tiistai 17. heinäkuuta 2018

175. Melkein Venetsiassa, mutta Lofooteilla silti

Paaluille ja veden päälle rakennettu kaupunki on saanut nimityksen Lofoottien Venetsia.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jo edellisellä matkallani ”eksyin” mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin Lofoottien etelärannalle, Henningsværiin. Silloin kuulin paikkaa nimitettävän paikalliseksi Venetsiaksi ja kirjoitinkin silloin Norjan Venetsiasta. Korjataan nyt, kyseessä on tietysti Lofoottien Venetsia.
Henningsvær kartalla.
Paikka lienee saanut moisen kutsumanimen siksi, että sekin on osaksi rakennettu veden rajaan tai oikeastaan osin jopa veden päälle erilaisin puupaaluvirityksin. Joka kerta vieraillessani ihmettelen, mitenkähän kauan tuollaiset rakennelmat kestävät ja kuinka usein ne pitää uusia.
Ennen Henningsvearia piti nousta vuorelle. Toinen jäi autovahdiksi. Arvaa kumpi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Mutta ennen kaupunkiin saapumista oli edessä hikinen urakka – ainakin toiselle meistä matkaajista, sillä siellä sijaitsi yksi suosittu vaellus- ja kiipeilykohde. Vuoren nimestä ei ole varmaa muistitietoa, se saattaa olla Festvågtind ja se sijaitsee siis ihan lähellä tuota Henningsværin kaupunkia, kohta kaupunkiin tuovan sillan takana. Nousua sanottiin jossain olevan reilut puoli kilometriä ja kumma kyllä reitti oli merkitty helpoksi, vaikka melkoiselta louhikolta se näytti.
Näkymä Atlantille ja Henningsværiin.
(Kuva © Pyykkönen)
Vain toinen meistä matkaajista lähti kiipeämään, toinen jäi autovahdiksi. Kumpihan lie jäänyt? Mutta joka tapauksessa huipulta – jossa muuten oli myös kaunis vuoristolampi – saatiin kauniita kuvia Atlantista, Länsivuonosta, vuoresta ja Henningsværistä. Näkyypä yhdessä kuvassa matkailuautokin valkoisena pisteenä, mutta siitä ei kuitenkaan erota, kuka jäi vahtiin.
Tuolla se jossain on - se kiipeäjä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Reilun tunnin, ehkä parin tunnin kiipeilyn jälkeen jatkoimme matkaa sillalle, joka oli sen verran kapea, että sen molempiin päihin oli laitettu liikennevalot ohjaamaan sillalle vain yhden suuntaiset liikenneväylät. Ei sinne kahta autoa rinnakkain olisi mahtunutkaan. Valojen vaihteluväli ja sillalle nousun jyrkkyys aiheutti toisinaan sen, että pyöräilijät eivät ennättäneet ajaa siltaa valojen aikana ja siellä tapahtui silloin yllättäviä kohtaamisia.

Itse kaupunki oli mielestäni hieman taantunut edellisestä vierailusta. Se vaikutti hieman sotkuisemmalta ja jäi sellainen tunne, että alkuasukkaat – norjalaiset – olivat häipyneet kaupungista ja paikkaa pyörittivät muualta tulleet enemmän bisnesmielellä kuin sydämellä. Mutta tiedä häntä, oliko oikeasti noin.
Veneet ovat oleellinen osa Henningsvearia.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Autolle oli vaikea löytää parkkipaikkaa, koska keskustan paikat olivat varatut henkilökunnalle tai asiakkaille. Mutta satamasta löytyi, eikä siitä ollut pitkä matka kävellä katsomaan vaikka koko kaupunki läpi. Veneitä ja laivoja Henningsværissä on runsaasti, onhan paikka meren rannalla ja todennäköisesti ainakin ennen on harrastettu kalastusta, nyt ehkä enemmän muuta. Kadun varressa ollut imoitus veneen vuokraamisesta huvitti. Meillä vuokrataan autoja, Henningsværissä veneitä.
Näinkin oleellinen osa ...
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kaupungissa on hieman villin pohjolan tunnelmaa. Arctic Hotell.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jo edellisellä kerralla tyylillään ”hurmannut” Arctic Hotel oli paikoillaan villistä pohjolasta muistuttamassa ja sieltä olisi varmaan saanut huoneenkin varmaan noin 150 euron hintaan per huone. Tosin se lienee kuumimpaan sesonkiaikaan täynnä ja huone kannattaa silloin varata ajoissa. Me emme matkailuauton kanssa huonetta tarvinneet, emme edes maksullista paikkaa autolle.
Puskaparkissa Atlantin rannalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ensimmäistä kertaa tällä reissulla yövyimme seuraavan yön ns. puskaparkissa, tien varrella sijainneella parkkipaikalla Atlantin rannalla katsellen terassiltamme Länsivuonoa. Jossain vaiheessa alkuyötä viereen kurvasi vanha hippimäisin kukkakuvin koristeltu hollantilainen kleinbussi-volkkari ja siinä me sitten yövyttiin koko konkkaroikka kaikessa rauhassa. Tosin vain meiltä tuli enemmän ääntä, kun viihdytimme aluetta ainutkertaisella ukulelemusiikilla.

