069. Ruskan lumoissa

Ruskan kauneutta Lapissa. Taustalla Pallastunturit.
[Kuvat suurenevat, kun klikkaat niitä hiirellä]
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Maanantaiaamun tylsä tunne vaihtui nousuun matkailuauton rattiin ja ajamiseen. Minne? Siitä ei ollut vielä lähtiessä mitään tietoa. Päätin kuitenkin lähteä ajamaan kohti Kuopiota. Tarkoitus oli viimeistään Varkaudessa heittää pään sisällä lanttia: Joensuun suuntaan vai Kuopion suuntaan.

Kuopiossa olisi autoni yksi huoltopiste. Siispä sinne, koska autoni sähköporras on jumiutunut yläasentoonsa. Mutta siinä kaiken keskellä unohtui jälleen kerran, minkä auton huoltamisesta on kyse. Siitähän olen tässä aiemmin jo jonkun myrkkyisen jutun kirjoittanut.

Ainakin omasta mielestäni kyseessä on taas takuukorjaus, mutta siihen en jälleen saanut itseäni tyydyttävää vastausta kun kysyin kuopiolaiselta korjaamolta, voisiko joku vilkaista sitä, kun ajan ohi Kuopion. Ei voi. Pitää saada lupa matkailuautoni myyjäliikkeeltä ja kaiken lisäksi ei ole aikaakaan. Katsotaan ensi viikolla. En ajatellut kuitenkaan jäädä Kuopioon vajaaksi viikoksi odottamaan huoltoaikaa. Siispä matka jatkui.

Ajellaan sitten ilman toimivaa sähköporrasta. Korvasin sen Ikeasta ostetulla vunukoilleni tarkoitetulla muovisella neljän euron lisärappusella. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä teen tuon portaan kanssa.

On the road again.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matka jatkui Kuopiosta ylöspäin, pohjoiseen. Seuraavana miettimispisteenä ajattelin pitää Kajaania: itäiseen vai läntiseen osaan Lappia. Katsotaan sitten Kajaanissa.

Matkan aikana puhuin puhelimessa hyvien ystävieni Hellun ja Jussin kanssa ja selvisi, että he ovat Saariselällä. Ok. Menen sinne, koska sieltä voin sitten palata Sodankylään ja mennä läntiseen osaan Lappia. Sinne, missä aikanaan tuli käytyä paljon vaeltamassa ja hiihtämässä.

Maaruskaa Kiilopään rinteellä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Erilaisten reittien ja valintojen jälkeen huomasin sitten olevani jossain vaiheessa tiistaita nukkumassa Rovaniemellä. Koska olin ajatellut tehdä tämän reissun nyt ilman ainuttakaan ns. maksullista yöpymispaikkaa ja myös ilman ystävien pihamaita, nukkumapaikka löytyi yllättävästi - koska saavuin kaupunkiin melko myöhään, pimeällä - teollisuusalueella sijaitsevan Prisman parkkipaikalta. En viitsinyt väsyneenä lähteä etsimään parempaakaan.

Ihan rauhallinen nukkumapaikka, vaikka vieressä - melko lähellä ainakin - oli suuri tietyömaa. Sen hyvä puoli oli myös siinä, että aamulla tuli herättyä aikaisin ja matka jatkui kohti Sodankylää ja sieltä Kiilopäälle. Ystäväni olivat nimittäin retkellä siellä ja heillä ei ollut aavistustakaan, että minäkin olisin kohta siellä.

Siellä se olisi. Kiilopää. Jos vain polvet kestäisivät.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Niinpä siinä sitten oli päivä aikaa tutkia Lapin tällä kertaa melko kaunista ruskaa ja kävellä niin pitkälle Kiilopäälle, kuin jalat ja polvet sen sallivat. Kiipeäminen ylöspäin sujuu mukavasti, mutta alaspäin tuleminen on jo kulumista kärsiville polville vaikeampaa. Ruska oli alkanut ja melko lähellä se oli jo loppumistakin. Sekä puissa että maassa oli varsin syksyiset väritä keltaista, punaista, vihreää ja ruskeaa erilaisina sekoituksina.

