sunnuntai 30. syyskuuta 2018

183. Se on siinä

Huhtikuussa hurskastelin, että otan matkailuautoni käyttöön heti lumien sulettua. En ottanut. Kesällä olin varma, että ajelen sillä vielä lokakuussa. En ajellut. Näin se elämä menee, aina ei itse voi vaikuttaa kaikkiin päätöksiin. Usein sen tekee kohtalo, sattuma tai mikä sitten tekeekään kenellekin.
Let's go!
(Kuva © H@P)
Vanhuus ja raihnaisuus on yksi, joka alkaa entistä enemmän vaikuttaa lukuisiin asioihin, vaikka muuta toivoisi ja sen eteen kaikkensa tekisi, ettei se vaikuttaisi. Säät ovat toinen tekijä, joka helposti muuttaa suunnitelmia toisenlaisiksi. Mutta tällä iällä varmasti yksi suurin syy ajatusten ja suunnitelmien muuttumiseen on ihan vain laiskuus. En nyt oikein viitsi. Se on sellainen tekijä, jota vastaan voi onneksi taistella.

Kevään kausi myöhentyi pitkälti muiden matkasuunnitelmien vuoksi ja niinpä kävin sitten lentämällä Pohjois-Italiassa ja mukava oli matka. Ei se välttämättä olisi ollut samanlainen matkailuautolla. Kesällä suunnittelin jos vaikka minne menoa Euroopassa ja etenkin Viron kierrosta, joka on jäänyt hyvistä suunnitelmista huolimatta tekemättä aiemmin jo kahtena kesänä. Nyt jo kolmena.
Lofooteilla kesällä 2018.
(Kuva © H@P)
Eurooppaan pääsin vain sen pohjoisosaan, Lofooteille, mutta se olikin sitten todella mukava ja nautinnollinen matka monella tapaa. Lappiin olen aina mennyt syksyllä, niin menin nytkin, mutta säät ja lämpimät kelit lienevät vaikuttaneet niin, ettei siellä alkanutkaan syyskuun 12. päivä klo 12 ruska. Taisi alkaa vähän myöhemmin ja minä en enää ollut siellä.

Monta muutakin matkaa oli suunnitteilla, mutta mikä mistäkin syystä jäi sitten tekemättä. Useimmiten laiskuudesta, joka lienee yksi vanhuuden lieveilmiöistä. Tässä männä päivinä kävin kuitenkin Lappenrannassa. En tosin matkailuautolla, vaan ihan pikkuautolla ja totesin, että kyllä lähteminen aina kannattaa. Vierailin vunukoitteni, lapsenlapsieni, luona, kävin heidän kanssaan jäätelöllä, museossa ja valokuvanäyttelyssä. Kuvasin pari kohdetta 360-kuviksi ja muutenkin ja kyllä teki hyvää sielulle ja ruumiille.

Siis aina kannattaa lähteä liikkeelle, tavata ihmisiä – tuttuja tai tuntemattomia, kokea asioita, nähdä maailmaa, tapahtumia ja elämää. Näin moni asia näyttää ja myös tuntuu paremmalta, jopa oma raihnaisuuskin joskus. Vaikka polveen koskee, kävelemään silti pystyy vaikka hitaammin. Vaikka selkä on kipeä, eteenpäin pääsee silti välillä leväten. Miksi siis ei menisi nyt, kun vielä se on mahdollista omin jaloin.
Mie ja mopo.
(Kuva © H@P)
Monesta asiasta on silti luovuttava vanhenemisen myötä ja se pitää vain hyväksyä. Minulle oli henkilökohtaisesti yllättävän vaikeaa luopua moottoripyörästäni, vaikka en sillä enää pariin vuoteen paljoakaan ajellut. Komeaääninen custom oli kauniiksi tuunattu, hieno pyörä, jolla melkein oli jonkinlainen sielu – siltä ainakin joskus tuntui. Jopa myyntihetkellä, kun valmistelin sitä katselmukseen ja se lakkasi starttaamasta, ei lähtenyt käyntiin, pienen puhuttelun ja parin ristinmerkin jälkeen kaikki korjaantui ja mopo hurahti ihanan miehekkäästi käyntiin kuin käskystä.

