076. Nyt meitä viedään kirkosta kirkkoon

Matkalla Sâmbăta de Sus’iin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kohdemaa: Romania, saavutettu ja jo muutama ennakolta katsottavaksi aiottu kohdekin on tullut nähdyksi. Jälleen kerran ei ole tarvinnut pettyä. Romaniassa riittää tällaiselle matkaajalle, kuin minä, runsaasti katsottavaa, vaikka olen täällä jo käynyt useamman kerran.

Koska matka on melkoisen pitkä Suomesta Romaniaan, on tietenkin pakko hieman karsia katsottavia. Samoin oli mukautettava ajomatkaa, koska käytettävissä oli kuitenkin rajallinen määrä päiviä ajamiseen ja kilometrejä oli kohtuullisen paljon. Liekö noin 2500 kilometrin tienoilla, näin muistelen.

Maista jäivät Baltian maat (Viro, Latvia ja Liettua) vähemmälle – niihin palaan todennäköisesti ainakin osittain myöhemmin kesällä matkailuauton kanssa.  Puolaa katseltiin hieman ja samoin Slovakiaakin, mutta Unkari taas jäi väliin. Ajoimme sen ohi nopsaan emmekä edes vaihtaneet florintteja matkan aikana. Unkarin ja Romanian rajalla on muuten matkan ainoa passintarkistus, sillä siirrymme ns. Schengen-alueelta pois. Se sujui kuitenkin mutkattomasti ja nopsaan lukuun ottamatta pientä jonotusta, joka varmaan aiheutui siitä, että useat romanialaiset olivat menossa kotimaahansa pääsiäisen viettoon. Pääsiäinenhän on tänä vuonna (2016) reilun kuukauden myöhemmin ortodoksisissa maissa kuin läntisissä maissa, vaikkapa Suomessa.

Mănăstirea Brâncoveanu Sâmbăta de Sus’issa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mielenkiintoisesti se sattuu nyt vappupäiväksi eli kun ortodoksit juhlivat ylösnousemuksen juhlaa, suomalaiset ryyppäävät oikein olan takaa Wallburgin, opiskelijoiden ja työläisten kunniaksi vai olisikohan se jo osin muistoksi.  Mutta pääsiäisen vietosta sitten jossain blogitekstissä myöhemmin, kunhan se tulee ajankohtaiseksi. Nyt matkamme suuntautui lähelle Romanian Sâmbăta de Sus’ia ja siellä olevaan Mănăstirea Brâncoveanuun, paikkaan, jossa isä Arsenie Boca – yksi matkamme teemahenkilöistä – oli asunut ja aikanaan myös vihitty munkiksi.

Luostari on melko suuri kompleksi. Siellä on luostarin lisäksi kirkon käytössä oleva ja kirkkoa palveleva kansanopisto (akatemia) oheispalveluineen. Luostarin ja koko paikan merkittävyyttä korosti myös se, että paikan johtaja, starets eli igumeni oli arvoltaan piispa. Tehtävässä toimi piispa Ilarion (Făgărăşanu), joka kuitenkin on mitä ilmeisimmin saanut siirron ”ylempään” tehtävään, mahdollisesti johonkin hiippakuntaan arkkipiispaksi tai metropoliitaksi.

Mănăstirea Brâncoveanussa tapasimme igumenin, piispa Ilarionin (Făgărăşanu).
(Kuva © MK)

Rakennukset ja muutkin paikat olivat hyvässä kunnossa ja noiden edellä mainittujen lisäksi sieltä löytyivät myös todella upeat kirjasto ja museo. Kirjastoon oli kirjat luovuttanut aikanaan itse niitä innokkaasti mm. matkoiltaan kerännyt bibliofiili, nyt jo mananmaille mennyt Sibiun arkkipiispa ja Transsilvanian metropoliitta Antonie (Plămădeală, 1926-2005). Kirjoja – niin teologisia kuin maallisia – oli hyvin hoidetussa kirjastossa kymmenin tuhansin.

