Vuosi sitten (2015) tein ensimmäisen matkani isäni synnyinseudulle Korpiselkään, joka on osa Suomen viime sotien seurauksena menettämää, nykyisin Venäjälle kuuluvaa aluetta Karjalassa. Entinen Korpiselän kirkonkylä on Venäjän ns. suljetulla rajavyöhykkeellä, joka eristetään varsinaisesta hieman vapaammasta rajavyöhykkeestä korkealla aidalla – josta kuulin käytettävän nimitystä sähköaita – ja aivan aidan vierellä olevalla lanatulla hikkavyöhykkeellä, johon jää jälki jokaisesta aitaa lähestyvästä tai siinä kulkevasta.
Korpiselän pitäjä jakaantui sodan jälkeen kahteen osaan: suurin osa jäi Venäjälle ja muutama kylä, mm. Hoilola ja Tšiikko jäivät Suomen puolelle ja ne liitettiin silloiseen Tuupovaaran kuntaan, joka nykyään on osa Joensuun kaupunkia.
Nykyään tarvitaan erillinen lupa, mikäli venäläiset – suomalaisista nyt puhumattakaan – haluavat liikkua tuolla ns. vapaammallakin venäläisellä rajavyöhykkeellä. Sitä en tiedä, onko venäläisillä tai suomalaisilla tavallisilla turisteilla edes mahdollista päästä tuonne ns. suljetulle rajavyöhykkeelle muuten kuin erillisluvalla. Tuon erillisluvan myöntää ymmärtääkseni molempien maiden rajavaltuutetut yhteistyönä.
Kerrotaan, että entinen ”Suomen syöjä”, kriittisissä kirjoituksissaan nimimerkkiä ”Juri Komissarov” käyttänyt, aikanaan 1960 – 1990 luvuilla maassamme toiminut venäläinen diplomaatti ja suurlähettiläs, Juri Stepanovitš Derjabin olisi vaikuttanut omalla toiminnallaan siihen, että suomalaiset rajan pinnassa asuvat ortodoksit ja heidän ystävänsä pääsevät kaikesta byrokratiasta huolimatta ainakin kerran vuodessa tuolle alueelle, sukunsa synnyin- ja asuinseudulle, Korpiselkään.
Erään tarinan mukaan – joka ainakin suurelta osaltaan lienee jopa totta – suurlähettiläs Derjabin osallistui 1993 Kuopiossa vanhan Konevitsan luostarin 600-vuotisjuhlallisuuksiin ja hänet saatiin kantamaan Konevitsalle myöhemmin lahjoitettavaa Konevitsan Jumalanäidin ikonin oikean kokoista ja täysin samanlaista kopiota tai oikeastaan ikonin toisintoa ristisaatossa. Jokin aika tuon tapahtuman jälkeen Juri Derjabin liittyi itsekin julkisesti ortodoksiseen kirkkoon ja ainakin isä Vesa Takalan – joka tämän kertomuksen on kertonut (kts. tässä ohessa olevasta linkistä avautuva YouTube-video) – mukaan, Derjabin toimi tuon jälkeen niin, että hän yritti helpottaa niiden suomalaisten ihmisten elämää, joiden alueita, maita, kirkkoja ja hautausmaita oli jäänyt rajan taakse. Tiettävästi ensimmäinen ristisaatto Korpiselkään toteutettiin vuonna 1994.
Erikoista tuossa ristisaatossa – joka vuosien saatossa on tapahtunut niin kävellen kuin pyörillä tai veneellä – on, ettei siihen osallistuvilla tarvitse välttämättä olla viisumia Venäjälle. Pelkkä voimassa oleva passi riittää. Samoin pitää huomioida, ettei tuo matka suinkaan ole mikään kotiseutu- tai turistimatka, vaan kuuluu otsikon ”kulttuurimatka” alle. Asian huomaa mm. siinä, etteivät alueelle talkoisiin – hautausmaata tai muuta kunnostamaan menevät suomalaiset – voi mennä sinne samalla tavalla, vaan heidän tulee kiertää alueelle Värtsilän virallisen rajanylityspaikan kautta ja hankkia tarvittavat luvat viranomaisilta.
