093. Mikäs päivä se tänään onkaan!

Hiljalleen matkan ja ajan venyessä alkaa jonkinlainen ajantaju hävitä tai ainakin osin kuoleutua. Huomasin tosin jo neljännestä matkapäivästä alkaen nimenneeni päivittäiset matkakartat väärin. No nyt ne on korjattu ja alan hiljalleen ymmärtää, että taitaa olla jo kymmenes päivä matkan päällä. Ja kääntymispaikkaa ei vielä edes näy tai en sitä edes tarkkaan ottaen tiedä, missä sitten sijainneekaan.

Tämän päiväinen - monesko se sitten lieneekään - ajomatka. 

Joka tapauksessa tämä kymmenes päivä on ilmiselvä välipäivä. Mitään isompia kohteita ei ole tiedossa ja jotain tuollaisia välipäivän hommia pitäisi tehdä, kuten pestä pyykkiä, kun tuuleekin ihan sopivasti ja pyykki kuivuu nopsaan.

Pyykkipäivä. Respan täti neuvoi kaiken pesukoneen käyttöön ja häneltä sain myös pyykkipuverin. Hinta noin 4 euroa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Aloitin matkani syvemmälle etelään Senjsta ajaen jälleen todella mutkaista rantatietä, en siis käyttänyt nytkään maksullisia moottoriteitä, koska ei ole kiire mihinkään. Rantatiellä ei tosiaankaan ole kiire. Tie nousee pian Senjn jälkeen vuorille melko korkealle, jossa tuuli melko rapsakasti. Välillä heitti autoakin niin, että piti pitää ratista kiinni ihan molemmin käsin.

Tuo sana ”molemmat” on tässä viime aikoina jostain syystä – liekö vain koti-ikävää – naurattanut, kun asia ensin tuli esiin äsken Senjn leirintäalueen respassa, kun puolikuuro ja ilmeisesti jonkin verran sokeakin vanha harvapartainen saksalainen sanoi hämmästyneenä respan työntekijälle: ”Molemmatko?” kun piti esittää myös vaimon passi rekisteröinnissä.

Palasi mieleeni vanha tuhma vitsi, jossa isäntä teki töitä melko lailla viriilin rengin kanssa pellolla. Isäntä pyysi renkiä hakemaan kumisaappaat tuvasta emännältä. No hieman muihin asioihin orientoitunut renki meni pihaan, mutta ensin piian luo ja sanoi isännän ilmoittaneen, että rengin piti sillä lailla ”hoidella” piika ja emäntä. Piika vain hieman ihmeteltyään ei suuremmin kysellyt valtuutuksen perään eikä kyseenalaistanut määräystä ja pian tämän toimituksen jälkeen renki menikin sitten seuraavaksi emännän luo ja ilmoitti saman viestin emännälle, joka ei hyväksynytkään asiaa sellaisenaan. Niinpä renki pyysi emännän ovelle, niin kysytään ja varmistetaan asia isännältä. Molemmat seisoivat ulko-ovella, kun renki huusi kaukana olevalle isännälle: ”Molemmatko?” – Isäntä melkein suuttuneena karjaisi pellon perältä, että heleskutti, tietysti molemmat.

Jotenkin tuo vitsi todellakin palasi mieleeni, kun saksalainen kaveri katseli respassa ovelle ja kysyi: ”Molemmatko?” Syytä mieleen palaasimeen en tiedä, mutta pohtikoot tekstiäni lukevat kallonkutistajat sitäkin.

Monenlaisia ihmisiä nuo respan työntekijät varmaan vuoronsa aikana näkevätkin ja monesta maasta lisäksi. Nytkin on runsaasti liikkeelle keskieurooppalaisia: saksalaisia, hollantilaisia, ranskalaisia ja jonkin verran itäeurooppalaisiakin: tšekkejä, slovakkeja, sloveeneja ja muitakin. Niin ja tietysti paikallisia kroaattejakin. Ja monenlaisia ovat näköjään isojen matkailuautojen tai jopa yhdistelmien kuskitkin, lienen itsekin niistä yksi esimerkki. Ei sitä onneksi liian usein tule ajatelleeksi, vaan ajelee ihan luottavaisena – itseensä ja noihin muihinkin.

Skandinaaveja en ole paljokaan vielä kohdannut, Senjssä oli yksi ruotsalaisilla rekistereillä varustettu auto ja ilmeisesti pariskunta samasta maasta. Suomalaisia en ole – pitäisikö sanoa – onneksi vielä kohdannut Baltian maiden jälkeen yhtään. Moni keskieurooppalainen on nähtyään autoni FIN-rekisterikilven, tullut ihmetellen kysymään, että ihanko oikeasti sitä Suomesta ollaan ja paljonko sieltä on matkaa tänne. No nyt tähän paikkaan kotoa hieman yli 3000 kilometriä.

