keskiviikko 14. elokuuta 2019

198. Paluu paratiisista

Lienee aika kirjoittaa tämän kertaisen Romanian matkani viimeinen blogijuttu. Romaniasta tarinaa kyllä riittäisi, on se sen verran mielenkiintoinen maa ja kun elää siellä vahvasti, aina tapahtuu.
Lentokentät ja -koneet ovat jo asianmukaisia Romanissakin, mutta hieman saisivat satsata vaikkapa lennoista tiedottamiseen ulkomaalaisille romaniaa osaamattomille ja skarppaamista on joillakin vielä asiakaspalvelussakin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tällä kertaa Romaniaan sijoittui myös yksi hieman epämiellyttäväkin kokemus, kun lentokone ei saapunutkaan Iasin kansainväliselle lentoasemalle ja matkani Iasista Bukarestiin yllättäen peruuntui. Mutta näitä kai sattuu näille ns. halpalentoyhtiöille toisinaan. Reaktiot pienellä kentällä olivat vain erikoisia ja ne laukaisi vasta nyrkin isku pöytään ja muutama suomalainen sana.
Läksiäisaterialla - joka ei sitten ollutkaan lähtöhetki - Iasissa La Castelin upeissa maisemissa italialaisten muraalimestari Luigin ja vaimonsa Ritan sekä romanialaisten ystävieni Neculain ja Christinan kanssa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Se on kieltämättä mielenkiintoinen tunne, kun astuu kentälle maihinnousukortti netistä printattuna ja valmiina lähtöön ja turvatarkastukseen. Koko turvatarkastusalue on suljettu, mitään opastusta ei ole ja mistään ei pääse sisälle. Jonkin ajan kuluttua virkailijalta vaikuttava nainen kysyy, onko minulla ongelmia ja onhan minulla ja näytti olevan kentälläkin. Nainen ihmetteli myös sitä, ettei minulle oltu soitettu. Ei oltu todellakaan.
Tätä mökkitietä Breazan mökille en ehkä enää ajaisi pikku Kiallani, kuten tein muutama vuosi sitten. Poistullessa tosin silloin tarvittiin yhden hevosen voima lisää, jotta pois päästiin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Siinä ennätti jo ajatella monenlaisia, mutta onneksi on nämä älypuhelimet, jolla pikainen soitto romanialaisille ystävilleni ja ilmoitus, että taidankin olla heillä vielä yhden yön. Sitten päästyäni heidän hanemana pois kentältä ”kotiin”, pieni tujaus tsuikaa ei ollut pahitteeksi ja maailma näytti jo taas hieman mukavammalta.
Perillä vartiokoiraryhmän vartiopäällikkö Bibi-kissa ohjasi meidät arvokkaasti perille Karpaattien mökille.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Aamulla lento onnistui unen pöppörästä silmät ristissä aikaisen herätyksen vuoksi. Otopanin kentällä Bukarestissa odottikin jo ystäväni, jonka kanssa menimme saunomaan Karpaateille, Breazaan, paratiisillisissa olosuhteissa sijaitsevalle kesäasunnolle ja suomalaiseen saunaan, grillasimme hyvää ruokaa ja teimme olostamme lokoisan. Siinä unohtui murheet ja huolet ja kaikkosi väsykin.


