201. Suomalaisten invaasioita Keski-Euroopassa

Kuten edellisessä blogijussani kirjoitin, lähdin syksyn kylmyyttä pakoon Tonavan risteilylle. Se oli hyvä päätös. Matkailuauatonkin oli ajanut jo talvitalliin, kun kotimaassa lämpötila pyöri nollan molemmilla puolilla. Risteilyretkellä se pääasiassa oli kahdenkymmenen yläpuolella, lämpimintä taisi olla +28 ºC.

Sinivalkoisin siivin Helsingistä Budapestiin.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matka alkoi lennolla Budapestiin ja mukavaa tuossa lennossa oli ainakin – sen lisäksi, että lensimme turvallisella Finnairin koneella – se, että lento kesti vain kaksi tuntia. Ei ennättänyt tulla edes nälkäkään, vaikka eipä tuota ruokaakaan olisi koneessa saanut kuin rahalla.

Perillä kaikki laukut löytyivät lentokentän hihnoilta ja saimme raahattua ne odottavaan bussiin, minkä jälkeen näimmekin ne sitten vasta laivan hytissä. Laukut merkattiin nimellä ja hyttinumerolla ja ne toimitettiin suoraan omaan hyttiin m/s Swiss Diamondille. Matkalaiset lähtivät ensin pienelle bussiajelulle katselemaan kaunista kaupunkia ja sitten syömään paikalliseen museoravintolaan – tai ainakin siinä nimessä oli sana museo - Múzeum Kávéház és Étterem.

Laivamme ja majapaikkamme reilun viikon ajan:
Scylla-varustamon m/s Swiss Diamond.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ruoka oli kyllä syötävää ja melko maukastakin, mutta palvelu ei luvannut oikein hyvää ja joitain omituisuuksia siinä sitten olikin. En todennäköisesti menisi itse syömään enää tuohon ravintolaan, jos itse valitsisin paikkaa. Tosin osa ongelmista saattoi johtua pelkästään huonosta suunnittelusta ravintolan ja matkanajärjestäjän välillä.

Ruokailun jälkeen oli hieman turhaakin vapaa-aikaa väsyttävästä alkumatkasta ja joidenkin kohdalla ehkä huonosti nukutusta yöstä tai aamulla aikaisesta kentälle matkustamisesta johtuen. Mutta menihän tuo keskipäivän oivallista punkkua maistellen ja leppoisasta säästä nautiskellen paikallisella ulkoilmaterassilla. Samalla alkoivat myös ryhmäläisten ryhmääntymiset – toisiinsa tutustumiset.

Mihinkäs tässä kiire - totesimme Eskon kanssa ja Arja otti meistä kuvan.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matka oli suunnattu suomalaisille ja meitä olikin ympäri Suomen pohjoisesta etelään, suomenkielisiä ja svenska språkiga. Pääasiassa iäkkäämpiä – todennäköisesti työstä jo karanneita eläkeläisiä. Mutta oli mukana yksi parikymppinen ja muutama vielä muuten työssä rimpuileva.

Tällainen matka ei ole paras mahdollinen liikuntaesteiselle tai muutoin huonojalkaiselle, mutta niin vain sielläkin selvisivät niin pyörätuolilla liikkuva kuin keppien kanssa kävelevä, kuin minäkin kipeän polveni kanssa. EU:iin kuuluminen on selvästi parantanut Budapestin katujen päällysteiden tasoa ja vaikka minunkin piti polveni vuoksi kävellessä katsoa tarkasti, mihin astun, suurempia kuoppia ei enää ollut jalkakäytävillä, kuten joskus ennen.

Kirjakauppa kävelykadulla - kätevää.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Täälläkin oli samat jalankulkijan ongelmat kuin vaikka Suomessa: kovaa ajavat pyöräilijät ja me tollot, jotka kävelimme ryhminä pyöräteillä sekä tietysti nuo uusimmat villitykset, lujaa kulkevat sähköpotkulaudat, joita oli kaikkialla.

Itse olen vieraillut Budapestissä useita kertoja ja jossain vaiheessa asuinkin siellä eräänlaisessa taiteilijaresidenssissä jonkin aikaa ”vapaana taiteilijana”. Siksi kaupunki oli osin melko tuttu, vaikka olihan se tietysti vuosien saatossa jonkin verran muuttunut ja myös kehittynyt.

Kellert vartioi vuortaan.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Enää ei välttämättä tehnyt mieli lähteä kiipeämään Kellertin kukkuloille, vaan painuin odotellessa voitelemaan jalkaa mukavaan kahvilaan. Turisteja oli yhä – syyskuun lopulla – runsaasti ja myös erilaisia turistirysiä houkuttelemassa ostoksille tai jopa huijatuksi tulemiselle. Samojen, meilläkin vierailevien kansojen edustajia oli täälläkin ja opas kehottikin meitä katsomaan hieman, mihin menemme ja opasti, mitä meille tehdään, jos emme varo.

Keskiaikainen Budan Matiaksenkirkko on upea vierailukohde.
(Videon voi katsella ko. symbolia klikkaamalla myös ns. kokoruututilassa)
(Video © Hannu Pyykkönen)

Laivaan pääsimme vasta myöhään iltapäivällä, jolloin siellä majaillut toinen ryhmä oli lähtenyt pois ja laivan hytit siivottu. Siitä alkoikin sitten varsinainen ruokarumba: kolme ateriaa päivässä, aamiainen, lounas ja illallinen vapain ruokajuomin ja runsain annoksin, joiden varsinkin ulkomuotoon oli keittiöhenkilökunta pääkokki Rezan johdolla satsannut paljon.

