177. Keskiyön auringossa

Midnight Sun in Ramberg Norway.
(Photo © Hannu Pyykkönen)

Koska olimme jo muutaman päivän melko tehokkaasti liikkuneet – alkuun autolla Lofooteille ja perillä jalkaisin, pyörällä ja hieman autollakin – alkoi tehdä mieli hieman huilata, levätä. Siispä ajoimme toiseksi viimeiselle yöpymispaikalla Rambergiin, Lofoottien länsirannalle, jossa on hyvän sään aikaan mainio paikka katsella laskevaa, muttei kuitenkaan kuitenkaan kokonaan laskevaa aurinkoa: siis meille suomalaisillekin tuttua keskiyönaurinkoa. Vaikka olimme ns. aikaisia majoittujia, saimme viimeisen paikan. Ihmisiä oli siis liikkeellä.

Rambergin todella pitkää hiekkabiitsiä, joka on ihan kaupungin yhteydessä.
Tämäkin kuva on keskiyöllä kuvattu.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ramberg on todella pieni paikkakunta, jossa on joitain palveluja, mutta jokaista korkeintaan yksi ja laitakaupungilla kalatehdas ja paljon kalankuivaustelineitä täynnä kuivamassa olevia kalanpäitä. Noita kuivaustelineitä on melko runsaasti pitkin Lofootteja teiden varsilla. Silloin kun niissä kuivataan kalaa, asia ei jää huomaamatta – ai ainakaan nenältä. Haju tai tuoksu – ihan miten vain – on sanoin kuvaamaton, alitajuntaan asti tunkeutuva. Etenkin turskaa on Norjassa kuivattu maan sivu ja Lofoottien ilmasto on kuulemma oivallinen juuri kuivaukseen.

Kalanpäitä kuivumassa telineillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ihmettelimme sitä, miksi linnut eivät syö noita kuivattavia kaloja ja ihan oikeaa vastausta emme ilmeisesti saaneet, sanottiin vain, että kuivaus suojelee niitä. Jossain harvassa, lähinnä yksityisissä pihoissa saatoimme nähdä kuivattavan kokonaisia kaloja. Teiden varsilla oli oikeastaan pelkästään kalanpäitä – kita avoinna, tuhansittain. Niistä on kuulemma viime vuosina tullut suosittu vientituote. Joidenkin tarinoiden mukaan niitä viedään mm. Nigeriaan, jossa ne keitetään yhdessä jauhettujen hedelmien ja punapippurin kanssa ja saadaan energista ja proteiinipitoista tuotetta. Mikä lie totuus!

Mutta on Rambergissa muutakin kuin kuvamassa olevaa kalaa, siellä on valtavan pitkä hiekkaranta keskellä kylää. Pari vuotta sitten noilla syksyisillä rannoilla näki surfaajia, nyt kävelijöitä, lenkkeilijöitä, auringonottajia ja tietysti uijia. Ja aurinko paistoi tällä kertaa lämpimästi ja kirkkaasti. Leirintäalue oli täynnä eteläeurooppalaisia: italialaisia, espanjalaisia seassa joitain hollantilaisia, saksalaisia, japanilaisia ja muutama suomalainen. Melkoinen kansallisuuksien ja kielien cocktail.

Lofooteilla on todella mahtavan laajoja hiekkaranta-alueita.
(Kuva © Pyykkönen)

Alueelle tultaessa emme vielä aavistelleet, miksi tällainen cocktail sieltä löytyy, koska emme suomalaisina oikein ymmärtäneet keskiyön auringon lumovoimaa. Tai emme edes alkuun ajatelleet, että meri avautuu länteen, on upea sää ja aurinko laskee mereen, jos laskee. Ja huomasimme, etteivät ne muutamat muut suomalaisetkaan sitä tainneet tajuta tai sitten eivät välittäneet. Suurin heistä osa painui muutaman kaljan otettuaan ilta kymmeneltä mamman viereen tai untenmaille, mutta me ja lukuisa joukko muunmaalaisia odotimme jotain.