Katso vielä ammattilaisen tekemä video Lofooteista. Tekijä on Stefan Zimmermann.

Beautiful Lofoten (Norway / Arctic Circle)
(Video © Stefan Zimmermann)


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

maanantai 16. heinäkuuta 2018

174. Viimein Lofooteilla

Alkumatkamme oli hieman urakointia. Ajoimme ensin yöksi Haukiputaalle mainioon SFC-paikkaan Rantasarkaan. Olen yöpynyt siellä aikaisemminkin ja joka kerta saanut hyvää, iloista ja ystävällistä palvelua. Siellä on asenne kohdallaan. Rantasarasta urakoimme seuraavana päivänä vielä Abiskoon, josta jatkoimme kolmantena päivänä Norjaan ja aloitimme Lofoottien retkemme Ofotvuonon päästä Bjerkvikistä, paikasta, joka toi mieleen erään norjalaisen terroristin nimen melkein samankaltaisuudellaan.
Lofoottien kuvauksellisen kauniita siltoja.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tiet alkoivat Lofooteilla hieman kaventua ja mutkistua, kun ajelimme vuonon rantoja pitkin kauniista maisemista nauttien kohti paikallista ”suurkaupunkia”, reilun 20 000 asukkaan saaristokaupunkia, Harstadia, joka sijaitsee Atlantin tai oikeammin kai sen yhden osan, Norjanmeren rannikolla Lofoottien saariryhmän pohjoisosassa. Viehättävän pikkukaupungin jälkeen jatkoimme matkaa, koska ”perille”, Lofoottien pohjoisimpaan osaan (riippuen kai siitäkin, mitä Lofootteihin katsotaan kuuluvan), Andøyan saaren kaukaisimppaa kärkeen, Andenesiin, oli vielä varsin mutkikas ja melko pitkäkin matka.

Matkalla tosin huomasimme, että kyllä näihin maisemiin pääsisi lentokoneellakin, sillä siellä täällä matkamme aikana jatkossakin näimme pieniä ja toimivia lentokenttiä varsin vaikeissakin vuoristomaastoissa. Yksi sellainen oli Harstadin lähistöllä.
Vuonoja Lofooteilla ylitetään kahdella tavalla: lautoilla ja siltoja pitkin ja alitetaan yhdellä tavalla: tunnelissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Andenesissä oli paljon muitakin matkailijoita. Ensin jonotimme jonkin aikaa campingalueen respan luukulla, maksoimme paikasta kohtuullisen hinnan ilman varmaa tietoa, onko paikassa sähkömahdollisuus, jonka myös maksettiin luukulla. Satuimme tulemaan alueelle siihen aikaan, kun muutkin tulivat ja paikan haku oli yhdenlaista ”tiikerinmetsästystä” kuskin jonottaessa ja maksaessa paikkaa, purkkiorja metsästi hyvää paikkaa autolle.
Hieman hankalaa maastoa matkailuautoille löytää hyvä majapaikka.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Paikat oli vain osin merkittyjä, pysäköidä sai käytännöllisesti katsoen minne vain. Paikat olivat suurimmaksi osaksi melko vaikeamaastoista, kumpuilevaa ja kuoppia täynnä olevaa nurmikkoa, joka sateella on todella liukas ja upottava. Sähkötolppia oli harvakseltaan ja niissä oli vain kaksi pistorasiaa – sukoja muuten siis vielä siellä ainakin. Ihmiset olivat vetäneet roikkia sieltä täältä, mistä nyt sähköä sattui saamaan. Meillekin oli vaikeaa löytää paikka, jossa sähköä olisi saanut ilman kymmenien metrien roikan vetoa.
Aina konstit löydetään.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Viimein löysimme ”paikan” huoltorakennuksen viereltä ja saimme virtaa – hups – pyykinpesuhuoneesta ikkunan kautta. No eipä ollut pitkä matka vessaan eikä asioiden pesuun ja näköalakin merelle oli kohtuullinen. Mutta kuitenkin …

