075. Ja tuli kolmas päivä

Seikkailu keskempänä Eurooppaa jatkuu. Baltian maat ja Puola on nyt ohitettu parin kolmen päivän ajolla ja matka jatkuu kohti Slovakiaa. Kaikki on sujunut tähän asti jokseenkin suunnitelmien mukaisesti eikä mitään negatiivista ongelmaa tai ohjelman muutosta tapahtunut. Päinvastoin, moni asia on mennyt paremmin kuin odotettiin.

Sää on ollut kohtuullinen, mutta lämpötila olisi saanut olla lämpimämpi. Toisaalta eihän tuo ole autossa haitannut. Muutaman kerran tuli ajaessa pientä pisarointia, muutoin osan aikaa paistoi aurinkokin. Joten ei valittamista säänkään suhteen.

Kävelykatu Prešovissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tietkin olivat melko hyvässä kunnossa ja ajaminen oli suurimman osan aikaa näin lomasesongin ulkopuolella vähäliikenteisillä teillä jokseenkin juohevaa. Rekkoja on kyllä menossa kumpaankin suuntaan kohtuullisesti, kuten aina tällä valtaväylällä, mutta hyvä nelivetoinen automaattivaihteinen Volvo ei jäänyt jalkoihin kertaakaan. Polttoaineen hintakaan ei ole ollut esteenä, sen hinta laski Suomesta lähdettyä ja halvimmillaan sitä (dieseliä) taidettiin saada alle euron Latviassa.

Kohteenamme oli ajaa kolmantena päivänä Slovakian Prešoviin ja yöpyä siellä. Matka oli noin 590 km, johon oli ajateltu käyttää aikaa kahdeksisen tuntia. Vaikka lähdimme liikkeelle Puolan Zwierkista aikaisin aamulla, piti välillä toki pysähdellä kahville tai ruualle ja siksi todellinen ajoaika venyi tietysti pitemmäksi ja olimme perillä Prešovissa illalla ja suunnitelmiimme piti tehdä muutos perillä.

Tšekinmaan ja Slovakien ortodoksisen kirkon keskuspaikan katedraali.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tarkoituksemme oli vierailla Prešovissa sijaitsevassa Tsekinmaan ja Slovakien ortodoksisen kirkon keskuspaikassa, mutta muutama asia ei natsannut ollenkaan ja vierailu ei siksi toteutunut. Tšekkiläinen yhteyshenkilömme ei toiminut niin, että tieto olisi välittynyt perille ja kun lisäksi saavuimme Prešoviin melko myöhään, emme tavanneet siellä enää sellaisia, jotka olisivat voineet asiaa auttaa. Mutta siirryimme sujuvasti suunnitelmaan B ja majoituimme hotelliin pikaisen keskuksessa vierailun ja ulkoa katselun jälkeen.

Saavuttuamme Puolaan meidän piti siirtää kelloja tunnilla taaksepäin ja sama aika oli sitten vielä Slovakiassa ja myöhemmin vielä Unkarissakin. Siksi aikaistimme lähtöämme Slovakiasta Romaniaan torstaiaamuna, jotta saisimme menetetyn tunnin takaisin. Aamupalan päätimme nauttia matkalla jossakin.

Lähdön aikaistaminen oli myös matkan pituuden vuoksi hyvä asia, sillä edessämme oli yksi reissumme pisimmistä ajomatkoista, jolle kaiken lisäksi sijoittui jonkin verran hankalia tieosuuksia niin niiden kunnon vuoksi kuin myös maaston muotojen vuoksi (vuoristoa, serpentiinejä).

Matkustamista auttoi melkoisesti uusi Tom Tom -navigaattorini, jota samalla tällä ensimmäisellä kerralla testailin tulevan kesän matkoja ajatellen. Sen nyt ainakin opin, että navigaattorin nopeusrajoituksissa on paljon puutteita ja jopa virheitä ja vaikka siinä on uusin karttapäivitys, karttapohjissakin oli ainakin parissa kohtaa ongelmia löytää tie, joka oli rakennettu ja avattu äskettäin.

