102. Olihan matka!

Kesän 2016 päämatka, retkeilyautolla Kroatiaan, Albaniaan ja Makedoniaan, on nyt takana ja olo on perinteinen: väsyneen onnellinen. Väsynyt olen jälleen noiden viimeisten etappien pitkistä matkoista ja viimeisenä vielä ikään kuin korkkina pullon suussa, aikainen klo 05 lähtö Navirailin m/s Seilorilla Viron Paldiskista Hankoon. Mutta onnellinen olen koko matkan onnistumisesta ja matkalla kokemistani asioista ja ihmisistä.

Matkareitti ilman Suomen osuutta ja kokonaisuudessaan (Suomen osuus mukaan laskettuna) noin 7500 kilometriä. Kartta ei ole kaikkien matkojen osalta tarkka, pelkästään suuntaa-antava.

Jossain vaiheessa kirjoitin, että koko matka alkoi yhtäkkiä tuntua eräänlaiselta selviytymisriitiltä, kokemukselta, joka piti ennen kuolemaa kokea. Sitä se ehkä olikin, sillä en nyt ihan heti usko toistavani matkaa enää tässä elämässä.

Kroatian teillä jälleen. Matkalla Krk'stä Senj'iin.

Liitän tähän oheen joitakin huonojen nettiyhteyksien vuoksi julkaisematta jääneitä videoita matkan varrelta. Hieman saman toistoahan nuo näyttäisivät olevan, mutta kertovan kyllä jotain matkan varrelle osuneista teistä ja maisemista, miksei tunnelmistakin.

Matkalla Senj'sta Selinaan.

Jospa yrittäisin arvioida hieman matkan plussia ja miinuksia, hyviä ja huonoja puolia. Se oli selvästi huono asia, joskin omalla tavallaan samalla hyväkin, etten niin ”kauhiasti” valmistautunut matkaan, siis tehnyt aikatauluja ja etukäteissuunnitelmia. Tietysti huollatin auton ja otin mukaan melkein kaiken tarvitsemani, osin liikaakin. Mutta matkan aikana "en eilen tiennyt, minne huomenna menisin". Ainoastaan tavoite ja suunta: Albaniaan nyt ainakin yritän, oli mielessä. Ihan varmaksi en vielä matkan alussakaan tiennyt, mitä kautta ja pääsenkö sinne sittenkään. Ja onko edes tuo Albania kääntymispiste.

Alussa on kuvassa hieman kaihia, mutta se paranee pian matkalla Krupasta Sibenikiin.

Huonoa on myös tällaisella matkalla yksinmatkustaminen, siinä jää aika paljon näkemättä ja kokematta, tai jos aikoo nähdä ja kokea, pitää ehkä sitten suunnitella tarkemmin. Yritin löytää jonkinlaisen kompromissin. Myös alun suurisuuntaiset suunnitelmat ajallisesti varsin pitkästä matkasta, supistuivat sitten kuitenkin vajaaseen kuukauteen. Matkaväsy kai ilmeisesti sittenkin iski ja sai haluamaan kotiin. Olisi siinä varmasti mukana ehkä joitain henkilökohtaisia syitäkin, jotka sitten vaikuttivat mielialaan ja saivat ajattelemaan enemmän kotiin lähtöä.

Montenegrossa.

Ihminen ei ole kone ja kun matkustaa yksin, monenlaiset tunteet vellovat matkan aikana mielessä – hyvästä pahaan, kauniista rumaan, ilosta suruun ja huolettomuudesta huoliin. Niiden käsitteleminen yksin matkaajana on hankalaa. Ei oikein viitsi ”kaveriterapeuteille” kilautella kalliita puheluja ja ei asioita myöskään voi vieraille purkaa matkan aikana. Tämän ikäisellä ihmisellä alkaa olla jo valmiiksi, ilman mitään tällaisia henkisiä paineita tai ahdistuksia, ihan riittävästi tekemistä oman terveytensä – tai paremminkin sairauksiensa – kanssa, että ei siinä oikein enää mitään ylimääräisiä kuvioita kaipaile lisää. Mutta sellaisia näiltä osin tulee, halusit tai sitten et. Pariskuntamatkailussa ne näkyvät ajoittaisina riitelyinä, mököttämisina ja jälleen sovussa elämisinä. Itsensä kanssa on vaikea riidellä. Siinä on mukana vanhan, nyt jo kuolleen kollegani Tapsan sanoin, "yksimieliset päätökset ja kaksimieliset ajatukset".

