perjantai 18. lokakuuta 2019

205. Kaikki päättyy aikanaan – jokiristeilykin

Kahdeksan päivän jokiristeily Tonavalla alkoi pian olla ”finaalissa”. Laiva lähti risteilylle Unkarista, sen pääkaupungista Budapestistä, ja sinne matka noin hieman vajaan tuhannen jokikilometrin kuluttua päättyikin. Matka kesti maanantaista maanantaihin ja täytti ainakin omalta osalta odotukseni varsin hyvin.
Matiaksenkirkko Budapestissä
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

(Kuvat ja videot voi katsella myös kokoruututilassa klikkaamalla hiirellä esim. kuvan alalaidan symbolia.)
Matkan aikana käytiin kolmessa maassa, Unkarin lisäksi Slovakiassa ja sen pääkaupungissa Bratislavassa sekä Itävallassa, jossa kohteita oli neljä: pääkaupunki Wienin lisäksi, Dürnstein, Melk ja kääntymispisteemme Linz.
Kuvia Matiaksenkirkosta Unkarin Budapestistå
(Kuvat © Hannu Pyykkönen)
Matkan järjestelyistä huomasi, että se oli tehty vanhemmalle ikäryhmälle ja osittain myös sellaisille, joilla on varaa maksaa hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta. Risteilymatkan hinnalla olisin joko käynyt pari samanpituista etelän lomamatkaa tai yhden pitemmän. Silti en harmittele käyttämääni rahasummaa, se meni kyllä melko hyvään kohteeseen.
Matiaksenkirkko
Jokilaivaristeilyssä on monia hyviä puolia tällaiselle hieman iäkkäämmälle matkustajalle. Laivasta ei ole pakko poistua koko aikana, jos ei halua. Tosin kaikissa suuremmissa kohteissa (Budapest, Bratislava ja Wien) oli järjestetyt ja matkan hintaan kuuluvat kiertoajelut ja kohtuullisen pitkät, eivät siis liian pitkät, kävelykierrokset. Toinen hyvä puoli tällaisessa matkassa on, ettei laivassa tarvitse käyttää yhtään käteistä rahaa eikä oikeastaan loppua lukuun ottamatta korttiakaan. Ruokailut ja niiden yhteydessä nautitut ”normaalit” ruokajuomat kuuluivat palveluun. Mikäli halusi vapaa-aikanaan nauttia palveluista, se oli mahdollista kohtuulliseen hintaan.

Matka oli siis vain osin ns. all-inklusive- eli täyshoitomatka. Kokonaan se ei kuitenkaan ollut ”all-inklusive”, jollaisia risteilymatkoja myös järjestetään ainakin erään toisen risteilyjä järjestävän matkatoimiston toimesta enkä ainakaan huomannut myöskään noiden järjestäjien välisissä hinnoissa suurtakaan eroa. Eri asia on sitten, haluaako joku lähteä matkalle juuri ”ilmaisten” tai ainakin etukäteen maksettujen viinojen vuoksi. Itse en ainakaan halua ja näytti siltä, ettei laivassa ollut muitakaan moista haluavia.

Laivasta sai muina kuin ruoka-aikoina ostaa salongin baarista juotavaa kohtuulliseen hintaa, jos sitä vertaa Suomen hintatasoon. Illalla joskus klo 21-22 välillä oli salongissa perinteinen ”happy hour”, jolloin juotavaa sai vielä edullisemmin, 50 % alennuksella. Lasillinen viiniä tai vaikkapa viskipaukku oli silloin noin 2-3- euroa. Kaikki juomat kuitattiin huoneen laskuun ja matkan lopussa ne maksettiin joko käteisellä tai kortilla purserin toimistoon.