Video vuoristotiestä jostain Senjn ja Selinen väliltä.
(Kuvaus ja © Hannu Pyykkönen)

Kuten tuossa jo edellä mainitsin, rantatie Senjsta nousee korkealle vuoristoon, jossa on melko vähän asutusta ja hitonmoinen tuuli. Vaikka auton ulkolämpömittari näytti lukemaa +27⁰C, ulkona tuntui paljon kylmemmältä, mutta ei silti palellut. Hyvä jos kuitenkin pystyssä pysyi. Suuremmalla matkailuautolla tai etenkin perässä vedettävällä matkailuvaunulla olisi varmaan ollut mielenkiintoista ajella tuossa tuulessa.

Näitä maisemakuvia kamerassanio riittää.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mutta maisemat olivat karun upeita. Piti usein pysähdellä niitä ihmettelemään ja kamerani on varmaan kohta täynnä pelkkiä maisemakuvia. Tie kiemurteli, nousi, meni läpi kallioleikkauksien, mutta tunneleita oli nyt vähemmän, vain pari erittäin lyhyttä. Harvinaista kyllä tien varrella oli runsaasi parkkipaikkoja ja levennyksiä pysähdellä kuvaamaan tai lepäämään. Aina niin ei ole. Myöskin niukkasbudjetilla liikkuville olisi varmaan ollut useita paikkoja jäädä yöksi melko huikeisiin Adrianmeren rantamaisemiin.

Matkan varrelle Senjsta tänne Selineen oli vain muutama kylä ja pienempi kaupunkikin matkan varrella, mutta varmaan tuhansittain majapaikkoja, pääasiassa tyyliin ”Zimmer frei” (huone vapaana) tai apartementos, mutta myös jokunen hotelli ja camping-paikkakin meren rannalla tai hieman rannemmalla. Kylissä oli majapaikkoja, mitä valita, varmaan noin sadan metrin välein, ellei tiuhemmin. Sieltä löytyi jos jonkinlaista majoitusta näköaloin tai ilman ja hintahaitari oli varmaan saman mukainen. Sitä en tosin tiedä, kun en kysellyt.

Alue ja tuo rantatie oli erityisesti moottoripyöräilijöiden suosiossa. Ajajia näkyi lukuisia, myös suurempia ryhmiä, molempiin suuntiin ja monessa paikassa toivotettiin pyöräilijät (oletan siis, että juuri moottoripyöräilijät) tervetulleiksi: ”Welcome Bikers!”

Tien varrelta löytyi myös monta Autokemp-paikkaa karavaanareille. Hyviltä näköalapaikoilta, mutta ainakin muutamiin niistä oli todennäköisesti melko hankala mennä tien jyrkkyyden ja kapeuden sekä mutkaisuuden vuoksi. Itselläni ei ollut harmainta hajuakaan, minne menisin. Ajattelin katsella paikkoja noin sata kilometriä ajettuani. Niin teinkin ja tarkistin ensin pari, kolme paikka ja totesin ne hinta/laatu-suhteeltaan huonoiksi, vaikka alue oli muuten jokseenkin ok. Joissain oli vain noita palveluja minulle ihan liikaakin.

Rantoja riittää, turisteja ei vielä täähän aikaa ole paljoa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Viimein osuin sitten jälleen ihan pers’tuntumalla tänne Selineen, hieman Starigradin alapuolella sijaitsevalle Pisak-nimiselle leirintäalueelle, jonka yleinen siisteys, netin taso ja paikka noin muutenkin, myös hintatasoltaan, oli sopiva. Olin hankkinut etukäteen jos jonkinlaisia nettiohjelmia ja karttoja maan leirintäalueista. Ihan hyviä ne ovat, mutta aina tämä pers’tuntuma ja paikan päällä katsominen ovat ne tähän asti voittaneet. Joskus on voinut jonkin paikan toki tarkistaa jo etukäteen vaikka netistä, mutta usein kyselemällä muilta alueen matkaajilta, saa todella hyviä neuvoja. Niin tälläkin matkalla.

Pisakissa sain kaikki ne, mitä juuri minä tarvitsen: hyvät ja siistit saniteetti- ja peseytymistilat, kemssan tyhjennys, hyvä pesukone edullisesti ja kohtuullinen nettiyhteys samaan hintaan, alle 20 euron (maksussa on mukana myös pesukone, noin neljä euroa koneellinen). Kun auton paikkakaan ei ole hassumpi, niin mitä tässä vielä kursailemaan.

Lähistöllä – tai ainakin kohtuullisen ajomatkan päässä – sijaitsee kaksikin kroatialaista kansallispuistoa, Plitvička ja Krka. Ne ajattelin katsoa huomenissa joko molemmat tai toisen toisena, toisen toisena päivänä matkalla Sibenikin suuntaan. Ovat ehkä aika lähellä sitä etsimääni: paratiisia.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com