Olen muutaman vuoden joko vetänyt perässäni asuntovaunua tai ajanut matkailu- tai retkeilyautoa. Kaikki edellä mainitut ovat jossain vaiheessa olleet omistuksessani, nyt viimeiseksi retkeilyauto, isosta Fiat Ducato Maxista jossain Saksassa Knausin tehtaalla tehty valmisversio. Asuntovaunu oli monen monta vuotta sitten, jolloin käytin sitä myös talvella laskettelupaikalla majoitustilana. Matkailuautolla ajelin kuusi vuotta pitkin Eurooppaa ja Suomea.
Koko nämä vuodet – ilmeisen monta vuotta kuitenkin – olen kuulunut suomalaiseen karavaanarien kansalliseen järjestöön, SF-Caravan ry:een ja ensin sen omaan paikalliseen alayhdistykseen ja vaunusta luovuttuani ja autoon siirryttyäni Matkailuautoilijoihin.
Tänä kesänä olen ihan vakavissani miettinyt, onko minulle mitään hyötyä kuulua ko. järjestöön / yhdistyksiin. Siksi olen mielenkiinnolla seurannut sosiaalisessa mediassa – lähinnä karavaanarien kahdella eri nettisivustolla – käytyjä keskusteluja ja epäilys on vain lisääntynyt. Sivustot lienevät mitä ilmeisimmin syntyneet tällaisesta hieman kilpailullisesta ja mahdollisesti myös ideologisesta tilanteesta, jossa joku muukin on ollut tyytymätön alkuperäisen järjestön toimintaan ja alkanut ”hengailla” toisen – tässä vaiheessa vielä rekisteröitymättömän ja monella tapaa epävirallisen – organisaation sivuilla. Minäkin.
Kun olen tuon lisäksi ollut viimeiset kymmenen, toista kymmentä vuotta jollain tavalla tekemisissä nettimaailman kanssa ja viimeiset reilut kymmenen vuotta myös melko vahvasti sosiaalisessa mediassa, karavaanarienkin molemmilla sivuilla on havaittavissa selvästi samat kielteiset lieveilmiöt, jotka yleensä vaivaavat tällaisten järjestöjen ja organisaatioiden sivuja: riitely, besserwisseriläisyys, jakaantuminen, kuppikuntaistuminen, joidenkin osallistujien sivujen itselleen omiminen ja mitä kaikkea muuta sinne mahtuukaan. Siellä nuokin kaikki vaikuttavat molemmilla kahdella sivustolla, myös sillä uudemmalla, joka syntyi mahdollisesti parantaakseen entisen toimintaa, tapoja ja kulttuuria.
Samoin sivustoilla voi havaita sen, mikä mahdollisesti aiheuttaa noiden erilaisten ihmisten ja tyyppien lisäksi sitä tyytymättömyyttä: puutteellinen tai jopa vääränlainen informaatio, joka ei aina välttämättä palvele jäsenistöä laajemmin, elitistinen tai koko jäsenkenttää kuulematon päätöksenteko ja joidenkin ryhmien, joskus jopa yksilöjen etu ja paras.
Tein äskettäin pitkän matkan retkeilyautollani. Kokonaisuudessaan ajoin noin 7 500 km ja aikaa siihen käytin noin vajaan kuukauden. Lähes kaikki yöt vietin – koska olin pääasiassa entisissä itäblokin maissa – turvallisuussyistä leirintäalueilla, koska en tunne noita maita riittävästi tältä kannalta katsoen. Koko tuona pitkän matkan aikana minulle ei ollut mitään hyötyä omasta kasallisesta matkailuautojärjestön jäsenkortista eikä järjestöön kuulumisesta. Mutta monesta muusta kortista ja järjestöstä olisi ollut selvästi hyötyä myös taloudellisesti: alennukset vaihtelivat jossain 5:n ja 20 prosentin välillä, jos minulla olisi ollut tietty tai tietyt kortit. Yksi oli, mutta sekin viimevuodelta pakolla myyty. Joten nykyisestä jäsenkortista ei ollut minkäänlaista hyötyä.
