Minä en ole oikein syksyihminen. Oikeastaan vain Lapin ruska saa minut innostumaan syksyllä jostain. Siksi pohdin mieluusti toisinaan, minnekähän menisin syyssateita ja loskaa pakoon. Tänä syksynä kohde olikin sitten lopulta mielenkiintoinen: Tonava-kaunoinen, eli oikeasti jokiristeily Tonavalla, jonka yhteydessä toki kuulin myös tuon ”kaunoisen” upeassa konsertissa Wienissä.
Matka toteutettiin baselilaisen Scylla-varustamon m/s Swiss Diamond -laivalla Budapestistä alkaen Slovakiaan ja Itävaltaan ja takaisin. Itse olen ollut kerran aikaisemmin kauan sitten pienellä toisen, saksalaisen, varustamon jokiristeilyllä Reinillä, mutta nyt päätin toteuttaa tämän melkein tuhannen kilometrin risteilyn Tonavalla tällä uudella tavalla – ns. all-inclusive-matkana.
Matkalle valmistautuminen oli melkoista arvontaa – lähdenkö, enkö lähde – sillä tuollainen all-inclusive eli täysihoitomatka ei ole kaikista halvin vaihtoehto, kun tällaista lomamatkaa ajattelee ja suunnittelee. En sen lisäksi ole varmaankaan oikein sellainen tyypillinen ryhmämatkailija, sillä teen yleensä kaikki matkani ns. omatoimimatkoina. Siksipä matkan ostaminen viivästyi ja viivästyi, kunnes koitti hetki, jolloin varustamo ilmoitti netissä viimeisen ostopäivän. Onni oli matkassani ja matkan sai silloin jo melkoisella alennuksella, jolla sitten katoin pari lisämaksullista retkeä ja hotelliyöpymisen menomatkalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Toinen pohdinnan aihe oli – koska minulla ei ole kokemusta ryhmämatkailusta – millainen lienee tuollaisen matkan asiakkaiden koostumus ja miten tuollaiselle matkalle pitää oikein varustautua vaikkapa pukeutumisen suhteen. Matkan hinta viittaisi siihen, ettei se ole ihan tavanomaisen Kanarian matkan kaltainen. Myöskin kulkuväline – jokilaiva – ja sen tarjoamat palvelut olivat varmaan aika lailla etelän ryhmämatkoista poikkeavia. Oletin noiden seikkojen näkyvän matkalaisten koostumuksessa. Ja näin toki olikin.
Yksin tai yleensäkin ulkomaille matkustaessani en tavallisesti laita toista laukkua lentokoneen ruumaan, matkustan pelkän ns. kabiinilaukun tai repun kanssa. Nyt oli toisin, matkan hintaan ”kuului” valmiiksi maksettuna kabiinilaukun lisäksi yksi suurehko ruumalaukku. Tämäkin muuten aiheutti omat pohdintansa, kun en vuosiin ole laittanut laukkua ruumaan, en sitten tiennyt/osannut systeemejä lentoasemalla uusissa moderneissa vempeleissä. Muutoinkin moni proseduuri uudella Helsinki-Vantaan lentoasemalla on muuttunut melkoisesti. Alkuvaikeuksista ja tottumattomuudestani johtui, että niihin meni normaalia enemmän aikaa, mutta selvisin silti.
Kaiken kaikkiaana huomioni uudistetusta Helsinki-Vantaan lentokentästä oli, että se vaatii melkoista matkailutottumusta, että selviää kaikista kentän aiheuttamista kuvioista ja kommervenkeistä. Kenttä on laajalla alueella, kävelyä tulee paljon, moni asia on automatisoitu, jne. Eli etenkin vähän matkailevat tai vaikkapa vain vanhukset olisivat pulassa kentällä, ellei siellä olisi noita kentän omia avustajia ja neuvojia pilvin pimein hymyillen meitä ohjaamassa
Kentällä oli samalle jokiristeillylle lähdössä muitakin suomalaisia ja oli mielenkiintoista yrittää pohtia ja arvailla, kuka oli tällainen mukaan lähtijä. Varustamolta saatu info-kirje helpotti asiaa, kun havaitsi ihmisiä, jotka lukivat samanlaisia, samalla logolla varustettuja tiedotteita odotustiloissa. Jo siinä vaiheessa alkoi selvitä, että lähtijöiden keski-ikä oli todennäköisesti melko lähellä omaa ikääni.