Alue tuli illan mittaan tupaten täyteen autoja, vaunuja ja telttoja – seassa maastoon tarkoitettuja monsteri-kuorma-auto- matkailuautojakin. Kansallisuuksien kirjo oli melkoinen, seassa joku suomalainenkin. Paikka tarjosi mahdollisuuden – tosin varsin suolaiseen hintaan, kuten yleensä Norjassa – veneillä tehtävään valassafariin, jos sellaista mieli. Emme tälläkään kertaa lähteneet mukaan.
Hiekkarannoissa löytyy.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Andenes oli mukavan kaunis paikka jossain ”ei-missään”, keskellä merta, melko pitkän ja ainakin osin tylsänkin ajomatkan päässä, joka pois mentäessä piti vielä ajaa toiseen kertaan. Mutta silti siellä kannatti kai käydä – kokemus se oli tuokin. Jatkomatkalle oli tarjolla kaksi tietä – toinen lautalla toinen ei. Valitsimme lauttavaihtoehdon. Jälleen kerran totesin tyytyväisenä, että autossani on 120 litran polttoainesäiliö. Polttoaineasemia oli toki, mutta ei kovin tiheässä ja kaikki eivät edes aina aukikaan.
Myös maisemissa löytyy.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tuo lauttavaihtoehto oli valittavana myös jo aikaisemmin Harstadista Andenesiin mentäessä, sillä sinne pääsi joko suoraan lautalla lahti ylittäen tai kiertäen lahti teitä pitkin. Lautat eivät Norjassa maksa maltaita, yleensä tuollainen melko lyhyt (mutta suomalaisittain pitkä) lauttamatka maksoi kympin (€) luokkaa autolta ja kahdelta ihmiseltä. Nyt valitsimme siis jälleen lautan, kun katselimme kauniin Hadseløyan saaren ja menimme lautalla Melbusta Fiskebøliin ja suuntasimme automme kohti Henningsværia, Lofoottien Venetsiaksikin sanottua pikkukaupunkia.
Aamiainen Atlantin rannalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Matka Henningsværiin menee suurimman osan aikaa Lofootit halkovaa E10-tietä pitkin, mutta jossain vaiheessa siltä pitää poiketa kapealle ja tosi mutkaiselle, mutta niin kauniille tielle nr. 816. Sillä tiellä ei hurjastella, sillä suurimmaksi osaksi tiellä ei voi ohittaa kuin ohituspaikoilla, joita onneksi on runsaasti. Ja parhaaseen loma-aikaan vastaan tulee autoja runsaasti – isojakin.

Luoja on koristellut tienvieret heittelemällä sinne joukoittain auton kokoisia tai suurempia ja pienempiä kiviä. Tiellä on kauniita kaarevia siltoja, joihin – yli päästäkseen – on otettava melkein vauhtia, että pääsee sillan lakipisteen yli. Ne ovat korkealla, jotta suuretkin laivat mahtuvat hyvin alitse. Sillat Lofooteilla ovat mielestäni melkein taideteoksia ja suomalaiselle lähes eksoottisia kokemuksia. Osalle siltoja mahtuu kaksikin autoa eli liikenne on kaksisuuntaista, osalle vain yksi ja niissä on onneksi liikennevalot molemmissa päissä, ettei tarvitse peruutella. Silti sillalla vastaan saattaa tulla vaikka hitaampia polkupyöräilijöitä, jotka eivät ennätä ajaa siltaa säädetyssä ajassa.
Siltoja riittää.
(Video © Hannu Pyykkönen)

Lofoottien sillat olivat ainakin minulle jatkuva ihastelun kohde, niin taidokkaasti tehtyjä nuo komeat sillat olivat. Ja niitä siellä riittää. Saaresta saareen hypellään siltoja pitkin, mutta mentiin yksi väli vuonon pohjassakin pari kilometriä pitkää tunnelia – ensin kilometri yllättävän jyrkkää alamäkeä ja sitten toinen ylämäkeä – outo kokemus. Tunneleissa Lofooteilla saa tai joutuu ajamaan kilometritolkulla pituuksien vaihdellessa muutamasta sadasta metristä useisiin kilometreihin. Sillat eivät aina ole perinteisesti suoria tienpätkiä, monesti niissä on alussa tai lopussa mielenkiintoinen kiemuramutka. Siltojen pituudetkin ovat siellä ihan toista luokkaa kuin meillä kotomaassa.

Henningsværiin mentäessä siltojakin on, kuten todella kauniita tieosuuksia, jossa voi toki pysähdellä parkkipaikoilla tai vaikka yöpyä Atlantin rannalla, kuten me teimme. Mutta siitä ja muustakin seuraavassa blogissa.



Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

173. Matkalla Lofooteille – Abisko Ruotsin Lapissa

Abiskon maisemia Ruotsissa.
(Kuva © Pyykkönen)
Ruotsin Lapissa on kuuluisa ja suorittu vaellusreitti Kungsleden, joka lienee kaiken kaikkiaan yli 400 kilometriä pitkä vaellusreitti Pohjois-Ruotsin alueella läpi läntisen ja pohjoisen (Ruotsin) Lapin. Jos haluaa vaeltaa koko reitin tai vaikka parhaimmat osat siitä, siellä voi nähdä Ruotsin korkeimman vuoren Kebnekaisen tai kauniin Abiskon kansallispuiston alueen.
Abiskon sijainti kartalla.
(Kuva suurenee klikkaamlla sitä hiirellä)
Abiskoon pääsee autolla Suomesta Tornion ja Haaparannan kautta, kun ajelee Ruotsin Lappiin noin neljä ja puolisataa kilometriä Haaparannasta eli reilut viisi tuntia kohti pohjoista ja Abiskoa.
Maisema Fjället-hotellilta Abiskossa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Abisko eli pohjoissaamen kielellä Ábeskovvu, Rákkasorda, Kiirunan kunnassa sijaitseva taajama, jonne pääsee niin autolla kuin junallakin, koska Kiiruna-Narvik -malmirata kulkee sen kautta ja se sijaitsee E10-tien varrella. Alueella sijaitsee 1909 perustettu laaja Abiskon kansallispuisto, joka rajoittuu mm. Tornio-järveen ja se sijaitsee noin 200 kilometriä napapiirin pohjoispuolella. Kansallispuisto oli aikanaan 110 vuotta sitten ensimmäisiä Euroopassa, kun Ruotsiin perustettiin silloin niitä yhdeksän kappaletta ja muualla Euroopassa ei niitä ollut vielä yhtään.
Matkalla Abiskossa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Matkailuautoilijalle Ruotsin Lappi ja vaikka tuo Abiskon alue ei ainakaan minun mielestäni ole kaikista parhaita aluetta ajatellen edullista ja toimivaa majoittumista. Jotkut muut palvelut sitten saattavat olla osin parempiakin kuin Suomessa, vaikkapa vesihuolto, mutta Ruotsissa selvästikin ovat tiukemmat säädökset ns. puskaparkkeeraamiseen. En kuitenkaan itse sitä suuremmin harrasta, niin eipä tuo minua suuresti siis haittaakaan.
Abiskon maisemia.
(Kuva © Pyykkönen)
Toki sieltä löytyy paikkoja puskaparkkeeraamiseen ja tienvarret ovat sesongin aikaan täynnä vaeltajien henkilöautoja ja löytyyhän sieltä toki hotellitasoisia majoituspaikkojakin hienohelmoille, jos niitä haluavat. Mutta tuollainen ”normaali” puskaparkkeeraaminen ei liene kaikista helpointa siellä juuri tuon kansallispuiston ja suositun vaellusreitin läheisyyden vuoksi. Viranomaiset ja luonnonsuojeluväki ovat joutuneet rajoittamaan majoittumisia villeillä pysäköintialueilla roskaamisen ja muiden ympäristöhaittojen vuoksi. Joitakin paikkoja löytyy ja ne ovat sesonkiaikaan yleensä jokseenkin täynnä.

Ruotsin Lapista löytyy kuitenkin vielä runsaasti sellaisia tienvarsiparkkipaikkoja, joissa pysähtyminen on rajoitettu neljään tuntiin.


Abiskon turistikeskuksesta löytyy luonnontieteellinen museo ja kansallispuiston infokeskus, jossa on paljon tietoa alueesta, sen luonnosta ja vaikka vaellusreiteistä. Keskuksessa palvelevat kielitaitoiset oppaat ja sieltä saa monenlaista tietoa alueesta joskus jopa suomeksi.
Abiskossa sijaitseva Fjälletin hieman tympeä campingalue.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Turistikeskuksen lähellä, muutama kilometri Norjaan päin sijaitsee suuri tunturihotelli, jonka yhteydessä on myös laaja camping-alue matkailuautoille ja -vaunuille. Alueella on toki palvelujakin matkailuautoilijoille, mutta enemmän alue on tehty hotellimatkaajille, kesäaikaan vaellukselle lähteville ruotsalaisille. Matkailuautopaikat saattavat pahimmillaan sijaita kaukanakin huoltorakennuksista, hotellille vievän tien toisella puolella ja melko kaukana hotellista, jossa on enemmän palveluja, koska parhaat paikat ovat yleensä varattuja.

Paikalliset alueiden omat nettiyhteydet (Wi-Fi) eivät ole koko aikana kummallakaan matkalla tyydyttäneet siellä, eikä oikein muuallakaan reitin varrella, mutta ne voi aina kiertää omalla toimivalla ja mahdollisesti halvalla liittymällä. Siihen kannattaa aina hieman satsata aikaa ja ajatusta, kun sinne päin suunnistaa.

Aluetta siis ”hallitsee” jossain määrin ilmeisesti laajempaan ketjuun kuuluva Björkliedenissä sijaitseva hotelli Fjellet, jonka respassa sijaitsee myös camping-alueen ilmoittautuminen. Hotellissa ja sen lähialueella on monia palveluja, joita ei alempaa, muutaman sadan metrin päässä olevalta camping-alueelta löydy. Hotelli lienee kesäisin vaeltajien hotelli, talvisin kenties alueella sijaitsevien hiihto- ja laskettelukeskuksien majoituspaikka. Meillä oli hieman häikkää huoltorakennuksen koodiavaimissa, joilla emme sitten päässeetkään illalla tai edes aamulla suihkuun, kun avain ei jostain syystä toiminut. Respassa nostelivat vain kulmiaan, kun asiasta heille kerrottiin.