Sâmbăta de Sus’iin kirjasto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Sâmbăta de Sus’iin museo.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Itseäni Sâmbăta de Sus’in museossa sävähdytti kuitenkin eniten isä Arsenien Bocan tekemä Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian hautakuva, epitafi, joka oli ripustettu museon päätyseinälle. Mainio oppaamme, museon ja kirjaston siviilityöntekijä Adrian esitteli asiantuntevasti tämänkin kohteen sen lukuisine yksityiskohtineen. Adrian myös vakuutti minut, että se oli Arsenie ja eräs häntä auttanut runoileva nunna, jotka todellakin tekivät suurimman työn yhden merkittävimmän ortodoksisen kirjan, Filokalian, kääntämisessä romaniankieliseksi laitokseksi. Tekijöitä eivät siis välttämättä olleet ne, jotka ko. teokseen merkitty. Mutta tässäkin on taustalla osin poliittkkaa ja osin kirkkopolitiikkaa.

Arsenie Bocan tekemä epitafi, hautakuva.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tuon erikoisen ja kauniin epitafin yksityiskohdista voin mainita mm. että epitafiin oli kuvattu seisova aikuinen Kristus sylissään Neitsyt Maria lapsena, siis totutusta asetelmasta (Jeesus-lapsi Marian sylissä) vastakkainen. Hautakuvassa oli kuvattuna etualalla Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria myös kuolleena eli siihen oli kuvattu yksi ortodoksisen kirkon yksi ns. suurista juhlista ja samalla ortodoksisen kirkkovuoden viimeinen suuri juhla: Uspenie eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen (15.8.).

Yksityiskohta epitafista. Arseni kuvattuna vanhaksi mieheksi, edessä oleva vasemmanpuoleinen hahmo.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten aiemmassa blogijutussani mainitsin, isä Arsenie harrasti omaa "ikonografista huumoriansa" kuin myös ennalta näkemistä, profetiaa, niin ikoni- kuin muussakin kirkollisessa maalaamisessaan. Huumoria edusti tässä epitafissa ehkä se, että hän kuvasi hautajaisyleisönä oleville ihmisille ystäviensä ja luostariväen kasvoja sekä eräälle yleisön joukossa olevalle hahmolle omat kasvonsa (tosin todellisuutta huomattavasti vanhempana, hän oli maalaushetkellä itse noin 25-vuotias) sekä ystäviensä mm. Serafim Popescun ja muiden luostarissa olevien kasvoja.

Yksityiskohta epitafista. Kumartunut itkevä nainen, Romania. Pää on nuolen kohdalla ja alapuolella itkuliinaa pitävä käsi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ennalta näkemistä voisi kuvata tuo 1944 Romaniassa maalatun epitafin yksi yksityiskohta, jossa oli kuvattu ainoa tilaisuudessa itkevä henkilö, maahan noin suorakulmaan kumartunut itkevä nainen, Romania, jonka kasvoja ei näkynyt ja joka oli puettu romanialaiseen kansalliseen asuunsa ja joka symbolisoi siis tulevaa kommunistista Romaniaa toisen maailmansodan loppuvaiheessa.

Luostarista löytyy myös valokuvia mm. isä Arsenie Bocasta.
(Kuvan kuvannut Hannu Pyykkönen)

Arsenien tyyli maalata hahmoja ikoneihin ja muihin kirkollisiin maalauksiin oli hänelle jossain määrin tyypillistä. Kaiken kaikkiaan ikonit ovat minusta mystisen utuisia, salaperäisiä, mutta myös: äärettömän vaikuttavia, koskettavia ja puhuttelevia. Samoin hän useissa töissään, etenkin juuri seinämaalauksissa, käyttää tätä huumoriaan kuin myös ennalta näkemistään usein todella mielenkiintoisella jopa koskettavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Suosittelen lukemaan tässä kohtaa toisen blogitekstini: ”Arsenien Bocan jalanjäljillä”.