Omatoimimatkoilla kaiken joutuu tai saa tehdä itse. Ryhmämatkoilla on – ainakin näin vanhan miehen kantilta katsottaessa – se hyöty, että suurin osa valmistelevista töistä on jo tehty jonkun muun ja yleensä vielä homman osaavan toimesta. Niin nytkin. Kirjeessä oli selkeät ohjeet, miten toimia missäkin tilanteessa. Ainoaksi velvollisuudeksi matkaajalle normaalien matkalle lähtemisen rutiinien lisäksi jäi vain etsiä oikea portti ja mennä oikeaan koneeseen.
Joillekin saattoi aiheuttaa pientä miettimistä tieto siitä, että yksi suuri kansainvälinen matkatoimisto Thomas Cook oli juuri mennyt konkurssiin ja mm. lento Kyproksen Larnakaan oli peruttu ja tiedon sinne pyrkineet saivat vasta portilla, kun kaikki matkatavarat oli jo luovutettu kuljetettavaksi. Meillä onneksi oli sinivalkoiset siivet, kotimainen lentoyhtiö, joten siitäkään ei ollut huolta.
Lento Budapestiin oli aamupäivällä ja se kesti vain kaksi tuntia, joten tällainen reissaamisesta stressaantuva ihminen ei vielä edes ehtinyt stressaantua, kun jo oltiin perillä. Kelloakin sai siirtää sopivasti tunnin taaksepäin ja näin saimme yhden tunnin lisäaikaa. Ainoita suurempia fyysisiä ponnistuksia vaativia toimia oli ainoastaan lennon alussa ja lopussa, kun raahasimme laukkumme koneeseen ja koneesta bussille. Sen jälkeen niitä emme tarvinneet raahailla. Ne toimitettiin laivalle hytteihin ja aikanaan taas laivalta busseihin.
Tällainen oli siis matkalle lähtötilanne ja menolento. Melko helppoa kaiken kaikkiaan ja varmistaakseni asian helppouden, olin vielä tullut kentälle edellisenä päivänä kiirehtimättä ja majoituin lähiseudun lentokenttähotelliin, Airport Hotell Bonus Inniin, jonka palveluihin kuului ilmainen pysäköinti yöpyjälle hotellin parkkipaikalla lomamatkan ajan ja kuljetukset sekä kentälle että sieltä aikanaan takaisin hotellille ja parkkipaikalle. Vaikka hotelliyö oli hieman kalliimpi, se piti suhteuttaa siihen, että olisin tarvittaessa voinut pitää autoa hotellin parkissa kaksi viikkoa – nyt kahdeksan päivää riitti – ja sille pitää laittaa oma kulueränsä kuin myös tuolle kenttäkuljetukselle hieman. Silloin lyhyt hotelliyö puhtaissa lakanoissa ei enää tuntunut niin kovin kalliilta.
Millainen sitten oli itse matka, jokiristeily Tonavalla? Siitä kerron seuraavassa tai mahdollisesti, jos intoudun, seuraavissa blogijutuissani.
Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com
 |
| Risteilyreitin pysähdyskohdat on merkitty numeroilla. (Kartta ja myös muut kuvat suurenevat, kun napsautat sitä hiirellä) |
Matkalle valmistautuminen oli melkoista arvontaa – lähdenkö, enkö lähde – sillä tuollainen all-inclusive eli täysihoitomatka ei ole kaikista halvin vaihtoehto, kun tällaista lomamatkaa ajattelee ja suunnittelee. En sen lisäksi ole varmaankaan oikein sellainen tyypillinen ryhmämatkailija, sillä teen yleensä kaikki matkani ns. omatoimimatkoina. Siksipä matkan ostaminen viivästyi ja viivästyi, kunnes koitti hetki, jolloin varustamo ilmoitti netissä viimeisen ostopäivän. Onni oli matkassani ja matkan sai silloin jo melkoisella alennuksella, jolla sitten katoin pari lisämaksullista retkeä ja hotelliyöpymisen menomatkalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Toinen pohdinnan aihe oli – koska minulla ei ole kokemusta ryhmämatkailusta – millainen lienee tuollaisen matkan asiakkaiden koostumus ja miten tuollaiselle matkalle pitää oikein varustautua vaikkapa pukeutumisen suhteen. Matkan hinta viittaisi siihen, ettei se ole ihan tavanomaisen Kanarian matkan kaltainen. Myöskin kulkuväline – jokilaiva – ja sen tarjoamat palvelut olivat varmaan aika lailla etelän ryhmämatkoista poikkeavia. Oletin noiden seikkojen näkyvän matkalaisten koostumuksessa. Ja näin toki olikin.
