168. Monte Isola - helmi Lago d'Iseossa

Tunnustan, etten tiennyt mitään ennen Italian matkaani Monte Isolasta. En edes tiennyt sellaisen saaren olemassaolosta. Suomalainen Wikipediakaan ei muuten tiedä saaresta mitään. Mutta nyt minä tiedän, koska kävin siellä.

Maisema Monte Isolalta mantereelle päin saarikierroksen loppupuolella. Vastarannalla mahdollisesti Sale Marasino.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Monte Isola on noin 13 neliökilometrin suuruinen, vuoristoinen saari Lago d’Iseossa, Iseo-järvessä, Pohjois-Italiassa, järven eteläosassa. Korkein kota on noin 600 metriä merenpinnan ja reilut 400 metriä Iseo-järven pinnan yläpuolella. Saaren yksi erikoisuus on, ettei sinne voi mennä autolla. Saaressa on autoja vain viranomaisilla ja sellaisilla työntekijöillä, jotka sitä ehdottomasti tarvitsevat, kuten vaikkapa pieniä koulubusseja opiskelijoitten ja muidenkin ihmisten kuljettamiseen.

Monte Isola kartalla
(klikkaa kuvat suuremmaksi hiirellä)

Hyväkuntoinen tie kulkee saaren ympäri noin 8-9 kilometrin verran ja sisempänä saaressa on kivettyjä tai hiekkateitä melko vaihtelevassa maastossa. Korkeimmalla kohdalla sijaitsee lähellä Curen kylää alkuaan 1300-luvulla rakennettu, mutta sittemmin 1500- ja 1700-luvuilla korjailtu ja laajennettu Neitsyt Marialle omistettu kaunis Madonna della Ceriolan kirkko. Kirkon nimi juontuu itävaltalaisesta tammesta (cerrossa). Siitä on kirkkoon tehty Neitsyt Marian patsas. Tie sinne ei tosin ole mitenkään hyvin viitoitettu ja se on melko vaativa ajettavaksi polkupyörällä. Jalkaisin tietysti pääsee ehkä helpommin.

Pyöräilyyn on tehty hyvät väylät, jossa liikennette ei ole paljoa. Ja puut kasvoivat vedessä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Muutoin saaren kiertäminen onnistuu mainiosti huonompikuntoiseltakin joko pyörällä tai jalkaisin. Välillä on runsaasti juotto- ja syöttöpaikkoja, sillä saarella on 12 frazionea, eräänlaista italialaista hallinnollista kyläyhteisöä, joilla saattaa olla kylässä oma seurakunta ja kirkko, niin ja tietysti trattoria, perheravintola. Teillä ei autottomuudesta johtuen ole pahemmin liikennettä, turistien lisäksi ainoastaan skoottereita, joilla paikalliset liikkuvat. Vaikka saari on noinkin ympäristöystävällinen, sähköisistä kulkuvälineistä siellä ei vielä paljoa tiedetä ja jopa sähköavusteisen polkupyörän vuokraaminen oli liian työlästä meille. Mutta ne ovat varmaan tulevaisuutta sielläkin.

Vaikka on pari kolme nousua, vastaavasti on myös laskua, joissa saa kunnon kyydit.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Saaren ympärikierrossa on pari, kolme suurempaa nousua, mutta sitten vastaavasti yhtä monta reipasta laskua, joten pyöräily sujuu asfalttitiellä melko mutkattomasti siellä lainatuilla, kohtuullisen hyväkuntoisilla vaihdepyörillä. Vilkkain satama sijaitsee Pescheria Maragliossa, jonne pääsee helposti ja nopeasti ja kohtuuhinnalla (noin 5 euroa edestakaisin) pienellä laivalla vaikkapa Sulzanosta mantereen puolelta. Toki laivoja kulkee muuallekin, mutta kannattaa aina varmistaa, että saaresta pääsee sitten takaisinkin samaan paikkaan, ettei joudu ”apostolinkyydille”.

Saareen voi viedä myös oman pyöränsä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Maisemat hivelevät silmiä jo laivamatkalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Pohjoisessa sijaitsevasta Loveresta on autolla matkaa Sulzanoon kolmisenkymmentä kilometriä, mutta pyörillä ja jalkaisin matka on varmaa pitempi, sillä niillä tavoilla ei voi liikkua tunneleissa, ja joutuu kiertelemään rantoja pitkin siellä, missä voi. Siksi kannattaa ensin katso vaikkapa pyöräreitti valmiiksi, ennen kuin lähtee matkalle. Se saattaakin yllätykseksi olla huomattavasti pitempi ja vaativampi reitti. Linja-autoilla ja jopa junalla voi myös liikkua, mutta matka saattaa silloin pidentyä melkoisesti.

