lauantai 27. toukokuuta 2017

138. ”Ja se Oolannin sota oli kauhia …” ja muuta historiaa

Kastelholman linna Ahvenanmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jokainen katsottava paikka ei aina ole paras mahdollinen kohde tällaiselle polviongelmaiselle, jolle rappusten nousu ja lasku ovat joskus melko kivuliaita. Mutta hyvän perässä kannattaa kävellä, jos kerran pyörällä sinne ei pääse.

Kun lisäksi aika on rajattu, minä voin Ahvenanmaalla olla, yritän kiertää kaikki ne kohteet, jotka minua kiinnostavat. Olen usein sanonut, että kierrän monia matkakohteitani ortodoksiset silmälasit nenällä. Niin nytkin. Otin teemaksi ortodoksisuuden ja sen ilmenemisen Ahvenanmaalla ja valikoin jonkin verran kohteita sen perusteella.
Kastelholmin linnassa kulkee esittelyreitti kellareista ampumamuureille 15 metrin korkeuteen saakka ympäri linnan eri osien.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kun olin jo kolunnut Bomarsundin aluetta riittävästi ja siirryin sieltä jonkin matkaa kohti Maarianhaminaa tutustumaan tarkemmin välillä olevaan – ehkä kuitenkin kuuluisimpaan paikalliseen kohteeseen – Kastelholman linnaan. Tosin siellä sain lisätietoa teemaani liittyen ja linnakierroksen päätyttyä porhalsin vielä takaisin ja hieman ohikin.
Maisema linnan tornista.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Nuo alueet, jossa olin pari päivää, ovat olleet Ahvenanmaan historiassa ilmeisen tärkeitä paikkoja. Niiden ympärillä on pyörinyt saarten tärkein elämä joskus mahdollisesti 1300-luvultya aina jonnekin 1600-luvulle saakka. 1400-luvulla linna oli Ahvenanmaan hallinnollinen keskus. Nykyään Kastelholmin linna on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna ja hyvin ja toimivaksi museoitu, jossa todella kannattaa vierailla.

Linnaan liittyy monia Suomen ja Ruotsin yhteiseen historiaan liittyneitä ihmisiä, kuten vaikka Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, valtaneuvos Ivar Fleming, Kustaan poika ja Suomen herttua Juhana sekä hänen veljensä Erik XIV, joka oli linnassa jonkin aikaa vaimonsa, talonpoikaissäädystä kuningattareksi nousseen Kaarina Maununtyttären sekä perheensä ja palvelusväkensä kanssa vankina.
Erik XIV:n tekemiä merkintöjä 1560 Kölnissä painettuun kirjaan. Muutamin latinankielisin sanoin Erik kuvaili todellisia ja mielikuivituksen tuottamia tunteitaan vankilassaan.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kustaa Vaasan vierailun jälkeen 1530 linnaa alettiin kunnostaa ja siitä tuli joksikin aikaa Kustaan kuninkaallinen metsästyslinna. Erikin vankeus ajoittuu vuoteen 1571. 1600-luvulla alkavat vaikeudet: ensin tulipalo ja sitten linnan käytön väheneminen ja rappeutumisen alkaminen. Venäläiskaudella linna toimi viljavarastona ja vasta 1800-luvun lopulla sitä alettiin pikkuhiljaa restauroida. mikä työ saatiin jonkinlaiseen päätökseen vasta 2000-luvun alussa.

Hautoja on eripuolilla aluetta peltojen vierillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Nikolaj Kondratin hauta. Kukahan hänkin oli?
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kauppias Kuffschinoffin hautamuistomerkki ortodoksisella hautausmaan osalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tässä lepää 1850 kuollut sylilapsi Mihail.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Miellyttävältä linnanneidolta sain siellä vieraillessani hyvän vinkin omaan teemaani liittyen – Kastelholmin linna ei siihen varsinaisesti liittynyt mitenkään – ja käänsin autoni takaisin Bomarsundin suuntaan ja ohikin ja ajoin Papinsaareen, Prästöhön, jossa sijaitsee vanha monikultturellinen hautausmaa.

Hautausmaalta löytyikin sitten niitä historiallisia viitteitä ortodoksien elämään Ahvenanmaalla, sillä sinne oli haudattu 1800-luvulla kuolleita ortodokseja – sotilaita, kauppiaita, heidän sukulaisiaan ja muitakin. Hautausmaa oli siitä erikoinen, että siellä sijaitsi erikseen alueet ortodokseille, roomalaiskatolilaisille, juutalaisille, muslimeille ja luterilaisille, mikä alue oli ilmeisesti vielä osin käytössä, muuta alueet hoitamatta, hunningolla tai muutoin huonossa kunnossa.
Prestön haudat sijaitsevat ortodoksisesti hujan hajan. Osa muistomerkeistä on huonossa kunnossa ja ruoho on sieltä täältä leikattu.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Hieman hautausmaallakin vaistosi jonkin tietyn erikoisen asennoitumisen asiaan, joka oli joidenkin tietojen mukaan kulminoitunut varsin brutaalilla tavalla aikanaan, kun Bomarsundissa rakennettiin tietä Prestöhön. Linnoituksen raunioista ei suuremmin välitetty, eikä keneltäkään isommin kyselty, kun tie pykästiin raunioitten keskelle.

