100. Jospa tästä pääsisin kohta kotiin

Matkaväsymys alkaa ihan selvästi hiipiä liiveihin. Moni asia tai kohde, joiden pitäisi kiinnostaa, ei sitä suuremmin tee. Nähtyäni Konstantinos Suuren synnyinkaupungin, mieli alkoi yhä enemmän tehdä kotiin.

Serbia oli aivan mukava maa, paikka, jossa yövyin, oli erinomainen ja tapasin siellä mukavia ihmisiä, keskellä melkein ei mitään. Komenički Varissa, eräänlaisessa Nisin alueen luontokeskuksessa, jossa ihmiset voivat vaellella, leiriytyä vapaasti ja jopa metsästää, jos on luvat kunnossa.

Oli kiva asia, kun tapasin tarjoilijan, Milanin, joka puhui jonkin verran englantia ja hän kutsui illalla paikalle vielä ystävänsä, erilaisissa poliisitehtävissä, jopa erikoisjoukoissa ja huumepoliisissa palvelleen, Nemanjan, jonka englannin kielen taito jopa ylitti oman taitoni. Istuimme heidän kanssaan ravintolan terassilla, josta avautui huikeat näköalat Nisin kaupunkiin ja aiheemme keskusteluissa liikkuivat uskonnosta, politiikan kautta metsästykseen, jota Nemanja harrasti oikein sydämensä pohjasta. Hän oli myös erittäin kiinnostunut mahdollisuudesta metsästää hirviä Suomessa. Lupasin selvittää asiaa ja annoin sähköpostiosoitteeni tietojen vaihtoa varten.

Yö oli rauhallinen ja voin lämpimästi suositella kaikille suomalaisille tuota paikkaa, jos siellä päin liikutte. Siellä on hyvä ravintola, erinomainen ympäristö ja ilmainen parkki loistavilla paikoilla. Aamulla starttasin varsin ajoissa, sillä ajatuksena oli kulkea mahdollisimman pitkälle pohjoiseen. Koska matkailustani oli tullut enemmän tai vähemmän eräänlaista moottoritiematkailua, annoin mennä ja kilometrejä karttui nopsaan ja paljon.

Serbia tuli mentyä läpi ja siirryttyä Unkariin melko muodollisen passitarkastuksen ja melko pintapuolisen, rääppääjä Cheekin näköisen tullivirkailija tekemän tullitarkastuksen jälkeen. Hölmöyttäni en vaihtanut paikallista valuutta, florintteja, heti rajalla ja siitä saivat maksaa jalkalihakseni myöhemmin.

Ensin suunnistin Szegediin ja pian jatkoin matkaa, kun olin katsellut nettiä jollain huoltoasemalla, mistä usein löytyi nettiyhteys ihan ilmaiseksi ja löytänyt ihan taas pers’tntumalla uuden majapaikan Unkarin Szentesistä. Nimi viittasi kylpylää, jollainen se sitten olikin tai oikeastaan ihan ns. Wellness Center, ihan monipuolinen hyvinvointikeskus. jonka yhteydessä oli myös camping-alue.

Paikalta löytyi erilaisia ja erilämpötilaisia altaita, uima-altaita, saunakin, ravintola ja erilaisia muita ostospaikkoja ja vaikka mitä, kauniilla paikalla ja kohtuullisen halvalla. Paikka oli tarkoitettu selvästikin paikallisille, unkarilaisille ja olin varmaan yksi aika harvoista muun maalaisista paikalla. Ehkä joku saksalainen oli myös paikalla, tietysti. Kaikki alueen kyltit ja tekstit olivat vain unkariksi ja aika harvassa oli muun kielen osaajat.

Mutta paikka oli mukava erilämpötilassa olevine altaineen ja leppoisine tunnelmineen. Ihmisiäkin oli kohtuullisesti, ei ruuhkaksi asti, mutta silti paljon. Viivyin kauan altaissa ja olo niiden rikkipitoisen tai minkähän mineraalipitoisuuden jälkeenkään oli rento ja rauhallinen, juuri sopiva pitkän ajomatkan jälkeen.

Ihmiset olivat ystävällisiä niin palveluissa, respassa kuin naapureina leirintäalueilla, mutta harvassa olivat muiden kielten osaajat. Respan viehättävä nuori nainenkin oli onnellinen, kun ei tarvinnut puhua englantia, vaan saattoi kommunikoida saksan kielellä.

Jatkosta en sitten tiedä tuon taivaallista. Ihan tarkkaan en edes tiedä, missä päin Unkaria olenkaan, mutta väliäkös sillä. Huomenna matka jatkuu ilmeisesti Unkarin, Slovakian ja Puolan kautta eteen päin ja en yhtään tiedä, missä seuraavan yöni vietän.

Minusta tuntuu, että kirjoitteluni on alkanut saavuttaa lakipisteensä ja minun on viisaampaa hiljalleen vaieta, olla hiljaa. Siksipä en loppumatkaltani, joka on melko lailla tutuissa maisemissa ajelua, aiokaan suuremmin raportoida tekemisistäni, ellei siihen ilmene jotain erityistä syytä.

Kiitän kaiken varalta kaikkia matkaseurasta ja katsotaan sitten, missä seuraavan kerran tapaamme. Toivottavasti ette ole suuremmin repineet pelihousujanne juttujeni vuoksi. En ole sellainen ammattikaravaanari, kun jotkut aiheitani kommentoineet ilmeisesti ovat, joten tekstini on enemmän tällaisen harrastelijan kokemustekstiä. Pyydän anteeksi, jos olen jotenkin jotain sanomisillani loukannut tai mielen pahoittanut. Kerron asioita omasta näkökannastani ja omien tunteitteni pohjalta. Ne eivät aina ole samanlaisia kuin jonkun toisen. Eikä tarvitsekaan!


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja   nettihoukka@gmail.com P.S.
Lisään tännekin kuvia, joita on jokunen, kunhan joskus löydän paremman nettiyhteyden.
Jonkin verran kuvia ja hieman tekstiäkin löytyy myös Twitter-tililtäni: https://twitter.com/Nettihoukka sekä omilta Facebook-sivuiltani (Hap Pyykkönen).


H@P