125. Jokohan vaihtaisin, vai josko en vieläkään …

Lauču Akmens, Latvia
(Kuva ©Hannu Pyykkönen)

Vihdoinkin pääsin lähtemään. Kyllä se tänä vuonna kestikin. Olisin toki voinut ja itse asiassa myös päässyt lähtemään aikaisemminkin, mutta ei tuo sää Koto-Suomessa eikä alempana Euroopassakaan ole oikein houkutellut. Uutisten kuvat Pohjois-Puolasta, Sopotista, rankkoine lumisateineen hieman hillitsivät lähtöhaluja etenkin juuri Puolaan.

Mutta sitten heräsi kesä niin Suomessa kuin muuallakin ja lähtö tapahtui sitten melko nopsaan. Auto oli valmiina lähtöön ja sisältä puuttuivat enää vaatteet ja ruuat ja ei kun menoksi.

Koska näin termisesti kevät tai ainakin kesä oli kovinkin myöhässä, oletin, ettei muualla Euroopassakaan ole kovin suuri sesonki. Siksi en varannut lauttapaikkaa ja -lippua, vaan menin suoraan jonoon ja sain paikan helposti. Laiva ei ollut edes täysi lähtöhetkelläkään.

Kovin paljoa matkailuautoja ei ollut liikenteessä, olisikohan ollut laivassakin korkeintaan puolenkymmentä autokuntaa. Laiva lähti aamulla aikaisin keskiviikkona, siksi järjestin itseni Helsinkiin jo tiistai-iltana ja tapasin samalla Taiwanista tullutta poikaani. Yön vietin kadun varressa rauhallisella alueella Lauttasaaressa lähellä lähtösatamaa ja Länsiterminaalia.

Kuinka ollakaan minuun iski joku ihme ”vihulainen” ja päätin testata, pärjääkö autossa yön ilman lämmitystä. Pärjäsi kyllä. Peiton alla oli lämmintä, mutta aamulla sain melko nopsaan lämpimät vaatteet päälleni. Joskus en oikein itsekään ymmärrä näitä kokeilujani! Mutta ”melko hyvin nukutun” yön jälkeen pääsin seikkailemaan remontin keskellä olevaan Länsisatamaan, josta jonkinmoisen hakemisen ja urakan jälkeen löysin reitin lähtöportille ja sain lipun laivaan.

Olen aina inhonnut näitä laivamatkojen molempien päiden ruuhkia ja suurkaupunkisuihketta ja edellisen kerran meninkin Viroon ro-ro-aluksella Hangosta Palditskiin. Siihen yhteyteen oli nyt tullut jotain omistaja- tai muita muutoksia ja koska halusin tavata samalla poikani, lähdin tällä kertaa Helsingistä Tallinnaan.

Laivana oli Tallink-Siljan Star, jolla suhautti meren yli kahdessa tunnissa ja ehdin mukavasti Tallinnan klo 9 aamuruuhkaan, mutta onhan noihin jo saanut tottua elämänsä aikana milloin missäkin päin maailmaa. Viroon päästyäni matka jatkui ilman suurempia pysähdyksiä aina Märjamaahan saakka, jossa oli pakko ottaa noin parin tunnin nokoset – edellisen yön viisituntinen uni ja edellinen päivä ilman päikkäreitä painoivat vanhan miehen silmiä ja hartioita.

Luonnon vihertävyys lisääntyi kilometri kilometrin jälkeen. Kaksi haikaraakin yritti päästä kioskiin, joka seinällä oli isolla kirjoitettu kyltti: ”Avdud”. Kaiken kaikkiaan tuo ihanainen vironkieli sai usein hymyilyttämään. Mm. silloin, kun vastaan tuli auto vilkkuvalot ja plakaatti ”Suur veos” katolla. Suuri oli todella veos.

Suomalaisten suosima Latvian Alko Aižassa entisellä raja-asemalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ulkona oli lämmintä noin plus 15 astetta ja aloin jo vakaasti harkitsemaan pitkien kalsarien poisottoa ja vaihtoa lyhyempiin. Mutta katsotaan nyt vielä. Matka jatkui nesteiden täydennyspaikalle Aižaan Latviaan, jossa on vanhalle raja-asemalle perustettu halpisviinakauppa. Kauhea paikka – kaikkea viinaa saa tosi halvalla. Aivan vieressä oli toinenkin, uudempi paikka, mutta jätin sen jo suosiolla väliin, ja siirryin sen sijaan todennäköisesti viimeiselle Via Baltican Nesteen huoltoasemalle melkein tuon toisia nesteitä myyvän halpispaikan vieressä ja ostin sieltä vielä tankin täyteen dieseliä noin 20 senttiä/litra halvemmalla kuin Suomessa. Kyllä noilla molempien kauppojen ostoilla melkein sain takaisin säästönä osan matkakuluista. Heh!

Kuka kumma nuokin autoon raahasi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tuossa vaiheessa alkoi olla jo melkoinen väsy päällä pitkistä päikkäreistä huolimatta, joten päätin mennä eräälle tutulle – viime vuonna vierailemalleni – leirintäalueelle hieman ennen Riikaa, Latvian pääkaupunkia, Itämeren rannalle, Laučiin. Olisin minä toki voinut yöpyä jossain ilmaispaikassakin, mutta näin sain sähkön, suihkun ja rauhallisen paikan käyttööni 15 eurolla. Paikalla ei ollut muita karavaanareita, mutta sen sijaan joku kokous ravintolassa, jonka kulinaristinen anti onkin melkoisen mukava lisä matkailuautoilijoillekin kaiken tuon edellä mainitun lisäksi.

Sumuinen, pilvinen Itämeri Latvian rannikolla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Minua ei haitannut ollenkaan muiden karavaanareitten puuttuminen alueelta. Linnut lauloivat kauniisti ja lämpötila oli parhaimmillaan lähes +20 astetta. Mutta en vieläkään suostunut vaihtamaan pitkiä kalsareita lyhyisiin. Sitähän saattaa vaikka kylmetä vielä.

Ravintola Itämeren rannalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matka jatkuu huomenna Liettuaan ja sieltä vielä Puolaan, joka onkin tällä kertaa yhden pääkohteeni kohdemaa. Tarkoitus olisi olla viimeistään perjantaina yhdessä Puolan kuuluisimmista ortodoksisita luostareista, joka sijaitsee Święta Górassa eli puolalaisten Pyhällä vuorella Grabarkassa. Siitä tarkemmin sitten myöhemmin, jos yhteyksiä löytyy tai sitten vielä myöhemmin, jos niitä ei löydy.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com