Onneksi se sai hyvän kodin ja äänityksiä ammatikseen tekevä ostaja lupasi äänittää minulle mopon ääntä CD-levylle hetkiin, kun ikävä iskee. Saa sitten nähdä, voiko tuota elvyttävää levyä käyttää muittenkin ikävien hetkien torjuntaan synkän ja pimeän syksyn ja talven tullessa.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

182. Syksyinen Lappi ortodoksisten silmälasien läpi

Edellisessä blogijutussani kirjoitin menomatkasta Lappiin, josta tuli samalla eräänlainen nykyaikainen kirkkomatka. Kuvasin 7-8 ortodoksista kirkkoa sisältä ja ulkoa, tavallisin kuvin ja ns. 360-kuvin. Hiljalleen, kunhan pääsen majoittumaan tästä toissijaisesta kesäisestä asunnostani takaisin ensisijaiseen asuntooni, kotiin, laitan tuloksia myös nähtäväksi nettiin. Pääasiassa kuvat ja muut tiedot kuvauskohteista löytyvät sekä omilta Facebook-sivuiltani (profiili: Hannu Hap Pyykkönen) että vapaaehtoisten toimittamalta Ortodoksi.netin (profiili: Ortodoksi.net) sivuilta. Joitakin kuvia on tässä blogissakin.
Oulun ortodoksinen katedraali.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Matkani tarkoitus ei suinkaan ollut lähteä kirkkoja kuvaamaan, koska olin menossa tapaamaan ystäviäni Nellimiin ja tarkoitus oli vain käydä risteilyllä Inari-järvellä. Tämäkin toteutui ja Ukonkivellä kävin minäkin. Siinä ohessa tuli katseltua pohjoista jälleen ortodoksisten silmälasien kautta, koska itsekin olen ortodoksi ja ollut monessa kirkon kuviossa mukana vuosien saatossa.
Matkareitti syyskuussa 2018
Edellisessä blogissani kritisoin jonkin verran karavaanareita ja Lappia karavaanarien kohteena. Loppumatkalla nuo ajatukset entisestään lisääntyivät ja eivät kaikki suinkaan parempaan suuntaan. Kun katselin sopivien päivittäisten ajomatkojen päästä karavaanareillekin tarkoitettuja alueita, suurin osa niistä oli sulkenut ovensa elokuun lopussa. Ja ainakin sillä yhdellä, jossa yövyimme, olisi paljon tekemistä laadun nostamisessa. Jos maksan karavaanarialennuksen jälkeenkin 34 euroa paikasta, sähköstä ja saunasta, joka oli jokseenkin ankea ja huonosti lämmitetty, kriittiset ajatukset vain kasvoivat.
"Pelle Pelottoman suihku"
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Vanha kanalafarmi oli muutettu mukavan järven rannalla, ihan tien vierellä, majoituspaikaksi, josta sai erilaisia majapaikkoja telttapaikasta rivitaloasuntoon. Paikkaan olisi varmaan kannattanut satsata hieman enemmän, jos alueelle halutaan karavaanareita. Kuten jo sanoin, puulämmitteinen sauna oli pettymys, vaikka oli järven rannalla, tie parkkiin oli kehnossa kunnossa ja liukkaalla sadekelillä juuri ja juuri pääsin sieltä pois.

Vessassa en viitsinyt käydä, kun oma oli mukavampi ja suihkukin oli varsin eksoottinen kylmine vesineen. Mitä nuo palvelut olivat kiinteissä vuokrattavissa asunnoissa, sitä en tiedä, mutta karavaanarina olisin kyllä odottanut hieman laadukkaampaa palvelua.
Syksyinen Kiiopää oli täynnä luontovaeltajia ja ruskaretkeläisiä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Sen sijaan Lapissa oli palveluja tarjolla joka paikassa, olihan parasta ruska-aikaa. Tosin kaikki laadukkaammat paikat olivat tupaten täynnä ja useimpiin tällainen ex-tempore-matkaaja ei enää saanut paikkoja. Jäljelle jäivät vain hieman (tai enemmän) huonompilaatuiset ja varsin niukkoja palveluksia tarjoavat paikat. Pelkästään tuollainen tilanne pakottaa karavaanarin etsimään hyviä puskaparkkeja, joita Lapistakin löytyy pilvin pimein.

Saariselällä ja sen lähimaastossa oli porukkaa kuin markkinoilla. Kaikkea piti jonottaa, paitsi oman auton vessaan tai jääkaapille. Ajankohdan sopivuuden vuoksi sääkin oli mukavan pilvipoutainen eikä juuri silloin satanut. Sen se teki vasta, kun lähdimme etelää kohden.