Yksi tärkeä tekijä teknisellä autolla matkustettaessa on vakuutus: jos jotain sattuu, mitä sitten. Hinaaminen, korjaus, kotimatka, vara-auto, majoitukset, jne. Monia kysymyksiä silloin, jos auto pysähtyy jonkin vian tai onnettomuuden vuoksi jonnekin, vaikkapa Puolan korpeen.
Minulla on oman vakuutusyhtiöni ns. laaja kasko- eli kaikenvaravakuutus, joka ilmeisesti – en ole vielä testannut – korvaa melko hyvin kaikki edellä mainitut. Varsinkin, kun minulla on nyt uusi auto. Oman matkailuautojärjestön kautta ja/tai Autoliiton kautta saa erilaisia vakuutuksia samaan tarkoitukseen. Jotkut niitä kehuvat, jotkut ovat varauksellisempia. Tiedä häntä, kun en ole niitä riittävän hyvin vertaillut ja sisältöjä tutkinut, vaan pitäytynyt entisessä ja turvalliseksi kokemassani. Mutta olisi varmaan syytä tehdä tällainen ”empiirinen” selvitys eduista ja haitoista niiden välillä.
Joten ilmeisesti vakuutusturvakaan ei oikein ole riittävä syy kuulua järjestöön. No – mitä muita etuja saan järjestöön kuulumalla: joitain alennuksia joistain liikkeistä tai vastaavista. Niitä melko harvoin käytän. Samoin saisin halvemmat hinnat ns. omilla SFC-leirintäalueilla Suomessa. Niitäkin käytän melko vähän, sillä majoitun monesti Suomessa lyhytaikaisesti matkalla ollessani sukulaisten, tuttujen pihoissa, kadun varressa ja ns. puskapaikoilla tai, jos on tarvis, vaikka huoltoaseman pihalla. Saatan siis olla tältä osin epätyypillinen ”maisemienkatselija karavaanari”, joka ei viihdy siellä, missä muutkin karavaanarit. Leirintäalueilla.
Vielä yksi etu tulee mieleen kuulumisesta järjestöön: jäsenlehti, joka kyllä osaltaan on ”ihan hyvä”, kuten peruskoululaiset sanoisivat, mutta palvelee ehkä juuri parhaiten tyypillistä karavaanaria, mikä se sitten lieneekään.
Jo vuosia sitten yritin katsella, miten ”oikea karavaanari” elää, aina, kun kävin yöpymässä leirintäalueilla. Usein päällimmäiseksi tunteeksi jäi se, että en minä ainakaan noin halua elää. Tullaan paikalle, veivataan auto tai jos ollaan liikkeellä useammalla autolla, autot sopivaan muodostelmaan – mikäli alue sen sallii – veivataan markiisit alas, laitetaan pöytä ja tuoliryhmä sen alle ja avataan punkkupullo, jonka sisältöä aletaan nauttia markiisin alla istuskellen ja mahdollisesti muiden autoja tai muita tykötarpeita arvioiden: ovatko ne parempia vai huonompia kuin omat. Loppuillasta jo hieman kovaäänisemminkin.
No – itselläni tuo oli vaikeaa, sillä minulla ei ole ollut etutelttaa eikä edes markiisia missään välineessäni ja yleensä, kun saan auton asemaan eli suunnilleen tasaiseksi ja piuhan päähän, otan oluen, jonka nautin yleensä istuen omassa retkituolissani "nurtsilla". Kaksi ensimmäistä matkailuvälinettäni oli käytettynä ostettuja eli montaa uuden ja ison vaunun tai matkailuauton omistajaa hymyilyttäviä, nykyinen itselleni oikein sopiva retkeilyauto – vaikka on ihan uusi – hymyilyttää näitä vanhakantaisia karavaanareita muista syistä.
