094. Plitvičkan kansallispuisto

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Selinessä sain paljon uutta infoa mahdollisista kohteista, joihin tutustua lähialueella. Osin matkani suunnasta ja muista vastaavista johtuen, kaikki eivät nyt ihan tällä kertaa olleet mahdollisuuksien rajoissa, vaikka olisivat olleet todella mielenkiintoisia. Ehkä pari kohdetta pitää jättää siihen kuuluisaan ”seuraavaan kertaan”, kun tänne 3000 kilometrin päähän taas ajelen.

Yksi tällaisen matkan anneista on myös se, että saa ja voi tavata mukavia, usein kovinkin samanhenkisiä matkalaisia oman matkansa aikana ja sen varrella. Naapureikseni on osunut usein mukavia, sosiaalisia, seurallisia ihmisiä. Pienet kieliongelmatkaan eivät tarvittaessa ole mittön, kun halua toisen ymmärtämiseen riittää. Minusta sellainen esimerkki oli jo aiemmin mainitsemani turkkilainen, jonka kanssa nautin Portorožissa oluen.

Selinessä tapasin itävaltalaisen sporttisen pariskunnan, jotka kodikkaasti asuivat pienestä kleinbussista tehdyssä ns. asuntoautossa ja taisipa toinen heistä nukkua osan yöstä takapihallani riippukeinussa. Siellä kun oli sopivasti kaksi puuta, mihin sen voi ripustaa. Näiltä kahdelta sain sellaisia vierailuvinkkejä, että aloin heti niitä toteuttamaan.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Osin matkani kääntyi hieman takaisin päin, tosin viistottain Bosnia Herzegovinan rajaa kohti, jossa sijaitseen Plitvičkan kansallispuisto. Nimi lienee hieman englantilaistettuna myös Plitvice. Tie vei taas tuttuun tapaan pois moottoriteiltä ja alkuun noustiin ensin vuorille ja sitten tultiin taas sieltä alas. Jälleen oli mielenkiintoinen reittivalinta. Välillä oli ”aakeeta laakeeta” kuin Pohjanmaalla kuunaan ja välillä sitten varsin kovaa nousua ja laskua. Vierellä olit korkeat vuoret, joista melkein oli nähtävissä, kuin lunta olisi ollut paikoitellen. Tiedä häntä.

Teiden varsille on jo ilmestynyt maaseudulle maatilojen myyntitiskejä, joista voi ostaa tilan tuotteita, perunoita, juureksia, vihanneksia, mutta tällä osuudella myös usein hunajaa ja kotitekoisia maalaisjuustoja. Toinen mielenkiintoinen seikka oli havaita teiden varsilta myös trimmerimiehet, eli kroatilainen tapa korvata suomalainen traktorin sivussa kulkeva ruohon ja pusikkojenkin niittokone. Miehiä kulki trimmerit käsissään pitkin teiden varsia ihan suurina joukkoina. Hieman huvitti, mutta onhan tuokin tapa työllistää suuria joukkoja.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Puolen päivän aikoihin saavuin sitten viimein paikkakunnalle, joka nimi on Plitvička Jezera, missä sijaitsee tuo yksi monista Kroatian kansallispuistoista. Kansallispuisto perustettiin sinne kohta toisen maailmansodan jälkeen 1949. Paikka sain sitten kolmekymmentä vuotta myöhemmin myös UNESCOn maailmanperintökohteen statuksen. Paikka joutui myös Jugoslavian hajoamisen aiheuttaman sodan pyörteisiin ja se oli silloin kovin lähellä tuhoutumista, kun Krajinan serbipoliisit ajoivat kroaattivalvojat alueelta ja valtasivat alueen rakennukset.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Plitvičkan kansallispuisto muodostuu noin kahdeksan kilometriä pitkästä kuudentoista järven muodostamasta jonosta, jolle alueelle mahtuu lukematon määrä upeita vesiputouksia. Korkein niistä, Veliki, on noin 78 metriä korkea ja se, kuten muutkin putoukset ovat muodostuneet maan erikoisen geologisen rakenteen vuoksi todella pitkän ajan, ilmeisesti miljoonien vuosien, aikana. Pehmeä maaperä ja kalkkikivikerrokset ovat muokanneet virtaavan veden kanssa huikeita näkymiä ja paikkoja, joita itse pidin melkein paratiisin esikartanoina.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Alueella on hyvä ja iso parkkipaikka, jossa voi 70 kunan, vajaan kymmenen euron, hinnalla pysäköidä vaikka koko päivän. Sisäänpääsy alueelle maksaa 110 kunaa eli vajaat viisitoista euroa ja se pitää sisällään kaiken, oleskelun siellä, laivamatkan ja katujunamatkan. Osa matkasta kun tehdään laivalla ja osa sellaisella ison auton vetämällä katujunalla.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vaikka maassa ei vielä ole suurin matkailusesonki, Plitvičkassa turisteja riittää. Se oli ehkä koko alueen suurin ongelma, meitä oli melkein liikaa. Etenkin näin oli erityisen kauniilla paikoilla, joissa me sunnuntaikuvaajat törmäilimme itsekkäinä toinen toistemme tiellä. Nykyihminen kännykkäkameroineen kuvaa joka paikassa ja moni – etenkin joittenkin erityisten maiden ihmiset – eivät sitten välitä tuon taivaallista haittaako kuvaaminen toisia ja pääseekö yleensä paikoitellen noin metrin levyisillä pitkospuilla hänen ohitseen, kun hän kuvaa puun oksaa. Ihan oikeasti joskus teki mieli tönäistä tällainen koskeen.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Toinen ongelma ilmeni myös kohdallani, kun halusin kuvata sellaisen viivästetyllä ajoituksella otetun kuvan. Ei siitä mitään tullut, kun kymmenittäin ihmisiä sanan mukaisesti tömisteli pitkospuilla ja silloilla niin, että puitteet heiluivat ja kamera ei pysynyt paikallaan. Ei se olisi onnistunut jalustallakaan, joten piti jättää väliin.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Minulle ainakin aiheutti ongelmia myös hieman puutteellinen ja osin vähäinen opastustaulujen olemassa olo. Jokainen seurasi valitsemaansa linjaa, joka perustui reitin pituuteen. Se vaihteli muutamasta kilometristä vajaaseen 20 kilometriin. Eli sellaisia reittejä voi valita kävelylleen. Itse valitsin sellaisen vajaan viiden kilometrin lenkin, joka oli ennakolta arvioitu käveltävän noin parissa kolmessa tunnissa.

