170. Kaikkea maan ja taivaan väliltä - Jerusalemista muukalaislegioonaan

Olen useissa blogijutuissani kertonut vierailuista hautausmailla. Joku voisi epäillä oman ikäni tuoneen mukana kiinnostuksen hautausmaihin, koska sinne loppusijoittaamiseen ei liene minullakaan kovin montaa kymmentä vuotta. Mutta ei. Kyllä kiinnostus perustuu historiasta kiinnostumiseen ja etenkin tarinoista nauttimiseen. Hautausmaa on täynnä tarinoita. Ne pitää vain löytää ja joskus niitä pitää etsiä ihan urakalla.

Hiekan hautausmaa ja sen portti.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olin taas eräällä tutulla hautausmaalla, joka on täynnä tarinoita. Se sijaitsee Keiteleellä Hiekantiellä ja on siksi nimeltään Keiteleen Hiekan hautausmaa. Tarkemmin sanottuna se on sotien aikana 1939-45 evakkoon lähteneen nykyisessä Venäjän Karjalassa Laatokan saaressa sijainneen ja sijaitsevan Konevitsan luostarin yksi määränpää, kun luostari joutui 1940 evakkomatkalle.

Luostari kiersi Kannonkosken kautta ja etsi Suomesta paikkaa, jonne majoittua ja jossa jatkaa Konevitsan luostarin toimintaa. Sellainen löytyi Keiteleeltä Hiekan tilalta, jossa luostari sitten sijaitsikin vuodet 1940-56, minkä jälkeen elossa olevat munkit ja työntekijät siirtyivät suureksi osaksi Heinävedelle sijoittuneeseen Valamon luostariin.

Kaikki eivät Valamoon lähteneet, osa jatkoi vaeltamistaan, osa asettui siviiliin asumaan ns. maailmaan. Heidänkin keskuudessaan on lukuisia tarinoita. Luostaria ravisteli noihin aikoihin mm. ns. ajanlaskukiista eli noudatetaanko kirkollisessa elämässä uutta vai vanhaa kirkkokalenteria. Osa oli fanaattisesti vanhan kirkkokalenterin kannattajia ja heillä ei mennyt oikein hyvin. Jotkut lähtivät takaisin Venäjälle, jotkut jonnekin muualle ulkomaille luostariin. Ajanjakso oli vaikea koko luostarille.

Osa luostariin jääneistä menetti luostarin luottamustehtävänsä tuon kiistan vuoksi ja elämässä oli varmasti monenlaista katkeruutta muutenkin jo ankaran kilvoittelun lisäksi. Kun luostari sitten 1950-luvun puolenvälin tienoilla hajosi ja siirtyi Valamoon, myös veljestö oli osin hajalla niin henkisesti kuin asuinpaikkansa suhteen.

Hiekan tilalle on rakennettu jälkeen päin kellotornin kopio. Tila sijaitsee kauniilla paikalla Nilakka-järven rannalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Osa kuitenkin ennätti kuolla, koska moni heistä oli jo evakkoon lähtöhetkellä iäkäs ja heidät on siis haudattu Keiteleen Hiekkaan, ortodoksiselle hautausmaalle, joka sijaitsee yksityisen maatilan mailla. Monenlaisten kuvioiden kautta luostari möi tilansa ja maansa ja siirtyi sieltä pois ja paikalle ei pitkään aikaan päässyt edes muistelemaan kuolleita veljiä. Vuosien saatossa tilanne hieman helpottui ja hautausmaa tuli avoimeksi kaikille vierailijoille, mutta tila pysyi suljettuna yksityisalueena. Nyt myös tilalle pääsee ainakin kerran vuodessa, kun on Konevitsan luostarin perustajan pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen praasniekka, temppelijuhla, Keiteleellä.

Praasniekkaan liittyvä panihida eli vainajien muistopalvelus Keiteleen Hiekassa 11.6.2018.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Praasniekka on vuosittain kesäkuun 12. päivän aikoihin ja siihen liittyy monenlaisia tilaisuuksia niin Keiteleen Hiekassa kun muualla Keiteleellä – ortodoksisessa kirkossa ja nykyään on myös Arsenin jatsit kesäteatterilla.