Kartta, jonka mukaan minäkin kuljin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Iloinen tapaaminen tapahtui iltapäivällä matkailuautossani, kun ystäväni saapuivat patikkaretkeltään ja tarjosin yllätyksenä heille siellä kuumaa kahvia ja ihanat omenapiirakat. Ilo ja naurun räkätys täyttivät koko auton. Oli kuin silloin ennen, kun perheittemme kanssa vaelsimme Lapin maisemissa, milloin missäkin.

Sama puulaji, mutta sävyissä löytyy.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ikä alkaa painaa meitä kaikkia ja jalkaisin vaeltaminen kilometreissä mitattuna lyhenee ja yöpymispaikat ovat vaihtuneet autiotuvista ja teltoista joko hotelliin tai kuten minulla, matkailuautoon. Siksi siirryimmekin autollani Saariselälle, missä heillä oli hotellimajoitus. Itse parkkeerasin hotellin vieressä olevalle ilmaiselle parkkipaikalla, jossa yllättävää kyllä, ei ollut kieltoa yöpymisestä.

Alue oli kuitenkin parkkipaikka, ei leirintäalue, joten leiriytyä ei tietenkään saanut. Silti vieressäni ollut itseuhoa täynnä oleva Matkaajan omistaja, joka oli laittanut kuskin viereiselle istuimelle mallinuken nukkumaan ihmisiä hämäämään ja joka kuuleman mukaan oli majaillut ko. parkkipaikalla jo varsin pitkän ajan, tuli kertomaan minulle leirintäalueiden säännöstä neljästä metristä autojen välissä. No jos laitoin väliin neljä metriä, niin kuin tein, siihen ajoi kohta toinen auto parkkiin. Kerroin tosin uhoajalle, että olen pysäköitynä pysäköintialueella, en leiriytyneenä leirintäalueella. Nukuin kyllä yön yli siinä, mutta melko vähäisin ulkoisin elein ja siististi. Jälkeeni ei jäänyt roskan roskaa.

"Ruskavaeltajat" tauolla Kittilän tien varressa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mukavan illan ja maailman parantamisen sekä sitä seuranneen sikeän yöunen jälkeen jatkoin seuraavana aamuna sitten takaisin Sodankylään ja sieltä Kittilän ja Levin eli Sirkan kautta Pallastunturille. Paikkaan, jossa aikanaan vietimme useita kertoja niin kesäisin, syksyisin kuin kevättalvisin yleensä hieman ennen Vappua. Vaellellen tai hiihtäen. Siinä tulivat tutuiksi niin Hetta-Pallas vaellusreitti ja vaikkapa Hannunkurun kämppä ja sauna kuin Pallas-Olos-reitin hiihtoladut ja Kerässiepin pannukahvit.

Sodankylästä Kittilään vei "Kultainen väylä".
(Kuvat © Hannu Pyykkönen)
Pallaksella oli sumuista ja lehti oli jo alkanut varista puista.

Lapissa oli nyt paljon ruskaretkeläisiä, pääasiassa suomalaisia. Arviolta ainakin 8 kymmenestä oli eläkeläisiä. Linja-autoja oli paljon ja ihmisiä tuli ja meni ruuhkaksi asti. Koska en päässyt heitä pakoon tunturiin, lähdin hiljalleen valumaan kotia kohti. Jälleen tuli ongelmaksi: mitä reittiä?

Luojan väripaletissa oli montaa eri sävyä - ihan kuin elämässäkin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olin vast'ikään ollut ystäväni Joukon kanssa todennäköisesti viimeisellä Trifonin pyhiinvaelluksellani Sevettijärvellä ja Norjan Neidenissä (siitä on täällä blogissa oma juttunsa), joten se reitti oli vielä hyvässä muistissa ja ajattelinkin siksi ensin ajaa jotain muuta reittiä. Mutta toisin kävi.

