Minä en todennäköisesti ole mikään ideaali karavaanari. Kaikkea muuta. Monestakin syystä. Yritän hieman avata tuota käsitystäni itsestäni.
Minä en mm. ole koskaan käynyt ns. karavaanarien treffeillä, erilaisissa teema- tai teemattomissa tapaamisissa eri leirintäalueilla. En ole varmaankaan löytänyt niiden sisintä ja syvintä merkitystä. Minulla on ollut luulo, että mennään sakilla jonnekin, saunotaan, tapellaan ja ryypätään – ehkä hieman karrikoidusti sanottuna. Siinä välissä heitetään mölkkyä ja kehutaan omaa ja naureskellaan toisen omalle. Voi tietysti olla täysin karikatyyri tuo ajatelmani, sillä enhän tosiaan ole käynyt yhdelläkään karavaanaritreffeillä.
Itse asiassa en myöskään viihdy noin neljän metrin välein olevissa omissa kopeissa, jotka on ripoteltu pitkin hiekkakenttä tai nurmikkoja. Minusta tuntuu oudolta, kun jotkut rakentavat siihen ympärille vielä monenlaisia majoja ja lavoja. Minulla ei ole omassa autossa edes markiisia, sellaista etulippaa. Viivyn tuollaisessa riviin laitettujen matkaajien paikassa aina kerrallaan ehkä yhden yön tai pari. Sitten pitää jo vaihtaa maisemaa.
Matkustan mieluusti oman autokuntani kanssa tai usein myös yksin. Silloin on paljon helpompi tehdä päätöksiä, minne menen, mitä teen, kuinka kauan ja tehdä yksilöllisiä ratkaisuja monesta muustakin asiasta. Osaan sen verran vieraita kieliä, että selviän niillä melkein missä vain. Siellä, missä en ehkä selviä, en ole ollut edes yrittämässä selvitä. Pidän mm. saksan puhumisesta ja hakeudunkin herkästi sellaisiin tilanteisiin , jossa saan puhua, jopa leirintäalueilla, missä muuten yleensä tapaa ihan mukavia ihmisiä.
Useimmat matkailuautoilla reissaavat ovat mukavia ihmisiä, mutta olen tavannut toisenlaisiakin. Heitä – niitä toisenlaisia – löytyy melkoinen pino mm. karavaanarien keskustelupalstoilta, jossa he päsmäröivät, haukkuvat toisiaan, ovat besservissereitä joka asiassa ja kun joku kysyy, millainen on tie Sodankylästä Kittilään, niin vastaavat, että kolme vuotta sitten se oli huonossa kunnossa. Onneksi en kuitenkaan ole tavannut livenä montaakaan noita keskustelijoita, ainoastaan niitä, jotka eivät keskustele netissä. Ja ainakin he ovat vaikuttaneet mukavilta.
Ulkomailla liikkuessaan tapaa mukavia suomalaisiakin. Heidän kanssaan on hauska vaihtaa kuulumisia paikoista, joissa mahdollisesti aikoo itsekin vierailla ja onhan se mukavaa puhua suomea Saksassakin. Olen auttanut monia reissussa olleita suomalaisia ja saanut itsekin apua sitä tarvitessani. Karavaanarius toimii hyvin jostain syystä ulkomailla, mutta Suomessa se joskus tökkii. Ihan tarkasti en osaa sanoa, miksi.
Nyt olen liikkunut muutaman päivän Suomessa ja seurannut elämää juuri leirintäalueilla, en suuremmin puskaparkeissa eli huoltoasemien tai vastaavilla ilmaisilla parkkipaikoilla. Olen yöpynyt tällä reissulla sekä karavaanarien omalla alueella, että täysin yksityisellä, kaupallisella alueella. Kaupallinen se kai on tuo karavaanarien alue jollain tavalla, vaikka hommaa pyöritetään osin talkoovoimin.
Noilla karavaanarien omilla paikoilla on selvästi kaksi eri heimoa: käymäläiset (siis vierailijat – tuon sanan juuri on sanassa ’käydä’, ei ’käymälä’, vaikka joskus siltä tuntuukin) ja kausipaikkalaiset. Kausipaikkalaisilla on niitä mielikuvituksellisia rakennelmia ja paikka on kai jonkinlainen korvike kesämökille, ”köyhän miehen kesäpaikka” – ehkä. Ei tarvitse ostaa tonttia, eikä rakentaa siihen hulppeaa mökkiä, maja voi olla vaikka miten pieni tai suuri, vanha tai uusi asuntovaunu ja jos kyllästyy paikkaan – tai nykyisin jopa toisin päin: kun paikka kyllästyy mahdolliseen hankalaan majoittujaan – maisemaa voi tai saa tai jopa pitää vaihtaa.
