087. Via Moravicaa pitkin Itävaltaan

Nuutuneen tyytyväinen välietapissa Itävallassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Pitkät päivämatkat alkavat ottaa veronsa vanhasta miehestä ja siksi olisi hyvä pitää pieni breikki. Mutta missäpä sen pitäisin? Jospa vaikka Itävallassa. Lähtö Puolasta sujui jotenkuten, mutta jälleen törmäsin siihen jo aikaisemmin mainitsemaani ongelmaan, etten ollut tehnyt ”kotitehtäviäni” huolella, vaan lähdin enemmän tai vähemmän ”soitellen sotaan”. En ollut viitsinyt tutustua maiden vinjetti-käytäntöihin ja kun kurvasin Puolasta tarkoituksella mennä Tšekkiin, rajalla luki selvällä saksankielellä, että tarvitsen vinjetin. Pieniin autoihin (alle 3500 kg) tarra, isompiin masiina. Ja ei kun rajalta takaisin Puolaan ostamaan vinjettiä, sillä moottoritien varrella sitä ei heti myydä. Samasta kaupasta Puolassa, mistä osin shampooni ja muutaman Tyskien, sai vinjettejäkin. Kumpaankin maahan, sekä Tšekkiin että Itävaltaan ja hinta oli juuri sopiva yhteensä 119 zlotia eli noin kaksikymmentä viisi euroa kaksi vinjettiä, minulla kun oli vain 120 zlotia paikallista rahaa jäljellä kukkarossani vaihdettuna. Sitten autoon takaisin ja vinjetit ikkunaan ja menoksi.

Laitoin navigaattoriini suraavan kohteen, paikan, jonka olin hät’hätää katsellut Itävallasta edellisenä iltana netistä Puolan yöpymispaikassa ja ajattelin sen kelpaavan. Kelpasikin, mutta navigaattorin kehveli alkoi viedä minua kohti Bratislavaa ja Slovakiaa. Ajattelin, etten enää tarvitse slovakialaista vinjettiä ja muutin melkein Tšekin ja Slovakian rajalla matkasuunnitelmaa, ja valitsin moottoritien varrella olevan huoltoaseman pihassa uudeksi kohteeksi Itävallan Wienin. Ajattelin sitten kohdentaa päämääräni alkuperäiseen, kunhan pääsen hieman pidemmälle Itävaltaan pois Tšekistä ilman Slovakia-koukkausta.

Tällaisesta maisemasta pääsin ...
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Näin tapahtuikin ja pääsin ajelemaan ihan muunlaisia maisemia kuin moottoritien kalseita meluvalleja ja ”maisemia” katsellen sekä reilua ylinopeutta ajellen. Valitsemani uusi tie polveili mukavasti itävaltalaisen kauniin maaseudun rauhassa pienten kylien – hyvä etten pihamaitten – läpi, kunnes saavuin lähelle Wieniä, Itävallan pääkaupunkia. Siitä alkoikin sitten ihan toisenlainen taival.

... ajelemaan tällaisiin maisemiin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Wienin ohittamiseen, parin, kolmen kymmenen kilometrin taipaleeseen meni varmaan pari tuntia, kun ajelin tai oikeammin matelin neljässä jonossa eteläistä moottoritietä A23:a ja A2:ta. Välillä oli tunneliremontteja ja välillä vaan hitosti autoja perjantain klo 13-14 ruuhkassa. Mutta siitä vain selvittiin ja viinit jäivät tälläkin kertaa maistelematta Wienissä.

Enpä päässyt maistelemaan viini Wienissä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Perille ennakolta suunnittelemaani kohteeseen saavuin ihmisen aikoihin ja kohtuullisen reilun kolmen tunnin ajon jälkeen. Paikka oli jonkinlainen vapaa-aikakeskus itävaltalaisen järven, Neusiedler Seen, rannalla Rustissa. Ajoin tietysti tyylilleni uskollisena ensin väärään paikkaan ja ihmettelin, kun maisemissa ei ollut ainuttakaan karavaanaria. Kun kysyin asiaa – siis onko jossain camping-paikkaa – alueen majatalon virkailijalta, hän pyöritti silmiään eikä tiennyt. No lähdin pois ja kun menin ulos portista, näin yhden karavaanarin menevän erästä sivutietä – ja apropoo – siellähän se oli puiden takana: caravan-alue noin sadan metrin päässä äskeisestä paikasta, josta asiaa kysyin. Upeata asiakaspalvelua naapurilta.

Mutta eikun kämppärin respaan ja kyselemään tietoja. Paikkoja oli ja hintakin näin länsimaiseksi maaksi kohtuullinen: veroineen ja sähköineen 20 euroa yöltä. Nettiyhteyskin on, mutta länsimaiseen tapaan todella kehno. Saa nähdä, miten saan tämän nettiin. Autopaikkoja tällaiselle satunnaiselle matkaajalle oli kahdessa kohtaa, toisessa kahdeksan, toisessa enemmän. Menin tuohon ekaan, jossa oli jo yksi auto valmiina ja huoltorakennukset lähellä. Puolen tunnin kuluttua kaikki tuon pienemmän alueen paikat olivat täynnä. Siis melko sopiva aika majoittumiseen tuo perjantain iltapäivä kello kolme. Naapurini ovat tšekkejä, itävaltalaisia ja taitaapa joukossa olla joku saksalainenkin. Suomalaisia ei näy missään. Huomaa, etten muuten sanonut: onneksi.

Mukavaa muuten olla maassa, jonka kieltä taas osaa puhua ja ymmärtääkin. Puolassa meni jotenkuten viittomilla ja Tšekin osuus jäi kovin vähiin. Vaikka Itävallan saksa on hieman erilasta, sitä ymmärtää, kun pyytää henkilöä puhumaan a) hitaammin ja b) selvemmin, ns. hoch-deutschia käyttänen.

Olo on pitkien ajomatkojen vuoksi, kuten arvata saattaakin, hieman nuhjuinen ja katsotaan nyt, olenko täällä koko viikonvaihteen vai vähemmän. Lepäilen nyt joka tapauksessa ja yritän päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Siksi hainkin 20 metrin päässä olevasta ravintolasta pizzan ja nautin sitä antaumuksella autossani Tyskien kera. Katsotaan sitten, milloin matka jatkuu, koska eihän tässä kiirettä ole minnekään. Seuraava maa – kahdeksas muuten Suomi mukaan lukien – onkin sitten maa, jossa ei ole tullut ennen käytyä. Joten yksi maa lisää tällaisen hieman hassahtaneen maabongarin listalle.


Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com