Ehkä huomattavin ristiriitainen tunne tuli Nellimissä, jossa hotelli tarjosi rakennustarvikkeita ja muuta roinaa täynnä olevaa, tien vieressä olevaa parkkipaikkaa, jossa ainoastaan oli sähkötolpat tiilien, puutavaran ja roskien seassa. Hinnasta ei respassa ollut tarkkaa tietoa – arvelivat sen olevan jotain 40-50 euroa sähköllä ja ilman muita palveluja. Ei otettu.
Hotellin karavaanareille tarkoitettu parkkialue taustalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Sen sijaan matkalla mukanani ollut ystäväni halusi yöpyä hotellihuoneessa kohtuullisen kovaan syyshintaan ja siihen saimme mahtumaan auton parkkeerauksen hotellin pihalle. Sähköä tietokonetyöskentelyyn autossa sai ottaa talvilämmitystolpasta aina kaksi tuntia kerrallaan, mutta autossa ei olisi saanut yöpyä. No hintaan kuului kuitenkin aamiainen kahdelle. Ja hotellissa olleiden ryhmämatkaajien kanssa saimme käydä saunassakin.

Olen ollut useamman kerran Nellimissä, joka luontonsa puolesta on kaunis paikka. Hotellissakin olen yöpynyt aiemmin – jopa alkutalvella, römppäaikaan – ja sillä kokemuksella sanoisin, että alueeseen kannattaa satsata. Mutta myös karavaanarimatkailijat kannattaisi huomioida. Yhteiskunta on par’aikaa auttamassa tätäkin asiaa, koska tietä Ivalosta Nellimiin korjataan ja osin rakennetaan ihan uusiksi. Siksi tiellä ajaminen vie aikaa ja on tällä hetkellä (syksy 2018)  paikoin hieman hankalaakin.
Nellimin kirkon sisätila.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Mutta kohteesta löytyy myös ortodoksista katseltavaa: todella kaunis puinen Pyhän Kolminaisuuden ja Trifon Petsamolaisen kirkko, jonka on suunnitellut useita tšasounoita suunnitellut Seppo Latvala ja joka rakennettiin Koltta-asiain kannatusyhdistyksen toimesta 1987-88. Pyhäkkö vihittiin aluksi tšasounaksi, ja muutettiin sitten kirkoksi 1988.
Kajaanin kirkon kupoli.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Paluumatkalle osutettiin myös pari – kolme muutakin ortodoksista kirkkoa tai tšasounaa, jotka sain käydä kuvaamassa, Kajaanissa kaksi kohdetta ja Alapitkässä yksi. Laitan niistä joitain kuvia tännekin nähtäväksi ja enemmän kuvia ilmestyy myöhemmin mm. Ortodoksi.netin Facebook-sivulle. Erityisesti ne kuvatut 360-kuvat, joissa kirkko nähdään lattiasta kattoon ja oikealta vasemmalle kuvaa hiirellä tai sormella liu’uttamalla, ovat mukavia katsottavia – ainakin kuvaajan mielestä.
Iisalmen seurakunnan Alapitkän Pyhän Kolminaisuuden tšasouna.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Jos vielä sanoisin sanasen niistä kohteista, joissa tällä reissulla Inarissa (siis Ivalon yläpuolella olevassa kylässä), niin museo- ja luontokeskus Siida on aina vierailunarvoinen paikka. Niin oli nytkin. Ensi kertaa tällä reissulla kävin myös järviristeilyllä Inari-järvellä ja vierailin pakanallisella uhripaikalla Ukonkivellä. Noin kolmen tunnin risteily oli hieman pitkästyttävä ja tuotetta olisi varmasti hyvä vielä hieman kehitellä.
Ukonkivelle Inari-järvellä eivät muinoin naiset päässeet, nyt heitä oli lähes enemmistö.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Niin ja pitäähän sitä kertoa siitä varsinaisesta kohteesta, jota olimme menneet sinne katsomaan: ruskasta. Lapissa – kuten etelämpänäkin – koivut olivat kuivuudesta (ei vielä pakkasesta) kellastuneita ja aiheuttivat lievän ruskatuntemuksen, mutta eivät vielä olleet ”oikeaa ruskaa”. Maaruskaa oli hieman teiden varsilla ja enemmän ylempänä tunturissa, mutta varsinainen oikea ruska odotti vielä puhkeamistaan. Mutta eiköhän se sieltä ennätä vielä tulla, vaikka tosin jotkut koivut olivat jo pudottaneet lehtensä.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

maanantai 10. syyskuuta 2018

181. Kirkkomatkalla

Tuolla otsikolla oli monia vuosia sitten aivan erilainen merkitys, kun mitä sillä mahdollisesti on nykyään. Muutamia kymmeniä vuosia sitten saatettiin lähteä kirkkomatkalla talvella vaikka hevosella, vällyjen alla körötellen.Se, jos mikä, oli jotain!
Nellimin Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Trifon Petsamolaisen tšasouna
(Kuva © Hannu Pyykkönen)


