tiistai 23. tammikuuta 2018

162. Simeonin kellot – kenelle ne soivat!

Joskus tapaa elämän varrella ihmisiä, jotka vain jäävät vahvasti mieleen. Jokin heissä tekee vaikutuksen ja vakuuttaa. Tällaista ihmistä tulee sitten usein jälkeenpäin pohdiskeltua, mikä, kuka, hän olikaan ja mikä oli se asia, joka teki minuun vaikutuksen.

Harvemmin tällainen ihminen on vainaa, mutta onpa nyt sekin koettu.
Simeon Tuiskun ja hänen vaimonsa Annan (os. Dubonen [mahdollisesti Tuupanen]) grobu Keiteleen Hiekan hautausmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
[Kuvat suurenevat, kun klikkaat niitä hiirellä]
Tapasin hänet viime kesänä ihan sattumoisin. En tiennyt hänen olevan siellä, enkä tuntenut häntä, enkä myöskään ollut kuullut hänestä aiemmin. Hänen nimensä oli Simeon Tuisku. Ainut asia, joka tuli heti mieleeni, oli pohdinta, lieneekö hän poptähti Antti Tuiskun sukulainen – kun samalta suunnalta oli ainakin hänen poikansa, Rovaniemeltä.

Mutta Simeonilla tuntui olevan minulle asiaa – jotain tärkeää asiaa, joka ei aivan helpolla sitten avautunutkaan. Simeon kun ei kommunikoinut tällaisella tavallisella tavalla – puhumalla. Kesti kotvan, ennen kuin ymmärsin, mitä Simeon halusi minun tekevän.
Simeon Tuisku ja hänen poikansa Roman kuvattuna 1930-luvulla Laatokan Valamon luostarissa.
(Kuva Aamun Koiton sivuilta)
Sitä ennen ennätin kirjoittaa Simeonista yhdessä blogijutussani (”Hiekassa aika katoaa”) ja pääasiaksi siinä nousi jalkaisin ja junalla tehty pyhiinvaellusmatka 1900-luvun alkuvuosina (mahdollisesti 1904) Palestiinaan ja Jerusalemiin pyhiä paikkoja kunnioittamaan ja katsomaan.

Mutta ei – ei se tuota ollut, mitä Simeon halusi. Mutta silti ennätin tehdä vielä toisenkin jutun, kun aivan sattumalta ja ennalta mitenkään asiaa aavistamatta Simeon otti taas yhteyttä ja löysin vanhoja lehtiä selatessani sotavuodelta 1944 Simeonin matkakertomuksen tuosta pyhiinvaelluksestaan. Kirjoitin siitäkin jutun tai oikeammin siirsin vain tuon Vieno Levyn kirjoittaman jutun nettiin kaikkien luettavaksi, kun minulla oli siihen lupa. Tämä kertomus (”Pyhiinvaellusmatka Palestiinan pyhille paikoille”) löytyy Ortodoksi.netistä.

Mutta ei Simeon laskenut minua näin helpolla. Yhä uudestaan hän halusi kertoa minulle jotakin, joka vielä oli jäänyt kertomatta – ja minä tollo en sitä ollut vielä ymmärtänyt. Mutta antanette anteeksi – keskustelu tällaisen eteerisen, hyvä ettei ihan astraalisen ihmisen kanssa ei ole ainakaan minulle helppoa.

Lajitellessani jälleen kerran käyttöömme saamiamme vanhoja ortodoksisia aikakauslehtiä, Aamun Koittoja, hän taas melko näyttävästi ponnahti esille. Kädessäni on vuoden 1965 Aamun Koiton numero 17, jonka kansikuva antoi jo aavistuksen asiasta. Siinä luki alalaidassa: ''Suojärven Hallaselän tšasounan kellot luovutettu Polvijärven Verkkolammille nuorten käyttöön''.
Aamun Koiton nr. 17/1965 kansilehti, jossa tšasounan edessä kuvattuina vasemmalta oikealle Nestor Norppa , isä Olavi Jokio ja ONL:n silloinen toiminnanjohtaja Alvi Houtsonen
(Kuva Aamun Koiton sivuilta)
Muistin sopukoista kaivoin esille tiedon, että tuo mainittu Simeon Tuisku oli järjestänyt aikanaan rahankeräyksen, jonka tuotolla sitten rakennettiin hänen kotikylälleen Suojärven Hallaselkään tuo tšasouna. Hämärä muistikuvani on, että tšasouna olisi ollut pyhitetty Joulupukin esikuvalle pyhälle Nikolaos Ihmeidentekijälle.
Hallaselän tšasouna.
(Kuvat: Museovirasto)
Kuviakin tuosta tšasounasta löytyy museoviraston kuvapankista. Niitä on tuossa ohessa nyt kaksi kappaletta. Hauskaa että tuo Simeon, joka alkuaan lienee ollut karjalaisittain Semen, oli museoviraston teksteissä mainittu karjalaisittain nimellä Simuna ja tuossa matkakertomuksessa hän oli Simo. Moniniminen mies.

