074. Missähän sitä yövyttäisiin

Zwierkin luostari Puolassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Seikkailumatka sisemmäksi Eurooppaan alkoi mukavasti Helsingin Länsisatamasta.  Tallinkin tyypillisen epäsiisti, mutta nopea lautta vei henkilöautomme Suomenlahden yli kahdessa tunnissa ja riittävän edullisesti, vaikka edullisempikin se olisi toki voinut olla.

Tallinnassa olimme melko myöhään (noin 21:30) ja siitä piti ajaa vielä Pärnuun, missä olimmekin sitten hieman ennen puoltayötä.
Virolainen tähän aikaan uinuva kylpylä- ja rantalomakaupunki, Pärnu, oli jonkinlainen välivaihe ja siirtymä seikkailuun, ja hotellimme sieltä löytyi helposti netin kautta. Hinta oli kolmelta ihmiseltä (kaksi huonetta) alle satasen aamiaisella, joten emme me konkurssiin joutuneet. Aikainen herätys ja matkamme jatkui Via Balticaa pitkin Latviaan, sieltä Liettuaan ja vielä Puolaan.

Aloitimme Suomesta, jossa oli melkein lunta ja vihreys lisääntyi matkan edetessä samoin lisääntyi lämpö. Aloitimme lähes nollasta C-asteesta ja päädyimme parhaimmillaan noin + 15 Celsius-asteeseen. Tämä kuva on Latviasta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tälläkin kertaa niin Latvia kuin Liettuakin jäivät varsin vähälle huomiolle, koska ensimmäinen kohteemme oli Puolassa. Osin tuollaiseen valintaan syy on myös ko. maissa – Latviassa ja Liettuassa – ne eivät pahemmin ole tällaisiin ohikulkeviin turisteihin satsanneet Via Balticalla, missä meitä toki lomien ruuhka-aikoina liikkuu kohtuullisesti. Nyt – sesongin ulkopuolella – oli melko hiljaista ja ajelimme usein vain rekka-autojen kanssa.

Tiet näillä Via Baltican osuuksilla ovat nykyään hyviä. Poliiseja siellä on tasaisesti ja kun vain muistaa hiljentää kylien kohdalla viiteen kymppiin, saa ajella ihan rauhassa. Mitään nopeusrajoitusmerkkejä siellä ei ole runsaasti, sellaisena toimii taajamamerkki, siis se, joka kertoo kylän nimen ja kylän alkamiskohdan. Silloin on viisasta olla mittarissa 50. Navigaattoriin (ihka uusi Tom Tom) ei täysin pidä luottaa, se valehtelee näköjään liian usein. Muiden rajoitusten alkaminen ja loppuminen onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa, jota pitää hieman opetella, muutoin ”hukka perii” – lähinnä poliisin muodossa.

Puolassa puissa oli jo lehtä ja kesä alkamassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tietöitä oli tällä kertaa harvakseltaan ja suurempia jonottamisia ei tullut, koska liikenne – ainakin turistien osalta – oli melko vähäistä.
Liikennekulttuuri on näissä entisissä itäblokin maissa melko villiä, vaikka rehellisesti sanottuna kulttuuri oli ehkä hieman korjaantunut ainakin Puolassa, jossa aiemmin en vapaaehtoisesti olisi suostunut ajamaan pimeällä. Ei onneksi tarvinnut nytkään. Joka tapauksessa siihen pitää jokaisen siellä liikkuvan varautua, että yllättäviä tilanteita tulee ja hoksottimien pitää olla koko ajan päällä tehokkaasti. Selkeä muutos entiseen on se, ettei teillä tapaa enää montakaan hevoskärryä. Puolassa emme tainneet nähdä ainuttakaan, myöhemmin muutaman.

 Puolassa ajaessa pitää myös muistaa, että maa on laaja ja välimatkat pitkiä. Matkaa pidentävät vielä nuo kylät, joissa on aina hiljennettävä, ettei matkabudjetti kulu liiaksi puolalaisille tai milloin minkäkin maan poliiseille. Olen ajanut noilla teillä melko paljon ja kertaakaan en vielä ole saanut sakkoja. Siitä olen iloinen, mutta tarkkaavaisuutta se on vaatinut. ”Läheltä piti” -tilanteita on ollut runsaasti.

Joskus on joissain kirjoituksissa myös peloteltu rosvoilla sun muilla. Näissä asioissa riittää kaikkialla Baltiassa ns. terve maalaisjärki. Älä mene sellaisiin tilanteisiin, jotka olisivat vaarallisia Suomessakin: majoitu mihin vain, maksa luottokortilla missä vain, pysähdy metsäisellä osuudella pimeällä, jne. Sama koskee juomista ja syömistä: katso, mitä syöt ja missä, niin vältyt vatsapuruilta. Tarjolla on monenlaista paikkaa kyläkapakoista McDonaltseihin ja ruoka se mukaan. Veden juomisessa olen aina rajoittunut pullovesiin enkä ole kokenut ongelmiakaan.

Viron jälkeen emme olleet varanneet majoitusta, joten sen järjesteleminen tapahtui siinä ajellessa. Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) on helppo järjestellä asioita ainakin Soneran liittymällä, sillä hinnat ovat samat kuin Suomessa ja yhteys pelaa hyvin.

Alkuperäiset suunnitelmamme yöpymispaikasta olivat pahasti keskeneräisiä, joten niiden osalta piti siirtyä suunnitelmaan B. Onneksi Białystokista löysimme uuden yhteyden ja soitto isä Vladimirille avasi ovet ja saatoimme varmistaa seuraavan yön majapaikkamme, joka oli Monaster Narodzenia Przenajświętszej Bogurodzicy w Zwierkach, ortodoksinen nunnaluostari Puolan Zwierkissa. Matka Pärnusta Zwierkiin oli kohtuullisen pitkä, melkein 700 km ja noin 8 tuntia, mutta kolme kuskia helpotti ajamista – yksi ajoi ja kaksi keskusteli, nukkui, luki, näpräsi älypuhelinta tai mitä milloinkin tekikään.