Paikallista tuokaa Karpaateilla perinteiseen tapaan.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Oloamme paratiisissa ”vartioi” noin viisi koiraa Yukin johdolla – tai saattoi niitä ajoittain olla enemmänkin – ja yksi kissa, Bibi. Ympärillä kuului välillä erilaisia kotieläinten ääniä, koirien haukunnan lisäksi kukko ehkä kirkkaimpana. Toisinaan oikeaan aikaan illan hämärtyessä saattaa kuulla sammakoiden omaa ”laulua”, johon aina aika ajoin joskus minäkin yhdyin ja aiheutin jonkinmoista hämminkiä – ainakin sammakoiden parissa. Koiratkin tosin katselivat minua silloin usein pää kallellaan.
Paikallinen energiatehokas jääkaappimme Karpaateilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Ympärillä oli laaja hedelmäpuutarha – omenoita, luumuja, aprikooseja taisi siellä olla pähkinäpuitakin ja tietysti muutama kotoinen koivu, joista sai oivalliset saunavastat. Hieman oudolta tosin tuntui lämmittää saunaa luumupuilla, mutta lämpesi tuo niilläkin.
Paratiisissa
Tilalla ei ollut sähköä, ei viemäröintiä, juokseva vesi pumpattiin ensin generaattorin avulla mäelle ja sieltä se sitten tuli omalla paineellaan vesijohtoihin ja hanoihin, joten vesi ”juoksi sisään” ja sisävessakin toimi. Illat pimenivät ihan eri tavalla kuin Suomessa ja erilaisia lyhtyjä ja taskulamppuja tarvittiin, mutta se ei elämää paratiisissa haitannut. Ei tarvinnut katsella telkkaria ja älypuhelin ja läppärikin oli auki vain todellisessa tarpeessa, ettei turhaan kuluttanut akkuja.
Tässä sitä Jimmyn kanssa mietiskellään,
että siinä se omenakin on pyöreä, missä maapallokin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Oli aikaa istuskella ja keskustella, nauttia hitaasta elämästä, tehdä vaikka grillissä hyvää ruokaa ja nauttia sitä paikallisten hyvien juomien kera elämää pohdiskellen ja tapahtumia filosofoiden.
Paikan pehtoori Nikolai ja osa vartiokaartista vartiopäällikkö Bibin johdolla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Mutta kaikki loppuu aikanaan – niin kävi jo muinoin siinä ”oikeassa” paratiisissakin. Silloin sen aiheutti käärme, nyt hieman arkisempia asia, palaaminen kotimaahan, jonne kone lähti jälleen Otopenin kentältä sellaiseen aikaan, että paratiisista piti lähteä aamuhämärissä.
Paratiisi Karpaateilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Tie oli hämärässä vielä huonommin ajattavissa, sitä piti kulkea melkein käsikopelolla, sillä heinä- ja pensaskasvillisuus oli runsaskasvuisen kesän ja pehtorin lievän verkkaisuuden vuoksi päässyt valtaamaan tien. Romanialaiseen tapaan tuollakin tiellä oli ajoittain erilaisia tietöitä, joita sitten joutui ilman suurempia etukäteisilmoituksia kiertelemään. Mutta aikainen aamu oli tuonkin suhteen parempia hetki, työmiehet olivat nukkumassa ja tiet auki.
Tällaisiakin kulkupelejä Romanian teillä kohtaa yhä nykyäänkin melko paljon.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Myöskään vastaantulevista autoista ei ollut vaaraa. Tällainen tilanne vaati aina tuolla tienpätkällä hyviä neuvottelutaitoja siitä, kumpi suostuu peruuttamaan – toisinaan pitkänkin matkan – vaikeaa tietä. Aamuvarhaisella ei ollut onneksi muita kulkijoita liikkeellä.
Harvassa saunassa voi eteisessä vilvoitellessa poimia viinirypäleitä suuhunsa.
Me tosin nautimme nyt ohrajuomaa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kenttä oli jo aamusta tupaten täynnä ja melko lyhyt matka ulko-ovelta turvatarkastuksen kautta lähtöportille kesti melkein tunnin. Edelleenkään en suostunut heittämään tarkastuksessa vyötä ja henkeseleitä pois, edellisen kerran niin tehdessäni housut valahtivat polviin ja ”hieman” nolotti. Saivat kopeloida ja ihmetellä kaikenlaisia vaarattomia ei-metallisia esineitä taskussani. En kainosta pyynnöstäni huolimatta saanut valita kopeloijaksi kauniimpaa sukupuolta olevaa tarkastajaa.
Sinne jäi vartioimaan kaverini Jimmy. Jospa taas nähtäisiin piakkoin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Istuessani viimein lähtöportilla totuttuun tapaan liian aikaisessa ja todella hikisenä, mietin, kaivanko jostain lisää vaatetta päälleni, sillä kentällä oli melko voimakas viilennys päällä. Jätin sen tekemättä ja ilmeisesti hieman vilustuin, sillä nyt olen kotona köhinyt muutaman päivän kesäflunssan kourissa. Mutta ei hirveästi harmita – oli matka sen arvoinen – ja onpahan hyvä syy hieman laiskotella ja makoilla sängyssä matkaväsyä pois.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka @gmail.com