Roomalaiskatolinen hautausmaa oli melko huonossa kunnossa, mutta ortodoksinen ilmeisen hyvässä, muihin verrattuna. Liekö syynä se, että Ahvenanmaalla on entisen Neuvostoliiton, nykyisen Venäjän konsulaatti, jonka tehtävänä on valvoa – vanhan kansainvälisen säädännön perusteella – Ahvenanmaan demilitarisointia ja mikäli konsuli huomaa, että demilitarisointisopimusta rikotaan, hänellä on oikeus ilmoittaa asiasta Suomen viranomaisille ”Ahvenanmaan maakunnan lääninhallituksen” välityksellä, minkä jälkeen asian tutkii suomalais-venäläinen tutkimuskomissio.

Mutta joka tapauksessa mielenkiintoisia ihmiskohtaloita varmaan noillekin hautausmaille sijoittuu ja moni hautakivi voisi kertoa erikoisia tarinoita, jos kivet osaisivat puhua. Itselleni siellä sattui hieman huvittavana yksityiskohtana esittelykilvissä silmään sanan ’ortodoks’ ahvenanmaalainen suomennos vuodelta 2017: ’kreikkalaiskatolinen’.

Hautausmaa oli – jälleen Ahvenanmaalle epätyypillisesti – varsin monikulttuurinen, kuten edellä kävi ilmi. Tsaarin armeijassa palveli eri uskontokuntiin kuuluvia sotilaita ja muuta palvelusväkeä jonkin verran. Kaikki eivät suinkaan olleet ortodokseja, vaikka ilmeisesti enemmistö sitä olikin silloin.

Roomalaiskatolisissa oli paljon vuosina 1830-31 kapinaan Venäjää vastaan nousseita puolalaisia vankeja, joita sitten käytettiin linnoitusten rakennuksien työvoimana. Luterilaiset sen sijaan suureksi osaksi olivat suomalaisia virkamiehiä ja muita työntekijöitä, joiden määrä linnoitusalueilla oli melko suuri. He perustivat joskus 1800-luvun puolenvälin tienoilla Skarpansiin oman seurakunnan, jossa toimi sekä pappi että lukkari aina linnoituksen tuhoutumiseen 1854 saakka.

Luterilaisen seurakunnan kirkon kello lähti englantilas-ranskalaisten valloittajien mukaan ja joutui Englantiin, mistä se palautettiin takaisin Ahvenanmaalle 1927 ja asetettiin silloin äskettäin perustetun Pyhän Yrjön kirkon kellotorniin, missä se yhä on.

Edellisessä blogijutussani pohdin sotasaaliina otettujen kirkollisten tavaroiden kulkeutumista voittajien mukana Ranskaan ja Englantiin. Netistä löytyy artikkeli YLEn sivuilta, missä kerrotaan mielenkiintoinen linnoituksen ristin tie Ahvenanmaalta Ranskaan Muretin kaupunkiin Saint-Jacques de Muretin kirkkoon, mistä se sitten 2011 siirrettiin Muretin Clement Ader & Les Grandes Hommes -museoon. Lue koko artikkeli netistä Ylen sivuilta: ”Oolannin sodassa napattu Bomarsundin risti päätyi hyvään hoitoon Ranskaan” (http://yle.fi/uutiset/3-9366252).

Näin on siis pari päivää mennyt Oolannin sotaa ja saaren historiaa tutkiessa maastossa. Seuraava kohde Bomarsundin ja Prästön jälkeen oli maakunnan pääkaupunki Maarianhamina, joka on perustettu 1861 ja joka on saanut nimensä ("Mariehamn / Mariansatama") Maria Aleksandrovnan, Venäjän keisari Aleksanteri II:n puolison mukaan. Maarianhaminan kehittymiseen suuremmaksi keskuksesi vaikutti muuten ilmeisesti venäläistaustainen laivanvarustaja Nikolai Sitkoff (1828-87), joka muutti 1865 Ahvenanmaalle ja aloitti paikan voimakkaamman kehittämisen. Mm. hänen omistamansa parkkilaiva s/s Mariehamn purjehti ensimmäisenä ahvenanmaalaisena laivana maailman ympäri. Palkkioksi kaikesta noista tämä venäläistaustainen laivanvarustaja on saanut patsaan tälle umpiruotsinkieliselle paikkakunnalle hänen nimeään kantavan kauppakeskuksen eteen. Niin muuttuu maailma!

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.