085. Mokista oppii parhaiten

Kerran vuosia, vuosia sitten tuli nukuttua Hollannissa jalkapallokentä keskellä aloituspisteen vieressä teltassa. Nyt nukun kentän reunalla matkailuautossa Puolan Suwalkissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten taisin jo edellisessä blogissani mainita, tuli hieman kiire lähteä reissuun ja pakata. Nyt voi vain sitten nauttia kaikesta siitä, mitä unohdin, tai missä olen muuten mokannut. Melko pian merimatkan jälkeen aloitin nuo mokailutkin, vanha mies kun olen.

Kun olin ensin ajanut kolme-neljäsataa kilometriä autolla ja herännyt aikaisin aamulla, istunut turruttavat kolme ja puoli tuntia laivan kanttiinissa ja viimein päässyt Viroon, melkein heti olin ajaa liikenneympyrässä kolarin. Syynä oli varmaan väsy, mutta myös huono näkyvyys ja oma huolimattomuuteni. Hätkähdytti ja opetti tehokkaasti ajamaan varoen – väsyneenä tai sitten ei.

No sitten matka jatkuikin tomerammin ja päätin mennä leirintäalueelle nopeammin, kuin olin alkuaan suunnitellut. Ensimmäisessä majapaikassani kaikki sujuikin sitten ihan normaalisti, paitsi …

Kun lähdin jatkamaan matkaa, ajattelin ostaa heti Viron rajan ylitettyä Latvian puolelta entiselle rajavalvonta-asemalle perustetusta latvialaisesta – vai olisikohan sittenkin ollut erään Latviassa vaikuttavan suuren etnisen ryhmän omistamasta – monitoimialkosta hieman matkaevästä. Sieltä löytyi punkku- ja valkkaripöniskät edulliseen puoleen hintaan (verrattuna Suomen hintoihin) ja kaiken lisäksi vielä peräti seitsemän tähden Metaxaa. Mutta kassalla tulikin sitten ongelma. Yritin maksaa luottokortillani ja se tyssäsi johonkin, ennätin kuitenkin kirjoittaa pin-koodin, kun homma ei sitten pelannutkaan enää.

Kassaneiti kehotti laittamaan kortin uudestaan ja kirjoittamaan koodin vielä kerran. Sanoin siihen jyrkän ein ja ilmoitin haluavani ensin saada lipun, jolla edellinen on peruutettu. Ja siitäpä tulikin sitten tenkka-poo. Odoteltiin siinä sakiltaan IT-asiantuntijan ohjeita tai paikalle tulemista, otin jo varalta kuvan näyttöruudusta itselleni todisteeksi ja etsin valmiiksi Luottokunnan asiakasnumeron. Hyvä ottaa mukaan muuten jokaisen matkalle lähtijän omasta luottofirmastaan tai pankistaan.

Kaupan luottakorttimaksun peruutus - tosin vain latviaksi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vihdoin viimein koneesta tuli lappu, jossa luki ostokseni, summa ja alempana isolla: ANULE̅TS! Siinä sitten kotvan etsiskeltiin älypuhelimella sanan suomennosta tai edes sitä englanniksi, koska paikalla osattiin vain latviaa ja venäjää ja kovin niukasti englantia. Löytyi kuitenkin viimein ja päätin maksaa ostokseni uudestaan, nyt tosin käteisellä. Autoon päästyäni varmistin asian vielä Luottokunnasta tai meniköhän se nyt oman pankkini 24/7-palveluun, missä suoritus näkyi ja myös peruutus.

Syykin kortin tai masiinan toimimattomuuteen selvisi. Syyllinen olin minä ja se helkkarin kiire. Olin unohtanut muuttaa luottokorttini maarajauksen ennen matkaa ja kortti ei siis toiminut Latviassa valintani mukaisesti. Nyt onneksi jo toimii muuallakin, sillä jouduin – sanan mukaisesti jouduin – käyttämään sitä äsken Puolassa. Siitä kohta.

Näiden jälkeen matka onkin edennyt mukavasti. Ensisuunnitelmat menivät uusiksi ja yöpymispaikat vaihtuivat aikaisemmiksi, mikä on hyvä jaksamiseni kannalta. Latvia meni läpi kahden pysähdyksen taktiikalla, toinen siinä rajalla ostosten kanssa ja toinen polttoainetäydennystä tehdessä vielä viimeisellä Nesteen asemalla. Liettuassa otin päikkärit ja ostin kahvia termariin ja hieman kahvipullaa päikkäriltä herättyäni. Nyt istun Puolassa Suwalkissa jalkapallojentän vieressä olevalla Eurokempingillä huojentuneena, sillä täälläkin meno jatkui entisenlaisena. Probleemeja on edelleen esiintynyt.

