Aiemmissa blogijutuissani olen kertonut Suomessa toimivista virallisista luostareista: Valamosta ja Lintulasta, mutta myös yhdestä erakkolasta, yhden munkin luostariyhteisöstä Valtimolla.
Viime sodat – Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota – aiheuttivat suuria muutoksia silloiseen Suomeen ja erityisen suuria muutoksia se merkitsi silloiselle Suomen ortodoksiselle kirkolle, joka menetti noin 90 % omaisuudestaan ja kiinteistöistään sotien seurauksena. Ne joko tuhoutuivat tai jäivät silloisen Neuvostoliiton alueelle monenlaisin historioin.
Luovutetulla alueella Karjalassa, Laatokan saarella, toimi myös Konevitsan luostari, jonka oli joskus 1300-luvun lopulla perustanut sinne pyhittäjä Arseni Konevitsalainen. 1920-luvulla luostari siirtyi Suomen itsenäistyttyä Suomen ortodoksisen kirkon alaisuuteen, vaikka lähes kaikki munkit olivat joko venäläisiä tai karjalaisia, jotka yleensä eivät osanneet suomea.
Luostarin asukkaat pakenivat talvisodan jälkeen 1940 ensimmäistä kertaa, mutta osa heistä palasi kuitenkin vielä seuraavana vuonna takaisin. Lopullinen lähtö saaresta tuli sitten seuraavana vuonna 1942, jolloin koko veljestö ja muu luostarin väki joutui evakkoon Suomeen.
Suomea osaamattomina he kiersivät evakkopaikoissa ja olivat kolme kuukautta mm. Kannonkoskella Terelän koululla, mistä he sitten myöhemmin siirtyivät ostamalleen maatilalle Keiteleen Hamulan kylään, jota kansan suussa alettiin melko pian kutsua Keiteleen Hiekaksi.
Elämä Suomeen siirtyneessä Konevitsan luostarissa kävi kuitenkin vaikeaksi. Veljestö ikääntyi ja maatilan töiden hoitaminen vaikeutui ja olisi edellyttänyt ylimääräisiä varoja ulkopuolisten palkanmaksuun. Kun samaan aikaan myös luostarin taloudellinen tilanne heikkeni suuresti, veljestö päätti myydä Keiteleen Hiekan maatilan ja muuttaa Heinäveden Valamon luostariin vuonna 1956.
Hiekan maatila luostarin rakennuksineen siirtyi yksityiseen omistukseen ja paikalle jäi muistuttamaan sinne kaipaaville ortodokseille ainoastaan veljestön hautausmaa, joka yhä on siellä metsän keskellä ja kertoo omaa tarinaansa Suomeen siirtyneestä Konevitsan luostarista.
Hautausmaalle on haudattu vajaat kolmekymmentä luostarin asukasta, igumeni, pappismunkkeja, tavallisia munkkeja ja viitankatajamunkkeja eli noviiseja sekä joitakin luostarissa olleita tai työskennelleitä ”siviilejä”.
1940- ja 1950-luvuilla hautausmaalle haudattiin muutama paikallinen ortodoksikin, mutta tuo ajanjakso jäi lyhyeksi ja näitä hautoja siellä on noin parikymmentä. Metsän keskellä, muutaman kilometrin mittaisen hiekkatien varrella, aivan lähellä entisiä luostarirakennuksia, nykyistä maatilaa, hautausmaa kertoo mystillistä tarinaa ihmisistä, jotka maan omaa kieltä taitamattomina joutuivat pakenemaan omasta maastaan, asumaan kaukana kotiseudulta, jonne he koko ajan kaipasivat ja lopulta kuolemaan – heidän kannaltaan katsottuna – vieraalla maalla.
Munkkien sukulaiset eivät voineet vierailla heidän haudoillaan ja osan aikaa se oli melko vaikeaa muillekin, myös suomalaisille. Mutta hautausmaa on virallinen, sitä ei voi eikä saa tuhota ja sille ja siellä lepääville vainajille pitää antaa säädösten mukainen hautarauha. Siksi siellä on myös mahdollista vierailla, vaikka se yksityisellä maalla sijaitseekin.