Prislopin luostari Romanian Transsilvaniassa,
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten jo aikaisemmin blogissani mainitsin, yhtenä teemana tällä matkalla oli parintele eli isä Arsenie Boca. Tämän vuoksi matkamme tavanomaisesta reitistä poiketen suuntautu tällä kertaa myös Transsilvaniaana ja siellä kohteemme oli Mănăstirea Prislop eli Prislopin luostari Silvaşu de Su'ssa Hunedoarassa. Luostarin merkitys on viime vuosina kasvanut huomattavasti juuri Arsenie Bocan ansiosta, sillä hänet on haudattu luostarin hautausmaalle.

Luostari on muutoinkin merkittävä romanialainen ortodoksinen luostari, koska se on perustettu ensimmäisen kerran jo pyhän Nicodim de la Tismanan eli Nikodim Tismalaisen toimesta 1300- ja 1400-lukujen taitteessa. Romaniassa luostareita perustettiin ja toisinaan myös lopetettiin ja jopa perustettiin uudestaan. Niin Prislopissakin ja toisen kerran luostari perustettiin romanialaisen sotilashallitsijan, voievod Mosen (Mooses) tyttären Domnița Zamfiran toimesta joskus vuosien 1560-1580 välillä. Zamfira asui luostarissa toisen aviomiehensä kuoleman jälkeen loppuelämänsä.

Myöhemmin kirkolla oli muitakin erilaisia ylä- ja alamäkiä, joihin kuului myös sen tyhjeneminen, siirtyminen uniaattien eli Rooman kirkon alaisten kreikkalaiskatolisten alaisuuteen sekä uudelleen elpyminen ortodoksisena luostarina ja avaaminen toisen maailmansodan jälkeen myös hieman maallisiin tarkoituksiin ja myöhemmin 1970-luvulla vihdoin jälleen luostariksi nunnille (1976). Isä Arsenien tullessa sinne 1940-luvun lopulla se oli eräänlainen luostari joka tapauksessa, vaikkakaan siellä ei tainnut olla paljoakaan muita varsinaisia luostariasukkaita kuin isä Arseni.

Isä Arsenia pidetään yleisesti Prislopin luostarin ”kolmantena perustajana”, koska hän rakensi siellä ollessaan jonkin verran uusia rakennuksia ja valmisti ja maalasi omin käsin kirkon kauniin ikonostaasin ikoneineen.

Prislopin luostariin liittyy myös oma pyhänsä Johannes Prislopilainen, erakko, joka asui luolassa lähellä luostaria. Toinen luostarin asukkaan pyhäksi julistaminen on lähellä, sillä myös isä Arsenien kanonisaatio eli pyhien joukkoon lukemisen prosessi on aloitettu ja valmistunee muutaman vuoden sisällä.

Isä Arsenie Bocan hauta Prislopissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Isä Arsenien haudasta on muodostunut romanialaisille rakas pyhiinvaelluskohde, missä parhaimpina sesonkiaikoina etenkin kesällä on todella paljon, tuhatmäärin, jopa kymmenin tuhansin, ihmisiä, jotka jonottavat rukoilemaan ja pyytämään esirukouksia isä Arsenielta hänen haudalleen. Haudalle on rakennettu kaunis puinen, koristeellinen katos, jossa on nykyään koko ajan vartija ja hautausmaalla ”päivystävä nunna”. Normaaliin tapaansa kun pyhiinvaeltajilla on ollut tapana mm. kerätä kiviä tai jotain muuta haudan ympäriltä, sellaista ei nyt sallita. Vartija katsoo koko ajan vieressä ja jopa valokuvaaminen on rajoitettua. Saimme onneksi luostarin johtajalta, igumenia Pavelidalta luvan kuvata.