lauantai 3. elokuuta 2019

197. Jälleen Romaniassa

Romania jaksaa joka kerran siellä vieraillessani yllättää – useimmiten myönteisesti, mutta toisinaan muullakin tavalla.
Matkareitti suunnilleen
Pariviikkoinen tämän kertainen vaeltelujaksoni osui suurimmaksi osaksi Romaniaan, jonne ajoin ystäväni kanssa Via Balticaa pitkin läpi Euroopan melkoisella haipakalla. Matkan oleellisimmat nähtävyydet on jo moneen kertaan tulleet nähtyä, joten niitä ei tarvinnut jäädä enää suuremmin katselemaan. Hieman eri reitin ja eri hotellit valitsimme kuitenkin tällä kertaa, tosin yhden entisenkin, joka sitten osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Ei ollut enää entisensä loistokas hotelli Imperatul Romanilor Sibiussa Romaniassa. Harmi!
Unkariin saavuttin pikkutietä melkein huomaamatta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Pidän suuresti Romaniasta matkailumaana. Suomalaiselle se on yhä edullinen ja edulliseen hintaan saa monenlaisia palvelujakin. Edellisen kerran kävin partaparturissa Thessalonikissa Kreikassa, nyt Bukarestissa Romaniassa – pakko oli siistiytyä häihin. Kumpikin oli edullisia paikkoja ja säästöä tuli kummallakin kerralla yhden taksimatkan verran kotoa rautatieasemalle. Seitsemän euroa tippeineen ei ole ollenkaan paha hinta ammattimaisesta työstä.
Alan hiljalleen valmistua "hääkuntoon".
Aleksandrukin on tyytyväinen.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Moni muukin asia on mukava Romaniassa: viinit ovat hyviä, ruokakin on hyvää, molemmat kohtuuhintaisia ja niiden nauttiminen ympäristössä, jossa naisetkin ovat kauniita ja ilmanala sopiva, on miellyttävää.
Alkuun olin tarkkailussa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Myöhemmin pääsin jo harjoitusvastustajaksi - tai ainakin jalkani pääsi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Koko aikana ei ollut minkäänlaisia ongelmia terveyden tai vaikkapa vatsan kanssa, kun kaiken varalta katseli hieman, mitä ja missä söi ja joi. Osin tosin valmistimme itsekin ruokamme paikallisista raaka-aineista tai ihastuttavat emäntämme ne valmistivat ne meille. Näin sain syödä niin romanialaista perinneruokaa kuin kreikkalaisia gemistoja tai sarmaleja. Karpaateilla ostimme lähiruokaa sekä lähikaupasta että paikallisilta ihmisiltä suoraankin. Ja hyvää oli!



Kaikki valmiina.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)



Liikennekulttuuri Romaniassa on hieman parantunut, mutta on toki vielä kaukana suomalaisesta. Stop-merkki tarkoittaa enemmän vai ”hiljennä vähän” kuin muuta, risteyksissä saatetaan ajaa suomalaisen logiikan vastaisestikin, mutta joitain tiettyjä ”lainalaisuuksia” paikallisessa kaaoksessa silti näyttäisi olevan. Olen ajanut suurista kaupungeista itse autolla täällä mm. Bukarestissa ja Iasissa, ja rehellisesti, en ainakaan Bukarestin liikenteestä suuremmin pitänyt, mutta selvisin niukin naukin kuitenkin hengissä.
Kokeilin muuten eka kertaa Über-taksiakin ihan itse. Aiemmin olen käyttänyt sitä poikani kanssa Suomessa, mutta nyt ihan itse tilasin taksin Bukarestissa ja toimihan se sielläkin. Nimi siellä on vain sitten Uber.

Liikenne maaseudulla onkin sitten aika lailla erilaista. Maanteillä liikkuu perinteisiä pitkiä hevoskärryjä ja joitakin väyliä on välistä vaikea mieltää tieksi. Mutta asiaa auttaa, kun mukana on paikalliset maisemat tunteva aboriginaali tai ainakin joku kauan siellä asunut.
Kerroin joskus tarinaa nyt jo mananmaille menneestä entisestä vihkipapistani isä Erkistä, joka ajaessaan yleensä keskellä tietä tarvitsi suuren ryhmän enkeleitä suojakseen ja etenkin muiden suojaksi. Täällä nämä tuntemani paikalliset papit tarvitsevat vähintään komppanian verran niitä enkeleitä ja silti joskus hieman pelottaa tällaista tasaista suomalaista.