Mielenkiintoisia ovat olleet niin vanhoilla kuin tällä uudella autolla liikkuessani ihmisten reaktiot ja suhtautuminen, joka melko suurelta osin Suomessa – huolimatta ehkä julkisuuteen annetusta väärästä julkikuvasta – on ollut melko negatiivista, vähättelevää ja joskus jopa melkein moukkamaista. Karavaanareistahan yritetään antaa sellainen ”kaikkien kaveri” -kuva niin laulussa kuin vaikka sillä, että tervehditään kaikkia vastaantulevia matkailuautoja – huomaa matkailuautoja – retkeilyautoja pidetään pakuina, pakettiautoina. Itselläni tuo turha ja teatraalinen tervehtiminen alkaa onneksi hiljalleen kuoleutua. Ja tämä ei suinkaan johdu mistään ”pakumaisesta” alemmuuden tunteesta, sillä samoja oireita oli havaittavissa jo suuremman matkailuautonkin kanssa.
En ole niin syvällä tässä SFC:n järjestöelämässä, että voisin ja osaisin arvioida asioita todellisten faktojen perusteella. Siksi teen tätä pelkästään kokemuksieni, mielikuvien, sosiaalisen median muodostaman kuvan ja lehdistä lukemani tai osin myös keskusteluissa eri ihmisten kanssa esille tulleiden asioiden pohjalta. En kirjoita tätä arviota muille opiksi ja ojennukseksi, vaan itselleni asioiden selkiinnyttämiseksi. Jokainen voi reagoida tekstiini ihan miten haluaa: oikeana tai vääränä, informaationa tai disinformaationa. Enkä myöskään halua tällä tekstilläni liiaksi stereotypisoida ja vetää yhtäläisyyksiä kaikkiin matkailuvälineillä liikkuviin, heidän joukossaan on paljon todella mukavia ihmisiä, joiden kanssa on hauska vaihtaa ajatuksia tai jopa joskus istuskella saman pöydän ääressä.
Mutta hiljalleen kypsyy ajatus, etten ehkä kauaa kuulu tähän järjestöön. Luin joku aika sitten erään karavaanarin tekemästä ratkaisusta, jossa hän liittyi muistaakseni hollantilaiseen järjestöön, jonka jäsenmaksu oli ehkä hieman suurempi, mutta edut sitäkin suuremmat. Jäsenyyteen liittyi mm. sellaisia leirintäkortteja ja -etuja, joita me suomalaiset joudumme ostamaan erikseen halvemmalla tai kalliimmalla. Jäsenlehti, vaikkakin on erikielinen, oli kuulemma parempi ja kokonaisuus toimivampi.
Jos oikein ymmärsin, siellä keskityttiin jäsenten edun ajamiseen sen monissa muodoissaan, ei esimerkiksi sellaiseen, kuin oma organisaatiomme teki äskettäin: neuvotteli eräillä valtakunnallisilla matka-asemilla sijaitsevat parkkipaikat ja kemssan tyhjennykset ja muuta palvelut maksullisiksi tai ainakin kalliimmiksi, kuin ne ennen olivat. Joku epäili sitäkin, mihin tuon "taloudellinen etu" oikeasti suuntautui. Järjestölle, vai mihin, ja millaiseen tarkoitukseen, jos siitä nyt jotain taloudellista etua järjestölle tuli. Jos ei tullut, sekin kummastuttaisi.
Nyt olisi monen näiden absien eli matkakeskusten yksityisillä kilpailijoilla ja pienemmillä huoltoasemilla ja vastaavilla turistien pysähdyspaikoilla verraton etu edessään: mainostaa karavaanareille, että täällä saa tehdä noita ympäristöystävällisiä asioita ja tekoja ihan ilmaiseksi. Kainona toivomuksena olisi vain, että käytettäisiin edes hieman paikan muita palveluja: kahvia, ruokaa, polttoainetta, jne. Mutta tämähän olisi ihan itsestään selvyys todelliselle karavaanarille, joka arvostaa toimivuutta ja palvelualttiutta. Tai ainakin näin minä arvelen, vaikka totuuden nimissä, en toki ole siitäkään karavaanien kohdalla aivan varma.
Siispä yritän nyt jatkossa olla itse laatutietoinen, ympäristöystävällinen ja mahdollisuuksien mukaan myös sosiaalinen retkeilyautolla liikkuja, joka mitä ilmeisimmin ei pian kuulu mihinkään kattojärjestöön, eikä edes epäviralliseen organisaatioonkaan, vaan yrittää olla ajattelultaan ja toimiltaan mahdollisimman itsenäinen ja vapaa. Jos aate ei kanna, asioita yleensä voi ja saa ostaa markkinatalouden ehdoilla. Jäsenmaksun suuruisella summalla saattaa saada paljon sellaista, mitä oikeasti tarvitsee ja josta etenkin on jotain hyötyä.