Tämä asetelma luo vain sitten monenlaisia paineita näiden kahden ryhmän välille sekä noilla yhdistysten omistamilla alueilla kuin myös omassa karavaanarien järjestötyössä. Näin olen asiaa tällaisena sivusta seuraajana ollut havainnoivinani. Riidellään ehkä sellaisista palveluista alueella, joita toinen tarvitsee, mutta toinen ei. Tehdäänkö niitä ja kenen kustannuksella? Ja kummalle ryhmälle: käymäläisille vai kausipaikkalaisille? Ja mikä on koko järjestön (liiton) tavoite, ketä se palvelee ja millaisin ehdoin?
Itse tällaisena erityisesti kesäaikaan matkailuautolla matkailevana ja matkailua muuten läpi vuoden harrastavana pidän joistakin palveluista ja joskus jopa käytän niitä. Sauna on mukava, hyvät saniteettitilat lisäävät viihtyvyyttä, pesukone on hieno asia, kun vaatteet loppuvat ja niitä pestä pitäisi. Leirintäalueen kahvio tai vielä parempi – ravintola – olisi mukava, jos sillä vain olisi alueella hengissäpysymismahdollisuudet.
Karavaavarit ovat liian usein melko pihiä porukkaa. Joskus tuntuu siltä, että henkilö, joka hankkii matkakulkimen, hankkii sen vain säästääkseen. Säästääkseen hotellikuluista, mutta myös säästääkseen kaikesta: leirintäaluemaksuista, ruuan ja juomien ostamisesta, palveluista, jne. Tällaiset eivät hanki matkakulkuneuvoa niinkään ilmeisesti virkistäytyäkseen, kuin kenties – mene ja tiedä – kehuskellakseen, kuinka halvalla taas tuli tehtyä Lapin tai joku muu matka.
Karavaanrien pihiys – vai olisikohan se sittenkin heidän yleinen taloudellinen tilansa tai joku vastaava – näkyy myös heidän käyttämissään autoissa. Nytkin juuri tekemälläni syysmatkalla enemmän kuin puolella liikkujalla – usein he ovat muuten eläkeläisiä – on vanha tai tosi vanha matkailuauto tai -vaunu. En tiedä, onko oikein ajatella, että silloin on tilanteeseen jo lähtökohtaisesti kirjoitettu tuo pihistäminen ja yletön säästäminen, jotta nämä liikkujat edes jollain tavoin voivat matkaa tehdä pienellä eläkkeellä – mikä, siis tuo liikkuminen on muuten todella hienoa juttu.
Vastaavasti taas on se toinen ryhmä: uusilla välineillä liikkuvat hyvinvoivat (usein myös eläkeläiset), jotka vaihtavat autoa hyvä ettei joka kerran, kun vessan kasetti tulee täyteen. He katsovat helposti nenän vartta pitkin, kun toinen saapuu paikalle vanhalla kulkimella. Arvostelu on kovaa ja sitä tapahtuu erityisen paljon juuri karavaanarien omilla alueilla. Näin olen sen joskus kokenut.
No jos palaisin tuohon otsikon asiaan. Tällä matkalla olen yrittänyt mahdollisimman usein majoittua leirintäalueilla ja samaa tein kesällä Euroopan turneellakin. Siellä syynä oli enemmän turvallisuus, nyt helppous. On helpompaa laittaa auto sähkön päähän, käyttää alueen palveluja ja kirjoitella joutoaikana vaikka tällaisia blogijuttuja virvoittavien juomien ohessa koskimaisemaa katsellen.
Näin samalla tukee hieman osaltaan alueen – nyt tässä tapauksessa Lapin – yritystoimintaa ja edesauttaa sen selviämistä nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Ja jos nyt joku vielä jaksaa marmattaa, että maksamani 17 – 18 euroa yöltä sähköineen, saunoineen ja kaikkine muine palveluineen on paljon, jääköön todellakin sinne puskaparkkiin. Puskaparkin käyttö on toisinaan sopivaa ja mukavaa, mutta turvataksemme myös jatkossa matkailuautojemme palvelut, on syytä ainakin ajoittain käyttää myös heidän palvelujaan.