Vierailu Kalastajalinnakkeessa ja sen viereisessä Matiaksenkirkossa
kuuluu normaaleihin turistirituaaleihin Budapestissä.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Reza, kuten suurin osa tarjoiluhenkilökunnasta, oli indonesialaisia, mukana yksi portugalilainen ja ravintolapäällikkö herra Stoica oli Romaniasta, Mustanmeren rannalta Constanţasta. Saimme kuulla, että laivan henkilökunta oli yhdeksästä eri maasta, mm. kapteeni Unkarista, toinen kapteeni Bulgariasta, purseri/ravintolapäällikkö Romaniasta, respan työntekijät Serbiasta ja Espanjasta, pianisti Argentiinasta.

Pianisti-laulajamme David Argentiinasta viihdytti matkaajia salongissa.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Laivan palvelukieli oli englanti ja ymmärrettävästi se oli ainakin osin hieman ”kapulaenglantia”, koska se ei ollut kenenkään oma kieli, mutta onneksi tuo oma englantikin on samanlaista kapulakieltä. Ymmärsimme siis toisiamme varsin hyvin, sillä vaikka joskus keskustelimme melko henkilökohtaisiakin asioita, emme silti ryhtyneet rupattelemaan keskenämme ydinfysiikasta.

Laivan salongissa saimme ohjeita, joimme päiväkahvit,
kuuntelimme esityksiä ja musiikkia ja
nautimme iltaisin musiikkia kuunnellen virvokkeita.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ydinfysiikasta olisi toki voinut keskustella matkustajien kanssa, sillä joukossa oli mm. yksi ydinfyysikko ja monenlaisia muita selvästikin koulutettuja ammattilaisia. Vaikka emme esitelleet omia ammattejamme sen suuremmin, silmä- ja korvamääräisen arvion perusteella melkoinen joukko oli erilaisia insinöörejä ja teknisen alan ihmisiä, mutta suuri joukko myös erilaisia terveydenhoitoalan sekä opetusalan ammattilaisia.

Budapest on siltojen kaupunki, jossa sillat yhdistävät kaksi osaa
Budan ja Pestin. Taustalla näkyy Kellert-vuori muistomerkkeineen.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Melko pian suunnilleen samanlaiset persoonallisuudet löysivät toisensa ja sinne tänne syntyi pysyviä tai vaihtuvia ”terapiaryhmiä”, joissa naurun remakka täytti pian koko pöydän. Osa matkaajista oli mukana oman pienemmän ryhmänsä kanssa ja he istuivatkin usein omissa pöydissään, meidän muiden ”vapaiden” seilatessa ryhmästä toiseen.

Sankarien aukio on myös ns. pakollinen vierailukohde Budapestissä.
Nyt siellä tosin valmistauduttiin Bruce Springsteenin konserttiin
ja aukio oli täynnä esiintymislavan rakentajia.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tutustumiset kapungilla vapaa-aikana tapahtuivat usein myös pienissä laivalla muodostuneissa ryhmissä tai myös avioparit tai ystäväparit keskenään. Välillä koko kaupunki – tai ainakin myöhemmin joku pikkupaikka – vaikutti lähes suomalaiselta, kun noin reilun 80 hengen suomalaisryhmä tilapäisessä invaasiossaan pelmahti kaduille ja kujille.

Unkarin parlamenttitalo iltavalaistuksessaan:

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ensimmäisen laivapäivän huipennus oli ylimääräinen ohjelmanumero, jonka ilmeisesti Scylla-varustamo joutui lahjoittamaan meille senkin vuoksi, että laiva joko vaihtoi tai joutui vaihtamaan laituripaikkaa Budapestissä. Saimme näet nähdä iltavalaistun Budapestin Tonavalta käsin. Kaunis se oli tuollakin tavalla nähtynä.

Näkymä Kalastajalinnakkeelta kaupunkiin.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Yleensä laiva viipyi uudessa kohteessa päivän ja illalla, yöllä ja aamulla se siirtyi sitten pitkin Tonavaa seuraavaan kohteeseen. Osa maisemista jäi pimeyden vuoksi luonnollisesti näkemättä, mutta oleellisimmat silti näimme.

Erzegomion katedraali.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Yksi tällainen oli pian mielenkiintoisen mutkittelevan Tonavan mutkan jälkeen tullut ilmeisesti Euroopan kolmanneksi suurin kirkkorakennus, Eszergomin katedraali, joka sijaitsee samannimisessä, yhdessä Unkarin vanhimmista kaupungeista. Vuonna 1000 Unkarin kuningas, pyhä Tapani (Stefan tai unkariksi István), kruunattiin Esztergomissa kuninkaaksi. Samana vuonna perustettiin Esztergomin katolinen arkkihiippakunta, joka oli kirkon keskusalue Unkarin kuningaskunnan aikana. Esztergomin arkkipiispalla oli arvonimi Unkarin priimas.

Tonavan mutkan maisemia.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Suunnilleen Eszergomissa siirryimme myös ajamaan laivalla kahden vierailumme kohteena olevan maan rajalle, joka oli siis keskellä Tonavaa. Seuraava kohteemme aamulla oli tuossa toisessa maassa, Slovakiassa, eli entisen Tšekkoslovakian vuoden vaihteessa 1992-93 hajottua kahteen osaan, sen ilmeisesti köyhemmäksi mainitussa valtiossa, jossa entisen yhteisen tšekin kielen jälkeen yhdessä yössä siirryttiin puhumaan omaa slovakian kieltä.

(Kartta ja kuvat suurenevat hiiren klikkauksella)

Mutta tuosta maasta ja seuraavasta pääkaupungista, Bratislavasta sitten jotain seuraavassa blogijutussani.


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com