Liian nuorena – vasta 46-vuotiaana – vuonna 2003 sydänkohtaukseen kuollut Leevi and the Leavings -yhtyeen keulahahmo, Gösta Sundqvist, teki monta hyvää ja yhä monen mielessä soivaa biisiä. Yksi hänen tunnetuimmista kappaleistaan on juuri minulle erittäin mieluinen. Se on singlen "Kerro terveiset lapsille" b-puolella oleva "Pohjois-Karjala". Laulu kertoo varmaankin kaltaisestani urbanisoituneesta, kaupunkilaistuneesta miehestä, joka kaipaa takaisin synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan. Kappaleesta onkin tullun monille melankoliaan taipuville pohjoiskarjalaisille melkein toinen maakuntalaulu.
Laulu alkoi jälleen soida päässäni, kun ryhdyin varustamaan matkailuautoani Itä-Suomen matkaa varten. Jos en nyt ihan laulun sanoin ”vaihda farkkuja verkkarihousuun”, niin ainakin teen jonkinlaisen samanmoisen pääni sisässä. Vaihdan savolaisen moodin karjalaiseen moodiin.
Gösta Sundqvist oli etelän miehiä, syntyi Espoossa ja kuoli Helsingissä. Hän teki vaikuttavan muusikko- ja säveltäjäuransa sen suuremmin keikkailematta ja pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta silti hän tuossa ”Pohjois-Karjala”-laulussaan on tavoittanut todella hyvin alueen ihmisen sielunelämän syvimpiä tunteita.
Minulle laaja Itä-Suomi on ollut ehtymätön matkusteluni kohde. Sinne menen vuosi vuoden jälkeen usein ja yhä uudestaan. Paikkoja, joissa vierailen ovat olleet todella usein Heinäveden – joka muuten kohta myös oikeasti kuuluu Pohjois-Karjalaan – luostarit, Valamo ja Lintula, mutta myös Joensuu ympäristöineen ja toisinaan myös monet paikkakunnat Pielisen ympäriltä.
Erityisen rakkaita matkakohteita ovat nykyään Joensuuhun kuuluvan Tuupovaaran seutu ja Ilomantsi ympäristöineen. Olen itse syntynyt Tuupovaarassa, tai kaiketi oikeammin kävin syntymässä Ilomantsin kirkolla sijainneessa synnytyslaitoksessa, ja elänyt sen jälkeen Tuupovaarassa lapsuuteni mukavimmat vuodet. Moni paikallinen kohde – kuten vaikkapa Lastujärven hiekkaranta tai Konnunniemelle menevän kirkonkylän tien alamäki, jota talvella laskettiin kelkoilla ja potkureilla – ovat yhä lähes kulttimaineessa mielikuvissani. Kaikkia en ole uskaltanut käydä kuitenkaan katsomassa, kun ne usein – kumma kyllä – ovatkin olleetkin paljon pienempiä ja vaatimattomampia, kuin muistinkaan.
Tuupovaarassa on monia kyliä ja muita paikkoja, joiden nimet hymyilyttävät ainakin muualla Suomessa eläviä. Oma sukuni liittyy mm. paikkakuntiin nimeltään Öllölä ja Pörtsämö. Öllölässä asui ukkini veli Filip, "Ukko-Hippi" ja jonkun tiedon mukaan ukkini Aleksander olisi syntynyt siellä olevan Lapinjärven rannoilla. Pörtsämöön on haudattu osa sukuani.
Lähellä Öllölää sijaitsee kylä, joka on yksi niistä harvoista entiseen, aikanaan sodan jälkeen 1940-luvun puolessa välissä Neuvostoliitolle pakkoluovutettuun Korpiselän pitäjään kuuluvista kylistä. Se on Hoilola, myös hauska paikannimi sekin. Hoilolassa sijaitsee nykyään eräänlainen jäänne Korpiselästä, matkailuyritys, jonka nimi on Korpiselkätalo. Hoilola sijaitsee Korpijärven rannalla, jonka toinen ranta kuuluu Venäjälle. Raja kulkee järven poikki.