Simeon tuisku poikansa Romanin kanssa kuvattuna Laatokan Valamon luostarissa.
(Kuva Aamun Koiton sivuilta)

Kirjoitin blogissanin nr. 162 Simeonin kelloista – ihmisestä, joka eli tuolla luostarissa ja kuoli ennen sen poismuuttoa ja on vaimonsa kanssa haudattu Keiteleen Hiekkaan. Hän oli Simeon Tuisku, joka aikanaan teki jalkaisin ja junalla pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ja hankki ortodoksiselle nuorisoliitolle kirkonkellot. (Lue tarina Simeonista ja kirkonkelloista.) Sitä ennen hän oli rakennuttanut tšasounan rajan taakse jääneeseen kotikyläänsä. Monitaitoinen ja tehokas mies, joka vaimonsa kuoleman (1946) jälkeen asui ja työskenteli Konevitsan luostarissa. Joissain papereissa hänet on jopa merkitty noviisiksi eli luostarielämää harjoittelevaksi kokelaaksi.

Hänetkin on siis haudattu Keiteleen Hiekkaan ja haudalla on kaunis grobu – hirsinen pikkurakennus. Hänen tyttärensä, joka asui samalla seudulla, oli kuollut viime vuonna (2017), joten isä hauta oli koko ajan hyvin hoidettu.

Hautausmaalta löytyy koko ajan uusia tarinoita, kun niitä vain etsii. Kerron vielä lopuksi yhden, jonka kuulin vanhalta rouva Eevi Karhuselta, kun kävin praasniekassa 11.6.2018.

Pekka Väntin ja hänen poikansa Kaukon hauta Keiteleen Hiekassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Hautausmaan yhdessä nurkassa on hauta, joka on melkein kanervien peittämä. Haudassa lepäävät isä ja poika: Pekka Väntti, joka kuoli 1947 ja hänen poikansa Kauko Väntti, jonka kohdalla on merkintä: ”Kuollut Ranskassa”. Hänen kuolinvuotensa on 1954, juuri hieman ennen Konevitsan luostarin loppumista Hiekassa.

Kyselin nyt vieraillessani ihmisiltä, josko joku tietäisi jotain tuosta haudasta ja niin kävi, että eräs naisihminen tuli nykäisemään minua hihasta ja sanoi, että tuolla on eräs vanha rouva Karhunen, joka tietää tapauksesta jotain. Siispä heti kyselemään. Minulla oli haastattelusta videokin, mutta en sitä tähän nyt löytänyt, joten kerron omin sanoin tuon haastattelun sisällön.

Kauko Väntti oli – aivan kuten hieman aavistelinkin – lähtenyt jossain vaiheessa elämäänsä Ranskan muukalaislegioonaan ja kuoli siellä sitten 1954 ilmeisesti malariaan. Ranskan lähetystön kautta äiti sai tiedon pojan kuolemasta ja samalla myös tiedon, että hän saa hyvän eläkkeen pojastaan. Häntä tosin hieman pelotti asioiden hoitelu virallisten tahojen kanssa, koska hänen kotikielensä – siis kieli, jota hän osasi ja puhui – oli karjala. ”Eihä ne minnuu ymmärrä”, hän oli sanonut Eevi Karhuselle, kun hän pyysi rouvaa hoitamaan asiaa puolestaan. Monien mutkien ja Eevi Karhusen sinnikkyyden vuoksi eläke saatiin viimein paikalliseen Osuuspankkiin ja se – ainakin kertoman mukaan – oli ihan hyvä ja sillä tuli toimeen.

Konevitsan luostarin munkkeja kuvattuna Keiteleen Hiekassa sijainneessa luostarissaan.
(Kuva © Valamon luostarin kuvakokoelmista)

Joten mielenkiintoinen tarina tuonkin haudan takaa paljastui ja Hiekan hautausmaa osoitti jälleen ”voimansa” siellä on tarinoita runsaasti, kaikkea maan ja taivaan väliltä, aina Jerusalemista muukalaislegioonaan. Ja tässä on vasta kaksi tarinaa ja hautausmaalla lepää puolensataa vainajaa. Odottakaahan vain seuraavia tarinoita Hiekasta!


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com    
P.S.
Video löytyi ja se on tässä:

P.P.S. Edit 5.10.2020
Kauko Väntin tapaukseen on tullut lisätietoa Helsingin Sanomain sunnuntain 4.10.2020 numerosta:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006657568.html
Hän siis ei kuollut Ranskassa, vaan vankileirillä Vietnamissa.