Itse en – rehellisesti sanoen – suuresti innostunut Abiskosta. Infokeskus oli hyvä, sieltä sai paljonkin tietoa, jos halusi, mutta joku tuossa ”turistikeskuksessa” ja hotellin campingalueessa tökki sen verran, etten mene sinne muutoin, kuin ehkä ohi ajaessa pissille.
Kattejokkin "slummialue" Norjan rajan läheisyydessä Ruotsissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Abiskosta hieman – muutama kilometri pohjoiseen – sijaitsee Kattejokkin alue, missä on Norjaa ja norjalaisia ajatellen mm. edullinen rajakauppa ja suuri slummimainen ”konttikylä”. Se on mahdollisesti jonkinlainen kausipaikkalaisten keskus, jossa osa majapaikoista on asuntovaunuja, osa konteista rakennettuja ”loma-asumuksia”. Hyvä kauppa siellä on, mutta varsin yksioikoinen palvelu. Norjan rajalle siitä on noin kahdeksan kilometriä ja paikka on viimeinen ns. halpa ostospaikka täydentää ruoka- ja juomavarastoja ennen kallista Norjaa. Siitä sitten kohta alkaakin Lofootit ja ihan erilainen maisema ja reitti, mutta siitä enemmän seuraavassa blogijutussani.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

lauantai 14. heinäkuuta 2018

172. Jälleen Lofooteille

Vuoden 2018 Lofootti-retken reitti suunnilleen - hieman yli 3000 km.
(Kuvat suurenenvat, kun klikkaat niitä hiirellä)
Pari vuotta sitten (2016) tein elämäni ensimmäisen vierailun Norjan Lofooteille (kts. blogijutut 111 - 116). Tein sen syksykesällä, suurimman matkailusesongin jo mentyä ohi. Silloin kuitenkin aurinkoinen ja kaunis sää suosi ja eipä ollut ruuhkia leirintäalueilla eikä oikein muuallakaan. Jokseenkin oli rauhallista aikaa.

Tänä vuonna päätin – tosin toisen henkilön yllytyksestä ja hänen seuranaan – tehdä toisen matkan samaan kohteeseen tai ainakin suunnilleen samoihin maisemiin. Menoreitti Lofooteille oli edellisen matkan paluureitti – eli menimme sinne Ruotsin Abiskon kautta – ja paluureitti ihan eri reitti – Bodøstä suoraan Luleån (Luulaja) kautta Ouluun. Perillä sitten liikuin suurimmaksi osaksi uusissa kohteissa, jokusen vanhan ja hyväksi koetun lisäksi.

Kilometrejä kertyi hieman yli 3000 km, josta suurin osa tietenkin menosta kohteeseen ja paluusta kotiin, mitä osuudet tehtiinkin ns. urakalla ajaen. Kahdestaan voronperään ajellen homma ei tuntunut ihan mahdottomalta. Kohteessa Lofooteilla sitten vietimmekin pitemmän ajan ja päivämatkat olivat inhimillisen lyhyitä, yleensä muutamia kymmeniä kilometrejä.
Lofooteilla kuljetaan saaresta saareen joko siltoja tai tunneleita pitkin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Edellisestä matkasta poiketen tein sen nyt pahimpaan ruuhka-aikaan – vai olisiko parhaimpaan loma-aikaan – matkailijoitten suhteen. Matkailuautoja oli runsaasti liikenteessä ja leirintäalueet jossain vaiheessa iltaa täynnä tai ainakin lähes. Sää oli suhteellisen suosiollinen, viidestä perillä olopäivästä yhtenä satoi hieman enemmän ja toisen jokusen kuuron, mutta vietimme silloin mahdollisuuksien mukaan aikaa mm. viikinkimuseossa tai muissa sisäkohteissa.
Edellisen kuvan silta toisesta kulmasta katsottuna.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Eka matkalla 2016 sää oli kaunis mutta syksyisen kolea ja sitä se oli tälläkin matkalla ihan loppua lukuun ottamatta, jolloin Lapin valtasi yli 30 C-asteen hellekeli, jota onneksi pääsimme sitten pakoon etelään. Helle lisäsi myös potentiaalisesti lomailijoita ja tulomatkalla mm. Kalixin (Ruotsin Kainuun) leirintäalue oli aivan täyteen buukattu ja piti etsiä toinen paikka, joka sitten löytyikin mukavalta paikalta Pohjanlahden rannalta Frevisörenistä. Siitä ja muistakin myöhemmin hieman enemmän.