Paastoaterialla staritsa Pavelidan kanssa Prislopissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Järjestelyt näiltä osin olivat yllättävän tiukkoja, mutta meille onneksi poikkeuksiakin suotiin. Tähän aikaan haudalla ei ollut tungosta, vaikka kyllä siellä koko ajan riitti pyhiinvaeltajia – nuoria ja vanhoja – osa saattoi viettää koko yön istumalla haudan lähellä olevilla penkeillä rukoilemassa ja mietiskelemässä. Monen on kerrottu lähteneen haudalta muuttuneena ihmisenä – joku henkisesti ja joku jopa fyysisesti.

Tie hautausmaalle oli omanlaisensa ”via dolorosa”, kapuaminen jyrkkää kivettyä polkua pitkin luostarialueelta korkealle mäelle. Vieressä solisi puro, jonne ihmiset olivat heittäneet lantteja ja toisella sivulla oli kaunis romanialainen metsikkö.

Kivetty polku johti mäellä sijaitsevalle Arsenie Bocan haudalle.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Haudalla käynnin jälkeen staritsa, luostain johtaja, igumenia Pavelida halusi vielä tavata meidät ja tarjosi, vaikka oli Suuren viikon Suuri torstai hieman paastoruokaa matkalaisille. Hänellä riitti tarinaa isä Arseniesta, jonka hän oli tavannut ja jonka kanssa hän oli palvellut luostarissa 1940-luvulta lähtien. Luostarissa oli hänen lisäkseen toinen iäkäs nunna, joka oli eläessään nähnyt isä Arsenien.

Prislopissa on hieman yli 30 nunnaa, joista kymmenkunta on jo melko iäkästä. Staristsakin lienee ylittänyt jo 80 ikävuottaan. Hän, kuten melkoisen suuri joukko muitakin nunnia, tuli aikanaan Prislopiin siirrettyinä muualta Romaniasta, lähinnä Horezun luostarista vajaan sadan kilometrin päästä Prislopia. Nykyään osa Prislopin nunnista asuu myös Sinaiassa, Brasovin lähellä, rakennuksessa, missä isä Arsenie jossain vaiheessa eli ja työskenteli maalaten ikoneja ja samalla se on lähellä sitä luostaria, Sinaian luostaria, missä hän erilaisten hieman epäselvien tapahtumien ja Securitaten upseerien kuulustelujen jälkeen kuoli vuonna 1989.

Prislopin luostari iltavalaistuksessa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Äiti Pavelidalla oli runsaasti tarinoita isä Arseniesta, ja melkoisen osan hän ennättikin kertoa sen parin tunnin aikana, jonka olimme hänen kanssaan Suuren torstain paastoaterialla. Oman kertomansa mukaan hän ei ole antanut haastatteluja medialle ja hän ei ollut kovin innokas edes tallettamaan niitä muistamiaan muistoja, mitä hieman ihmettelimme. Mutta meille hän niitä kertoi ja sanoi myös, että hänellä olisi sellaisiakin tarinoita tai oikeammin salaisuuksia, joita hän ei voi kertoa kenellekään. Harmillista, sillä näiden muistojen kerääminen olisi ainakin minun mielestäni todella tärkeää tuleville ortodoksisille sukupolville ja tutkijoille.

Prislopin luostari.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Isä Arseniesta on ainakin minulle välittynyt kuva ainutlaatuisesta ja mielenkiintoisesta ihmisestä, jolla todellakin oli ennalta näkemisen kyky, joka kaiken lisäksi on yhdistynyt mielenkiintoisella ja hauskalla tavalla hänen huumoriinsa. Huumorista hieman lisää jossain toisessa yhteydessä, mutta se ilmeni mm. siinä, että hän maalasi ikoneita ”normaaleista säännöistä” poiketen, omalla erikoisella, sanoisin jopa mystisen utuisella tyylillään ja sijoitti pyhien ihmisten joukkoon toisinaan itsensä – tosin hän saattoi olla siinä eri-ikäisenä, yleensä vanhempana – tai ystäviään ja kanssapalvelijoitaan. Myös ikoneihin sisältyvä salaperäinen ja profeetallinen symboliikka – kuten vaikka Kristus-lapsi puettuna vangin asuun tai itkevä ihminen, kumartunut nainen, symbolinen Romania, Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian hautajaiskuvassa – oli ravistelevaa ja todella vaikuttavaa.