Nykyisin ei näe hevosia liikenteessä, mutta taitavat olla kirkkomatkalaisetkin melko harvassa. Nyky-yhteiskunta alkaa olla yhä enemmän sekularisoitunut, maallistunut ja kirkolla ei ole enää sellaista merkitystä ihmisten elämässä, kuin sillä ole ennen. Silti teen eräänlaisia kirkkomatkoja yhä. Nyt tosin melko usein matkailuautolla, enkä aina suinkaan jumalanpalveluksiin. Nyt saatan mennä kirkkoon kuvaamaankin.
Nellimin Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Trifon Petsamolaisen tšasouna
(Kuva © Hannu Pyykkönen)


Olen muutamia vuosien ajan valokuvannut lukuisia ortodoksisia kirkkoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ne kun ovat varsin kuvauksellisia niin ulkopuolelta kuin etenkin sisäpuolelta ikoneineen ja lukuisine muine kirkollisine esineineen, jotka yleensä puuttuvat protestanttisista kirkoista – joita meillä maassamme on suurin osa.

Ikonit lienevätkin yksi tunnetuimmista elementeistä, joita suomalaiset yhdistävät ortodoksisuuteen ja ortodoksiseen kirkkoon. Toinen taiteeseen liittyvä samanlainen ortodoksisuuteen yhdistettävä asia lienee ortodoksinen kaunis kirkkolaulu. Mutta kyllä listaan voi ihan hyvin lisätä myös kirkkoarkkitehtuurin, kauniit kupolikirkot tai täällä Suomessa varsin suomalaiset hirsitšasounat eli kappelit.

Syysretkeni suuntautui tavalliseen tapaansa Lappiin. Tällä kertaa Inarin Nellimiin oli menossa pari ystävääni ja kolmas halusi lähteä mukaani – no – mentiin sitten Lappiin, vaikka kyllä se oman aikansa ottaa ajella noin reilut tuhat kilometriä kotoa aina Nellimiin asti. Mutta mitäpä ei tekisi ruskan ja Lapin eteen – ja nyt vielä kirkkokuvaamisenkin. Matkalle kun sattui suuri määrä kirkkoja. Kaikkia ei edes olisi ennättänyt kuvat, siihen olisi mennyt liian paljon aikaa. Piti siis valita vain joitain.

Oudon lämpimän kesän vuoksi ruskasta ei tosin ollut oikein tietoakaan. Ainoastaan kuivuus oli kellastanut koivujen lehtiä ja aavistus maaruskasta oli nähtävissä, mutta ei vielä alkuunkaan valmiina. Itse olen oppinut, että Lappiin ruska tulee aina syyskuun 12. päivä klo 12, joten tätä kirjoittaessani (10.9.) siihen on vielä pari päivää. Joten toivossa voinee elää kotvan.

Muutoin sää suosi matkaa. Kun etelässä satoi, pohjoisessa paistoi aurinko ja lämpötila lähenteli melkein +20 astetta. Tälläkin kertaa matka suuntautui Oulun kautta Rovaniemelle ja sieltä Ivalon kautta Nellimiin. Takaisin olisi tarkoitus mennä ehkä itäisempää reittiä Kemijärven ja Kajaanin kautta. Katsotaan nyt.

Menomatkalle, joka nyt on jo takana päin, osui monta todella upeaa kuvauskohdetta. Niitä oli kyllä omalla tavallaan kaikki, sillä kuvattaviin mahtui ns. jälleenrakennuskauden tšasouna ja kirkko sekä maineekkaan ikonimaalarin maalaama ikonostaasi, mutta kieltämättä helmenä oli kaksi tosi kaunista ja omalla tavallaan erikoistakin kirkkoa: Iisalmen Pyhän Elian kirkko ja Oulun ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden katedraali.
Iisalmen Pyhän Elian kirkko
(Kuva © Hannu Pyykkönen)


Katsotaan nyt sitten, mitä saan mahtumaan paluumatkalle. Sielläkin olisi kyllä mielenkiintoisia kohteita, mutta niistä kirjoittelen sitten mahdollisesti myöhemmin, jos jotain kerrottavaa löytyy.
Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraali
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Uusin villitys tässä kuvaamisessani on ns. 360-kuvaus eli kamera kuvaa ympäriinsä pallon muotoiselta alueelta kaiken. Kuvaa voi sitten zoomata lähemmäksi tai kauemmaksi ja tutkia tarvittaessa yksityiskohtiakin. Laitan tämä blogijutunkin yhteyteen jonkin vanhemman, aiemmin kuvatun 360-kuvan, vaikka se tässä blogialustassa vaatii hieman kikkailua. Mutta kuvat voi katsoa erään apuohjelman sivuilta ja jos jollakin on oma Facebook-profiili, ne löytyvät hieman erilaisessa formaatissa sieltäkin. Laitan kummankin kuvaformaatin linkkinä tänne.

