvostoliitolle ja Lintula siirtyi kokonaan nykyisen Suomen puolelle monenlaisten vaiheiden kautta vuonna 1946 Heinäveden Palokkiin.

Lintula on – ainakin omasta mielestäni – hieman erilainen luostari kuin Valamo. Se johtuu varmaan osaltaan siitä, ettei se ole niin suuresti matkailijoiden täyttämä kuin Valamo on. Osansa varmasti on silläkin, että nunnat yleensä pitävät erittäin hyvää huolta omista luostareistaan ja he satsaavat paljon kirkon ja muidenkin paikkojen kauneuteen. Itse yhdistän usein kauneuden ja rukouksellisuuden ja siitä syntyy paikalle ihan omanlaisensa ilmapiiri: rauhallinen, melkein mystinen ja etenkin juuri rukouksellinen. Tällaisessa paikassa on hyvä hiljentyä, rauhoittua ja rukoilla.

Edellisessä Valamosta kertovassa blogijutussani kiinnitin huomiota siihen, että luostari on siellä asuvien asukkaiden koti. Niin on Lintulakin. Se on kohde, jossa voi toki vierailla, vaikkei nyt juuri jotain asukasta menisikään tapaamaan. Paikkaa saa ja voi siis katsella ihan matkailullisessa mielessä tai vaikka vain ihan pyhiinvaelluksellisessa mielessä. Siellä voi vierailla, kunhan muistaa, missä on vierailulla: luostarissa, sen asukkaiden kodissa, pyhässä paikassa.

Koska itse liikun usein – etenkin kesällä – matkailuautolla, kiinnitän myös huomiota mahdollisuuteen vierailla paikoissa matkailuauton kanssa. Valamossa matkailuautoilijoille on tehty oma erillinen alueensa, jonne auton voi pysäköidä ja jossa voi tarvittaessa vaikka lyhytaikaisesti yöpyä. Lintulassa tuollaista paikkaa ei matkailuautoille juuri ole, mutta laajaa parkkipaikkaa voi kyllä käyttää tuollaiseenkin. Siellä ei tosin ole saatavilla mitään erilaisia matkailuautojen vaatimia palveluja: vettä, kemssan tyhjennystä tai sähköä, mutta itseellinen autokunta selviää yhdestä yöstä ilman noitakin. Julkinen ja avoin yleisövessa sijaitsee hieman kauempana luostarialueella vanhan navetan päädyssä ja sitä voinee käyttää ainakin osan aikaa luostarialueen ollessa avoinna. Lyhytaikainen yöpyminen parkkipaikalla on varmaan sallittua, kunhan siihen ei perusteta leiriä, jossa yöpyvät aiheuttavat äänillään ja toimillaan haittaa, melua tai muuta häiriötä rauhallisen luostarin asukkaille tai muille pyhiinvaeltajille. Hyvä tapa on kertoa yöpymisestä ja vaikka pyytää siihen lupa luostarin johtajalta, igumenialta.

Edellisessä blogijutussani kerroin laajalti käyttäytymisestä yleensä luostareissa. Sitä ei tarvitse pelätä, mutta omat sääntönsä siellä on vieraillekin. Lintula ei poikkea tästä käytännöstä. Liian ”rohkea” ja ”vähäinen” pukeutuminen ei sovi luostariin, vaikka oltaisiin lomamatkalla. Mieluusti pitkät housut miehillä ja hame naisilla, mikäli sellainen on mukana. Kyllä naiset housuissakin varmaan pääsevät luostariin, mutta vaihda hameeseen, jos sellainen on mukana. Näin kunnioitat pukeutumisellasi luostarin ohjeita.

Mikäli kirkossa on menossa jumalanpalvelus tai siellä on rukoilijoita, valokuvaaminen ei ole soveliasta ja se rikkoo paikan rauhaa ja yksityisyyttä. Palveluksiin voi kuitenkin osallistua ja se on jopa suotavaa. Kun palveluksia ei ole ja kirkot ovat tyhjiä, kuvata saa, mutta ihan kaikkialle ei toki voi mennä kuvaamaan. Ikoniseinän eli ikonostaasin takana olevaan alttarihuoneeseen ei missään nimessä saa mennä eikä edes kurkkia sinne ovia aukomalla. Paikka on pyhä paikka ja sen pyhyyttä ja arvokkuutta tulee kaikkien siellä vierailevien kunnioittaa.

Matkailijoille tarjottavien palvelujen määrä ja laatu on Lintulassa erilainen, niukempi kuin Valamossa. Sieltä ei löydy kesälläkään kuin kahvio, josta saa kahvia ja pikkupurtavaa. Ruokailuun siellä ei ole normaalisti mahdollisuutta. Pääportin vieressä, heti luostarialueelle tultaessa vasemmalla on matkamuistomyymälä, jossa on runsaasti juuri Lintulan itsensä tuottamia tuotteita: tuohuksia, yrttejä, kirjoja ja paljon muutakin.