Plitvičkan kansallispuisto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

En tietenkään ollut muistanut ottaa mukaan reppua, enkä lenkkikenkiä, joten tein matkan shortseissa – kun oli lämmin – hyvissä Eccon sandaaleissa ja laukkuna kevyt olkahihnalla varustettu hieman kookkaampi kameralaukku, jonne kameroiden lisäksi mahtuivat kukkaro, avaimet, sadetakki, juomapullo ja jotain muuta pientä. Evästä en tarvinnut, sillä matkan varrella oli pari, kolmekin pientä ravintolaa. Hyvin kaikki sujui. Jalat vain hieman kipeytyivät jatkuvista nousuista ja laskuista, sadoista portaista ja osan matkaa varsin epätasaisesta polun pinnasta.

Jos pitäisi antaa paikalle kouluarvosana, antaisin 10+, mikäli saisin kävellä reitin yksin tai hyvien ystävien kanssa. Nyt muutan plussan kuitenkin noiden lukuisten turistien ja heidän törmäilyjensä vuoksi miinukseksi. Joka tapauksessa tutustumisen arvoinen paikka kaikille, jotka täälläpäin liikkuvat. Maassa lienee tietojeni mukaan ainakin toinen vastaavan oloinen paikka Krka, jossa jos mahdollista vierailen tai sitten en. Katsotaan nyt, mihin kaikkeen huomenna lauantaina ennätänkään ja mihin kuntoni kestää.

Nyt vietän yöni hieman alempana Plitvičkasta, sillä ko.paikan molemmat leirintäalueet olivat omien tarpeineni osilta puutteelliset, vaikka muut fasiliteetit olisivatkin olleet kohdallaan ihan hintoja myöten. Nyt olen Korenicassa, josta jälleen vanhalla tutuksi tulleella menetelmällä, ilman tietokoneita, löytyi Camping Borje, ihan mukava paikka meikäläiselle.

Matkan suunta kääntyi nyt kuitenkin koillisen suunnasta takaisin etelän suuntaan ja jos Luoja suo, huomenna käyn tämän matkan ensimmäisessä ortodoksisessa luostarissa. Mutta siitä sitten enemmän, jos siellä käyn.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
P.S: Tässä muuten vielä pari linkkiä ko. kansallispuistoon. Toinen on erään blokkaajan tekemä kuvakavalkadi ja toinen video samasta paikasta.

* Reissuesan matkablogi: Plitvicen kansallispuisto, Kroatia

* Reissuesan matkablogi (video): Plitvice Lakes National Park by Reissuesa | ParisRio Travel Channel

Lisää omia ottamiani kuvia löytyy Facebook-sivuiltani, joihin (mm. nähin kuviin) pääsee jokainen ja vaikka ei olisi omaa profiilia:

* Plitvičkan kansallispuisto

 
H@P