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Minä en mm. ole koskaan käynyt ns. karavaanarien treffeillä, erilaisissa teema- tai teemattomissa tapaamisissa eri leirintäalueilla. En ole varmaankaan löytänyt niiden sisintä ja syvintä merkitystä. Minulla on ollut luulo, että mennään sakilla jonnekin, saunotaan, tapellaan ja ryypätään – ehkä hieman karrikoidusti sanottuna. Siinä välissä heitetään mölkkyä ja kehutaan omaa ja naureskellaan toisen omalle. Voi tietysti olla täysin karikatyyri tuo ajatelmani, sillä enhän tosiaan ole käynyt yhdelläkään karavaanaritreffeillä.
Itse asiassa en myöskään viihdy noin neljän metrin välein olevissa omissa kopeissa, jotka on ripoteltu pitkin hiekkakenttä tai nurmikkoja. Minusta tuntuu oudolta, kun jotkut rakentavat siihen ympärille vielä monenlaisia majoja ja lavoja. Minulla ei ole omassa autossa edes markiisia, sellaista etulippaa. Viivyn tuollaisessa riviin laitettujen matkaajien paikassa aina kerrallaan ehkä yhden yön tai pari. Sitten pitää jo vaihtaa maisemaa.
 |
| Matkalla pohjoiseen löytyy myös ns. SF-C-leirintäalueita. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Matkustan mieluusti oman autokuntani kanssa tai usein myös yksin. Silloin on paljon helpompi tehdä päätöksiä, minne menen, mitä teen, kuinka kauan ja tehdä yksilöllisiä ratkaisuja monesta muustakin asiasta. Osaan sen verran vieraita kieliä, että selviän niillä melkein missä vain. Siellä, missä en ehkä selviä, en ole ollut edes yrittämässä selvitä. Pidän mm. saksan puhumisesta ja hakeudunkin herkästi sellaisiin tilanteisiin , jossa saan puhua, jopa leirintäalueilla, missä muuten yleensä tapaa ihan mukavia ihmisiä.
Useimmat matkailuautoilla reissaavat ovat mukavia ihmisiä, mutta olen tavannut toisenlaisiakin. Heitä – niitä toisenlaisia – löytyy melkoinen pino mm. karavaanarien keskustelupalstoilta, jossa he päsmäröivät, haukkuvat toisiaan, ovat besservissereitä joka asiassa ja kun joku kysyy, millainen on tie Sodankylästä Kittilään, niin vastaavat, että kolme vuotta sitten se oli huonossa kunnossa. Onneksi en kuitenkaan ole tavannut livenä montaakaan noita keskustelijoita, ainoastaan niitä, jotka eivät keskustele netissä. Ja ainakin he ovat vaikuttaneet mukavilta.
Ulkomailla liikkuessaan tapaa mukavia suomalaisiakin. Heidän kanssaan on hauska vaihtaa kuulumisia paikoista, joissa mahdollisesti aikoo itsekin vierailla ja onhan se mukavaa puhua suomea Saksassakin. Olen auttanut monia reissussa olleita suomalaisia ja saanut itsekin apua sitä tarvitessani. Karavaanarius toimii hyvin jostain syystä ulkomailla, mutta Suomessa se joskus tökkii. Ihan tarkasti en osaa sanoa, miksi.
Nyt olen liikkunut muutaman päivän Suomessa ja seurannut elämää juuri leirintäalueilla, en suuremmin puskaparkeissa eli huoltoasemien tai vastaavilla ilmaisilla parkkipaikoilla. Olen yöpynyt tällä reissulla sekä karavaanarien omalla alueella, että täysin yksityisellä, kaupallisella alueella. Kaupallinen se kai on tuo karavaanarien alue jollain tavalla, vaikka hommaa pyöritetään osin talkoovoimin.
 |
| Ruska saa monet liikkeelle. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Noilla karavaanarien omilla paikoilla on selvästi kaksi eri heimoa: käymäläiset (siis vierailijat – tuon sanan juuri on sanassa ’käydä’, ei ’käymälä’, vaikka joskus siltä tuntuukin) ja kausipaikkalaiset. Kausipaikkalaisilla on niitä mielikuvituksellisia rakennelmia ja paikka on kai jonkinlainen korvike kesämökille, ”köyhän miehen kesäpaikka” – ehkä. Ei tarvitse ostaa tonttia, eikä rakentaa siihen hulppeaa mökkiä, maja voi olla vaikka miten pieni tai suuri, vanha tai uusi asuntovaunu ja jos kyllästyy paikkaan – tai nykyisin jopa toisin päin: kun paikka kyllästyy mahdolliseen hankalaan majoittujaan – maisemaa voi tai saa tai jopa pitää vaihtaa.