Perillä Puolassa odotti kaunis ja hyvin hoidettu luostari noin reilut kymmenen kilometriä Lublinin suuntaan Białystokista, ihan tien varressa, matkareitillämme.

Parkkeerattuamme auton luostarin portille, sieltä tuli heti vastaanottaja, joka oli meitä odottanutkin, sillä viesti tulostamme oli välitetty luostariin. Majoittuminen – etenkään miesten majoittuminen - nunnaluostariin ei suinkaan ole kovin helppoa kenelle vain, mutta tällä kertaa sitä helpotti mukana olevat kirkolliset henkilöt, jotka roolinsa vuoksi saivat kohteliaan vastaanoton. Asiaa helpotti myös se, että yhteinen keskustelukielikin – tai oikeastaan kaksikin – löytyi helposti. Toisten kanssa keskusteltiin venäjäksi, toisten englanniksi.

Matkalaisia luostarin sisarien opastuksessa vieraskeljojen edustalla Zwierkissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matkamme ajoittui ortodoksisen pääsiäisen alusviikolle, jota ortodoksinen kirkko nimittää Suureksi ja Pyhäksi viikoksi. Jokaisella viikonpäivällä on alkuliite ”Suuri” ja Zwierkissa olimme siis Suurena tiistaina, mikä samalla tarkoitti, että menossa oli ankara paastoviikko. Ortodoksisessa kirkossa on ennen pääsiäistä 6 viikon Suuri paasto ja sen perään vielä viikon paasto Suurella viikolla. Saimme silti ruokaa, joka tietenkään ei sisältänyt paastoon sopimattomia elementtejä, kuten vaikkapa maitoa, lihaa, kananmunia, viiniä.

Aamupalana hirssipuuroa ja teetä Zwierkissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Aamupalalla saimme hirssipuuroa, greshkaa. Mutta puuro auttoi hyvin matkan teossa ja sen vaikutus kesti pitkään eikä se suinkaan ollut mautonta tai pahaa – päinvastoin.

Vierailu tässä puolalaisessa luostarissa oli minulle jo toinen kerta. Aikaisemmin, kolme vuotta sitten, kävimme luostarissa, mutta silloin emme yöpyneet siellä. Kirjoitin vierailusta kuitenkin bogijutun, joka löytyy bogistani ”Happy 1”, (37. Elävöittävä lähde keskellä itäistä Eurooppaa). Tapasimme nyt myös viimeksi, edellisellä vierailulla meitä auttaneen sisar Marthan, joka nyt on nimeltään äiti Margarita. Hän ja äiti Eufemia auttoivat meitä ystävällisesti kaikissa tilanteissa tuossa Zwierkin Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymiselle pyhitetyssä luostarissa. Kolmen vuoden aikana luostari oli kohentunut entisestään ja hyvin organisoituneen luostarin leima oli vaikuttava ja selvä ja luostarin johtajan, viisaan igumenian Anastazijan älykäs johtamistapa näkyi ja tuntui.

Zwierkin vieraskeljani.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Majoitustilamme, keljat, luostarin vieraille tarkoitetussa rakennuksen siivessä olivat siistit ja käytännölliset. Jokaisella oli oma keljansa, käytävällä sijaitsivat suihkutilat ja siistit vessat. Nurkassa oli ikoni ja se edessä paloi lampukka koko yön. Herätys oli aamulla 20 vaille kuusi, ensin talendolla, eräänlaisella puisella laudalla, jota hakataan puuvasaralla, sitten kirkonkelloilla ja tällä kertaa se varmistettiin vielä ujeltavalla hälytyksellä, koska joku oli vahingossa laukaissut päärakennuksen ulko-oven hälytyssireenit.

Kävimme aamulla – kuten myös edellisenä iltana luostariin tullessamme – luostarin kirkossa, jossa tähän aikaan Suurella viikolla toimitetaan paljon jumalanpalveluksia, illalla oli suuri ehtoonjälkeinen palvelus, aamulla olimme läsnä aamupalveluksessa. Luostarissa on hieno ja kaunisääninen kuoro, jonka tekemän CD-levyn saimme pois lähtiessämme lahjaksi evääksi annetun luostarileivän oheen. Äiti Margarita, englanninkieltä taitava oppaamme luostarissa, oli tuon kuoron laulaja. Jumalanpalveluskin oli hyvin organisoitua ja sujuvaa, jumalanpalveluskieli on kirkkoslaavi, siis vanha bulgarian kieleen perustuva kirkollinen kieli, joka muistuttaa paljon vaikkapa venäjän kieltä ja jota ei kielenä sellaisenaan puhuta missään maassa. Siis eräänlainen ”ortodoksinen latina”. Jumalanpalvelusta puolalaisessa ortodoksisessa kirkossa on melko helppoa seurata myös suomalaisen ortodoksin, sillä palveluksen kaava on pitkälti samanlainen (luostarissa tosin pitempi ja laajempi), kirkkomusiikki suuresti samanlaista, ehkä hieman ”koristellumpaa”.

Suuri ehtoonjälkeinen palvelus Zwierkissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

 Sen lisäksi, että luostari oli hyvin organisoitu, kaunis ja ystävällinen, siitä välittyi suuri rauha, joka antoi meille matkalaisille hyvät henkiset eväät jatkaa matkaamme syvemmälle Eurooppaan vielä melkein 2000 kilometrin verran.  Niistä sitten enemmän seuraavissa jutuissani.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com