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Koko nämä vuodet – ilmeisen monta vuotta kuitenkin – olen kuulunut suomalaiseen karavaanarien kansalliseen järjestöön, SF-Caravan ry:een ja ensin sen omaan paikalliseen alayhdistykseen ja vaunusta luovuttuani ja autoon siirryttyäni Matkailuautoilijoihin.
Tänä kesänä olen ihan vakavissani miettinyt, onko minulle mitään hyötyä kuulua ko. järjestöön / yhdistyksiin. Siksi olen mielenkiinnolla seurannut sosiaalisessa mediassa – lähinnä karavaanarien kahdella eri nettisivustolla – käytyjä keskusteluja ja epäilys on vain lisääntynyt. Sivustot lienevät mitä ilmeisimmin syntyneet tällaisesta hieman kilpailullisesta ja mahdollisesti myös ideologisesta tilanteesta, jossa joku muukin on ollut tyytymätön alkuperäisen järjestön toimintaan ja alkanut ”hengailla” toisen – tässä vaiheessa vielä rekisteröitymättömän ja monella tapaa epävirallisen – organisaation sivuilla. Minäkin.
Kun olen tuon lisäksi ollut viimeiset kymmenen, toista kymmentä vuotta jollain tavalla tekemisissä nettimaailman kanssa ja viimeiset reilut kymmenen vuotta myös melko vahvasti sosiaalisessa mediassa, karavaanarienkin molemmilla sivuilla on havaittavissa selvästi samat kielteiset lieveilmiöt, jotka yleensä vaivaavat tällaisten järjestöjen ja organisaatioiden sivuja: riitely, besserwisseriläisyys, jakaantuminen, kuppikuntaistuminen, joidenkin osallistujien sivujen itselleen omiminen ja mitä kaikkea muuta sinne mahtuukaan. Siellä nuokin kaikki vaikuttavat molemmilla kahdella sivustolla, myös sillä uudemmalla, joka syntyi mahdollisesti parantaakseen entisen toimintaa, tapoja ja kulttuuria.
Samoin sivustoilla voi havaita sen, mikä mahdollisesti aiheuttaa noiden erilaisten ihmisten ja tyyppien lisäksi sitä tyytymättömyyttä: puutteellinen tai jopa vääränlainen informaatio, joka ei aina välttämättä palvele jäsenistöä laajemmin, elitistinen tai koko jäsenkenttää kuulematon päätöksenteko ja joidenkin ryhmien, joskus jopa yksilöjen etu ja paras.
Tein äskettäin pitkän matkan retkeilyautollani. Kokonaisuudessaan ajoin noin 7 500 km ja aikaa siihen käytin noin vajaan kuukauden. Lähes kaikki yöt vietin – koska olin pääasiassa entisissä itäblokin maissa – turvallisuussyistä leirintäalueilla, koska en tunne noita maita riittävästi tältä kannalta katsoen. Koko tuona pitkän matkan aikana minulle ei ollut mitään hyötyä omasta kasallisesta matkailuautojärjestön jäsenkortista eikä järjestöön kuulumisesta. Mutta monesta muusta kortista ja järjestöstä olisi ollut selvästi hyötyä myös taloudellisesti: alennukset vaihtelivat jossain 5:n ja 20 prosentin välillä, jos minulla olisi ollut tietty tai tietyt kortit. Yksi oli, mutta sekin viimevuodelta pakolla myyty. Joten nykyisestä jäsenkortista ei ollut minkäänlaista hyötyä.
Yksi tärkeä tekijä teknisellä autolla matkustettaessa on vakuutus: jos jotain sattuu, mitä sitten. Hinaaminen, korjaus, kotimatka, vara-auto, majoitukset, jne. Monia kysymyksiä silloin, jos auto pysähtyy jonkin vian tai onnettomuuden vuoksi jonnekin, vaikkapa Puolan korpeen.