Tämä asetelma luo vain sitten monenlaisia paineita näiden kahden ryhmän välille sekä noilla yhdistysten omistamilla alueilla kuin myös omassa karavaanarien järjestötyössä. Näin olen asiaa tällaisena sivusta seuraajana ollut havainnoivinani. Riidellään ehkä sellaisista palveluista alueella, joita toinen tarvitsee, mutta toinen ei. Tehdäänkö niitä ja kenen kustannuksella? Ja kummalle ryhmälle: käymäläisille vai kausipaikkalaisille? Ja mikä on koko järjestön (liiton) tavoite, ketä se palvelee ja millaisin ehdoin?
Itse tällaisena erityisesti kesäaikaan matkailuautolla matkailevana ja matkailua muuten läpi vuoden harrastavana pidän joistakin palveluista ja joskus jopa käytän niitä. Sauna on mukava, hyvät saniteettitilat lisäävät viihtyvyyttä, pesukone on hieno asia, kun vaatteet loppuvat ja niitä pestä pitäisi. Leirintäalueen kahvio tai vielä parempi – ravintola – olisi mukava, jos sillä vain olisi alueella hengissäpysymismahdollisuudet.
Karavaavarit ovat liian usein melko pihiä porukkaa. Joskus tuntuu siltä, että henkilö, joka hankkii matkakulkimen, hankkii sen vain säästääkseen. Säästääkseen hotellikuluista, mutta myös säästääkseen kaikesta: leirintäaluemaksuista, ruuan ja juomien ostamisesta, palveluista, jne. Tällaiset eivät hanki matkakulkuneuvoa niinkään ilmeisesti virkistäytyäkseen, kuin kenties – mene ja tiedä – kehuskellakseen, kuinka halvalla taas tuli tehtyä Lapin tai joku muu matka.
Karavaanrien pihiys – vai olisikohan se sittenkin heidän yleinen taloudellinen tilansa tai joku vastaava – näkyy myös heidän käyttämissään autoissa. Nytkin juuri tekemälläni syysmatkalla enemmän kuin puolella liikkujalla – usein he ovat muuten eläkeläisiä – on vanha tai tosi vanha matkailuauto tai -vaunu. En tiedä, onko oikein ajatella, että silloin on tilanteeseen jo lähtökohtaisesti kirjoitettu tuo pihistäminen ja yletön säästäminen, jotta nämä liikkujat edes jollain tavoin voivat matkaa tehdä pienellä eläkkeellä – mikä, siis tuo liikkuminen on muuten todella hienoa juttu.
Vastaavasti taas on se toinen ryhmä: uusilla välineillä liikkuvat hyvinvoivat (usein myös eläkeläiset), jotka vaihtavat autoa hyvä ettei joka kerran, kun vessan kasetti tulee täyteen. He katsovat helposti nenän vartta pitkin, kun toinen saapuu paikalle vanhalla kulkimella. Arvostelu on kovaa ja sitä tapahtuu erityisen paljon juuri karavaanarien omilla alueilla. Näin olen sen joskus kokenut.
 |
| Blogisti kosken, tietokoneen ja ajatusten äärellä jossain pohjoisessa. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
No jos palaisin tuohon otsikon asiaan. Tällä matkalla olen yrittänyt mahdollisimman usein majoittua leirintäalueilla ja samaa tein kesällä Euroopan turneellakin. Siellä syynä oli enemmän turvallisuus, nyt helppous. On helpompaa laittaa auto sähkön päähän, käyttää alueen palveluja ja kirjoitella joutoaikana vaikka tällaisia blogijuttuja virvoittavien juomien ohessa koskimaisemaa katsellen.
Näin samalla tukee hieman osaltaan alueen – nyt tässä tapauksessa Lapin – yritystoimintaa ja edesauttaa sen selviämistä nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Ja jos nyt joku vielä jaksaa marmattaa, että maksamani 17 – 18 euroa yöltä sähköineen, saunoineen ja kaikkine muine palveluineen on paljon, jääköön todellakin sinne puskaparkkiin. Puskaparkin käyttö on toisinaan sopivaa ja mukavaa, mutta turvataksemme myös jatkossa matkailuautojemme palvelut, on syytä ainakin ajoittain käyttää myös heidän palvelujaan.
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Kyllä hyvin olet "haistanut" ympäröivän karavaanimaailman :) Voisi vielä lisätä sen porukan kun ostaa uuden vaunun(joka 4.s vuosi) ja juurruttaa sen kausipaikalle. Sieltä on mukava ajella siwaan hakemaan lihqperunalaatikko kun ei "raaski" syödä alueen ravintolassa...
VastaaPoista