Vanhuus, tai ainakin tämä ikääntyminen, on siitä mukava asia, että voi ihan oikeasti ja yleensä turhia häpeilemättä olla laiska ja jättää tekemättä useita asioita, jotka normaalisti tai yleensä erilaisten sovinnaisuussääntöjen mukaan pitäisi tehdä. Aloitin harjoittelun eläkeläisenä oloon jo aikaa sitten. Minulla on mm. jo vuosien ajan käynyt kotona siivooja, joka samalla on oma mielenterveyshoitajani ja hyvä ystäväni ja joka tietää paremmin, missä tavarani ovat, kuin minä itse. Enkä ole siksi pölyimuriin kotona tarttunut. Tosin hieman olen joutunut väkisin tutustumaan sen mekaniikkaan ja käyttötapoihin autojani siivotessa.
Oma elämänfilosofiani on näin eläkkeellä ollessa ollut melko pitkälti se, että syön, kun on nälkä; nukun, kun nukuttaa; herään, kun ei enää nukuta, jne. Kaavani sopinee melko moneen elämäntilanteeseen, sanoisin useimpiin. Kun aikanaan olen joutunut elämään työssä noin neljäkymmentä vuotta minuuttiaikataulun mukaan, nyt en yleensä enää tunnista minuutteja. Kelloaikaakaan en normaalisti tiedä, arvioin sen auringosta, jos se paistaa. Jos ei paista, jatkan lepäilyä ajasta suuremmin murehtimatta. ”Kellossani” on kaksi aikavyöhykettä: päivä ja yö, joista ensimmäinen saattaa joskus – mutta harvoin – tarkentua määreisiin: aamupäivä, iltapäivä.
Kalenterini heitin eläkkeelle jäätyäni pusikkoon ja ainoa kalenteri, joka vielä on, on matkailuautoni lokipäiväkirja, johon merkkaan huollot ja muut autoni toimenpiteet sekä paikat, joissa sillä käyn ja kilometrit. Mutta nekin, jos satun muistamaan. Saatan sinne toki merkitä nuo omatkin huoltokäyntini, joita näin iän lisääntyessä alkaa olla entistä enemmän ja muistin tueksi on hyvä ne jonnekin merkata.
Kun lähden jonnekin lyhyeen reissuun, en aina välttämättä tiedä lähtiessä, minne olen menossa. Risteyksissä arvon, mihin suuntaan – pohjoiseen vai etelään, itään vai länteen – tai sitten vain menen ihan intuition vallassa. Mielenkiintoisiin paikkoihin olen tällä menetelmällä yleensä ”eksynytkin”. Vajaa vuosi sitten hyvä ystäväni harmitteli, kun ei päässyt mukaani ruskaretkelle Lappiin. Lohdutin häntä sanoen, etten itsekään tiennyt lähtiessäni meneväni Lappiin.
Autossa minulla on aina ns. täysi lähtövarustus eli lähdön hetkellä mukaan ei tarvitse enää ottaa paljoakaan, yleensä tietokone ja muut vastaavat kommunikointivälineet sekä hieman evästä. Ruokaa ja juomaa saa aina matkankin varrelta. Ja paljon muutakin, jos sattuivat unohtumaan tai olemaan pesussa.
Autoni perässä on kahden pyörän teline, jossa yleensä pidän omaa polkupyörääni. Tänä vuonna tein hieman muutoksia. Varustin normaalin miestenpyöräni, Helkama Kulkurini, sähköavusteiseksi paikallisessa polkupyörähuoltamossa. Enkä ole katunut. Nyt sitten raahaan tuota ns. sähköavusteista polkupyörääni pitkin ja poikin maailmaa autoni perässä.
Hankittuani pyörän, mietin, miksi en ollut hankkinut sitä jo aiemmin. Hieman sitten rauhoittelin itseäni sillä, että hyvä näin, tuona miettimisaikana akut ja koko pyörän tekniikka on kehittynyt todella paljon ja nyt sain paljon paremman pyörän. Peli on todella mainio.