Minulla on oman vakuutusyhtiöni ns. laaja kasko- eli kaikenvaravakuutus, joka ilmeisesti – en ole vielä testannut – korvaa melko hyvin kaikki edellä mainitut. Varsinkin, kun minulla on nyt uusi auto. Oman matkailuautojärjestön kautta ja/tai Autoliiton kautta saa erilaisia vakuutuksia samaan tarkoitukseen. Jotkut niitä kehuvat, jotkut ovat varauksellisempia. Tiedä häntä, kun en ole niitä riittävän hyvin vertaillut ja sisältöjä tutkinut, vaan pitäytynyt entisessä ja turvalliseksi kokemassani. Mutta olisi varmaan syytä tehdä tällainen ”empiirinen” selvitys eduista ja haitoista niiden välillä.
Joten ilmeisesti vakuutusturvakaan ei oikein ole riittävä syy kuulua järjestöön. No – mitä muita etuja saan järjestöön kuulumalla: joitain alennuksia joistain liikkeistä tai vastaavista. Niitä melko harvoin käytän. Samoin saisin halvemmat hinnat ns. omilla SFC-leirintäalueilla Suomessa. Niitäkin käytän melko vähän, sillä majoitun monesti Suomessa lyhytaikaisesti matkalla ollessani sukulaisten, tuttujen pihoissa, kadun varressa ja ns. puskapaikoilla tai, jos on tarvis, vaikka huoltoaseman pihalla. Saatan siis olla tältä osin epätyypillinen ”maisemienkatselija karavaanari”, joka ei viihdy siellä, missä muutkin karavaanarit. Leirintäalueilla.
Vielä yksi etu tulee mieleen kuulumisesta järjestöön: jäsenlehti, joka kyllä osaltaan on ”ihan hyvä”, kuten peruskoululaiset sanoisivat, mutta palvelee ehkä juuri parhaiten tyypillistä karavaanaria, mikä se sitten lieneekään.
Jo vuosia sitten yritin katsella, miten ”oikea karavaanari” elää, aina, kun kävin yöpymässä leirintäalueilla. Usein päällimmäiseksi tunteeksi jäi se, että en minä ainakaan noin halua elää. Tullaan paikalle, veivataan auto tai jos ollaan liikkeellä useammalla autolla, autot sopivaan muodostelmaan – mikäli alue sen sallii – veivataan markiisit alas, laitetaan pöytä ja tuoliryhmä sen alle ja avataan punkkupullo, jonka sisältöä aletaan nauttia markiisin alla istuskellen ja mahdollisesti muiden autoja tai muita tykötarpeita arvioiden: ovatko ne parempia vai huonompia kuin omat. Loppuillasta jo hieman kovaäänisemminkin.
No – itselläni tuo oli vaikeaa, sillä minulla ei ole ollut etutelttaa eikä edes markiisia missään välineessäni ja yleensä, kun saan auton asemaan eli suunnilleen tasaiseksi ja piuhan päähän, otan oluen, jonka nautin yleensä istuen omassa retkituolissani "nurtsilla". Kaksi ensimmäistä matkailuvälinettäni oli käytettynä ostettuja eli montaa uuden ja ison vaunun tai matkailuauton omistajaa hymyilyttäviä, nykyinen itselleni oikein sopiva retkeilyauto – vaikka on ihan uusi – hymyilyttää näitä vanhakantaisia karavaanareita muista syistä.
Mielenkiintoisia ovat olleet niin vanhoilla kuin tällä uudella autolla liikkuessani ihmisten reaktiot ja suhtautuminen, joka melko suurelta osin Suomessa – huolimatta ehkä julkisuuteen annetusta väärästä julkikuvasta – on ollut melko negatiivista, vähättelevää ja joskus jopa melkein moukkamaista. Karavaanareistahan yritetään antaa sellainen ”kaikkien kaveri” -kuva niin laulussa kuin vaikka sillä, että tervehditään kaikkia vastaantulevia matkailuautoja – huomaa matkailuautoja – retkeilyautoja pidetään pakuina, pakettiautoina. Itselläni tuo turha ja teatraalinen tervehtiminen alkaa onneksi hiljalleen kuoleutua. Ja tämä ei suinkaan johdu mistään ”pakumaisesta” alemmuuden tunteesta, sillä samoja oireita oli havaittavissa jo suuremman matkailuautonkin kanssa.