Päätiet ovat hyvässä kunnossa, mutta liikenteen ennakkosuunnittelu ei ole romanialaisten vahvuuksia. Jotkut asia on vain tehty liian vaikeiksi tehdä ja se saattaa sitten jonkin verran vaikeuttaa vaikkapa juuri liikennettä ja sen sujuvuutta. Ruuhkat ovat suurkaupungeissa ja niiden liepeillä ruuhka-aikaan (jota kestää kauan) hirmuisia ja viisas autoilija pitää autonsa tankissa aina noilla alueilla täyden tai ainakin melkein täyden tankillisen, koska saatta joutua ajamaan "paikallaan" pitkänkin aikaa.

Maan sisäisissä lennoissa saattaa ilmetä toisinaan ”yllätyksiä”. Kun menin Iasissa aivan ajoissa kentälle lentääkseni Bukarestiin, en päässyt edes turvatarkastukseen (vaikka minulla oli boarding pass jo mukanani netistä printattuna), koska konetta ei jostan selvittämättömästä syystä tullut. Ensimmäinen naisihminen ei tiennyt asiasta mitään muuta, kuin että ei tullut ja mene lentoyhtiön toimistoon toisessa rakennuksessa.

Sielläkin asiakaspalvelussa oleva nuori nainen pyöritteli silmiään ja oli virkansa puolesta pahoillaan, kun en päässyt pois Iasista. Vaati pari suomalaista voimakasta sanaa ja hieman ehkä nyrkin iskemistä pöytäänkin, ennen kuin alkoi tapahtua ja sain vaihdettua vanhan (eli aiemmin maksamani) lipun uuteen seuraavan aamun koneeseen. Nyt ei sitten ollutkaan enää muuta ongelmaa kuin saada kiinni romanialaiset isäntäni ja ilmoittaa, että ajattelin olla heillä vielä yhden yön. Nämä erilaiset ns. halpalentoyhtiöt saattavat siis ajoittain yllättää melkoisestikin.

Suurilla kentillä on omat ongelmansa. Bukarestin Otopanin kentällä kesti matka ulko-ovelta lähtöportille hieman vajaan tunnin ja matka ei ole kovin pitkä ja olin tehnyt itseni ja matkatavaroiden tsekkauksen ennakkoon netissä.

Sain yllätykseni kutsun myös romanialaisiin häihin
ja se aiheutti lievästi paineita niin pukeutumisen
kuin käyttäytymisen suhteen.
Onneksi en kuitenkaan ollut kuin kutsuvieras.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Komea ja kaunis hääpari.
Lauren
țiu ja Mariana
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Muutoin matkani oli jälleen ainutlaatuinen. Pääsin mm. mukaan – vaikka en vaatetuksen osalta siihen ollut varustautunut, mutta onneksi Romaniassa on edullisia vaatekauppoja – häihin kutsuvieraana. Asiasta selvisi siis uuden pikkutakin, oman puhtaan paidan ja isännältä lainatun kravatin sekä parin viskin avulla ja tanssittua tuli muutaman vuoden tarvis ihastuttavien romanialaisten rouvien kanssa.



Häissä ruokaa - ja tosi hyvää ruokaa - riitti.
Tässä kolme aika monesta annoksesta, joita sitten tuli.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Toinen huippukohta oli jälleen Karpaateilla käynti. Sieltä löytyy ystäväni sauna ja paratiisillinen ympäristö, jota vartioi neljä, viisi koiraa ja Bibi-kissa. Hieman hankala on sinne ajaa, kun tie on mitä on tai ajoittain sitä ei ole ollenkaan. Sähköt ja monet muut nykymukavuudet sieltä puuttuvat, mutta ne korvaa koivut ja sauna eli saunominen tuoreen vastan kanssa ja tietysti tuo ympäristön kauneus ja rauhallisuus ja hoitavuus.

Ihanaa on myös tavata romanialaisia ystäviä ja juhlia heidän kanssaan milloin synttäreitä – tai noita minulle yllätyshäitä – tai vain hyvää mieltä ja pitkää ystävyyttä, joka on jo kestänyt vuosikymmeniä.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com