Koska Baltian maat (Viro, Latvia ja Liettua) sekä vielä niiden jatkeena oleva Puola eivät olleet tällä matkalla niitä varsinaisia pääkohteitani, siksi ajelin kyseiset maat melko nopsaan, suuremmin pysähtelemättä läpi. Yöpyä piti tosin ensin Virossa ja sitten kaksi kertaa Puolassa, sillä koko Puolaa ei itseänsä väsyttämättä aja päivässä läpi. Jos karttelee moottoriteitä, saattaa mennä ylitykseen enemmänkin kuin yksi päivä.
Ensimmäinen yö meni – kuten edellisessä blogissa kerroin – Pohjois-Puolassa Suwalkissa jalkapallokentän viereen perustetussa melko uudessa ja hyvin varustetussa Eurocampingissa. Ja lisäksi ihan kohtuuhinnalla vielä. Toinen yö sitten ihan erilaisessa paikassa Etelä-Puolassa.
Olen noin normaalisti ollut aiemmin melko friikki matkojen suunnittelussa, mutta viime vuosina olen antanut pannan olla pään ympärillä löysemmällä ja helpottanut melkoisesti suunnittelua. Nytkin lähdin liikkeelle periaatteella ”mennään sinne, minne nenä osoittaa” ja ”sellaisella aikataululla, joka tuntuu hyvältä”. Ihan hyviä periaatteita vanhalle miehelle.
Ennen tätä matkaa selasin nettisivuja, etsin erilaisia camping-paikkoja ja tein vaikka mitä ja huomasin tuon nettimaailman melkoiseksi suoksi tältä osin, vaikka netin suurkäyttäjä olenkin. Sivuja on satamäärin ja erilaisia ”besser-wissereitä” siellä sun täällä yhtä monta. Siksipä sitten lopulta – ehkä hieman kaikkeen ärsyyntyneenä – lähdin liikkeelle melko hatarin ennakkotiedoin ja -tutkimisin. Ajattelin antaa matkan viedä ja miettiä tänään, minne menen huomenna. Ylihuomisesta en vielä välitä, kuten en tarkasta matkan kestostakaan tai ihan tarkoista matkakohteista.
Niinpä yksikään nyt aiemmista kahdesta majoittumispaikaista ei ollut ennakolta suunniteltu, vaan täysin hetken mielijohteen tuloksia. Tätä nykyistä eteläpuolalaista paikkaa tosin katselin jossain yhteydessä, mutta se jäi mielestä alkuun, kun aikataulu alkoi muuttua. Se palasi taas mieleen, kun pohdin tätä suuren maan, Puolan, ylitystä ja itseni jaksamista. En ajanutkaan Tšekkiin asti, vaan etsin paikan ennen rajaa sopivasti illan kähmeessä ennen väsyä.
Niinpä sitten saavuin Olzaan ja siellä paikkaan nimeltä ”Camp Biwak Europa”. Jo viimeiset reilut viisi kilometriä moottoritieltä alueelle tuntui epäilyttävältä. Olin laittanut navigaattoriini paikan koordinaatit, mutta matkalla en nähnyt ainuttakaan mainosta tai tienviittaa ko. paikkaan. Tie kapeni ja mutkistui koko ajan ja kun navigaattori ilmoitti minun viimein saapuneen perille, ei siinä mitään campingia ollut, pelkkä joen ranta.
Päätin ajaa vielä jonkin matkaa kaiken varalta ja oikeastaan en olisikaan voinut noin kapealla tiellä edes kääntyä. Ja sieltähän se tulla putkahti muutaman sadan metrin päästä Olza-joen varrelta pieni leirintäalue, jonka pihaan kurvasin. Tuloni herätti ilmeisen suurta huomiota, sillä pihalla oli paikan isännän lisäksi puolenkymmentä nuorukaista – tekivät todennäköisesti siivoamis- ja niittotöitä alueella – osa maahdollisesti perheen jäseniä. Kaikki yhtä hämmentyneitä ilmestymisestäni ja hämmennystä lisäsi autoni rekisterikilven FIN-tunnus.