Lintula valmistaa pitkän talven aikana lähes kaikki Suomen ortodoksissa kirkoissa käytettävät kirkkokynttilät eli tuohukset. Suuri määrä luterilaisiakin seurakuntia hankkii kirkkokynttilät Lintulasta. Vuodessa valmistetaan, myydään ja käytetään lähes miljoona mehiläisvahasta tehtyä tuohusta, joista siis suurin osa tehdään Lintulassa (kts. YouTube-video ”Miljoonan tuohuksen tehdas. Lintulan kynttilätehdas.”). Matkamuistomyymälästä voit sinäkin ostaa niitä kappaleittain tai kiloittain.

Miljoonan tuohuksen tehdas.

Tuohuksien teko on luostarin pääelinkeino. Muita tuloja matkailun lisäksi saadaan esimerkiksi yrttien kasvattamisesta ja niiden myymisestä. Lintula onkin kuuluisa omista marjoistaan ja yrteistään ja erilaisista yrttisekoituksista, joita voidaan käyttää vaikka teen asemasta. Toinen tuloja tuottava toiminta on viime vuosia liittynyt kirjallisuuteen, koska luostarin sisaristossa on laajasti eritysosaamista tuolle alalle: monen eri kielen, mutta erityisesti venäjän ja kreikan taitajia ja sujuvasanaisia kirjoittajia kirjoja kirjoittamaan.

Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikonin tšasounan edestä löytyy luostarin hautausmaa, jossa ovat haudattuina mm. edelliset igumeniat Antonina ja Marina.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vierailulla Lintulassa pitää ehdottomasti nähdä kirkon ja vaikkapa tuon matkamuistomyymälän lisäksi luostarin oma hautausmaa, jonne on haudattu mm. kaksi viimeisintä igumeniaa eli luostarin johtajatarta ja muita sisariston jäseniä, mutta myös jokunen ”siviili” eli luostarin ystäviä ja tukijoita maailmasta. Hautausmaalta löytyy mm. Lintulan kirkon ikonostaasin maalanneen erittäin arvostetun ja maailmankuulun suomalaistuneen japanilaisen ikonimaalari Petros Sasakin hauta.

Ikonimaalari Petros Sasakin ja hänen vaimonsa Marian hauta Lintulan hautausmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Hautausmaalta ja läheisen järven rannasta, noin vajaan kilometrin luontokävelyn päästä löytyvät luostarin kaksi tšasounaa eli kappelia. Hautausmaan kappeli on nimeltään Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikonin tšasouna ja Koskijärven rannalla on pyhittäjämarttyyri Paraskevan pieni tšasouna.

Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikonin tšasouna sisältä.
(Kuvat © Hannu Pyykkönen)
ja ulkoa

 

Lintula kuuluu joka tapauksessa niihin katsottaviin kohteisiin, joissa pitää vierailla, jos lähistöllä liikkuu. Joensuu-Varkaus-tieltä on sinne matkaa vain noin 10 kilometriä melko hyväkuntoista päällystettyä tietä. Ja yhteys Lintulan ja Valamon välillä on sujuvaa, koska luostarista toiseen pääsee oikotietä Varistaipaleen kanavan ja kylän kautta ja välimatka on vain noin 14 kilometriä päällystettyä tietä.

Lintulan ja Valamon luostarit kartalla kolmion Kuopio-Joensuu-Varkaus keskustassa.

Riippuu varmaan hieman matkasuunnitelmista, kummin päin matkan tekee. Jos liikkuu matkailuautolla ja aikoo jäädä yöksi, ajaisin ensin Lintulaan ja sieltä samana päivänä Valamoon. Pikkuautolla liikkumisessa voisi sitten ajatella vaikka ruokailemista, joka on helpompaa Valamossa ja rakentaa matkareittinsä ja ohjelmansa sen mukaan. Ryhmämatkatkin linja-autolla onnistuvat kumpaankin kohteeseen, ruokailuista tai majoittumisista kannattaa vain tehdä aina ennakkovaraus. Yksin, kaksi tai perheen kanssa liikkuvan ei tarvitse varata ruokailuja, mutta yöpaikka hotellista tai retkeilymajasta kannattaa aina varmistaa, ellei sitten nuku – kuten minä – matkailuautossa. Lisätietoja löytyy netistä Lintulan luostarin omilta sivuilta osoitteesta: www.lintulanluostari.fi


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
P.S. Oheisen YouTube-videon avulla voit tehdä lyhyen kiertomatkan syksyisessä Lintulassa: ”Kävelyllä Lintulan luostarissa”

Kävelyllä Lintulan luostarissa.

HP