Olipa mukava herätä kauniiseen auringonpaisteeseen ja lämpimään ilmanalaan. Laitoin lämmityksen kaiken varalta yöksi päälle ja oli varsin mukava lämpö nukkua koko yö. Aamulla aloin tuntea jo hiljalleen matkan väsymysten kaikkoavan.
Olin saanut leirintäalueen omistajalta ohjeet vältellä Via Baltican reittiä eteenpäin mentäessä, koska siellä on nyt todella runsaasti rekkoja ja liikenne ajoittain kovinkin nykivää ja hidasta. Siksi suunnistin Marijampolista ensin Kalvarijaan ja sieltä Lazdijain kautta Puolaan ja kohti Augustowia. Siltä osin reittivalinta oli oikea, tiet olivat ihan hyväkuntoisia ja maisemat paljon kauniimpia kuin moottoritiellä.
Väkisin nousi mieleeni tunne, että olen kyllä jollakin lailla etuoikeutettu, kun saan tällä tavalla, kauniissa, aurinkoisessa säässä, rehevien, kumpuilevien liettualaisten peltojen keskellä ajella suihkupuhtaana, uudet vaihtovaatteet päällä, aamukahvit rauhassa juoneena, mieli virkistäytyneenä ja pahin väsy hävinneenä, ilman suurempia huolen häiviä. Ja lisäksi suurimman osan ajasta ilman aikatauluja ja vapaasti valiten, minne menen ja kuinka kauan jossain viivyn.
No sitten kun palasin valtaväylälle, siellä saikin sitten ajella kilometrin mittaisessa autojonossa, jossa suurin osa oli rekkoja ja tuo tunne hieman tasaantui ja tuli lähemmäksi normaalitilaa. Toinen maanpinnalle palauttaja olivat tienvarsilla partioivat lukuisat poliisipatrullit, jotka epätoivoisesti hakivat ”palkanlisää”, mutta eivät taaskaan saaneet sakotettua minua. Ajoin joko riittävän varovaisesti tai otin onkeeni vastaantulijoiden ”vilkutuksista”, mikä näyttää yhä olevan täälläpäin maantapa.
Rahanvaihtokin sujui Liettuan ja Puolan rajalla mutkitta ja sain sen verran zloteja, että niillä pärjään ainakin alkuun. Muistin nyt vaihtaa heti rajalla, kun näin vaihtopisteen. Aiemmin ajelin ohi ja sitten sain etsiskellä vaihtopaikkaa ihan tosissaan, kun euroilla ei enää saanut ostaa mistään ja vaihtaminenkaan ei oikein onnistunut.
Matka eteni Augustowin kauniiden maisemien kautta kohti Białystokia ja sielläpä sitten alkoikin taas naviongelmat. Navigaattori halusi minun oikaisevan ja en siinä vaiheessa ollut riittävän ”hereillä”, vaan käänsin autoni sivutielle, joka muutaman kilometrin jälkeen oli enää vain puoliksi päällystetty. Valitettavasti vain se vastaantulijoiden kaista oli se päällystetty osa. Ajoin aina, kun autoja ei tullut vastaan, englantilaisittain ja onneksi sitä kesti vain noin 10-15 kilometriä ja pääsin taas hieman paremmalle tielle, joka olisi kai ollut tarjolla koko ajan, jos olisin vain ohittanut järkevästi ajatellen tuon kääntymisristeyksen.
Ennen perille, pääkohteeseen Grabarkaan saapumista, ostin vielä kaiken varalta bensa-aselmata edullisen prepaid-datakortin, jota en tässä yksikseen enkä puolalaisen avustajankaan kanssa ole vieläkään saanut toimimaan. Onneksi maksoi vain 9 zlotia eli noin pari euroa, joten ei hirveästi harmita.
Grabarkaan saavuin ajoissa, kun vielä tuo aikavyöhykekin tuli avuksi. Täällähän ollaan tunti jäljessä. Sisään tulo onnistui, kun en kysellyt liikoja. Etsin seuraavaksi jonkun englantia puhuvat ja hän olikin miellyttävä, Suomessakin vieraillut sisar Angelina, joka haki luvan igumenialta ja näytti paikan, jossa autoni saa olla sähköroikan päässä ihan lähistöllä, luostarimuurien sisäpuolella.