Keskiyön pullakahvit.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ja kohta se saapuikin – keskiyö – ja aurinko porotti meren yllä kirkkaana ja kauniina. Lapset uivat, jotkut lenkkeilivät, drone lensi ilmassa ja kuvasi ihmettä, me istuimme kivillä ja nautimme kylmää olutta tai viiniä ja höpötimme saksa-englanniksi hollantilaisten kanssa, jotka eivät osanneet englantia. Mukana oli aikuisia ja lapsia, koiria ja melkein festivaalitunnelmaa. Italialaiset kulkivat aurinkolasit silmillä ja ottivat kuvia – lasit päässä keskiyöllä - asia, jota ei kotona Italiassa helposti uskottu. Selvästi tilanne sai melkein joukkopsykoosin vaikutelmia – kaikki olivat iloisia, useilla oli juomia mukana ja he nauroivat, iloitsivat ja ihmettelivät. Lapset kirmailivat virkeinä pitkin rantoja. Vaikutelmaa lisäsi varmaan tieto siitä, että siellä, missä aurinko juuri silloin paistoi, oli Grönlanti ehkä vajaan 2000 kilometrin päässä.

Lofootit, Islanti ja Grönlanti kartalla.
(Klikkaa kuvat suuremmaksi hiirellä)

Seuraavana aamuna sai nukkua pitkään ja niin teki moni muukin, paitsi ne suomalaiset ja vieressämme ollut aikaisin nukkumaan mennyt hieman jäykkäniskaiselta ja pedantilta vaikuttanut saksalaispari, joka lähti alueelta jo aikaisin ennen heräämistämme, ettei vain olisi joutunut keskustelemaan kanssamme tai joidenkin muiden kanssa. Me köllöttelimme melkein puoleen päivään, ennen kuin nautimme – aamukahvit.

Seuraavan päivän ohjelmana olikin sitten ajelu viimeiseen kohteeseen Lofooteilla, Moskenesiin, joka sijaitsee vajaan viiden kilometrin päässä Lofoottien eteläisimmästä kärjestä, jonka nimi lyhyenkauniisti on Å, siis suomeksi joki.

Maisema aavalle merelle, mistä laivat tulivat ja minne menivät.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Åssa tuli käytyä pyörällä, muutoin päivä meni paikalle saapumisen jälkeen lievässä laiskottelussa ja kävelyssä lähiympäristössä. Toimintoja ohjasi hieman tieto siitä, että seuraavana aamuna laiva lähtee klo 7 aamulla ja pitäisi olla satamassa tuntia ennen, koska emme tehneet laivaan ennakkovarausta netistä. Paikalliset sanoivat, ettei tarvitse tehdä, kyllä siihen pääsee sisään ja jos laiva täyttyy, seuraava lähtee kahden tunnin kuluttua.

Moskenesissa oli kauniit maisemat majapaikasta ja sen ympärillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Näin teimme ja emme suinkaan klo 5.45 aamulla olleet ensimmäisinä jonossa, mutta silti pääsimme sisälle laivaan noin sadan euron hinnalla – auto (6 metriä) ja kaksi ihmistä. Laivamatka kesti reilut kolme tuntia mantereelle, jossa rantauduimme Bodøssä klo 10:15 ja matka jatkuin kohti Luulajaa (Luleå) ja Ruotsia.

Matkalla kotiin Ruotsin kautta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Lappiin oli juuri levinnyt valtava helleaalto. Lämpötila pomppi päivällä +30° Celsius-asteessa ja kiitimme auton hyvää ilmastointia. Lämpö oli saanut muutkin liikkeelle. Lomasesonki kävi sään kanssa kuumana. Siksi Ruotsin Kainuussa (Kalix) emme saaneet enää iltapäivällä paikkaa autolle leirintäalueelta, mutta respan hyvin asiallinen ja auttavainen nuori mies soitti Frevisöreniin, mistä varasimme paikan ja menimme viimeiseksi yöksi majoittumaan Pohjanlahden rannalle, jonnekin huitsin-nevadaan, missä kännykkäkään ei kunnolla toiminut.

Kiitos matkaseurasta.
Matkaa kannattaa aina silti tehdä T-paitani etumustossa oleva Salvadore Dalin teksti muistaen:
"Älkää pelätkö täydellisyyttä, sillä ette saavuta sitä koskaan!"
Hyviä reissuja kaikille!
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Seuraavana päivänä ajoimme hieman eri reittiä Jyväskylän kautta kotiin ja taakse jäi reilut 3000 kilometriä ja paljon todella mukavia muistoja Lofooteista, jonne ehdottomasti kannattaa mennä, jos siihen on suinkin mahdollisuus.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com