Lyhyen kokemuksen perusteella voin siksi jo nyt lausua monia henkilökohtaisia arvioita sähköavusteisesta pyörästä, sen hankinnasta ja käytöstä. Joten olepa hyvä vain:
* Älä hanki halpispyörää, hintaero – etenkin jos teet vanhasta, hyvästä pyörästä sähköavusteisen – on melko pieni ja laatuero huomattava.
* Vanhemmalle ihmiselle tangollinen miesten pyörä ei ole paras mahdollinen, mutta jos jalka suinkin nousee tangon yli, pyörä on hyvä ja tukeva, tanakka peli.
* Hanki samalla pyörään muutkin tarvittavat varusteet: pyörälaukku tarakalle tai oikeammin takapyörän sivuille ja/tai kori eteen, kypärä päähäsi, suojapussi pyörälle kuljetuksen ajaksi auton perään, hyvä vaijeri- tai muunlainen lukko oman pyörän lukon lisäksi, valot.
* Osta mieluummin laatua kuin sekundaa. Hyvä firma takaa yleensä hyvän tuotteen. Vertaile ja tutki, ennen kuin ostat. Netistä löytyy paljon tietoa. Kysy neuvoa asiantuntijoilta vaikkapa pyörähuollosta.
Sähköavusteisella pyörällä ajo etenkin tällaiselle polvien kulumisesta kärsivälle vanhenevalle miehelle on melkein juhlaa. Korkeallekin mäelle nousee keposesti, suorilla menee lujaa ja hikeä ei suuremmin pukkaa. Pyörällä saa ajaa laillisesti noin 25 km/h nopeudella, maastosta ja tien laadusta ja avustuksen yms. käytöstä riippuen, yhdellä akullisella noin 30 – 140 km. Jotkut ovat viritelleet pyörää nopeammaksikin ja silloin se muuttuu – ainakin poliisin ratsiassa – rekisteröitäväksi mopoksi. 25 km/h on jo ihan riittävä nopeus vanhalle miehelle, väliin melkein pelottaa vauhti huonommalla, kuoppaisella tiellä. Joihinkin malleihin saa myös ns. kaasukahvan, eli sitä voi käyttää ajaessa, kunhan ensin saa normaalisti polkemalla moottorin ”käyntiin”.
Suuresti olen nautiskellut tällaisesta pyörästä ja ajotottumuksiani on ehkä hieman helpottanut se, että minulla on myös 650-kuutioinen custom-moottoripyörä, jota aina kesäisin käytän, kun on siihen aikaa ja mahdollisuus. Moottoripyörä on opettanut liikkumaan ”moottoroidulla pyörällä”, mikä ajo monen kohdalla pelkän normaalin polkupyörän jälkeen tuntuu alkuun varmasti oudolta, joistain jopa pelottavalta.
Matkailuautoni painoa pyörän sähköavusteisuus ei suuresti lisännyt entisestä polkupyörästä. Pelkkä etupyörän moottori piuhoineen ja kahvoineen painaa varmaan reilun kilon, mutta akku on jo raskaampi. Se on tarakalla ja sen voi aina irrottaa siitä pois kuljetuksen tai vaikka säilytyksen tai parkkeeramisenkin ajaksi. Se painaa pari, kolme kiloa (ehkä), joten akun poiston jälkeen pyörän nosto korkealla sijaitsevaan telineeseen ei ole ylivoimainen, vaikka hieman sovittelua ja kärsivällisyyttä se vaatii, kun teline on melko korkealla. Akku on kiinni tarakassa lukolla ja avaimella, joten sen pois ottaminen kaupungilla pyöräparkissa ei ole välttämätöntä.
Muutoin tämän modifikaation vuoksi vanhan pyöräni arvo nousi varmaan tuplasti entisestä ja se on siksi entistä houkuttelevampi kaappauskohde, etenkin jossain köyhemmässä Euroopan maassa kuten vaikka Suomessa. Siksi hankin pyörään hyvän ja tehokkaan vaijerilukon, jolla sidon etupyörän ja rungon sekä vielä takapyöränkin telineeseen kaupungilla parkissa ollessa ja miksi ei myös auton perässä ollessa. Jälleen muuten osoitus siitä, että lisääntynyt omaisuus ei aina tuo onnea. Se tuo mukanaan myös lisää huolia.