Mutta nämä ”täysi leirintäalue”-ongelmathan ratkeavat ennakkovarauksilla, jota emme tosin suuremmin tälläkään kertaa harjoittaneet. Uusi vierailukohde Lofooteilla – kuin myös meno- ja paluumatkalla muuallakin – kun valittiin aina edellisenä iltana tai jopa seuraavana aamuna ja yöpymiset aina sen mukaan. Puskayöpymisiä tuli vain yksi, muut yövyimme leirintäalueilla.

Norja ja Lofootit ovat oivallisia kohteita ”puskaparkkimatkaajille”. Siellä on satsattu valtavasti todella hienoihin puskaparkkialueisiin, joista usein löytyi vessa, missä vesipiste, joistakin jopa kemssan tyhjennys, isot roskikset ja paikka ilmaiseksi. Vain sähkö puuttui, mutta sehän ei tällaista menoa suuresti haittaa, kun autossa on hyvät akut. Poikkeamat suhtautumisessa matkailuautoilijoihin ovat melko erilaisia kolmessa pohjoismaassa: Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Norja on selvästi edellä muita ja ainakin pohjoisen osalta Ruotsi muista jäljessä.

Leirintäalueiden hintataso oli Norjassa mielestäni tullut pikkaisen alaspäin edellisestä matkasta, jolloin pääsääntöisesti hinta pyöri 350 NOK:n (eli noin 35 euron) tietämillä (sähköllä, yksi henkilö) tai ylikin vaikka sesonki oli ohi. Nyt se vaihteli välillä 25 – 35 euroa (sähköllä, kahdelta henkilöltä). Joissain paikoissa oli ärsyttävä 10 NOK:n (eli noin yhden euron) lämminvesimaksu suihkuissa, muttei kuitenkaan kaikissa. Ehkä se siellä oli jo laitettu perushintaan.
Myös lautat liikennöivät Lofooteilla saarien ja mantereen välillä.
Leirintäalueiden taso vaihteli paljon. Joissain paikoissa oli hieman rahastamisen maku: ei tarkistettu onko todella vapaata sähköpaikkaa saatavilla, alueen maanmuodot olivat epätasaiset ja pysäköinti hankalaa, paljon nurmikkoa ilman mitään merkintää auton alueista, sähkö jouduttiin vetämään mistä satuttiin saamaan – eli piti kaiken varalta olla mukana jatkoroikka – tolpista löytyi vain kaksi pistorasiapaikkaa ja tolpat olivat melko harvassa, jne. Mikäli matkailuautoilua aiotaan Lofooteilla kehittää, muutamiin asioihin pitää puuttua ja parantaa olosuhteita. Maisemat ja ympäristö ovat kyllä sen arvoisia.

Uusimmilla ja paremmilla alueilla oli käytössä sähköroikassa uusi CEE-standardin mukainen rasia, monista löytyi silti yhä vain suko-pistorasia. Eli mukana piti olla kaksi roikkaa tai adapteri, jota Suomessa ei enää saisi käyttää.

Maaston muotojen vuoksi kiilat on hyvä olla mukana ja mahdollisimman suuret (korkeat) tai säädettävät. Itse en niitä hirveästi harrasta, mutta tuolla jouduin kerran käyttämään ja toisen kerran vaihtamaan petisuunnan: tyynyn jalkopäähän.

Leirintäalueet on hyvin merkittyjä kuten myös ne ilmaiset puskaparkit, mutta jaossa olleessa ilmaisessa luettelossa alueet olivat ilmeisesti jonkinlaisessa aakkosjärjestyksessä ja alueellinen löytäminen oli ainakin minusta hieman hankalaa. Noihin luetteloihin (katalogeihin) kannattaisi alueiden matkailuorganisaatioiden satsata joka maassa. Netti on hyvä apu, mutta joskus alueita joutuu hakemaan useilta sivuilta tai käyttänen jotain älypuhelimen applikaatiota. Ja joskus saattaa se nettiyhteyskin takkuilla tai jopa puuttua tai olla muuten hankala. Kaikilta ei aina kielikään taivu norjaan tai englantiin ja suomeksi ei paljoa löydy norjalaisilta sivuilta.

Kaikki Lofoottien leirintäalueet eivät ehkä ole vielä täysin ymmärtäneet hyvien nettiyhteyksien (Wi-Fi) merkitystä ja vaihtelu yhteyksissä oli melkoinen. Onneksi itselläni on pohjoismaat ja Baltian alueen kattava edullinen liittymä, jolla pääasiassa sitten nettiyhteyden hoidinkin. Katsotaan nyt sitten seuraavasta laskusta, paljoko se maksoi. Enää ei tarvitse maksaa erikseen alueen Wi-Fi-yhteydestä, mutta aina se ei toimi kuin respan yhteydessä olevassa tilassa.