Tornion ortodoksinen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon sisätila.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Suuntasin kohti Torniota, jossa kiinnosti yhä sen varsin kaunis ortodoksinen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko ja etenkin sen sisätila, jota en viimeksi päässyt kuvaamaan. Nyt siis sinne ja koska olen siellä illalla, todennäköisesti isännöitsijän työpäivä ei haittaa ovien aukaisemista. Ei haitannut. Pääsin sisälle kauniiseen kirkkoon, jossa huokui vahvasti vanha venäläinen henki.

Tornion ortodoksinen kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Samaan aikaan koko kaupunki kuulemma kuhisi pakolaisia. Heitä en suuremmin tavannut, mutta kaupungilla oli paljon esimerkiksi muovipusseja kaduilla ja pusseissa oli usein mitä erilaisimpia asioita roskista shipseihin. Paikalliset asukkaat eivät oikein tienneet, mitä tulee tapahtumaan. Tornion ortodoksisen kirkon vieressä oli paikka, vanha toimintansa lopettanut lukio, johon tulee pakolaisten järjestelykeskus. Jännittyneenä ihmiset odottivat tulevaa ja joku oli jo kysellyt kirkon isännöitsijältäkin, mitenkähän tästä selvitään ja selvitäänkö ollenkaan.

Tornion kirkon alttari.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

No, tämä "pakolainen" jatkoi myös matkaa pois Torniosta, aivan kuten nuo Irakin ja muiden maiden pakolaiset, kohti Kemiä ja Oulua. Pysähdyspisteissä tosin kukaan ei jakanut ruokaa ja juomaa, ostin ne itse kaupasta, mutta yöpyminen oli jälleen ilmaista, kun yövyin huoltoaseman pihalla rekkojen seassa.

Oulun ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden katedraalin sisätila.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Seuraavana päivänä tutustuin vielä Oulun ortodoksisen seurakunnan pääkirkkoon, Pyhän Kolminaisuuden katedraaliin ja seurakunnan virastoon. Katedraali oli kaunis ja siellä on paljon ikoneja. Ikonit ovat pääosin paikkakunnan omien ikonimaalareitten tuotoksia. Kauniita ja suuria ikoneja. Vanhasta kirkosta oli jäljellä ainoastaan muutama vanha ikoni katedraalin eteläseinällä, muutoin koko kirkko oli uudistettu ja rakennettu uudestaan kokonaan.

Oulun vanhasta kirkosta on muutama ikoni myös uuden katedraalin seinillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Säätiedotus lupasi ko. päivälle ja seuraavallekin todella huonoa säätä: sadetta ja kovaa tuulta. Ja kumpaakin piisasi. En muista olisinko koskaan ajanut noin kovassa, siis runsaassa, vesisateessa autolla. Näkyvyyttä oli 10-20 metriä ja vettä tuli kuin aisaa. Jossain kohdin tuuli tuiversi niin, että sade näytti tulevan vaakatasossa. Tuulen vaikutus tuntuu helposti tuollaisessa isossa autossa, jossa sitä tuulen ottavaa pintaa on runsaasti. Jatkoin kuitenkin matkaa kotia kohti, sillä teki mieli jo päästä saunaan.

Takaseinän maalaus Oulun katedraalin alttarissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olisihan niitä saunoja ollut matkan varrella ja autossa on suihku, mutta oma sauna on aina oma sauna. Kotiin päästyä sauna lämpiämään ja sinne. Eteen jotain vilvoittavaa juotavaa ja taas se alkoi: minnekähän tässä vielä lähtisin, kun tuota ajoaikaakin ja kelvollisia ajosäitä kuitenkin vielä riittää joksikin aikaa. Käväisin inspiraation saadakseni kuuntelemassa vielä ystäväni Martinuksen Facebook-sivuilleni laittaman videon: "Toiset on luotuja kulkemaan."


Hannu
elämän matkaaja