Rollaattoria tai edes sähköavusteista rollaattoria en ole vielä edes harkinnut hankkivani. Välineeseen (ilman sähköä) olen toki tutustunut jo muutama vuosi sitten, kun kavereitten kanssa vietettiin iloista kesämökki-saunailtaa ja kaverin mökiltä löytyi yhden mukana olleen vanhempien rollaattori. Teimme välittömästi maastoon crossfit-rollaattoriradan, jota pörräsimme kilpaa sen aikaa kun kestimme sen kanssa pystyssä. Se, siis rollaattori, kun on niin herkkä kaatuilemaan – ainakin maastossa ja etenkin saunailtoina. Joten katsotaan sitten, mitä kotkotuksia aika ja ikä tuo mukanaan tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin mennään näillä eväillä ja avusteilla, mitä on.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
 |
| Blogisti kuvattuna laiskottelemassa Karpaateilla Romaniassa. (Kuva © MK) |
Kalenterini heitin eläkkeelle jäätyäni pusikkoon ja ainoa kalenteri, joka vielä on, on matkailuautoni lokipäiväkirja, johon merkkaan huollot ja muut autoni toimenpiteet sekä paikat, joissa sillä käyn ja kilometrit. Mutta nekin, jos satun muistamaan. Saatan sinne toki merkitä nuo omatkin huoltokäyntini, joita näin iän lisääntyessä alkaa olla entistä enemmän ja muistin tueksi on hyvä ne jonnekin merkata.
Kun lähden jonnekin lyhyeen reissuun, en aina välttämättä tiedä lähtiessä, minne olen menossa. Risteyksissä arvon, mihin suuntaan – pohjoiseen vai etelään, itään vai länteen – tai sitten vain menen ihan intuition vallassa. Mielenkiintoisiin paikkoihin olen tällä menetelmällä yleensä ”eksynytkin”. Vajaa vuosi sitten hyvä ystäväni harmitteli, kun ei päässyt mukaani ruskaretkelle Lappiin. Lohdutin häntä sanoen, etten itsekään tiennyt lähtiessäni meneväni Lappiin.
Autossa minulla on aina ns. täysi lähtövarustus eli lähdön hetkellä mukaan ei tarvitse enää ottaa paljoakaan, yleensä tietokone ja muut vastaavat kommunikointivälineet sekä hieman evästä. Ruokaa ja juomaa saa aina matkankin varrelta. Ja paljon muutakin, jos sattuivat unohtumaan tai olemaan pesussa.
Autoni perässä on kahden pyörän teline, jossa yleensä pidän omaa polkupyörääni. Tänä vuonna tein hieman muutoksia. Varustin normaalin miestenpyöräni, Helkama Kulkurini, sähköavusteiseksi paikallisessa polkupyörähuoltamossa. Enkä ole katunut. Nyt sitten raahaan tuota ns. sähköavusteista polkupyörääni pitkin ja poikin maailmaa autoni perässä.
Hankittuani pyörän, mietin, miksi en ollut hankkinut sitä jo aiemmin. Hieman sitten rauhoittelin itseäni sillä, että hyvä näin, tuona miettimisaikana akut ja koko pyörän tekniikka on kehittynyt todella paljon ja nyt sain paljon paremman pyörän. Peli on todella mainio.
Lyhyen kokemuksen perusteella voin siksi jo nyt lausua monia henkilökohtaisia arvioita sähköavusteisesta pyörästä, sen hankinnasta ja käytöstä. Joten olepa hyvä vain:
* Älä hanki halpispyörää, hintaero – etenkin jos teet vanhasta, hyvästä pyörästä sähköavusteisen – on melko pieni ja laatuero huomattava.
* Vanhemmalle ihmiselle tangollinen miesten pyörä ei ole paras mahdollinen, mutta jos jalka suinkin nousee tangon yli, pyörä on hyvä ja tukeva, tanakka peli.