Puhelinyhteys pelaa Lofooteilla melko hyvin runsaista vuorista huolimatta. Jostain löytyi silti alueita, missä emme saaneet puhelinyhteyttä pelaamaan ollenkaan tai ei kunnolla.
Maisemia voi toki katsella vuoreltakin, tosin sinne kiipeäminen on sitten ihan oma juttunsa. Kuvassa näkyy Atlanttia ja Lofoottien Venetsiaksi mainittua Henningswæria. Matkailuautoni on kuvan keskellä olevan lahden vasemmalla rannalla (valkoinen piste).
(Kuva © Pyykkönen)
Mutta kaiken kaikkiaan Lofootit ovat upea kohde vierailtavaksi, teet sen sitten matkailuautolla tai -vaunulla tai vaikka pikkuautolla ja paikallisia majoitusliikkeitä käyttäen. Siltoja tunneleita käyttäen saarelta toiselle hyppelyyn – Lofootithan on saarien muodostama niemimäinen alue – kannattaa varata riittävästi aikaa. Me olimme nyt viisi päivää, pitempäänkin olisi voinut olla.

Seuraavissa muutamissa blogijutuissa kerron tässä blogissani hieman enemmän eri kohteista, joissa vierailimme tällä kertaa Lofooteilla. Juttuja ja kuvia ilmestyy niissä lisää ja jokunen kuva löytyy kavalkadina Instagramista osoitteesta: https://www.instagram.com/nettihoukka/ tosin siellä on muitakin kuvia, koska tili ei ole pelkkä matkailukuvasto vaan oma tilini.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

perjantai 29. kesäkuuta 2018

171. Jokiasema ja ortodoksinen Joensuu

Joensuun ortodoksinen Pyhän Nikolaoksen kirkko eli Nikolski on kesäaikaan avoinna kirkossa vieraileville turisteille ja muille matkailijoille ihan pelkästään katsomista tai hiljentymistä varten. Se sijaitsee Kirkkokadun pohjoispäässä, lähellä seminaarin kirkkoa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Meillä matkailuautoilla liikkuvilla lienee muodostunut omia suosikkikohteitamme reissuillamme myös majoittumisien suhteen. Itse majoitun paljon ystävien ja tuttujen luona, toisinaan myös ns. puskaparkeissa – ovatpa ne sitten sananmukaisesti puskissa tai kaupunkien kaduilla, mutta toisinaan käytän toki myös leirintäalueita. Osa viettää aikaansa suurimmaksi osaksi näillä caravanalueilla.

Yhdeksi sellaiseksi paikaksi, jonne menen mielelläni aina uudestaan, jos seudulla satun vierailemaan, on Joensuussa Pielisjoen ja Pyhäselän liittymäkohdassa sijaitseva Joensuun Caravanareitten Jokiasema.
Jokiasema sijaitsee joen varrella ihan joen ja järven liittymäkohdassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jokiasema on mielenkiintoisella tavalla yhdistänyt kesäsesongin ja talviajan: kesäisin alueella toimii niin caravanalue kuin venesatama, talvisin caravanalue on veneiden talvisäilytyspaikka.
Polkupyörä on kätevä kulkuväline matkaajallekin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Alue sijaitsee sillä kohtaa melko vuolaana virtaavan Pielisjoen loppupäässä ihan laajan Pyhäselän rannan tuntumassa, mutta kuitenkin melko lähellä Joensuun keskustaa. Sinne lienee ehkä noin pari kilometriä.

Jokiasemalla on kaikki karavaanarin palvelut hyvin saatavilla: sauna, jossa yleisiä vuoroja sekä naisille että miehille koko illan ajan, toiletit, suihkut, pesutilat ja kaikki tarvittava. Siellä on myös kovin suosittu ravintola rannan tuntumassa sijaitsevina ulkoterasseineen. Ravintolassa on riittävän laaja tarjonta niin purtavan kuin juotavan suhteen.

Jokiasema poikkeaa useista muista caravanalueista siinä, että siellä vierailee ja siellä on laiturissa useita veneitä ja laivoja. Sieltä löytyy myös järvi- ja jokiristeilyjä tekevä tilausaluskin, Serena.
Jokiaseman saunaa pääsee koodilla ja sinne on vuorot niin naisille kuin miehillekin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Saunaan pääsee illalla koodin avulla parillisin tunnein naisten saunaan ja parittomin tunnein miesten saunaan. Astioitten pesuun, suihkuun tai vessavierailulle pääsee milloin vain ja löytyypä sieltä caravanareitten olohuonekin istuskella ja seurustella, jos sellaista haluaa. Tosin tämä tila, konferenssisali, ei ole yleisesti avoinna.