Yksin tai yleensäkin ulkomaille matkustaessani en tavallisesti laita toista laukkua lentokoneen ruumaan, matkustan pelkän ns. kabiinilaukun tai repun kanssa. Nyt oli toisin, matkan hintaan ”kuului” valmiiksi maksettuna kabiinilaukun lisäksi yksi suurehko ruumalaukku. Tämäkin muuten aiheutti omat pohdintansa, kun en vuosiin ole laittanut laukkua ruumaan, en sitten tiennyt/osannut systeemejä lentoasemalla uusissa moderneissa vempeleissä. Muutoinkin moni proseduuri uudella Helsinki-Vantaan lentoasemalla on muuttunut melkoisesti. Alkuvaikeuksista ja tottumattomuudestani johtui, että niihin meni normaalia enemmän aikaa, mutta selvisin silti.
Kaiken kaikkiaana huomioni uudistetusta Helsinki-Vantaan lentokentästä oli, että se vaatii melkoista matkailutottumusta, että selviää kaikista kentän aiheuttamista kuvioista ja kommervenkeistä. Kenttä on laajalla alueella, kävelyä tulee paljon, moni asia on automatisoitu, jne. Eli etenkin vähän matkailevat tai vaikkapa vain vanhukset olisivat pulassa kentällä, ellei siellä olisi noita kentän omia avustajia ja neuvojia pilvin pimein hymyillen meitä ohjaamassa
Kentällä oli samalle jokiristeillylle lähdössä muitakin suomalaisia ja oli mielenkiintoista yrittää pohtia ja arvailla, kuka oli tällainen mukaan lähtijä. Varustamolta saatu info-kirje helpotti asiaa, kun havaitsi ihmisiä, jotka lukivat samanlaisia, samalla logolla varustettuja tiedotteita odotustiloissa. Jo siinä vaiheessa alkoi selvitä, että lähtijöiden keski-ikä oli todennäköisesti melko lähellä omaa ikääni.
Omatoimimatkoilla kaiken joutuu tai saa tehdä itse. Ryhmämatkoilla on – ainakin näin vanhan miehen kantilta katsottaessa – se hyöty, että suurin osa valmistelevista töistä on jo tehty jonkun muun ja yleensä vielä homman osaavan toimesta. Niin nytkin. Kirjeessä oli selkeät ohjeet, miten toimia missäkin tilanteessa. Ainoaksi velvollisuudeksi matkaajalle normaalien matkalle lähtemisen rutiinien lisäksi jäi vain etsiä oikea portti ja mennä oikeaan koneeseen.
 |
| Kuvakaappaus maanantain 23.9.2019 YLEn uutisista. Huomasin vasta jälkeenpäin, että olin itsekin päässyt uutiskuvaan. |
Lento Budapestiin oli aamupäivällä ja se kesti vain kaksi tuntia, joten tällainen reissaamisesta stressaantuva ihminen ei vielä edes ehtinyt stressaantua, kun jo oltiin perillä. Kelloakin sai siirtää sopivasti tunnin taaksepäin ja näin saimme yhden tunnin lisäaikaa. Ainoita suurempia fyysisiä ponnistuksia vaativia toimia oli ainoastaan lennon alussa ja lopussa, kun raahasimme laukkumme koneeseen ja koneesta bussille. Sen jälkeen niitä emme tarvinneet raahailla. Ne toimitettiin laivalle hytteihin ja aikanaan taas laivalta busseihin.
 |
| Bonus Innissa saa "ajella" maisemahissillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
|
Millainen sitten oli itse matka, jokiristeily Tonavalla? Siitä kerron seuraavassa tai mahdollisesti, jos intoudun, seuraavissa blogijutuissani.
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.