Sinne ajattelin nyt matkustaa jälleen omalla matkailuautollani. Siellä tapahtuu tulevan viikonvaiheen aikana paljon. Lähellä Hoilolaa sijaitsevassa Saarvaarassa on tšasouna, pieni puinen ortodoksinen kappeli, joka viettää 40-vuotisjuhlaansa, tšasounan nimipäivää, praasniekkaa. Praasniekka on 6.8. jolloin ortodoksisessa kirkossa vietetään Kristuksen kirkastumisen juhlaa, jolle tämä pieni tšasouna on omistettu.
Juhlaliturgian ja pienen kyläjuhlan lisäksi Saarivaarasta kuljetaan ns. ristisaatossa, eli eräänlaisessa kirkollisessa kulkueessa ortodoksisia kirkkolauluja laulaen ja rukouksia lukien kirkkolippuja ja ikoneja kantaen vajaan kymmenen kilometrin matka Saarivaaran Kristuksen kirkastumisen tšasounalta Hoilolan Pyhän Nikolaoksen kirkolle. Välillä toki hieman huilataan ja nautitaan eväitä ja juomista, joten ei matkaa mennä vauhdilla eikä lepäämättä.
Usein samaan kävelyristisaattoon osallistunut ryhmä tai suuri osa siitä jatkaa sitten vielä muutaman kilometrin veneristisaattona kirkkoveneellä Hoilolasta Korpijärven rannalla sijaitsevaan Pörtsämön erämaakalmistoon, jossa toimitetaan lyhyt rukouspalvelus siellä lepäävien vainajien muistolle hautausmaalla olevan grobun, puisen hautamuistomerkin, ympärillä. Soutamalla tullaan vielä takaisin Hoilolaan ja ohjelma jatkuu sitten seuraavana päivänä sunnuntaina ensin liturgialla, ortodoksisella jumalanpalveluksella, Hoilolan ortodoksisessa kirkossa ja kohta sen päättymisen jälkeen vielä kolmannella ristisaatolla, joka nyt tapahtuu kävellen lähistöllä sijaitsevasta Ruhovaarasta valtakunnan rajan yli Venäjän puolelle entisen Korpiselän kirkonkylän kirkolle ja hautausmaalle.
Tämä ristisaatto, johon voi osallistua vain ennalta saattoon ilmoittautuneet ja vain rajallinen määrä ihmisiä, on eräänlainen diplomaattinen erikoisuus. Ristisaatto kulkee rajan yli paikassa, joka ei ole virallinen rajanylityspaikka ja lisäksi ristisaattoon osallistuvilla ei välttämättä tarvitse olla voimassaolevaa viisumia, pelkkä voimassaoleva passi riittää. Ristisaatto tehdään yhden päivän aikana, lähtö jossain puolenpäivän maissa ja paluu viiden kuuden maissa illalla takaisin Suomeen. Tämän tapahtuman, ristisaaton, syntyyn vaikutti voimakkaasti muutamia vuosia sitten eräs silloinen todella vaikutusvaltainen Suomessa toiminut venäläinen diplomaatti.
Tämä ristisaatto ei ole kotiseutumatka, se on uskonnollinen rituaali, ristisaatto, Korpiselän vanhalle ortodoksiselle hautausmaalle ja kirkolle ja takaisin. Sinne ei mennä ”turistina”, vaan pyhiinvaeltajana. Matkan – ehkä noin hieman vajaat viisi kilometriä per sivu – aikana veisataan mm. akatistos pyhälle Nikolaokselle ja muitakin kirkkoveisuja. Perillä toimitetaan rukouspalvelukset sekä Korpiselän luterilaisella että ortodoksisella hautausmaalla.
Rajan ylittäminen on mielenkiintoinen tapahtuma. Kokoonnumme ensin suomalaisten rajamiesten vartiotuvalle, josta venäläiset rajamiehet tulevat hakemaan meidät. Passin tarkastuksen jälkeen he ja suomalaiset rajamiehet saattavat meidät rajan yli Venäjälle. Ylitämme ensin suomaisen rajan, sitten ensimmäisen venäläisen rajan ja kohta jo toisenkin ja perillä vielä yhden piikkilankarajan, joka erottaa venäläisen rajavyöhykkeen muusta alueesta. Useimmilla näistä on kiväärimies vartiossa ja piikkieste tien yli vedettynä.