Korpiselkään mennään siis vuosittain ortodoksisessa ristisaatossa pappien johdolla. Mukana on aina niin suomalaisia kuin venäläisiä rajamiehiä, jotka saattavat rajatun ihmisjoukon matkaa koko ajan. Joukkoa ei kasvateta liian suureksi, jotta sen ”hallitseminen” onnistuisi eikä mitään yllättävää sattuisi. Ihmiset eivät saa poiketa ristisaaton aikana ryhmästä kovinkaan pitkälle. Jotkut käyvät ruokailutauon aikana katsomassa oman kotipaikkansa jälkiä, yleensä joko raunioita tai vain kivijalkaa, mutta siihenkin pitää erikseen saada lupa rajamiehiltä ja vierailu ei voi ulottua kovinkaan kauaksi muusta ryhmästä.
Matka Suomen ja Venäjän rajalta Korpiselkään on noin 4 -5 kilometriä. Ensin tulee Korpiselän nyt jo suuresti raunioitunut ortodoksinen, entinen Pyhän Nikolaoksen kirkko ja noin 1-2 kilometrin jälkeen, heti rajavyöhykeaidan jälkeen hautausmaa, jossa on sekä entinen ortodoksinen että luterilainen osansa. Molempiin on Korpiselän pitäjäseuran aktiivit pystyttäneet rautaiset muistoristit, jossa ristisaatto vierailee ja toimittaa samalla muistopalveluksen sinne haudattujen vainajien muistolle.
Matka kirkolta hautausmaalle on entistä kirkonkylän raittia, jonka varrella oli useita taloja ja muita rakennuksia. Sen varrella oli mm. oman isäni isän sinne perustama kauppa. Isoisäni Aleksander Feodorovitš Pyykönen (myöhemmin Pyykkönen) asui Korpiselässä vaimonsa Anastasia Kononoffin kanssa ja isäni Viktor Aleksandrovitš Pyykkönen, eli tuttavallisemmin ja oman kauppanimensä perusteella paremmin V.A. Pyykkösen nimellä tunnettu, syntyi Korpiselässä 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja eli siellä sodan päättymiseen saakka. 1940-luvulla hän olosuhteiden pakosta joutui muuttamaan rajan toiselle puolelle ja hän perusti kaupan Tuupovaaran kirkonkylän keskustaan.
Kummallakin kerralla käydessäni Korpiselässä olen sanonut ihmisille, että kyllä isäni ihmettelisi asiaa, jos hän vielä eläisi. Hän ei uskonut koskaan enää pääsevänsä takaisin tai edes vierailulle Korpiselkään. Näin tapahtuikin, mutta poikapa onneksi pääsi.
En kummallakaan kerralla ole tiennyt – enkä suuremmin edes siitä pöheiköstä etsinytkään – isäni kaupan paikkaa ja synnynkotia. Molemmilla kerroilla olen yrittänyt etsiä isovanhempieni Aleksanderin ja Anastasian hautaa, sitä kuitenkaan löytämättä. Tiedän haudalla olleen suuren hautakiven, jossa kaiken lisäksi nimissä oli hieman hämminkiä (kts. Kahden koon Pyykönen), mutta kiveä ja hautaa en ole löytänyt. Suureksi osaksi hautakivet on viety pois muuhun käyttöön, mikä rakennusten kivijalkaan, mikä mihinkin. Rautaiset ristit on katkottu ja rauta käytetty muuhun tarkoitukseen.
Hautausmaalla on jälkiä haudoista. Ne erottuvat maastosta sillä, että arkku on ajan saatossa lahonnut ja hajonnut ja samalla hauta on sortunut niin, että paikalla on vain kuoppa. Joskus olen kuullut kerrottavan, että hautoja olisi myös ryöstetty. Jos vainajilla on ollut kultapaikkoja hampaissa tai risti kaulassa, ne on saatettu etsiä ja muuttaa rahaksi. En tiedä, onko tarina totta.
Joka tapauksessa isoisääni en ole löytänyt, vaikka tuon otsikossa olevan kirjailija Arto Paasilinnan mainion kirjan otsikon mukaisesti olen nyt jo kaksi kertaa ollut isoisää etsimässä. Hautausmaalta olen löytänyt silti joitain tuttuja hautoja. Mm. oman, nyt jo manan maille menneen kummitätini Aino Karhapään (os. Tereska) vanhempien hautakivi on paikallaan ja isäni veljen, Vasili Pyykkösen (myöhemmin Vilho) vaimon suvun, akateemikko Onni Okkosen isän Robert Okkosen hautakivi löytyy luterilaiselta hautausmaalta. Joitakin muitakin hautakiviä siellä on, osa on tuttuja nimiä – kuten isäni kilpailija, kauppias Albin Kettunen – osa minulle tuntemattomia.