Kohti Albaniaa.

Olisiko tuossa nyt ainakin osa matkan huonoista puolista. Onneksi niitä hyviä oli enemmän. Hyvää oli tuo huoleton matkan eteneminen ilman suurempia aikatauluja ja tavoitteita. Jos väsytti, voi huoleti leiriytyä, jos tuntui, että ajan, ajoin. Mukana ollut sähköavusteinen polkupyörä, uudistettu Helkama Kulkurini, oli suuri apu. Sen avulla pääsin helposti ja vaivattomasti tutustumaan ympäristön kohteisiin.

Albaniassa.

Hyviin asioihin kuuluvat myös ne, etten sairastanut mitään uutta ja yllättävää (vatsavaivoja, särkyjä, jne.) koko matkalla, nukuin hyvin, auto pelasi koko matkan ilman vikoja tai muita häiriöitä ja vastasi tarkoitustaan, lisäksi tapasin paljon mukavia ihmisiä eri maissa. Olen myös useassa yhteydessä maininnut, että pidin paljon siitä, että sain aina aika ajoin puhua saksaa. Monessa maassa saksan osaaminen oli parempi ja hyödyllisempi taito kuin englannin osaaminen, jota monikaan paikallinen ei sitten osannut yhtään.

Vaikka oloni on nyt viimeisten kahden kolmen päivän ajosta väsynyt, kokonaisvireystilani on huomattavasti parempi, kuin lähtiessä. Matka antoi suuresti eväitä taas jaksamiselle ja iloa pitkäksi aikaa. Niihin voi aina palata, kun katselen itse tai näytän kavereilleni kuvia matkalta ja kerron kokemuksistani.

Olen myös iloinen, että kirjoitin matkalta tätä matkablogiani, vaikka ajoittain ehkä väsy, sekä oma ehkä turhankin peruskriittinen asenteeni, sai minut kirjoittamaan jotain sellaista, joka olisi voinut jäädä kirjoittamattakin. Mutta ”aqva jakta est” – vai olikohan se sittenkin ”alea” – näillä mennään. Sen, mitä sanoin, sanoin; sen, mitä kirjoitin, kirjoitin; sen, mitä koin, koin; sen, mitä tunsin, tunsin. MItäpä noita enää vatvomaan.

Enemmän kuin mitkään höpinät ventovieraiden kanssa, tunteisiini vaikuttavat ja vaikuttivat varmaan matkallani tapahtumat ja elämä itseni ja läheisteni ympyröissä. Siellä tapahtuvat asiat vaikuttavat joka paikassa ja usein, kuten myös enemmän, vahvemmin, kuin turhat – ehkä enemmän väsyn aiheuttamat – riitelyt ventovieraiden kanssa jossain somen kiemuroissa. Jos niitä nyt sitten ollenkaan voi nimittää edes riitelyksi, kriittistä mielipiteenvaihtoa.

Varsinaisia ajopäiviä kertyi hieman yli kolme viikkoa ja siihen päälle valmistautumispäivät ja lopettamispäivät, niin kuukausihan siitä tulee täyteen. Nyt saunon ja saunon ja lepäilen, nautin mukanani tuomista hyvistä tuotteista ja haaveilen seuraavasta matkasta. Mihin se sitten suuntautuukaan, tyylilleni uskollisena en sitä vielä tiedä. Mutta enköhän tästä jo kohta jonnekin lähde.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

P.S. Auto tyhjennetty matkatavaroista, pyykit pesty ja auto pesty ulkoa uuden näköiseksi. Nyt pitäisi vielä imuroida ja puhdistaa auto sisältä ja laittaa uudelleen lähtökuntoon. Mutta ennättäähän tuon tehdä myöhemminkin.

H@P