Korpiselän ortodoksinen kirkko sijaitsee suljetulla venäläisellä rajavyöhykkeellä, jonne eivät normaalisti pääse edes venäläiset siviilit. Siellä on vain sotilaita ja rajamiehiä. Hautausmaa sijaitsee sitten heti rajavyöhykkeen takana alueella, jossa voi oleskella kuka vain. Siksi varmaankin hautausmaalta ovat hävinneet suurimmaksi osaksi kaikki hautakivet ja esimerkiksi minä en tiedä, missä siellä ovat ukkini ja mummini haudat. Hautausmaa on täynnä romahtaneita hautoja, jotka erottuvat maastosta kuoppina. Muutama kivi on löydetty ja pystytetty haudalle. Suomalaiset ovat pystyttäneet sekä hautausmaan luterilaiselle osalle että ortodoksiselle osalle muistoristit.
Tällaisissa tunnelmissa olen siis jälleen lähdössä Pohjois-Karjalaan. En nyt niinkään – kuten tuossa Sundqvistin laulussa sanotaan – ”juomaan kaljaa auringon nousuun”, vaan enemmän muistelemaan omia isovanhempiani ja Korpiselässä 1900-luvun alkuvuosina syntynyttä isääni. Melkoinen nostalgia-pläjäys tämä matka varmaan jälleen on ja siitä saatatte todennäköisesti lukea taas uuden tarinan täältä blogista myöhemmin. Edellinen, viimevuotinen tarina, ”Isän matkassa”, täältä löytyy jo nyt.
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
YouTube-video:
Leevi and the Leavings: Pohjois-Karjala
Leevi and the Leavings: Pohjois-Karjala
Laulu alkoi jälleen soida päässäni, kun ryhdyin varustamaan matkailuautoani Itä-Suomen matkaa varten. Jos en nyt ihan laulun sanoin ”vaihda farkkuja verkkarihousuun”, niin ainakin teen jonkinlaisen samanmoisen pääni sisässä. Vaihdan savolaisen moodin karjalaiseen moodiin.
Gösta Sundqvist oli etelän miehiä, syntyi Espoossa ja kuoli Helsingissä. Hän teki vaikuttavan muusikko- ja säveltäjäuransa sen suuremmin keikkailematta ja pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta silti hän tuossa ”Pohjois-Karjala”-laulussaan on tavoittanut todella hyvin alueen ihmisen sielunelämän syvimpiä tunteita.
”Vaikka elämän sävelen hukkasin
oman onneni sirpaleita säilytän
sillä sinua kaltoin jos kohtelin
olisin voinut vaikeampi olla
yritin silti aina sovinnolla kuitenkin.”
Minulle laaja Itä-Suomi on ollut ehtymätön matkusteluni kohde. Sinne menen vuosi vuoden jälkeen usein ja yhä uudestaan. Paikkoja, joissa vierailen ovat olleet todella usein Heinäveden – joka muuten kohta myös oikeasti kuuluu Pohjois-Karjalaan – luostarit, Valamo ja Lintula, mutta myös Joensuu ympäristöineen ja toisinaan myös monet paikkakunnat Pielisen ympäriltä.
Erityisen rakkaita matkakohteita ovat nykyään Joensuuhun kuuluvan Tuupovaaran seutu ja Ilomantsi ympäristöineen. Olen itse syntynyt Tuupovaarassa, tai kaiketi oikeammin kävin syntymässä Ilomantsin kirkolla sijainneessa synnytyslaitoksessa, ja elänyt sen jälkeen Tuupovaarassa lapsuuteni mukavimmat vuodet. Moni paikallinen kohde – kuten vaikkapa Lastujärven hiekkaranta tai Konnunniemelle menevän kirkonkylän tien alamäki, jota talvella laskettiin kelkoilla ja potkureilla – ovat yhä lähes kulttimaineessa mielikuvissani. Kaikkia en ole uskaltanut käydä kuitenkaan katsomassa, kun ne usein – kumma kyllä – ovatkin olleetkin paljon pienempiä ja vaatimattomampia, kuin muistinkaan.