Käytyäni vuosi sitten ensimmäisen kerran hautausmaalla, koin melkoisen tunnekuohun. Siinä kulkiessani itkeskelin ja nielin kyyneleitäni kävellessäni hautojen välissä poimuilevaa polkua ja olin onnellinen, että minulle tarjoutui mahdollisuus vierailla siellä, mihin minäkään en alkuun uskonut koskaan pääseväni. Nyt toisella kerralla mieli oli hieman tasaisempi ja yritin katsella myös hieman ympärilleni. Mutta turhaan. Alan hiljalleen totutella ajatukseen, että tärkeintä ei ole suinkaan löytää isovanhempieni hautaa, vaan tärkeämpää on rukoilla heidänkin puolestaan ja muistella heitä kuin myös kuolleita vanhempiani ja veljiäni. (Esirukous vainajan puolesta)
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Katso YouTube-video tästä Korpiselän matkasta:
 |
| Korpiselkä sijaitseen kahtapuolta Suomen ja Venäjän rajaa. |
Nykyään tarvitaan erillinen lupa, mikäli venäläiset – suomalaisista nyt puhumattakaan – haluavat liikkua tuolla ns. vapaammallakin venäläisellä rajavyöhykkeellä. Sitä en tiedä, onko venäläisillä tai suomalaisilla tavallisilla turisteilla edes mahdollista päästä tuonne ns. suljetulle rajavyöhykkeelle muuten kuin erillisluvalla. Tuon erillisluvan myöntää ymmärtääkseni molempien maiden rajavaltuutetut yhteistyönä.
Kerrotaan, että entinen ”Suomen syöjä”, kriittisissä kirjoituksissaan nimimerkkiä ”Juri Komissarov” käyttänyt, aikanaan 1960 – 1990 luvuilla maassamme toiminut venäläinen diplomaatti ja suurlähettiläs, Juri Stepanovitš Derjabin olisi vaikuttanut omalla toiminnallaan siihen, että suomalaiset rajan pinnassa asuvat ortodoksit ja heidän ystävänsä pääsevät kaikesta byrokratiasta huolimatta ainakin kerran vuodessa tuolle alueelle, sukunsa synnyin- ja asuinseudulle, Korpiselkään.
Erään tarinan mukaan – joka ainakin suurelta osaltaan lienee jopa totta – suurlähettiläs Derjabin osallistui 1993 Kuopiossa vanhan Konevitsan luostarin 600-vuotisjuhlallisuuksiin ja hänet saatiin kantamaan Konevitsalle myöhemmin lahjoitettavaa Konevitsan Jumalanäidin ikonin oikean kokoista ja täysin samanlaista kopiota tai oikeastaan ikonin toisintoa ristisaatossa. Jokin aika tuon tapahtuman jälkeen Juri Derjabin liittyi itsekin julkisesti ortodoksiseen kirkkoon ja ainakin isä Vesa Takalan – joka tämän kertomuksen on kertonut (kts. tässä ohessa olevasta linkistä avautuva YouTube-video) – mukaan, Derjabin toimi tuon jälkeen niin, että hän yritti helpottaa niiden suomalaisten ihmisten elämää, joiden alueita, maita, kirkkoja ja hautausmaita oli jäänyt rajan taakse. Tiettävästi ensimmäinen ristisaatto Korpiselkään toteutettiin vuonna 1994.