Tässä ensin ns. Thinglink-linkki (liikuta kuvaa laittesta riippuen hiirellä tai sormella, mutta avaa ensin linkki ja klikkaa kuvaa):

Tässä samaan kuvaan linkki Facebook-sivulle, jota voit katsella, jos sinulla on oma Fb-profiili:


Jos vielä sanoisin sanasen Lapin matkailusta, jota tässä on muutama vuosi tullut seurailtua niin talvi- ja kevätkaudella kuin kesä- ja syyskaudella. Siinä on tapahtunut jonkin verran edistystä. Aikanaan ennen Neuvostoliiton hajoamista kävin joka talvi hiihtämässä ja laskettelemassa. Hinnat olivat kotuullisia palvelutasoon verrattuna. Sitten tuli tuo liiton hajoaminen ja kyseisen maan asukkaat pääsivät matkailemaankin. Lappi täyttyi ko. valtion eri osavaltioiden kansalaisista ja matkailuyrittäjät hullaantuivat. Näillä uusilla matkustajilla oli rahaa, mutta palveluntarjoajan eli tuotteen laadusta ei oikein ollut mitään tietoa, kaikki meni. Laatuun ei tarvinnut satsata.

Sen seurauksena hinnat nousivat, palvelutaso laski ja monet vuosia Lapissa käyneet suomalaiset kaikkosivat kohteista joko hintojen nousun tai palvelun huononemisen tai molempien vuoksi ja tilanteen taas muuttuessa – ”liiton” kansalaisten suunnatessa uusiin kohteisiin Keski-Eurooppaan – kaikki suomalaiset eivät enää palanneetkaan. Minäkin kuuluin tuohon porukkaan. Hankin matkailuauton (tai alkuun -vaunun) ja muutin radikaalisti matkailutottumuksiani.

Vaunuilla tai matkailuautoilla liikkuvat eivät ole vielä saaneet sitä palvelutasoa kaikkialle Lappiin, mitä moni meistä odottaa. Joillakin alueilla karavaanarit ovat melkein kirosana ja osin siihen on syynä myös karavaanarien oma toiminta. Puskaparkkeiluun hakeutuvat ilmaismatkaajat eivät ole matkailuyrittäjien suosiossa. Kyllä karavaanarienkin pitää maksaa jostakin, jos haluavat palvelua ja itselleen matkailuun sopivia paikkoja.

Liian paljon karavaanareissa on levikkeillä pysähtyjiä, ”puskaparkkilaisia”, jotka hakeutuvat päivisin matkailuyrityksien pakeille etsien ilmaisia palveluja. Ei se homma niin mene. Jos on ollut varaa hankkia melko kallis matkailuväline, lienee paikalaan maksaa myös joistain matkailupalveluistakin.

Tälläkin reissulla – aikaan jolloin ruskaretkeilijät ovat joukolla liikkeellä – helposti huomaa, ettei matkailuautoilijalle ole useinkaan sijaa majatalossa. Jos jossakin on tasokkaita matkailuautopaikkoja, ne ovat varatut usein jo vuosi sitten, kun ihmiset kävivät edellisen kerran siellä ja hyväksi havaitsivat. Jäljlle jää vain keräilyeriä ja sitä, mitä nyt milloinkin on peruutusten vuoksi jäljellä tai sitten kuten tässä yhdessä paikassa kyselin – romuja täynnä olevalle parkkipaikalle (jossa ainoastaan oli tolpat) ilman mitään muita palveluja hintaan 30 euroa yö. Hups!

Kiinalaiset ovat tulossa vauhdilla Lappiinkin ja se tietää palvelujen paranemista. Mutta mitä tapahtuu palvelujen osalta karavaanimatkailussa on arvoitus, elleivät karavaanarit ala muuttaa matkailutottumuksiaan. Ilmainen oma majapaikka (matkailuauto tai -vaunu) ei tarkoita kaiken ilmaisuutta eikä sitä, että mistään ei olla valmiita maksamaan. Ehkä jonkinlainen tason nosto olisi kaiken kaikkiaan paikallaan aika monessa asiassa meillä karavaanareilla - "kaikkien kavereilla".


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com