Muuan ongelma vai uhkasi tulla päälle, kun oma suomalainen eikä edes toinen EU-standardin mukainen pistokkeeni käynytkään puolalaiseen pistorasiaan. Siinä kun olla törötti kahden normaalin reiän lisäksi ulkoneva tappi, jolle minun pistokkeessani ei taas ollut reikää. Siinäpä ongelma!
Mutta ei hätää sisar Angelina etsi käsiinsä luostarin sähkömiehen, paikallisen McGyverin, joka otti roikkani, vei sen vähän matkan päähän, missä hänellä oli työkalunsa ja – simsalabim – mittasi ensin tappien ”napaisuudet” ja porasi sitten muina miehinä sopivankokoisen reiän pistokkeeseeni ”oikealle kohdalla” ja kyllähän se sitten siihen puolalaiseen pistorasiaan upposi.
Minulla ei ole harmainta hajuakaan, miten turvallinen ko. operaatio on ja voiko tässä enää koskettaa peltistä auton ulkokuorta? Toimiiko maadotus, koska maadotusta varten se tappi kai siinä oli? Kaiketi!
Mutta sähkö tulee jälleen autoon ja nettikin pelaa oman suomalaisen puhelimeni kautta. Laskusta en sitten tiedä, mutta sen näkee sitten.
Mutta tämä osoittaa täkäläisten mielenlaadun. Ongelmia ei ole olemassa ja jos joku sen tapainen ilmenee, se ratkaistaan. Muistan joskus nähneeni tähänkin sopivan sloganin ”Ihmeitä emme tee, mutta mahdotonkin hoituu kädenkäänteessä!”
Edessäni on lista, johon on kirjattu ”Program XXXVIII Pashalnej Młodziezy Prawosłavnej na św. Górę Grabarkę 19. – 21.05.2017” eli jotainhan täällä ihan oikeasti tapahtuukin. Kohta alkaa jossain ulkosalla ”ognisko” kulttuuriohjelmalla höystettynä. Pitää mennä mukaan. Suomalaisia en ole muita nähnyt, tokko tuleekaan, vaikka se olisi toki ollut mahdollistakin. Katsotaan nyt kuitenkin, onhan tässä vielä pari päivää aikaa, jos lie ovat vielä matkalla.
Maanantaihin asti ajattelin majailla täällä luostarimuurien sisäpuolella ja sitten seuraavasta kohteesta en vielä tiedä mitään. Toivottavasti se selviää siihen mennessä, muuten menee arvottavaksi.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
 |
| Puolassa sijaitsevan Grabarkan Pyhien Martan ja Marian nunnaluostarin pääkirkko, Kristuksen kirkastumisen kirkko. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Väkisin nousi mieleeni tunne, että olen kyllä jollakin lailla etuoikeutettu, kun saan tällä tavalla, kauniissa, aurinkoisessa säässä, rehevien, kumpuilevien liettualaisten peltojen keskellä ajella suihkupuhtaana, uudet vaihtovaatteet päällä, aamukahvit rauhassa juoneena, mieli virkistäytyneenä ja pahin väsy hävinneenä, ilman suurempia huolen häiviä. Ja lisäksi suurimman osan ajasta ilman aikatauluja ja vapaasti valiten, minne menen ja kuinka kauan jossain viivyn.
 |
| Myös Grabarkassa on eräänlainen pyhiinvaeltajien sinne tuomien ristien ja muiden muistoesineiden viidakko, jossa lienee tuhansittain ristejä. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
No sitten kun palasin valtaväylälle, siellä saikin sitten ajella kilometrin mittaisessa autojonossa, jossa suurin osa oli rekkoja ja tuo tunne hieman tasaantui ja tuli lähemmäksi normaalitilaa. Toinen maanpinnalle palauttaja olivat tienvarsilla partioivat lukuisat poliisipatrullit, jotka epätoivoisesti hakivat ”palkanlisää”, mutta eivät taaskaan saaneet sakotettua minua. Ajoin joko riittävän varovaisesti tai otin onkeeni vastaantulijoiden ”vilkutuksista”, mikä näyttää yhä olevan täälläpäin maantapa.
