089. Touche! Välimerellä

Matka on viimein edennyt niille seuduille, jonne alun perin halusinkin mennä, Välimeren rannoille. Jokseenkin väsyttävän ja osan aikaa myös ajoittain turruttava matkan tekeminen saa nyt ainakin vähäksi aikaa riittää ja yritän elää enemmän nautiskellen paikoista ja ihmisistä.

Suomen jälkeen matkaa on taittunut jo seitsemässä eri maassa, viimeisenä nyt Sloveniassa, jossa olen muuten ensikertaa. Maa on loppujen lopuksi varsin pieni. Suomeen – joka oikeasti onkin melko suuri maa – mahtuisi noin 16 Sloveniaa ja asukaslukukin on Sloveniassa alle puolet Suomen väkiluvusta. Suurimmat kaksi kaupunkia, pääkaupunki Ljubljana (vajaat 290 000 asukasta) ja Maribor (n. 120 000) osoittavat myös omalla tavallaan maan kokoluokkaa Euroopan valtioiden joukossa.

Maa kuuluu kuitenkin Natoon ja EU:hun ja rahayksikkökin on meillä sama, euro. Joten kaikilta noilta edellä mainitsemiltani osin matkaaminen tässä maassa on melko vaivatonta. Hieman jossain pienemmillä paikkakunnilla tulee vastaan kielen ongelmat, sillä maan slaavilainen kieli, sloveeni, ei taida olla niitä helpoimpia kieliä omaksua. Minäkin yritin matkan aikana tavata paikkojen nimiä ja en edelleenkään erota, mikä mahdollisesti on moottoritieltä ulosmenon (exit) merkintä ja mikä paikkakunta. Levähdyspaikkaakin luulin aluksi nimensä vuoksi paikaksi, jossa löytyy poliisi. Levähdyspaikka on pošivališče. Miten se sitten lausuttaneekaan!

Välillä sai onneksi ajaa rauhallisia ja kapeita maaseututeitäkin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Alkuperäisenä suunnitelmana oli huitaista Slovenian läpi mahdollisimman pikaisesti, mutta Itävallassa tapaamani tšekki sai minut toisiin ajatuksiin ja kun samalla tuo seitsemän päivän moottoritievinjettikin antaa ajassa mahdollisuuden, vaihdoin suunnitelmaa. Edelleen ajan toki Slovenian läpi, mutta nyt en pohjoisesta etelään, vaan koillisesta luoteeseen. Mariborista suunnistin suoraan kohti Välimerta, jonka rantaa Sloveniallakin on hieman Italian ja Kroatian välissä.

Kuudennen päivän osuus oli melko lyhyt. Hyvä niin.

Matka taittui osin moottoritietä pitkin ja osin muita teitä, koska moottoritie oli pitkän matkaa jostain syystä suljettuna. Vinjetti takasi matkan teon pysähtelemättä vanhoilla ja vielä paikoillaan olevilla tietulliasemilla. Sieltä löytyi aina nopea vinjettikaista. Vuorille ei tarvinnut kiivetä eikä laaksoissa ajella, sen takasivat lukuisat ja osin melko pitkätkin tunnelit ja valtavat siltarakennelmat laaksojen yli.

Tunneleita näytti Sloveniassa riittävän.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vanhoja tietulliasemia ajalta, jolloin maksut maksettiin suoraan käteisellä tien alun tullissa, oli vielä runsaasti teiden varsilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matkan pituuskin tässä vaiheessa oli sopiva, hieman yli 200 km ja ajoa vajaat kolme tuntia. Lähdin vuorilla sijaitsevasta, sillä hetkellä hieman koleasta Mariborista ja ajoin melko tyypilliseksi kuvittelemani slovenialaisen maiseman läpi Portorožiin, maan tärkeimpään matkailukohteeseen, ”ruusujen kaupunkiin”, jota naapurissa asuvat italialaiset kutsuvat Portoroseksi, ruusujen satamaksi.

Tämän lähemmäksi en nyt päässyt Välimeren rantaa. Sähköavusteinen pyöräkin oli käytössä, kun ajelin sillä mm. lenkin sunnuntairauhallisessa Portorožissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Pääsin majoittumaan parin kymmenen metrin päähän Välimeren rannasta Portorožin esikaupungissa Lucijassa eli Luciassa. Ja vieläpä ihan kohtuulliseen hintaan sain melko hyvät palvelut: paikan, hyvät saniteetti- ja muut huoltotilat ja todella toimivan nettiyhteyden. Yritin ensin mennä lähellä sijaitsevaan Piraniin, jossa leirintäalue oli myös ihan rannan tuntumassa. Mutta vaikutti hieman siltä, että melko nuhjuisen paikan suihku taisi olla Välimeressä uinti ja kun hinta oli melkein tuplaten suurempi kuin tässä seuraavassa, jonne sitten aivan intuition vallassa sujuvasti siirryin.

Vieressä on uimaranta, ei ihan hiekkabiitsi, mutta hyvä kuitenkin. En silti heittänyt vielä talviturkkia, kun en löytänyt uikkareita.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Sujuva on hieman ylisana, kun muistelen niitä teitä, joita pitkin laskeuduin vuorelta Piraniin. Hirvitti ja auto mahtui juuri ja juuri joistain paikoista leveytensä suhteen. Puut raapivat sitä melko pitkän matkan joka puolelta. Vastaantulijan – jopa ihmisen – ohittaminen oli mielenkiintoinen mahdollisuus.

Lähiterassi taitaa olla tällä kertaa noin 20 metrin päässä majapaikastani.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Nyt tällä campingalueella on edellisten palvelujen lisäksi ravintola, market, leipämyymälä ja kohtuulliset maisemat. Paikka ei ole täyteen buukattu, mutta kansaa on silti kohtuullisesti. Yhtään muuta autokuntaa ei ole Suomesta eikä edes Skandinaviasta. Naapurini – joka muuten ystävällisesti tarjosi kylmän oluen, kun sain auton viimein asemiin – on Turkista ja hän asuu sekä Italian Triestessä, joka on melkein vieressä, mutta myös Sloveniassa, jonka rekisterissä hänellä oli komea Audi. Muut lähinaapurit ovat Sveitsistä ja Saksasta.

Laivat ovat isojen omakotilalojen kokoisia.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mutta huomettavasti kalliinpia kuin talot.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Alueella on suuri huvivenesatama, josta löytyy veneitä joka lähtöön. Varmaan miljoonien ellei peräti miljardien arvosta paatteja makaa laitureissa ja osassa näköjään asutaan – ainakin nyt kun on vielä viikonvaihteen viimeinen päivä.

Matkailuautokanta on alueella vaihteleva, yksinkertaista vanhoista autoista miljoonamasiinoihin, joissa mukana kulkee vaikka mitä, vaikka kaksi isoa harrikkaa.

Ajattelin – mikäli sää suosii edelleenkin [nyt noin +30⁰ C] – majailla täällä ainakin pari yötä lämmöstä ja lomasta nautiskellen ja jatkaa sitten Kroatiaan, joka onkin ihan tuossa vieressä, ja etsiä sieltä samanlainen ellei parempi paikka.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com