Hetken jo harkitsin kääntyväni takaisin, mutta uteliaisuus voitti. Ei kun pihalle ja jututtamaan ihmisiä. Ei löytynyt oikein yhteistä kieltä, joten haasteltiin saksan ja englannin sekakieltä sekä viittomin. Paikka vaikutti siistiltä vessoja ja suihkua myöten. Paikalla tosin ei ollut ketään muuta matkaajaa ja minäkin kuulemma vasta toinen suomalainen paikan historiassa. Eka oli pari vuotta sitten alueella vieraillut helsinkiläismies kahden koiransa kanssa. Paikka ei mitä ilmeisimmin ollut vielä ihan valmis avattavaksi, mutta matkalaisen rahat kelpasivat ja jäin yöksi.
Hinta ei ollut paha: auto 15 zlotia, minä 8 ja sähkö 10 zlotia eli yhteensä 33 Puolan zlotia eli hieman yli 7 euroa. Ei ollenkaan paha paikan tasoon nähden ja oli muuten rauhallinen paikka lisäksi. Joten enpä nyt tuolla hinnalla ja noilla palveluilla – johon muuten kuului myös ilmainen nettiyhteys (wi-fi) – edes harkinnut puskaparkkia, joita täällä olisi ollut vaikka pilvin pimein.
Alueelta löytyi jälleen jalkapallokenttä – jonka äärellä taas kolmannen kerran eläissäni majoituin – iso terassiravintola, grilli, ulkopöytiä ja tilaa vaikka pataljoonalle ihmisiä. Ja kaikki normaalit palvelupisteet ihan äärellä. Mikäpä siinä oli olla ainoana matkaajana palveltavana paikalla. Auto alueen parhaalle paikalle ja kylmä ohrapirtelö eteen, niin väsy väheni ja alkoi olla vire vaikka kirjoittaa seuraava blogijuttu.
Nettikin pelaa kuin ajatus. Evästä on riittävästi – jopa Metaxaa – joten mikäpä tässä on ollessa ja nautiskellessa elämästä aurinoisessa reilun +25 C-asteen lämmössä, kylän kirkonkellojen kilkattaessa ja huomenna voin sitten siirtyä taas uuteen maahan, nyt jo viidenteen tällä reissulla, Tšekin tasavaltaan, entiseen ensimmäisen maailmansodan aikoihin perustettuun Tšekkoslovakiaan, josta tosin Slovakia erotettiin vuosina 1992-93 omaksi maakseen. Niin ja katsotaan nyt sitten, minne siellä menenkään. Nyt en sitä vielä tiedä, mutta eiköhän sitä tässä kohta selviä, kunhan otan ensin pienen ”neuvoa-antavan”.
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ensimmäinen yö meni – kuten edellisessä blogissa kerroin – Pohjois-Puolassa Suwalkissa jalkapallokentän viereen perustetussa melko uudessa ja hyvin varustetussa Eurocampingissa. Ja lisäksi ihan kohtuuhinnalla vielä. Toinen yö sitten ihan erilaisessa paikassa Etelä-Puolassa.
 |
| Kolmas matkapäivä oli ilmeisesti koko tähän astisen matkani pisin. Melkein liian pitkä, mutta hyvin nukuttujen öiden johdosta saavutettavissa. |
Olen noin normaalisti ollut aiemmin melko friikki matkojen suunnittelussa, mutta viime vuosina olen antanut pannan olla pään ympärillä löysemmällä ja helpottanut melkoisesti suunnittelua. Nytkin lähdin liikkeelle periaatteella ”mennään sinne, minne nenä osoittaa” ja ”sellaisella aikataululla, joka tuntuu hyvältä”. Ihan hyviä periaatteita vanhalle miehelle.
Ennen tätä matkaa selasin nettisivuja, etsin erilaisia camping-paikkoja ja tein vaikka mitä ja huomasin tuon nettimaailman melkoiseksi suoksi tältä osin, vaikka netin suurkäyttäjä olenkin. Sivuja on satamäärin ja erilaisia ”besser-wissereitä” siellä sun täällä yhtä monta. Siksipä sitten lopulta – ehkä hieman kaikkeen ärsyyntyneenä – lähdin liikkeelle melko hatarin ennakkotiedoin ja -tutkimisin. Ajattelin antaa matkan viedä ja miettiä tänään, minne menen huomenna. Ylihuomisesta en vielä välitä, kuten en tarkasta matkan kestostakaan tai ihan tarkoista matkakohteista.