Arkkimandriitta Teofil Părăian.
(Kuvan kuvannut Hannu Pyykkönen)

Museosta ja kirjastosta lähtiessämme poikkesimme vielä yhdessä luostarin munkin keljassa, luostariasukkaan asunnossa. Siinä keljassa oli asunut ja työskennellyt ihminen, pappismunkki, joka jälleen herätti minussa halun tutkia häntä ja hänen elämäänsä hieman tarkemmin. Tämä sokea pappismunkki, arkkimandriitta Teofil Părăian (1929-2009), oli synnynnäisestä sokeudestaan huolimatta pappi, joka nautti suurta kunnioitusta teoistaan, kirjoituksistaan ja koko elämästään ja esimerkistään, joitten kautta hän antoi toivoa ja hengellistä opastusta laajalle rippilapsijoukolleen, pyhiinvaeltajille ja kaikille hänet tavanneille.

Isä Teofilin kelja, jossa sängyn vieressä oli heti valmiina analogin päällä epitrakiili ja risti.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kelja oli täynnä sekä hänen kirjoittamiaan lukuisia kirjoja kuin myös sokeain pistekirjoituksella tehtyjä teologisia kirjoja, hänelle lähetettyjä ja tehtyjä äänikirjoja ja viestejä C-kaseteilla sekä muita sokean ihmisen tarvitsemia apuvälineitä. Hän oli tosin opetellut myös käyttämään kymmensormijärjestelmää tavallisella kirjoituskoneella ja se auttoi häntä myöhemmin työskentelemään myös moderniempien tietokoneiden kanssa.

Saimme nauttia Suuren perjantain eli läntisemmin Pitkäperjantain erittäin yksinkertaisen paastoaterian akatemian ruokalassa, jonne yllättäin itse inhimillisen ja maanläheisen oloinen, kansan keskuudessa suosittu piispa sen Adrianin kanssa meille kattoi. Ruoka koostui pääasiassa vain keitetyistä perunoista, höysteenä oli muutama tuore, uusi sipulin varsi ja chiliä sekä hieman leipää ilman voita tietenkin ja vettä.

Luostarin uudempi, toisessa kerroksessa sijaitseva kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vierailimme vielä luostarin Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen tai oikeastaan hieman suomalaisesta teminologiasta poiketen, romanialaisittain sanottuna hänen taivaaseen astumisen muistolle sekä myös Elävöittävälle lähde ikonille ja luostarin perustaneelle Valakian hallitsijan, pyhän Constantin Brâncoveanun (1654-1714) hallitsija- ja marttyyriperheelle omistetussa vanhassa, 1600-luvun lopulla rakennetussa pääkirkossa, jota oli aivan äskettäin kunnostettu. Kirkkoon olikin tulossa suuri juhla, praasniekka, kirkon nimipäivä, pian pääsiäisen jälkeen ns. Kirkkaalla viikolla perjantaina, jolloin on tuon "Kristus Elävöittävä lähde" -ikonin muistopäivä.

Luostarin vanha, 1600-luvun lopulta peräisin oleva kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Luostarilla on myös toinen suurempi ja uudempi kirkko, joka aikanaan kommunistihallinnon aikana rakennettiin jollain tavoin salaa. Lupaa kirkon perustamiseen ei saatu, mutta se rakennettiin poikkeuksellisesti erään rakennuksen toiseen kerrokseen mukamas toiseen tarkoitukseen ja muutettiin kirkoksi. Myöhemmin olojen vapauduttua kirkko on muutettu pysyvästi kirkoksi.

Vierailujen päätteeksi meidät vielä ”lahjottiin” luostaria kertovalla isolla kuvakirjalla, josta löytyy mahdollisesti teksti myös englanniksi sekä luostarista kertovalla CD-levyllä. Kolme onnellista matkaajia jatkoi matkaansa kohti päämääräämme Bukarestia, jossa oli tarkoitus seuraavina päivinä viettää juliaanisen kirkkokalenterin mukaista ns. vanhaa pääsiäistä, joka todellakin ajoittui nyt länsimaisen vapun kanssa samaan aikaan toukokuun 1. päiväksi. Kyllähän tuo päivä aikanaan oli täällä Romaniassakin suuri työläisten juhla, mutta eipä enää näkynyt merkkejä moisesta.

Pääsiäisestä ja matkamme jatkokuvioista enemmän taas seuraavassa blogijutussani.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com