Tunsin itseni melkein etuoikeutetuksi ihmiseksi, kun olen saanut tutustua näin jälkikäteen isä Arsenieen ja vierailla eri paikoissa, missä hän on elänyt ja vaikuttanut. Kävimme muuten matkan varrella myös siinä kaupungissa, Bradissa, missä hän kävi koulunsa ja koulun priimuksena sai istuttaa pihalle puun, joka yhä kasvaa siellä. Vierailimme koulun luona ja näimme, että viereinen katu oli saanut uuden nimen hänen mukaansa.

Samalla olen yrittänyt painaa mieleeni niitä hänen elämäänsä koskevia kertomuksia, joita olen eri ihmisiltä matkan varrella kuullut. Vaikkakin tällaisen kanonisaation lähestyessä kertomuksiin tulee tiettyä mystiikkaa ja glorifikaatiota, ne joka tapauksessa ovat välittäneet kuvan ainutlaatuisesta ja viisaasta ihmisestä, jonka pyhäksi julistamisesta myös minä suomalaisena ortodoksina iloitsen.

Illan pimetessä lähdimme jatkamaan matkaa kapeilla ja mutkaisilla teillä, jossa ajoittain tuli vastaan niin kovaa kulkevia autoja kuin hiljaa kulkevia lehmälaumoja tai lampaita. Mutta noin sadan kilometrin taival Sibiuun taittui illan mittaan ja ”kotimaahan sijoitettu sihteerimme” varasi meille huoneet Sibiun keskustasta, kävelykadun varrelta, hotelli Imparatul Romanilorista eli olisikohan tuo suomeksi jotain sellaista kuin ”roomalainen hallitsija”, hotelli joka oli kuuluisa mm. siellä majailleesta kuuluisan Sissin aviopuolisosta, Habsburgien sukuun kuuluneesta 68 vuotta hallinneesta Itävallan keisarista sekä Unkarin ja Böömin kuninkaasta 1800- ja 1900-lukujen taiteesta, Ferenc Józsefista eli tunnetummin Franz Josefista. Tämä hänen elokuvista tuttu ja Romy Schneiderin näyttelemä henkilö, Elisabeth Amalie Eugenie, unkariksi Erzsébet, tunnetaan yleisesti nimellä Sissi, josta noiden elokuvien lisäksi on tehty kirjoja ja taitaapa olla yksi musikaalikin.

Joten historiaa liittyi tällä kertaa majoittumiseenkin. Olimme noin kolme vuotta sitten samassa hotellissa ja silloin kuvasimme „kullattuja vesihanoja”, jotka nyt olivat vaihtuneet vain „osittain kullatuihin” hanoihin. Mutta normaalista majoitustyylistämme poiketen „sviittimme” muodostui kahdesta huoneesta, olohuoneesta ja makuuhuoneesta ja lisäksi vessat ja suihkut oli erikseen kahdelle ihmiselle. Kanssamatkustajamme joutui sen sijaan tyytymään yksiöön, huoneeseen ja suihku-vessaan.

Mielenkiintoiseksi noin matkustamisen kannalta tämän päivän osuuden teki teiden yllättävän huono kunto. Päällyste oli monin paikoin rikki ja paikoin pitkään kestänyt tietyö oli yhä kesken. Kun tie lisäksikiemurteli ajoittain vuorilla, oli mutkainen ja kapea, ajoaikaa kertyi kohtuullisesti ennenkuin olimme perillä Sibiussa.

Mutta olo oli onnellinen vaiherikkaista tapahtumista, tapaamistamme ihanista ihmisistä ja kaikesta siitä, mitä saimme kokea ja nähdä. Lisää oli tulossa ja siitä enemmän lähipäivinä seuraavassa blogissa.

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com