160. 82 vuotta luostarissa

Heinäveden Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarissa vieraillessani – etenkin kesäaikaan – käyn usein luostarin hautausmaalla. Useat rivit puuristejä tuolla hautausmaalla muistuttavat monesta asiasta: siitä, että joskus luostarissa on ollut paljon kilvoittelijoita, munkkeja, mutta ne ovat myös muistutus maamme viime sodista, joiden seurauksena myös munkit joutuivat jättämään asuinseutunsa, vanhan luostarinsa ja siirtymään Suomeen kuten lukuisa joukko muitakin Karjalan evakkoja. Näiden karjalaisten evakkojen joukossa oli myös isäni.

Munkkien hautoja Heinäveden Valamon luostarin hautausmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
[Kuvat suurenevat, kun klikkaat niitä hiirellä]

Toinen erikoinen piirre Heinäveden Valamon luostarin hautausmaalla ovat lukuisat nunnien, naispuolisten luostariasukkaitten haudat. Joitain saattaa ihmetyttää, miksi miesluostarin hautausmaalla on nunnien hautoja. Nämä kaikki nunnat ovat lähistöllä sijaitsevan toisen luostarin, Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin nunnia.

Syy nunnien hautaamiseen Valamoon oli yksinkertaisesti se, ettei Lintulan luostarissa ollut alkuun omaa hautausmaata ja luostarin asukkaat kuoleman jälkeen piti haudata Valamoon Lintulan luostarin alkuvuosina. Nunnia on haudattu Valamon ja Lintulan lisäksi ainakin pariin muuhunkin hautausmaahan heidän evakkotaipaleensa aikana, jolloin kuoli joitain iäkkäitä nunnia tuon raskaan matkan aikana.

Kirjailija Pentti Saarikosken hauta Valamon hautausmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Valamo hautausmaalta löytyy myös joukko ns. siviilien hautoja eli sellaisten ihmisten hautoja, jotka eivät olleet veljestön jäseniä. Jotkut heistä olivat luostarissa työskennelleitä, siellä pitkään asuneita ja toiset jollakin tavalla luostarin ystäviä ja tukijoita, jotka ovat saaneet hautapaikan luostarin hautausmaalta. Yksi tällainen hauta, jossa käy paljon ihmisiä, on kirjailija Pentti Saarikosken hauta. Hänet on haudattu sinne ja haudalla on ortodoksinen puuristikin, vaikka ei tainnut kirjailija olla ainakaan suurinta osaa elämästään paljoakaan uskonnon ja uskonnollisuuden kanssa tekemisissä. Mutta elämänsä loppuaikoina hän löysi ortodoksisuudesta rauhaa ja hän vietti pitkiä aikoja luostarissa.

Kirjailija Elina Karjalaisen ja hänen puolisonsa grobu, karjalais-ortodoksinen hautamuistomerkki.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Muitakin kirjailijoita löytyy hautausmaalta. Sinne on haudattu puolisonsa kanssa ”Uppo-Nallen äiti”, kirjailija Elina Karjalainen, joka myös oli suuri luostarin ystävä ja tukija. Munkkien ja edellä mainittujen muiden ihmisten lisäksi hautausmaalta löytyy kolmen ortodoksisen piispan, Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavalin, Joensuun piispa Aleksin ja Laatokan piispa Markuksen haudat ja joitain muitakin pappishenkilöiden hautoja.

Ortodoksisten piispojen hautoja Valamossa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ehkä tämä oma ikääntyminen jollakin tavalla vaikuttaa siihen, että tulee käytyä hautausmailla, mutta on minulla noihin vierailuihin muitakin syitä. Mm. sukututkimus, sillä haudat ovat oivallisia lähteitä tutkia omaa sukua. Ja sukulaistenkin hautoja Valamostakin löytyy. Mutta muitakin syitä vielä varmaan löytyy: siellä on myös tuttujen ihmisten, sellaisten, joita on joskus elämänsä varrella tavannut ja heitä voi tällä tavalla käydä tervehtimässä.

Valamossa on monta hautaa, jotka pysäyttävät ja varmaan melkein yhtä monesta syystä. Niiden äärellä on hyvä miettiä omaa taivaltaan ja ehkä – ainakin jo tässä iässä – pohtia tulevaa kuolemaansakin.

Lintulan luostarin nunna Eugenian puinen hautaristi Valamon hautausmaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Yksi hauta pysäyttää minut aina pohtimaan kysymyksiä. Miksi? Tänään löysin vastauksen tuon haudan miksi-kysymyksiin, kun selasin vuoden 1990 huhtikuussa ilmestynyttä ortodoksista Aamun Koitto lehteä. Siinä kerrottiin enemmän maaliskuussa kuolleesta nunna Eugeniasta (Jevgeniasta), joka syntyi vuonna 1902 ja kuoli 1990 ja sinä aikana hän ennätti olla luostarissa kokonaista 82 vuotta.

Lintulan luostarin iäkäs kilvoittelija nunna Eugenia tai joskus nimi kirjoitetaan myös muodossa Jevgenia, siviilinimeltään Tatjana Iljeva Golovina kuoli siis 88-vuotiaana Heinäveden terveyskeskuksessa 9. maaliskuuta 1990.

Hän oli syntynyt Kurskin läänissä Venäjällä 9. tammikuuta vuonna 1902 talonpoikaisperheeseen. Mutta perhettä kohtasi ankara isku, kun pientä Tatjanaa lukuun ottamatta kaikki lapset kuolivat lyhyessä ajassa keuhkotautiin. Tuohon aikaan voimakkaasti alueella vaikuttaneen ja Lintulan luostarin kanssa paljon tekemisissä olleen papin, myöhemmin pyhäksi kanonisoidun, Johannes Kronstadtilaisen siunauksesta perheen isä, äiti ja pieni Tatjana-tytär siirtyivät nyt Lintulan luostariin Suomeen, Karjalan Kannakselle. Siis ns. vanhaan Lintulaan, joka sittemmin muutti myös Suomeen ja jonka paikalle Kivennavalle on myöhemmin joitakin vuosia sitten perustettu uusi luostari.

Tatjanan isä toimi Lintulassa seppänä, äiti oli sisarten apuna työssä, Tatjana itse kävi luostarin orpokodin koulua. Pian isä kuitenkin kuoli. Äiti vihkiytyi silloin nunnaksi nimellä Jevnikia ja hän kuoli sittemmin Heinäveden Lintulassa vuonna 1956, siis jo silloin, kun luostari oli lähtenyt evakkoon ja erilaisten vaiheiden kautta päätynyt Heinävedelle.

Tatjana vihittiin nunnaksi Lintulassa vuonna 1947, noin vuosi sen jälkeen, kun luostari oli asettunut Heinäveden Palokkiin, lähelle jo hieman aiemmin samoille seuduille, melkein naapuriin muuttanutta Valamon luostaria. Lintulan luostarin rahastonhoitajaksi hänet valittiin vuonna 1953. Hänen kuuliaisuustehtävänään oli lukea ja laulaa kirkon jumalanpalveluksissa. Hänestä kehittyikin kirkon jumalanpalvelusjärjestyksen erikoistuntija.

Lintulan sisaristoon kuulunut nunna Eugenia (Jevgenia).
(Kuva Aamun Koiton sivuilta)

Elämän vaiheittensa vuoksi nunna Eugenia tuli Lintulaan siis jo kuusivuotiaana. Näin hänen luostarikilvoituksensa pituudeksi tuli kaikkiaan 82 vuotta, vaikkakin nunnana hän oli vain vuodesta 1947.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com