Hautausmaa on mielenkiintoinen vierailukohde, jos liikutaan Pohjois-Savossa ja Keiteleen tai Pielaveden maisemissa. Navigaattoriin voi kirjoittaa Hiekantie, Keitele ja tielle päästyään ja muutaman kilometrin tietä ajettuaan hautausmaan kyllä löytää aivan tien varresta ja siinä on myös pieni parkkipaikka.
Lähiseudulta Keiteleestä osoitteesta Arsenintie 1 löytyy myös ortodoksinen kirkko, joka muistuttaa olemassa olollaan ja jopa nimelläänkin – Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen kirkko – Konevitsan luostarin olemassa olosta Keiteleen Hiekassa ja sen jättämästä merkittävästä historiallisesta ja ortodoksisesta muistijäljestä luterilaisen Sydän-Savon mailla, omien, mutta samalla vieraiden keskellä.
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Viime sodat – Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota – aiheuttivat suuria muutoksia silloiseen Suomeen ja erityisen suuria muutoksia se merkitsi silloiselle Suomen ortodoksiselle kirkolle, joka menetti noin 90 % omaisuudestaan ja kiinteistöistään sotien seurauksena. Ne joko tuhoutuivat tai jäivät silloisen Neuvostoliiton alueelle monenlaisin historioin.
Luovutetulla alueella Karjalassa, Laatokan saarella, toimi myös Konevitsan luostari, jonka oli joskus 1300-luvun lopulla perustanut sinne pyhittäjä Arseni Konevitsalainen. 1920-luvulla luostari siirtyi Suomen itsenäistyttyä Suomen ortodoksisen kirkon alaisuuteen, vaikka lähes kaikki munkit olivat joko venäläisiä tai karjalaisia, jotka yleensä eivät osanneet suomea.
Luostarin asukkaat pakenivat talvisodan jälkeen 1940 ensimmäistä kertaa, mutta osa heistä palasi kuitenkin vielä seuraavana vuonna takaisin. Lopullinen lähtö saaresta tuli sitten seuraavana vuonna 1942, jolloin koko veljestö ja muu luostarin väki joutui evakkoon Suomeen.
Suomea osaamattomina he kiersivät evakkopaikoissa ja olivat kolme kuukautta mm. Kannonkoskella Terelän koululla, mistä he sitten myöhemmin siirtyivät ostamalleen maatilalle Keiteleen Hamulan kylään, jota kansan suussa alettiin melko pian kutsua Keiteleen Hiekaksi.
 |
| Keiteleen Hiekan hautausmaan portti. [Kuvat suurenevat useilla näytöillä, kun klikkaat niitä hiirellä] (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Hiekan maatila luostarin rakennuksineen siirtyi yksityiseen omistukseen ja paikalle jäi muistuttamaan sinne kaipaaville ortodokseille ainoastaan veljestön hautausmaa, joka yhä on siellä metsän keskellä ja kertoo omaa tarinaansa Suomeen siirtyneestä Konevitsan luostarista.
 |
| Konevitsan munkkien hautoja Keiteleen HIekan hautausmaalla. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
 |
| Simeon ja Anna Tuiskun grobu Keiteleen Hiekan hautausmaalla. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Munkkien sukulaiset eivät voineet vierailla heidän haudoillaan ja osan aikaa se oli melko vaikeaa muillekin, myös suomalaisille. Mutta hautausmaa on virallinen, sitä ei voi eikä saa tuhota ja sille ja siellä lepääville vainajille pitää antaa säädösten mukainen hautarauha. Siksi siellä on myös mahdollista vierailla, vaikka se yksityisellä maalla sijaitseekin.
 |
| Keiteleen Hiekka kartalla |
Lähiseudulta Keiteleestä osoitteesta Arsenintie 1 löytyy myös ortodoksinen kirkko, joka muistuttaa olemassa olollaan ja jopa nimelläänkin – Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen kirkko – Konevitsan luostarin olemassa olosta Keiteleen Hiekassa ja sen jättämästä merkittävästä historiallisesta ja ortodoksisesta muistijäljestä luterilaisen Sydän-Savon mailla, omien, mutta samalla vieraiden keskellä.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Puhutteleva, mielenkiintoinen paikka! Voiskohan Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen kirkon liittää ev.kesä-tiekirkkojen tutustumis-ja käyntilistaan? Liisa Haanpää
VastaaPoista