Karttoja ja esitteitä saa periltä. Muualta niiden löytyminen onkin sitten sattumanvaraista.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Saaressa Pescheria Maragliosta saa pyörän neljäksi tunniksi 10 eurolla, mutta kuten mainitsin, sähköpyöriä emme löytäneet yrityksestä huolimatta, vaikka niitä pari, kolme siellä näimmekin. Lienevät olleet omia pyöriä.

Noihin maisemiin ei heti kyllästy.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Saari kannattaa muuten kiertää myötäpäivään ja muistaa, että kierroksen alkupäässä, ensimmäisellä puolikkaalla ovat kierroksen kauniimmat paikat. Sieltä löytyy mm. Martinegon linnoitus pienestä Menzinon kylästä aivan pienen tietä poikkeaman päästä. Puolenvälin tienoilla voi sitten myös – jos jaksaa – poiketa tuonne Madonna della Cerioslan kirkollekin.

Liekö mantereen ja saaren väliin jäävässä pikkusaaressa jollakin hulppea kesämökki.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Saareen kannattaa – mikäli liikkuu omalla tai vuokra-autolla – mennä Sulzanosta, josta löytyy autolle, isommallekin, edullinen parkkipaikka. Me maksoimme 6 tunnin parkkiajasta, joka riittää mainiosti saaren kiertämiseen ja ruokailuunkin saarella – noin 9-10 euroa automaattiin eli noin 1,5-2 euroa tunnilta. Jos aikoo liikkua pyörillä, kannattaa ottaa omat pyörät ja kypärät mukaan. Ne voi viedä saareen hyvin tuolla nopealla lauttayhteydellä.

Saaressa on suurimmissa kylissä erilaisia kahviloita ja ravintoloita, joissa voi ruokailla tai vilvoittaa itseään kylmillä juomilla, sillä ainakin toukokuussa sää suosi matkailua noin 30 asteen lämmöllä. Vaikka autoja on vähän, kannattaa liikkua hieman varoen, sillä ylämäessä saattaa tulla vastaan kovaakin kyytiä pyörällä lasketteleva turisti, joka ei välttämättä aina hallitse pyöräänsä täydellisesti.

Taukopaikkoja reitiltä löytyy useita.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tuttuun tyyliin: pukeutumiseen ja kenkiin kannattaa satsata – helleasu helteellä, muulloin säähän sopiva sekä hyvät kävelykengät. Juomista ja energiaa kannattaa ottaa mukaan, jos vaikka väsy ja jano yllättää. Tosin niitä saa ostaa myös matkan varreltakin. Kamera kannattaa myös olla mukana, sillä maisemat ovat silmää hiveleviä.

Kielitaidossa on paikallisilla vielä petrattavaa, sillä alue on suurimmaksi osaksi paikallisten suosima kohde. Kovin vähän löytyi englannin tai saksankielen taitajia asiakaspalvelijoista ravintoloista, kahviloista tai vuokraamosta. Mutta käsimerkein selviää ja – muuten – polkupyörää vuokratessa pitää olla mukana joku henkilökortti, joka jää pantiksi vuokrauksen ajaksi – se kannattaa huomioida ja varata mukaan, vaikka ajokortti, ettei passia tarvitse antaa.

Kierroksen jälkeen maistui maukas italialainen ruoka yhdessä saaren pikku ravintoloista: raviolaa ja spaghettia.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Koko reissun jälkeen illalla oli mukava päästä pedikyyri Saran hoitoon. Jalat kiittivät.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten jo aiemminkin olen marissut, italialaiset – varsinkaan tuolla alueella – eivät vielä osaa laittaa riittävästi viittoja turisteille. Helposti jää joitain kohteita käymättä tai sitten eksytään ja pahoitetaan mieli, kun perille ei pääse. Esitteitä sen sijaan löytyy ainakin englanniksi. Mutta jospa nuokin ongelmat paranisivat, sillä selvästi alue on vielä ns. paikallisten kohteita ja siinä mielessä vielä melko ”aitoa Italiaa”.

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com