Mutta palataanpa tuohon vuoden 1965 Aamun Koittoon ja Polvijärvelle, jossa uusimman 2018 ortodoksisen kirkkokalenterin mukaan sijaitsee yhä leirikeskus. Tämä leirikeskus on muuttanut nimensä, ennen se oli Verkkolammen leirikeskus, nyt Säynelammen Pyhän Johanneksen leirikeskus. Nuoruudessani joskus vierailin partioleirillä Verkkolammella, mutta en muista paljoakaan noista paikoista. Siksipä kyselin asiaa isiltä Paavo Ratilainen ja Pertti Ruotsalainen, kummatkin seurakunnassa useita kymmeniä vuosia vaikuttaneita pappeja.
Verkkolammen leirikeskuksen Pyhän Johannes Kastajan tšasouna.
(Kuvat Aamun Koiton sivuilta)
Isä Pertin muistin mukaan Verkkolammella sijaitsi tuossa ohessa olevassa Aamun Koiton kuvissa näkyvä tšasouna, jonka omaa pyhää hän ei enää muistanut. Isä Paavon mukaan tuo tšasouna purettiin joskus 1970-luvun puolenvälin tienoilla. Kummallakaan ei ollut tarkkaa tietoa kellojen kohtalosta. Kellothan oli aikanaan luovutettu Ortodoksisten nuorten liitolle, ONL:lle, ei seurakunnalle.

Mutta joka tapauksessa Säynelammen nykyinen Pyhän Johanneksen leirikeskuksen tšasouna Syvälahdentiellä on pyhitetty pyhälle Johannes Venäläiselle ja se ei ole sama tšasouna kuin, mikä oli Verkkolammen leirikeskuksessa. Myös leirikeskuksen omistussuhde vaihteli – isä Paavon mukaan peräti kolme kertaa: välillä Verkkolammen omisti seurakunta välillä ONL ja nykyisin se kuuluu Taipaleen ortodoksiselle seurakunnalle.
Kellot ovat nyt Rautalammen Puroniemen leirikeskuksessa, leirikirkon kellotornissa.
(Kuvat © Helena Hänninen)
Aamun Koiton ylempänä olevan kansikuvan ja sisäsivuilla olevan tekstin mukaan Verkkolammelle lahjoitettiin 1965 Simeon Tuiskun lapsen rovaniemeläisen Rajavartiolaitoksen ylikersantti Roman Tuiskun ja hänen vaimonsa, sairaanhoitaja Pirkko Tuiskun (os. Laitinen) toimesta lehden kansikuvassa näkyvät kolme kirkonkelloa, joihin Aamun Koiton kirjoituksen mukaan oli kellon pintaan kohokirjoituksin merkitty Simeon Tuiskun nimi. Kelloja on lahjoitettu lehden tekstin mukaan kaikkiaan viisi kappaletta ja kuvassa olevat ainakin olivat suurempia kuin kelloja vastaanottaneiden päät, eli melko kookkaita. Aamun Koiton tekstin ja ONL:lta haltuuni saamani Weljekset Friis Oy:n konepajan ja valimon asiakirjan mukaan kellot painoivat 12 – 24 kg / kpl. Asiakirjassa on jopa mainittu kellojen sointiääni. Simeon oli jossain vaiheessa tilannut ja 1950 saanut niistä laskun. Kellot oli toimitettu aluksi Kuopioon arkkipiispa Hermanille rautateitse. Kokonaiskustannuksen silloin (1950) kelloista oli 111 703 vanhaa Suomen markkaa. Kallein kello maksoi hieman yli 26 000 mk ja halvin noin 13 500 mk. Liikevaihtoveroakin maksettiin yli 16 000 mk ja kuljetuslaatikosta sahanpuruineen kolmesataa.
Kuva Puroniemen kellotornista, missä kellot nyt ovat. Ylemmässä kuvassa taustalla näkyy entinen tanssilava, joka nykyisin on leirikeskuksen kappeli.
(Kuvat © Helena Hänninen)
Nykyrahaksi muutettuina nuo hinnat huomioiden inflaatioprosentti ja elinkustannusindeksi vuodesta 1950 vuoteen 2017 rahamuseon laskurin mukaan ovat seuraavat: kokonaiskulut 4 205 euroa, kallein kello noin 979 euroa ja halvin 490 euroa. Ei siis mitään halpaa puuhaa ollenkaan tuolloin 1950-luvulla. Se on ollut melkoinen satsaus kirkon ja nuorison hyväksi.