Rahanvaihtokin sujui Liettuan ja Puolan rajalla mutkitta ja sain sen verran zloteja, että niillä pärjään ainakin alkuun. Muistin nyt vaihtaa heti rajalla, kun näin vaihtopisteen. Aiemmin ajelin ohi ja sitten sain etsiskellä vaihtopaikkaa ihan tosissaan, kun euroilla ei enää saanut ostaa mistään ja vaihtaminenkaan ei oikein onnistunut.
Matka eteni Augustowin kauniiden maisemien kautta kohti Białystokia ja sielläpä sitten alkoikin taas naviongelmat. Navigaattori halusi minun oikaisevan ja en siinä vaiheessa ollut riittävän ”hereillä”, vaan käänsin autoni sivutielle, joka muutaman kilometrin jälkeen oli enää vain puoliksi päällystetty. Valitettavasti vain se vastaantulijoiden kaista oli se päällystetty osa. Ajoin aina, kun autoja ei tullut vastaan, englantilaisittain ja onneksi sitä kesti vain noin 10-15 kilometriä ja pääsin taas hieman paremmalle tielle, joka olisi kai ollut tarjolla koko ajan, jos olisin vain ohittanut järkevästi ajatellen tuon kääntymisristeyksen.
 |
| Ristejä on maassa, tehtu puusta, raudasta, betonista. Risteihin on ripustettu lisää ristejä ja vanhoihin risteihin niitä on jopa upotettu lahoihin osiin. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Grabarkaan saavuin ajoissa, kun vielä tuo aikavyöhykekin tuli avuksi. Täällähän ollaan tunti jäljessä. Sisään tulo onnistui, kun en kysellyt liikoja. Etsin seuraavaksi jonkun englantia puhuvat ja hän olikin miellyttävä, Suomessakin vieraillut sisar Angelina, joka haki luvan igumenialta ja näytti paikan, jossa autoni saa olla sähköroikan päässä ihan lähistöllä, luostarimuurien sisäpuolella.
Muuan ongelma vai uhkasi tulla päälle, kun oma suomalainen eikä edes toinen EU-standardin mukainen pistokkeeni käynytkään puolalaiseen pistorasiaan. Siinä kun olla törötti kahden normaalin reiän lisäksi ulkoneva tappi, jolle minun pistokkeessani ei taas ollut reikää. Siinäpä ongelma!
Mutta ei hätää sisar Angelina etsi käsiinsä luostarin sähkömiehen, paikallisen McGyverin, joka otti roikkani, vei sen vähän matkan päähän, missä hänellä oli työkalunsa ja – simsalabim – mittasi ensin tappien ”napaisuudet” ja porasi sitten muina miehinä sopivankokoisen reiän pistokkeeseeni ”oikealle kohdalla” ja kyllähän se sitten siihen puolalaiseen pistorasiaan upposi.
Minulla ei ole harmainta hajuakaan, miten turvallinen ko. operaatio on ja voiko tässä enää koskettaa peltistä auton ulkokuorta? Toimiiko maadotus, koska maadotusta varten se tappi kai siinä oli? Kaiketi!
Mutta sähkö tulee jälleen autoon ja nettikin pelaa oman suomalaisen puhelimeni kautta. Laskusta en sitten tiedä, mutta sen näkee sitten.
Mutta tämä osoittaa täkäläisten mielenlaadun. Ongelmia ei ole olemassa ja jos joku sen tapainen ilmenee, se ratkaistaan. Muistan joskus nähneeni tähänkin sopivan sloganin ”Ihmeitä emme tee, mutta mahdotonkin hoituu kädenkäänteessä!”
Edessäni on lista, johon on kirjattu ”Program XXXVIII Pashalnej Młodziezy Prawosłavnej na św. Górę Grabarkę 19. – 21.05.2017” eli jotainhan täällä ihan oikeasti tapahtuukin. Kohta alkaa jossain ulkosalla ”ognisko” kulttuuriohjelmalla höystettynä. Pitää mennä mukaan. Suomalaisia en ole muita nähnyt, tokko tuleekaan, vaikka se olisi toki ollut mahdollistakin. Katsotaan nyt kuitenkin, onhan tässä vielä pari päivää aikaa, jos lie ovat vielä matkalla.
Maanantaihin asti ajattelin majailla täällä luostarimuurien sisäpuolella ja sitten seuraavasta kohteesta en vielä tiedä mitään. Toivottavasti se selviää siihen mennessä, muuten menee arvottavaksi.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.