120. Se on kevät nyt taas!

Sanokoot meteorologit mitä tahansa, mutta minulla alkoi kevät. Kevään ensi merkit olivat jo näkyvillä, kun pöydälleni alkoi kertyä kaikenlaisia matkaesitteitä. Niitä tuli aina aika ajoin jopa selattua ja monenlaiset suunnitelmat vilistivät mielessäni. Matkakuume levisi melko nopeasti koko kehoon.

Olen luonteeltani hetken ihminen – liikkeelle lähtiessäni en aina tiedä varmasti, mihin päädyn. Mihin tarkoittaa tuossa lähinnä paikkaa, ei niinkään tekemistä. Muistan, kun ystäväni marmatti minulle vuosi, pari sitten, etten sitten soittanut, kun olin menossa Lappiin. Ei auttanut selitellä, että olin menossa Kuopioon autoa huoltamaan, mutta en saanut aikaa, joten jatkoin saman tien Lappiin.

Silloinkin tosin Lappia lähestyessäni heitin lanttia ja arvoin jossain Kajaanin tienoilla Länsi- vai Itä-Lappiin. Sillä kertaa itä voitti. Näin se menee minulla monta kertaa, enkä ole harmitellut valintojani.

Toinen ominaispiirteeni on, etten aina tänään tiedä, että huomenna lähden. Asia tulee usein päätökseen melko nopsaan, vaikka aamukahvilla, koska siihen tässä elämäntilanteessa on mahdollisuus. Turha siinä on silloin jäädä asiaa pähkäilemään, vaan toimia.

Nytkin on edessä monenlaisia valintoja ja varma en suinkaan ole toteutuuko joku niistä vai ei mikään, muuttuvatko suunnitelmat vai mitä tapahtuu. Joitain muutoksen merkkejä on jo ilmassa, mutta katsotaan sitten syksyllä, miten kävi.

Ajatuksena on ainakin alkukesästä ajella jonnekin keskemmäksi Eurooppaa, yhtenä vaihtoehtona on jälleen Romania. Alkuaan minulla piti olla kakkoskuski, nyt se ei ole enää varma. Toisena vaihtoehtona on mennä katsomaan Puolaan, missä olisi alkukesästä eräs tapahtumakin Grabarkan luostarissa, Święta Górassa. Sinne voisi mennä tarkkailemaan. Tai sitten voisihan nuo molemmatkin toteuttaa. Katsotaan nyt!

Sen jälkeen tai joskus muulloin on suunnitelmissa – tosin en vielä tiedä miten, minkä yhteydessä, mitä kautta, jne. – katsella Viro läpikotaisin: pohjoisesta etelään, idästä länteen. Siihenkin liittyy eräs ystäväpariskunta, jonka toivoisin olevan mukana vaikka jonkin aikaa, mutta, mutta … mistähän ne löytäisivät oman matkailuauton.

Tässä yksi osa Viro-suunnitelmaa: Hiiumaa ja Saaremaa pitää katsoa tarkkaan.
Mitä muuta, se selvinnee, jos suunnitelma konkretisoituu.

Kolmas suunnitelma liittyy Ahvenanmaahan, jonne voisi mennä joko pohjoista reittiä ja palata eteläistä saaristoreittiä tai sitten yhdistää se Viron vierailuun ja matkustaa laivalla väli Tallinnasta Maarianhaminaan. Vaikea on valita monesta mukavasta! Tai sitten teen, kuten jo vihjaisin, kaikki jollain tavoin.

Ahvenanmaa-suunnitelma voisi olla tällainen tai sitten se on erilainen, senkin näkee, ken elää.

Alkukesä menee eteläisempää Eurooppaa, vai olisikohan se sittenkin keskeisempää Eurooppaa, katsellessa ja myöhemmin syksyllä on varmaan taas Lapin vuoro. Olen pyynnöstä jättänyt perinteisen Trifonin juhlan Sevettijärvellä ja Nellimissä sekä Norjan Neidenissä väliin, mutta pieni aavistus on, että tänä vuonna voisi vaikka ajatella taas sielläkin vierailua elokuun lopulla. Tai sitten ei – onhan noita paikkoja koluttavaksi Lapissakin ihan riittämiin.

Viime kesänä katselin melko pikaisesti Lofooteilta palatessani Ruotsin Lappia, jota voisi joskus katsella ja kokea hieman tarkemminkin. Aikanaan tuli koluttua juurta jaksain Pallaksen alueita ja kaiho niihin maisemiin on säilynyt. Ainut ongelma siellä vain on se, että siellä usein on muutama muukin ihminen samaan aikaan ja oikein mitään rauhaa ei ole missään – ellei sitten painele jonnekin riittävän kauas erämaahan, mihin kuntoni ei enää anna periksi.

Kaukana – varmaan noin 30 vuoden ja 30 kilon päässä – ovat ne fantastiset oman perheen ja ystävien kanssa toteutetut tunturivaellukset, joita tuli tehtyä Pallaksella, Haltilla, Kevolla ja monessa muussa hienossa paikassa. Silloin se oli hieman harvempien puuhaa, nyt siellä vilisee ihmisiä kuin Vikkilässä kissoja.

Mutta mukava on muistella ja erikoisen mukava on suunnitella uusia retkiä, jotka sitten toivottavasti toteutuvat aikanaan. Viro on ollut ”listoilla” jo pari, kolme vuotta, saa nyt nähdä, josko nyt pääsisin se koluamaan.

Matkailuauto on talvitallissa ja pois liikennekäytöstä, koska minulla ei ole talvirenkaita uuteen autoon. Vanhat edellisen auton talvirenkaat tallissa olisi, mutta en oikein uskalla enää käyttää niitä, koska ovat jo liian vanhoja ja oletettavasti kumi on kovettunut käytön puutteessa. Mutta lupaavasti lumi sulaa ja tiet alkavat olla melko kuiviakin, joten talvirengaspakko väistynee piakkoin ja jos säät ovat suosiollisia, auton saa taas käyttöön huhtikuussa. Katsotaan nyt sitten, mihin ”nokka vie” tällä kertaa.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja  nettihoukka@gmail.com