Dürnstein Itävallassa
Myöskään ns. tippiä eli palvelurahaa ei maksettu tarjoiluhenkilökunnalle tai huonesiivoojille. Sekin hoidettiin matkan lopussa, jolloin jokainen oman omantuntonsa ja varallisuutensa mukaan maksoi kaikille palveluihin osallistuville noin 5-8 euroa per päivä eli yksi ehdotus oli kahdeksalta päivältä 50 euroa, joka laitettiin kirjekuoreen ja jaettiin henkilökunnan kesken. Ainakin itselleni – vaikkakin tyypillisenä tippien maksuun tottumattomana suomalaisena – maksu oli tällä kertaa helppo suorittaa, sillä pääasiassa kansainvälinen palveluhenkilökunta oli todella palvelualtista ja miellyttäväkäytöksistä koko risteilyn ajan. Ja tietoisuus siitä, että nuo maksamme tipit ovat kenties kovinkin suuri osa heidän palkkaansa, helpotti myös päätöksentekoa. Jokainen voi itse ajatella ja laskea, kuinka paljon he reilun viikon aikana maksavat tippejä lomamatkoilla ja maissa, joissa se on tapana ja kuuluu palveluun. Siksi tuollainen käytäntö – maksaa kaikki kerralla – tuntui hyvältä.

Todennäköisesti tipit jaettiin oikeanmukaisella tavalla, eikä merirosvojen tapaan: ensin päällikölle puolet ja loput muille tasan. Näimme satamissa muidenkin laivojen henkilöstöä ja se usein oli joko ihan eurooppalaista tai mahdollisesti itäeurooppalaista joukkoa ja voin täysin rehellisin mielin sanoa, että tuon ”oman” laivamme pääasiassa indonesialainen henkilöstö oli todella mukavaa ja palvelualtista sekä äärettömän ystävällisiä.
Linzin torin tunnelmaa Itävallassa
Matkustamisessa on aina omat vaikeat osuutensa, kuten vaikka lentokentät ja matkatavaroiden raahaaminen. Itse olen tottunut matkustamaan melko vähin varustein, joten sekään ei ollut mahdoton urakka, varsinkin, kun laukut toimitettiin henkilökunnan toimesta bussista laivaan ja laivasta taas lopussa bussiin. Itse joutui vain buukkaamaan laukut lentokoneeseen ja poimimaan ne sitten kentällä hihnalta.

Lentojen hyviin puoliin kuului myös niiden lyhyys. Matka Helsingistä Budapestiin tai takaisin kesti vain kaksi tuntia, jona aikana ei niska kovasti kipeytynyt eivätkä polvetkaan tällä reissulla, sillä pääsin mennen tullen varauloskäytävän kohtaan istumaan ja siinä on riittävästi jalkatilaa.

Matka inspiroi minua mahdollisesti tekemään toisenkin matkan jossain vaiheessa. Ensin pitää vain odottaa sopiva ajankohta – vaikkapa keväällä – ja toivoa, että polvi tulee ennen sitä jollakin tavalla hoidetuksi ja mahdollistaa siten vielä mukavamman matkan. Vaihtoehtoja matkanjärjestäjän osalta on useita. Suomalaisia oppaita löytyy ainakin parilta matkanjärjestäjältä, toisella koko matka on all-inklusive toisella vain ruokailujen osalta, matkan hinnassa ei ole suuria eroja.

Sinänsä matkan voi toki järjestää mikä tahansa matkanjärjestäjä – suomalainen tai kansainvälinen – sillä kieli yleensä laivoilla tuolla suunnalla on joko englanti tai saksa ja onneksi molemmat sujuvat jotenkin. Kansainvälisissä matkoissa on tietysti mukana aina oman lennon järjestäminen, mutta ei sekään toki tänä nettiaikana ole ongelma.

Tarjolla on koko Eurooppa jokineen ja muine paikkoineen, minne vain vesitse pääsee, joten houkuttelevalta se tuntuu tällaisesta vanhasta Saimaan seilaajasta, joka seilasi monta vuotta Saimaata ristiin rastiin Pihka-nimisellä keskimoottoriveneellä, jossa tasaisen vauhdin takasi yksipyttyinen petrolilla käyvä Wikström-keskimoottori. Se piti käynnistää vauhtipyörästä pyöräyttämällä ja antamalla ensin bensaryyppy pieneen suppiloon ja sitten mentiin noin seitsemän metrisen veneen seitsemän solmun runkonopeudella. Mukana vielä silloin kulkivat vaimo, saksanpaimenkoira ja koko majoituskapasiteetti veneessä nukkumista ja ruokailua varten ja ilman kemssoja. Joten olihan tämä tällainen all-inklusive-matka hieman erilaista.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com

1 kommentti:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta blogsta. On ollut ilo lukea sitä ja muistella mukavaa matkaa

    VastaaPoista

Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.