Niinpä yksikään nyt aiemmista kahdesta majoittumispaikaista ei ollut ennakolta suunniteltu, vaan täysin hetken mielijohteen tuloksia. Tätä nykyistä eteläpuolalaista paikkaa tosin katselin jossain yhteydessä, mutta se jäi mielestä alkuun, kun aikataulu alkoi muuttua. Se palasi taas mieleen, kun pohdin tätä suuren maan, Puolan, ylitystä ja itseni jaksamista. En ajanutkaan Tšekkiin asti, vaan etsin paikan ennen rajaa sopivasti illan kähmeessä ennen väsyä.
Niinpä sitten saavuin Olzaan ja siellä paikkaan nimeltä ”Camp Biwak Europa”. Jo viimeiset reilut viisi kilometriä moottoritieltä alueelle tuntui epäilyttävältä. Olin laittanut navigaattoriini paikan koordinaatit, mutta matkalla en nähnyt ainuttakaan mainosta tai tienviittaa ko. paikkaan. Tie kapeni ja mutkistui koko ajan ja kun navigaattori ilmoitti minun viimein saapuneen perille, ei siinä mitään campingia ollut, pelkkä joen ranta.
Päätin ajaa vielä jonkin matkaa kaiken varalta ja oikeastaan en olisikaan voinut noin kapealla tiellä edes kääntyä. Ja sieltähän se tulla putkahti muutaman sadan metrin päästä Olza-joen varrelta pieni leirintäalue, jonka pihaan kurvasin. Tuloni herätti ilmeisen suurta huomiota, sillä pihalla oli paikan isännän lisäksi puolenkymmentä nuorukaista – tekivät todennäköisesti siivoamis- ja niittotöitä alueella – osa maahdollisesti perheen jäseniä. Kaikki yhtä hämmentyneitä ilmestymisestäni ja hämmennystä lisäsi autoni rekisterikilven FIN-tunnus.
Hetken jo harkitsin kääntyväni takaisin, mutta uteliaisuus voitti. Ei kun pihalle ja jututtamaan ihmisiä. Ei löytynyt oikein yhteistä kieltä, joten haasteltiin saksan ja englannin sekakieltä sekä viittomin. Paikka vaikutti siistiltä vessoja ja suihkua myöten. Paikalla tosin ei ollut ketään muuta matkaajaa ja minäkin kuulemma vasta toinen suomalainen paikan historiassa. Eka oli pari vuotta sitten alueella vieraillut helsinkiläismies kahden koiransa kanssa. Paikka ei mitä ilmeisimmin ollut vielä ihan valmis avattavaksi, mutta matkalaisen rahat kelpasivat ja jäin yöksi.
Hinta ei ollut paha: auto 15 zlotia, minä 8 ja sähkö 10 zlotia eli yhteensä 33 Puolan zlotia eli hieman yli 7 euroa. Ei ollenkaan paha paikan tasoon nähden ja oli muuten rauhallinen paikka lisäksi. Joten enpä nyt tuolla hinnalla ja noilla palveluilla – johon muuten kuului myös ilmainen nettiyhteys (wi-fi) – edes harkinnut puskaparkkia, joita täällä olisi ollut vaikka pilvin pimein.
 |
| Jälleen jalkapallokentän äärellä. Nyt jo kolmatta kertaa eläissäni. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Alueelta löytyi jälleen jalkapallokenttä – jonka äärellä taas kolmannen kerran eläissäni majoituin – iso terassiravintola, grilli, ulkopöytiä ja tilaa vaikka pataljoonalle ihmisiä. Ja kaikki normaalit palvelupisteet ihan äärellä. Mikäpä siinä oli olla ainoana matkaajana palveltavana paikalla. Auto alueen parhaalle paikalle ja kylmä ohrapirtelö eteen, niin väsy väheni ja alkoi olla vire vaikka kirjoittaa seuraava blogijuttu.
 |
| Valitettavasti pallo jäi kotiin, mutta eipä täältä oikein saisi joukkuettakaan. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
JEE!
VastaaPoista