Olin Puolan rajalla vaihtanut hieman Puolan zloteja, jotta voin maksaa majoittumiseni ja muut asiat Puolassa. No maksu oli 42 zlotia eli noin hieman alle 10 euroa yöltä sähkön ja nettiyhteyden sekä tietysti normaalien palvelujen kera. Tarjosin 50 zlotin seteliä, mutta rouvalla ei ollut vastata rahasta, joten hieman ujona maksoin luottokortilla. Se toimi! Jippii!

Majapaikka on ihan mukavalla paikalla hieman sivussa keskustasta paikallisen jalkapallokentän vieressä. Ruuhkaa ei ole. Paikalla on minun lisäkseni pari, kolme muuta suomalaista autokuntaa ja yksi ranskalainen. Kun viimein löysin sähköpistorasian ja erotin sen melkein samanlaisesta vesipisteestä, ajattelin laittaa auton ”sähköön”. Mutta, mutta … Minultapa puutui oikea adapteri sähkörasiaan. Pistoke oli muuten ihan suomalaisen sukon kaltainen, mutta siinä oli yksi lisäke. Rasiaan laitettavassa pistokkeessa olisi pitänyt olla yksi reikä sähkörasian urospiikille. Ei ollut, eikä löytynyt auton lokeroistakaan. Liekö minulla moista ollenkaan, en tiedä, en muista.

Puolalaisen leirintäpaikan sähkötolpan pistorasia.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Otti päähän ja harmittelin, mutta tyydyin kohtalooni. Samaan aikaan autoni ohitse kulki ranskalaisen autokunnan pariskunta, jolle en voinut olla harmittelematta nurmikolla seisoessani epäonneani. Mies tutki tilanteen ja meni autolleen, minä avasin oluttölkin – en vielä kuitenkaan sitä Metaxaa. Ajattelin kirjoittaa tämän jutun vielä, kun läppärin akussa on virtaa.

Kohta tämä ranskalainen, joka kaiken lisäksi hämmästyksekseni puhui hyvää englantia, lähestyi autoani ja kantoi kädessään – mitäpä muuta kuin sopivaa adapteria. Sillä ja yhdellä mukanani olleella toisella adapterilla homma saatiin pelaamaan ja sähkö autoon. Jippii uudelleen! Eläköön kansainvälinen yhteistyö ja karjalaispojan supliikki, jota isäni minulla jo varhain opetti.

Pääsin siis kirjoittamaan ilman kiirettä ja muutkin sähkölaitteet toimivat ns. maasähkön avulla eikä akkua tarvinnut rasittaa invertterillä. Kohta ranskalainen lähestyi uudestaan autoani ja kysyi, haluaisinko ostaa adapterin, se on heille ylimääräinen. Hinnaksi harkinnan jälkeen hän sanoi viisi euroa, mutta maksoin kymmenen ja pyysin vielä oluelle.

Nyt alkaa olo tasoittua. Viime yö oli hyvin nukuttu ja niin taitaa tulla seuraavastakin yöstä. Sää suosii. Matkalla lämpötila vaihteli +16 - +25 C-asteen välillä, osan aikaa ajaessa satoi hieman. Nyt on poutaa ja lämmintä ja olotilakin mukavan leppoisa. Huomenna mahdollisuuksien mukaan läpi Puolan Tšekkiin ja siellä sitten seuraava yö.

Niin ja olihan se vielä yksi kommellus. Ajaessani Liettuasta Puolaan, minut pysäytti Liettuan puolella viranomainen. Liekö ollut rajavartija vai poliisi, en tiedä. Tien sivuun ja odottamaan, koko muu jono painoi ohitseni. Ajoinko liian kovaa tullialueella vai mikä oli syy pysäyttämiseen? Ei se sitten lopulta selvinnyt, koska mies kysyi huonolla saksankielellä minulta suomalaiselta, kuinka monta henkilöä minulla on autossa. Vastasin hieman hämmentyneenä englanniksi, että vain minä, siis yksi. Ok, voitte jatkaa matkaa! Hups.

Mutta nyt taidan ottaa sen Metaxan!

Hannu Pyykkönen

elämänmatkaaja

nettihoukka@gmail.com