Kellot oli Aamun Koitonkin mukaan teettänyt maanviljelijä Simeon Tuisku omilla varoillaan ja kellot lahjoitettiin tuolloin 1965 ONL:lle lainaksi sillä edellytyksellä, että ne tulevat nuorison innostamiseksi ja opetustarkoituksiin, mutta mikäli joskus Karjala palautetaan takaisin, kellot tulee kiinnittää Suojärven Hallaselän tšasounaan. Lahjakirja ja siihen liittyvät Roman Tuiskun kirje ja tieto kellojen ominaisuuksista on lopussa liitteenä sekä kuvina että uudelleen nettiin editoituna tekstinä.

Elämänsä aikana sotien jälkeen Simeon vaikutti rajan tälle puolelle jääneessä Suomessa ilmeisesti Keiteleen Hiekan lähistöllä, jossa asui myös hänen tyttärensä. Tuossa vaiheessa hän vietti vanhuuttaan Konevitsan luostarissa, joka 1940-luvulla oli siirtynyt evakkoon Keiteleen Hiekkaan. Hiekan hautausmaalle hänet on sitten vaimonsa Annan (1881-1946) kanssa haudattu ja poika, Roman (1920-1993), lepää Heinävedellä Valamon luostarin hautausmaalla.
Roman Tuiskun hautaristi Heinäveden Valamon luostarin hautausmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Mielenkiintoista on havaita, että todella paljon oman ortodoksisen kirkon eteen tehneen ihmisen muisto katoaa kuitenkin helposti meiltä maallistuneilta ja osin omasta historiastamme kiinostumattomilta ihmisiltä melko pian. Simeon Tuiskun tarkoitus oli alkuaan varmaan vaalia Suojärven Hautakylän tšasounan muistoa, ja siinä ohessa ehkä hieman omaakin muistoaan noissa kelloissa vielä siirtolaisuudessakin ja kenties vielä hänen kuolemansa jälkeen, mutta oli varsin lähellä, ettei asia jälleen olisi unohtunut ja hautautunut jonnekin arkistojen kätköön ja historian hämäärään.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com


Kuuntele Markus Hännisen soittama juhlasoitto vuoden 2013 kesän perheleiriltä.
(Video © Hannu Pyykkönen)
---

Kirje [suluissa olevat allekirjoittaneen kommentteja]:

Rovaniemi 17.3.-65
Herra Alvi Houtsonen [ONL:n silloinen toiminnanjohtaja]

Mukana seuraa lainauskirja kirkonkelloista, jotka ovat Kuopiossa Kalevalankatu 41:n [sivussa merkintä Jouko Laitinen] ullakolla. Lähempiä tietoja antaa rva Lilja Laitinen os. Puijonkatu 39 A 16 puh 12168, Kuopio. Mainittu rouva on ortodoksi ja syntyjään Laatokan Salmista.
Liitän myös mukaan laskun, josta näette kellojen painot ja niiden äänet. Kellot on pakattu puulaatikkoon sahanpuruihin. Laskun voi tallettaa lainakirjan mukaan.
Mikäli luulette, että kellot kelpaavat lainakirjassa mainittuun tarkoitukseen, olisi parasta hakea ne ensitilassa, sillä talo, jossa ne ovat, on vaihtanut omistajaa (vaimoni entinen koti).
Toivon, että kelloista olisi siunausta nuorisollemme.
Meilläkin on jo 4 nuorta perheessämme 12 v – 9 kk ikäisiä. Toivottavasti tulevaisuudessa täällää Lapissakin vilkastuisi nuorisotoiminta.
(Notaari Koti Hentunen on nähnyt em. kellot.)

Kunnioittavasti,
Roman Tuisku
[alla merkintä: Johtok. 21.3.65 eli ilmeisesti ONL:N johtokunnan käsittelyn pvm]
---
Lainakirja

Luovutan täten veloituksetta lainaksi Ortodoksiselle Nuorten Liitolle, liiton parhaaksi katsomaansa nuorisoleirin leirikappeliin sijoitettavaksi edesmenneen isäni Simeon Tuiskun hankkimat kirkonkellot viisi (5) kappaletta.
Lainauksen tarkoituksena on nuorison soittotaidon edistäminen ja innostaminen kirkonkellojen soittamiseen.
Kellojen hankkijan tarkoituksena oli sijoittaa kellot Suojärven pitäjän Hallaselän rukoushuoneeseen Karjalan Suomelle palauttamisen jälkeen.
Laina-aika kestää siksi, kunnes kelloja voidaan käyttää hankkijan tarkoittamalla tavalla.

Rovaniemessä maaliskuun 9 pnä 1965

Roman Tuisku
ylikersantti Pohjolankatu 11 B 2, Rovaniemi

Pirkko E Tuisku (os Laitinen)
sairaanhoitaja Pohjolankatu 11 B 2 Rovaniemi
---

---



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.