* Hanki samalla pyörään muutkin tarvittavat varusteet: pyörälaukku tarakalle tai oikeammin takapyörän sivuille ja/tai kori eteen, kypärä päähäsi, suojapussi pyörälle kuljetuksen ajaksi auton perään, hyvä vaijeri- tai muunlainen lukko oman pyörän lukon lisäksi, valot.
* Osta mieluummin laatua kuin sekundaa. Hyvä firma takaa yleensä hyvän tuotteen. Vertaile ja tutki, ennen kuin ostat. Netistä löytyy paljon tietoa. Kysy neuvoa asiantuntijoilta vaikkapa pyörähuollosta.
Sähköavusteisella pyörällä ajo etenkin tällaiselle polvien kulumisesta kärsivälle vanhenevalle miehelle on melkein juhlaa. Korkeallekin mäelle nousee keposesti, suorilla menee lujaa ja hikeä ei suuremmin pukkaa. Pyörällä saa ajaa laillisesti noin 25 km/h nopeudella, maastosta ja tien laadusta ja avustuksen yms. käytöstä riippuen, yhdellä akullisella noin 30 – 140 km. Jotkut ovat viritelleet pyörää nopeammaksikin ja silloin se muuttuu – ainakin poliisin ratsiassa – rekisteröitäväksi mopoksi. 25 km/h on jo ihan riittävä nopeus vanhalle miehelle, väliin melkein pelottaa vauhti huonommalla, kuoppaisella tiellä. Joihinkin malleihin saa myös ns. kaasukahvan, eli sitä voi käyttää ajaessa, kunhan ensin saa normaalisti polkemalla moottorin ”käyntiin”.
 |
| Oma Yamahani. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Matkailuautoni painoa pyörän sähköavusteisuus ei suuresti lisännyt entisestä polkupyörästä. Pelkkä etupyörän moottori piuhoineen ja kahvoineen painaa varmaan reilun kilon, mutta akku on jo raskaampi. Se on tarakalla ja sen voi aina irrottaa siitä pois kuljetuksen tai vaikka säilytyksen tai parkkeeramisenkin ajaksi. Se painaa pari, kolme kiloa (ehkä), joten akun poiston jälkeen pyörän nosto korkealla sijaitsevaan telineeseen ei ole ylivoimainen, vaikka hieman sovittelua ja kärsivällisyyttä se vaatii, kun teline on melko korkealla. Akku on kiinni tarakassa lukolla ja avaimella, joten sen pois ottaminen kaupungilla pyöräparkissa ei ole välttämätöntä.
Muutoin tämän modifikaation vuoksi vanhan pyöräni arvo nousi varmaan tuplasti entisestä ja se on siksi entistä houkuttelevampi kaappauskohde, etenkin jossain köyhemmässä Euroopan maassa kuten vaikka Suomessa. Siksi hankin pyörään hyvän ja tehokkaan vaijerilukon, jolla sidon etupyörän ja rungon sekä vielä takapyöränkin telineeseen kaupungilla parkissa ollessa ja miksi ei myös auton perässä ollessa. Jälleen muuten osoitus siitä, että lisääntynyt omaisuus ei aina tuo onnea. Se tuo mukanaan myös lisää huolia.
Rollaattoria tai edes sähköavusteista rollaattoria en ole vielä edes harkinnut hankkivani. Välineeseen (ilman sähköä) olen toki tutustunut jo muutama vuosi sitten, kun kavereitten kanssa vietettiin iloista kesämökki-saunailtaa ja kaverin mökiltä löytyi yhden mukana olleen vanhempien rollaattori. Teimme välittömästi maastoon crossfit-rollaattoriradan, jota pörräsimme kilpaa sen aikaa kun kestimme sen kanssa pystyssä. Se, siis rollaattori, kun on niin herkkä kaatuilemaan – ainakin maastossa ja etenkin saunailtoina. Joten katsotaan sitten, mitä kotkotuksia aika ja ikä tuo mukanaan tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin mennään näillä eväillä ja avusteilla, mitä on.
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.