 |
| Passien tarkastus autyon konepellin päällä. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
 |
| Ristisaatto pysähtyy välillä kuuntelemaan, kun luetaan evankelimia. Reitti kulkee heinittynyttä vanhaa tienpohjaa pitkin. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
 |
| Korpiselän osittain raunioitunut, entinen Pyhän Nikolaoksen kirkko. Uusi samalle pyhälle omistettu kirkko sijaitsee entisessä Korpiselän kylässä Suomen puolella, Hoilolassa. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Matka kirkolta hautausmaalle on entistä kirkonkylän raittia, jonka varrella oli useita taloja ja muita rakennuksia. Sen varrella oli mm. oman isäni isän sinne perustama kauppa. Isoisäni Aleksander Feodorovitš Pyykönen (myöhemmin Pyykkönen) asui Korpiselässä vaimonsa Anastasia Kononoffin kanssa ja isäni Viktor Aleksandrovitš Pyykkönen, eli tuttavallisemmin ja oman kauppanimensä perusteella paremmin V.A. Pyykkösen nimellä tunnettu, syntyi Korpiselässä 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja eli siellä sodan päättymiseen saakka. 1940-luvulla hän olosuhteiden pakosta joutui muuttamaan rajan toiselle puolelle ja hän perusti kaupan Tuupovaaran kirkonkylän keskustaan.
Kummallakin kerralla käydessäni Korpiselässä olen sanonut ihmisille, että kyllä isäni ihmettelisi asiaa, jos hän vielä eläisi. Hän ei uskonut koskaan enää pääsevänsä takaisin tai edes vierailulle Korpiselkään. Näin tapahtuikin, mutta poikapa onneksi pääsi.
En kummallakaan kerralla ole tiennyt – enkä suuremmin edes siitä pöheiköstä etsinytkään – isäni kaupan paikkaa ja synnynkotia. Molemmilla kerroilla olen yrittänyt etsiä isovanhempieni Aleksanderin ja Anastasian hautaa, sitä kuitenkaan löytämättä. Tiedän haudalla olleen suuren hautakiven, jossa kaiken lisäksi nimissä oli hieman hämminkiä (kts. Kahden koon Pyykönen), mutta kiveä ja hautaa en ole löytänyt. Suureksi osaksi hautakivet on viety pois muuhun käyttöön, mikä rakennusten kivijalkaan, mikä mihinkin. Rautaiset ristit on katkottu ja rauta käytetty muuhun tarkoitukseen.
 |
| Ukkini ja mummini hautakivi, jota en ole vielä löytänyt. Hautakivessä ovat nimet osittain väärin, johtuen monenlaisista hämmingeistä mm. luterilaisuuden ja ortodoksisuuden välillä sekä eriuskoisten sukulaisten hieman "kaukaisista" väleistä ja osan ajatuskannoista, että ortodoksisuus ja venäläisyys ovat samalla tavalla yhtä kuin luterilaisuus ja suomalaisuus. (Kuva Hannu Pyykkösen albumista, © Hannu Pyykkönen) |
 |
| Kummini vanhempien hautakivi Korpiselän hautausmaalla. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
 |
| Robert ja Anna Okkosen hautakivi Korpiselän luterilaisella hautausmaalla. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Henkien ja kaiken elollisen Jumala, joka olet voittanut kuoleman, kukistanut pahan hengen ja lahjoittanut maailmallesi elämän, Sinä Herra, anna lepo nukkuneiden palvelijoittesi Aleksanderin ja Anastasian sekä Siirin ja Viktorin ja Vesan ja Markun sieluille valoisassa ja viheriöivässä vilvoituksen paikassa, mistä ovat paenneet kipu, suru ja huokaus. Hyvänä ja ihmisiä rakastavana Jumalana anna heille anteeksi jokainen synti, jonka he ovat tehneet sanoin tai teoin tai ajatuksin, sillä ei ole ihmistä, joka eläisi syntiä tekemättä. Sinä yksin olet synnittömyydessä, Sinun vanhurskautesi on vanhurskautta iankaikkisesti ja Sinun sanasi on totuus.
Sillä Sinä, Kristus meidän Jumalamme, olet nukkuneiden palvelijoittesi Aleksanderin ja Anastasian sekä Siirin ja Viktorin ja Vesan ja Markun ylösnousemus, elämä ja lepo, ja Sinulle, aluttomalle Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksitekevälle Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Katso YouTube-video tästä Korpiselän matkasta:
Heipä. Tereskan hauta Korpiselässä on Jaakko Tereskan vaimoineen. Jaakko Tereska oli Aino Karhapään (os. Tereskan) isoisä, ei siis isä. Ainon isä Anton on todennäköisesti ja kertoman mukaan myös tänne haudattu vaikkei nimeä hautakivessä olekaan. Ainon äiti Juulia taas on haudattu Tuupovaaran hautausmaalle samaan hautapaikkaan jossa myös äitini Aino ja isäni Erkki Karhapää.
VastaaPoista