En ole niin syvällä tässä SFC:n järjestöelämässä, että voisin ja osaisin arvioida asioita todellisten faktojen perusteella. Siksi teen tätä pelkästään kokemuksieni, mielikuvien, sosiaalisen median muodostaman kuvan ja lehdistä lukemani tai osin myös keskusteluissa eri ihmisten kanssa esille tulleiden asioiden pohjalta. En kirjoita tätä arviota muille opiksi ja ojennukseksi, vaan itselleni asioiden selkiinnyttämiseksi. Jokainen voi reagoida tekstiini ihan miten haluaa: oikeana tai vääränä, informaationa tai disinformaationa. Enkä myöskään halua tällä tekstilläni liiaksi stereotypisoida ja vetää yhtäläisyyksiä kaikkiin matkailuvälineillä liikkuviin, heidän joukossaan on paljon todella mukavia ihmisiä, joiden kanssa on hauska vaihtaa ajatuksia tai jopa joskus istuskella saman pöydän ääressä.
Mutta hiljalleen kypsyy ajatus, etten ehkä kauaa kuulu tähän järjestöön. Luin joku aika sitten erään karavaanarin tekemästä ratkaisusta, jossa hän liittyi muistaakseni hollantilaiseen järjestöön, jonka jäsenmaksu oli ehkä hieman suurempi, mutta edut sitäkin suuremmat. Jäsenyyteen liittyi mm. sellaisia leirintäkortteja ja -etuja, joita me suomalaiset joudumme ostamaan erikseen halvemmalla tai kalliimmalla. Jäsenlehti, vaikkakin on erikielinen, oli kuulemma parempi ja kokonaisuus toimivampi.
Jos oikein ymmärsin, siellä keskityttiin jäsenten edun ajamiseen sen monissa muodoissaan, ei esimerkiksi sellaiseen, kuin oma organisaatiomme teki äskettäin: neuvotteli eräillä valtakunnallisilla matka-asemilla sijaitsevat parkkipaikat ja kemssan tyhjennykset ja muuta palvelut maksullisiksi tai ainakin kalliimmiksi, kuin ne ennen olivat. Joku epäili sitäkin, mihin tuon "taloudellinen etu" oikeasti suuntautui. Järjestölle, vai mihin, ja millaiseen tarkoitukseen, jos siitä nyt jotain taloudellista etua järjestölle tuli. Jos ei tullut, sekin kummastuttaisi.
Nyt olisi monen näiden absien eli matkakeskusten yksityisillä kilpailijoilla ja pienemmillä huoltoasemilla ja vastaavilla turistien pysähdyspaikoilla verraton etu edessään: mainostaa karavaanareille, että täällä saa tehdä noita ympäristöystävällisiä asioita ja tekoja ihan ilmaiseksi. Kainona toivomuksena olisi vain, että käytettäisiin edes hieman paikan muita palveluja: kahvia, ruokaa, polttoainetta, jne. Mutta tämähän olisi ihan itsestään selvyys todelliselle karavaanarille, joka arvostaa toimivuutta ja palvelualttiutta. Tai ainakin näin minä arvelen, vaikka totuuden nimissä, en toki ole siitäkään karavaanien kohdalla aivan varma.
Siispä yritän nyt jatkossa olla itse laatutietoinen, ympäristöystävällinen ja mahdollisuuksien mukaan myös sosiaalinen retkeilyautolla liikkuja, joka mitä ilmeisimmin ei pian kuulu mihinkään kattojärjestöön, eikä edes epäviralliseen organisaatioonkaan, vaan yrittää olla ajattelultaan ja toimiltaan mahdollisimman itsenäinen ja vapaa. Jos aate ei kanna, asioita yleensä voi ja saa ostaa markkinatalouden ehdoilla. Jäsenmaksun suuruisella summalla saattaa saada paljon sellaista, mitä oikeasti tarvitsee ja josta etenkin on jotain hyötyä.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.