Mielenkiintoista oli havaita, että useat joensuulaiset pitävät paikkaa myös suosikkikahvilanaan ja sinne tekevät pyöräretkiä myös kokonaiset perheet, koska alueelta löytyy erilaista aktiviteettia myös nuoremmille.
Jokiasemalta saa niin ruokaa kuin juomaa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Itse olen viimeaikoina laiskistunut monien päivittäisten rutiinien osalta. Siksi menen usein kahville kahvilaan ja ostan samalla termariin kahvia myöhempää juomista ajatellen. Samoin laitan nykyisin entistä harvemmin ruokaa autossa, vaikka siihen on siellä kaikki mahdollisuudet. Syön – silloin kun se on helppoa ja halpaa – kahvilassa, ravintolassa ja vaikka nakkikioskilla, jos siltä tuntuu.
Joensuun torilta saa maukasta kreikkalaista pikaruokaa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jokiasemalta on kaunis reitti keskustaan, meneepä sinne sitten jalkaisin tai pyörällä. Reitti kulkee joen rantaa ja ohittaa mm. kaupunkisataman ravintoloineen ja ravintolalaivoineen eikä kaupungin uusi tori – vanhan ollessa remontissa maanalaisen parkkialueen teon vuoksi – ole ollenkaan hassummalla paikalla vanhan torin vieressä. Itse asiassa se on ainakin minun mielestäni – ja kuulemma usean joensuulaisenkin mielestä – paremmalla paikalla kuin entinen ja täynnä todella hyvä niin etnisiä ravintoloita kuin ihan kotimaisiakin, joista saa vaikka paistettuja muikkuja tai marttojen paistamia karjalanpiirakoita.

Oma suosikkini on kreikkalainen Mihailin taverna, josta saa Suomeen muuttaneiden kreikkalaisten tekemiä kreikkalaisia pikaruokia – vaikka souvlakipitaa edullisesti ja ne voi nauttia vaikka retsinan tai kreikkalaisen oluen kera ulkosalla tai telttakatoksessa. Melkein olo on siellä kuin lomamatkalla olisi jossain Kreikassa.
Seminaarin kirkko on mystinen ortodoksinen taideteos.
[klikkaa kuvaa hiirellä, niin saat sen suuremmaksi]
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Itseäni ovat viehättäneet Joensuussa myös hyvin hoidetut ja hyväkuntoiset kevyenliikenteen reitit ainakin näin keskustan tuntumassa. Siellä on hyvä ajella sähköavusteisella polkupyörällä ja käydä tututumassa joensuulaisiin kohteisiin. Joensuusta muuten löytyy useita ortodoksisuuteenkin liittyviä mielenkiintoisia kohteita. Jos aikaa ja halua riittää, kannattaa käydä tutustumassa Torikadun pohjoispäässä sijaitsevaan ortodoksisen seminaarin kirkkoon ja sen yhteydessä olevaan kulttuurikeskukseen ja koko kohteen hienoon pihapiiriin.
Seminaarin kirkon pihalta Torikadun pohjoispäästä löytyy mm. kellotapuli ja sisäänkäynti ortodoksiseen kulttuurikeskukseen.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kirkko on täynnä upeita seinämaalauksia, jotka on sinne toteutettu kreikkalaisten mestarien toimesta. Sellaista kokonaisuutta ei monessakaan kohteessa tapaa Suomessa – ehkä yksi löytyy Tapiolasta, toinen Kajaanista ja pienempia toki muuallakin.

Myös Nikolski – Joensuun ortodoksinen Pyhän Nikolaoksen kirkko on katsomisen arvoinen kohde ja kesällä molemmista kirkoista – seminaarin kirkosta ja Nikolskista – löytyvät muutaman tunnin ajan keskipäivän molemmin puolin oppaat ja kirkkojen ovet ovat avoinna tutustumista varten ja oppaalta saa vastauksia kysymyksiin, joita varmasti ilmenee.
Pelkän kaurapuuron saa Jokiasemalta juoman ja hillon kera puolellatoista eurolla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Eka-aamuna tällä vierailulla suuntasin Jokiasemalla kohta tehtyäni ensin vierailun siistiin alueen vessaan, heti aamulla aikaisin avautuneeseen Jokiaseman kahvila-ravintolaan jossa tapasin sattumalta myös tutun, isä Mikon kahvilla. Söin kahvilassa hyvin haudutetun aamupuuron, jonka hinta ei päätä huimannut – mansikkahillon ja vesilasin kera puolitoista euroa. Tarjolla olisi ollut myös ruispuuroa. Koko aamiainen kaikkine höysteineen olisi maksanut vain hieman alle kuusi euroa. Ei paha! En olisi tuolla summalla ruvennut itse sitä vaunussa nyhräämään.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com


P.S. Eipä tuolla paljon tuttuja kaupungilla tavannut, vaikka paikka on entinen kotikaupunkini. Isä Mikon lisäksi näin toisenkin "tutun" laulajan, Jaakko Tepon näköisen ihmisen, torilla. Toinen näistä taitavista laulajista ajeli invapyörällä

H@P

P.P.S. Lisää kuvia tuosta mystisestä seminaarin kirkosta löytyy Facebookista:
https://www.facebook.com/Ortodoksi.net/posts/1982600135104687