Tuupovaarassa on monia kyliä ja muita paikkoja, joiden nimet hymyilyttävät ainakin muualla Suomessa eläviä. Oma sukuni liittyy mm. paikkakuntiin nimeltään Öllölä ja Pörtsämö. Öllölässä asui ukkini veli Filip, "Ukko-Hippi" ja jonkun tiedon mukaan ukkini Aleksander olisi syntynyt siellä olevan Lapinjärven rannoilla. Pörtsämöön on haudattu osa sukuani.
 |
| Kuvia ristisaatosta Venäjälle Korpiselkään: Matkalla kävellen Venäjälle kesällä 2015. Tässä vielä Suomen puolella. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Lähellä Öllölää sijaitsee kylä, joka on yksi niistä harvoista entiseen, aikanaan sodan jälkeen 1940-luvun puolessa välissä Neuvostoliitolle pakkoluovutettuun Korpiselän pitäjään kuuluvista kylistä. Se on Hoilola, myös hauska paikannimi sekin. Hoilolassa sijaitsee nykyään eräänlainen jäänne Korpiselästä, matkailuyritys, jonka nimi on Korpiselkätalo. Hoilola sijaitsee Korpijärven rannalla, jonka toinen ranta kuuluu Venäjälle. Raja kulkee järven poikki.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään 2015: Välillä ristisaatto pysähtyi lukemaan evankeliumia. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Sinne ajattelin nyt matkustaa jälleen omalla matkailuautollani. Siellä tapahtuu tulevan viikonvaiheen aikana paljon. Lähellä Hoilolaa sijaitsevassa Saarvaarassa on tšasouna, pieni puinen ortodoksinen kappeli, joka viettää 40-vuotisjuhlaansa, tšasounan nimipäivää, praasniekkaa. Praasniekka on 6.8. jolloin ortodoksisessa kirkossa vietetään Kristuksen kirkastumisen juhlaa, jolle tämä pieni tšasouna on omistettu.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään 2015: Nyt jo "viimeisellä" rajalla, joka erottaa Venäjän rajavyöhykkeen muusta alueesta Venäjän puolella. Piikkieste on onneksi vedetty sivuun. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Juhlaliturgian ja pienen kyläjuhlan lisäksi Saarivaarasta kuljetaan ns. ristisaatossa, eli eräänlaisessa kirkollisessa kulkueessa ortodoksisia kirkkolauluja laulaen ja rukouksia lukien kirkkolippuja ja ikoneja kantaen vajaan kymmenen kilometrin matka Saarivaaran Kristuksen kirkastumisen tšasounalta Hoilolan Pyhän Nikolaoksen kirkolle. Välillä toki hieman huilataan ja nautitaan eväitä ja juomista, joten ei matkaa mennä vauhdilla eikä lepäämättä.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään: Muistopalvelus Korpiselän ortodoksisella hautausmaalla Venäjällä 2015. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Usein samaan kävelyristisaattoon osallistunut ryhmä tai suuri osa siitä jatkaa sitten vielä muutaman kilometrin veneristisaattona kirkkoveneellä Hoilolasta Korpijärven rannalla sijaitsevaan Pörtsämön erämaakalmistoon, jossa toimitetaan lyhyt rukouspalvelus siellä lepäävien vainajien muistolle hautausmaalla olevan grobun, puisen hautamuistomerkin, ympärillä. Soutamalla tullaan vielä takaisin Hoilolaan ja ohjelma jatkuu sitten seuraavana päivänä sunnuntaina ensin liturgialla, ortodoksisella jumalanpalveluksella, Hoilolan ortodoksisessa kirkossa ja kohta sen päättymisen jälkeen vielä kolmannella ristisaatolla, joka nyt tapahtuu kävellen lähistöllä sijaitsevasta Ruhovaarasta valtakunnan rajan yli Venäjän puolelle entisen Korpiselän kirkonkylän kirkolle ja hautausmaalle.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään: Ristisaatto etenee kapealla polulla Korpiselän hautausmaalla 2015. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Tämä ristisaatto, johon voi osallistua vain ennalta saattoon ilmoittautuneet ja vain rajallinen määrä ihmisiä, on eräänlainen diplomaattinen erikoisuus. Ristisaatto kulkee rajan yli paikassa, joka ei ole virallinen rajanylityspaikka ja lisäksi ristisaattoon osallistuvilla ei välttämättä tarvitse olla voimassaolevaa viisumia, pelkkä voimassaoleva passi riittää. Ristisaatto tehdään yhden päivän aikana, lähtö jossain puolenpäivän maissa ja paluu viiden kuuden maissa illalla takaisin Suomeen. Tämän tapahtuman, ristisaaton, syntyyn vaikutti voimakkaasti muutamia vuosia sitten eräs silloinen todella vaikutusvaltainen Suomessa toiminut venäläinen diplomaatti.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään 2015: Korpiselän hautausmaalta köytyy jokunen hautakivikin, jotka on nostettu uudelleen pystyyn haudoille. Tässä kummitätini sukua. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Tämä ristisaatto ei ole kotiseutumatka, se on uskonnollinen rituaali, ristisaatto, Korpiselän vanhalle ortodoksiselle hautausmaalle ja kirkolle ja takaisin. Sinne ei mennä ”turistina”, vaan pyhiinvaeltajana. Matkan – ehkä noin hieman vajaat viisi kilometriä per sivu – aikana veisataan mm. akatistos pyhälle Nikolaokselle ja muitakin kirkkoveisuja. Perillä toimitetaan rukouspalvelukset sekä Korpiselän luterilaisella että ortodoksisella hautausmaalla.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään: Ruokailu raunioituneen Korpiselän Pyhän Nikolaoksen kirkon edustalla. V. 2015 mukana oli myös toimittaja ja kuvaaja YLE:sta. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Rajan ylittäminen on mielenkiintoinen tapahtuma. Kokoonnumme ensin suomalaisten rajamiesten vartiotuvalle, josta venäläiset rajamiehet tulevat hakemaan meidät. Passin tarkastuksen jälkeen he ja suomalaiset rajamiehet saattavat meidät rajan yli Venäjälle. Ylitämme ensin suomaisen rajan, sitten ensimmäisen venäläisen rajan ja kohta jo toisenkin ja perillä vielä yhden piikkilankarajan, joka erottaa venäläisen rajavyöhykkeen muusta alueesta. Useimmilla näistä on kiväärimies vartiossa ja piikkieste tien yli vedettynä.
 |
| Ristisaatto Venäjälle Korpiselkään: Ristisaattoa Korpiselkään oli turvaamassa 2015 sekä kirkollista että maallista sotaväkeä molemmin puolin rajaa. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Korpiselän ortodoksinen kirkko sijaitsee suljetulla venäläisellä rajavyöhykkeellä, jonne eivät normaalisti pääse edes venäläiset siviilit. Siellä on vain sotilaita ja rajamiehiä. Hautausmaa sijaitsee sitten heti rajavyöhykkeen takana alueella, jossa voi oleskella kuka vain. Siksi varmaankin hautausmaalta ovat hävinneet suurimmaksi osaksi kaikki hautakivet ja esimerkiksi minä en tiedä, missä siellä ovat ukkini ja mummini haudat. Hautausmaa on täynnä romahtaneita hautoja, jotka erottuvat maastosta kuoppina. Muutama kivi on löydetty ja pystytetty haudalle. Suomalaiset ovat pystyttäneet sekä hautausmaan luterilaiselle osalle että ortodoksiselle osalle muistoristit.
Tällaisissa tunnelmissa olen siis jälleen lähdössä Pohjois-Karjalaan. En nyt niinkään – kuten tuossa Sundqvistin laulussa sanotaan – ”juomaan kaljaa auringon nousuun”, vaan enemmän muistelemaan omia isovanhempiani ja Korpiselässä 1900-luvun alkuvuosina syntynyttä isääni. Melkoinen nostalgia-pläjäys tämä matka varmaan jälleen on ja siitä saatatte todennäköisesti lukea taas uuden tarinan täältä blogista myöhemmin. Edellinen, viimevuotinen tarina, ”Isän matkassa”, täältä löytyy jo nyt.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Löysin vielä arkistojeni kätköistä tuosta 2015 ristisaatosta tekemäni YouTube-videon osoitteen.
VastaaPoistaSe on: https://youtu.be/9Y5V6fsO7lw
Hannu