115. Norjan Venetsiassa ja Åssa

Å i Lofoten / Lofoottien Å.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Aamu valkeni kauniina, hieman pilvisenä, mutta aurinkoakin näkyi. Aurinkoisuus lisääntyi päivän mittaan ja pilvetkin hävisivät taivaalta, todella upea matkailusää. Ulkona oli noin hieman vajaat viisitoista astetta lämmintä eikä tuullut. Paikoitellen vedenpinta oli ihan peilityyni.

Seitsemännen päivän matkaosuus.
(Kuvat saat suuremmaksi klikkaamalla kuvaa hiirellä)

Matka jatkuu Lofooteilla yhä etelämmäksi. Tämän päivän päätepisteenä on Å, varsin lyhytniminen paikkakunta Lofoottien eteläkärjessä Moskenesøyan päässä, pienessä Moskenesin kunnassa. Varsinaisesti tuolla Åssa ei ole kovinkaan paljon katsomista. Siellä käyminen on enemmän sellainen rituaali tyyliin ”minäkin olen käynyt Åssa”. Kyllähän sieltä jotain kultturelliakin löytyy, vaikkapa kapakalamuseo vai oliskohan sen nimi kuitenkin suomeksi kuivakalamuseo (Tørrfisk [Stockfish] Museum). En tiedä.

Ohittamisia maisemareitillä

Tie perille Åhon on ajoittain todella kapea ja ohittaminen varsinkin silloin, kun vastaan tulee iso rekka tai leveä linja-auto, on todella hankala. Mutta ohituspaikkoja on runsaasti ja paikallisillakin vauhtia ei autoilla ole paljoa. Kaikki osaavat varoa. Minäkin toki kävin kurvaamassa Åssa. Tie loppuu tunnelin jälkeiseen parkkipaikkaan ja siitä piti sitten palata varsinaiseen keskukseen Moskenesiin. Siitä kohta lisää.

Tie päättyy tunnelin jälkeen suurelle parkkipaikalle Lofoottien eteläosassa Åssa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ennen menoa Åhon, kävin paikassa, jota joku on nimittänyt myös Norjan Venetsiaksi. Ei liene virallinen kutsumanimi, vaikka aika hyvin sopii tuohon paikkaan nimeltä Henningswær, suuren saaren, Austvågøyn, lounaisnurkassa, useiden siltojen ja kapean tien päässä.

Lofoottien siltoja

Paikkaan ei ole kovinkaan kaksisia tienviittoja ja risteys tulee melko äkisti, kun ajaa Svolværista kohti Åota. Kaunis ja louhikkoinen sekä samalla todella kapea maisematie vie pian risteyksen jälkeen perille. Ainakin minua tuo maisema kosketti. Se oli todella minun mieleen. Siellä oli aivan upeita louhikkoisia rantoja, kaarevia ja kapeita siltoja ja meri ympärillä, saaresta saareen ja viimein perille pieneen idylliseen kylään ja sen satamaan.

Norjan Venetsia

Perillä satamassa odotti pieni kahvila, galleria ja aurinkoisia terassipaikkoja ympäriinsä satamaa. Se todella muistutti ehkä hieman veden äärelle ja osittain sen päälle rakennettua Italian Venetsiaa. Myös Henningswærissa talot oli rakennettu hieman veden päälle paaluttaen, satamalaiturit olivat veden päällä ja terassituoleilla pöytien ääressä voi myös istua veden päällä.

Ässa sijaitsee myös Lofoottien Arktinen Hotelli ihan satama-aukiolla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Turistiaika oli syyskuun puolessa välissä jo suureksi osaksi ohi ja paikalla ei ollut turistien ryysistä, mutta paikat olivat silti yhä auki. Kuitenkin joitain autoja ajeli satamaan koko ajan ja osa jäi jopa kahville tai meni galleriaan ostoksille. Minusta paikka oli todella viehättävä ja ihmettelen, miksi sitä ei ole markkinoitu matkailijoille tehokkaammin. Ainakaan minua se – markkinointi – ei ollut ilman erästä vihjettä tavoittanut ollenkaan.

Kuvauksellisia paikkoja on Lofooteilla pilvin pimein.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mennen tullen tiellä sai pysähdellä yhtenään ja nousta ottamaan valokuvia kauniista ja jylhistä maisemista. Usein ajattelinkin, kuinkahan kauan täällä pitäisi asua, että maiseman kauneus alkaisi haalistua ja muuttua jokapäiväiseksi, arkiseksi. Aika kauan.

Henningswærin silta Lofooteilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tuolla tieosuudella ja myös myöhemmin toinen asia, joka sykähdytti, olivat korkealle kaartuvat ja usein myös pitkät sillat. Niitä pitkin päästiin saaresta toiseen ja joissain paikoissa se oli niin kapea, että molemmissa päissä oleva liikennevalo ohjasi yhden suunnan kerrallaan sillalle. Siltojen muoto oli korkealle kaartuva ja sinne mennessä piti ihan oikeasti nousta mäkeä ja pois tultaessa laskea mäkeä ja tuo tunne oli alkuun hieman hämmentävä. Siinä oli varmaan myös mukana jonkinlaista alkukantaista pelkoa, kestääköhän tuo silta painavan autoni painon.

Lofootit osaa yllättää. Täältä löytyy piitsi vaikkapa lainelautailuun.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Aiemmin jo mainitsin toisessa blogijutussani, että täällä on paljon tunneleita. Niiden pituus on useita kilometrejä, jos ajat pohjoisesta etelään. Yleensä ne menevät vuoren läpi, jottei autojen tarvitse kiertää vuorta tai ajella sen reunoilla tai jopa ylitse. Yksi tunneli hätkähdytti suuresti. Heti aukon jälkeen se lähti menemään jyrkästi alaspäin, alamäkeä, niin että vauhti alkoi huolestuttavasti kiihtyä ja piti painaa jarrua. Puolikilometriä alapäin, sitten kilometri tasaista ja lopulta sitten puolikilometriä ylämäkeä, olipa kummallinen tunneli. Päästyäni pois tunnelista yritin kuikuilla taaksepäin nähdäkseni millaisen vuoren läpi nyt tultiin, mutta siellä taisi ollakin vettä. Eli olimmekin tulleet pienen lahdukan alitse, eikä kattokaan näyttänyt vuotavan.

Tuo Nappstarumtunnelen yhdistää Eurooppatiellä nr. E10 kaksi saarta, Vestvågøyan ja Flakstadøyan, ja tunneli on parhaimmillaan 63 metrin syvyydessä meren alla. Jyrkin kohta lienee noin 8% luokka. Ennen tunnelia paikalla oli lautta.

Hiekkapiitsi uimarantana Lofooteilla!!! Sitä en todellakaan olisi osannut odottaa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Se, mikä matkalla Kilpisjärveltä Åhon on ollut mukavaa, ettei koko matkalla ole ollut yhtään tietullia tai silta- tai tunnelimaksua. Koko matkan on saanut ajaa kohtuullisen hyvää päällystettyä tietä, joka tosin paikka paikoin on todella kapeaa ja silloin siinä ei ole edes aina keskikohtaa osoittavaa viivaan ja ohitusten kanssa on aina hieman taiteilua.

Åsta siirryin noin kymmenen kilometriä pohjoisemmaksi Moskenesiin, mistä löytyy mukavalta paikalta merenkielekkeeltä leirintäalue, joka tosin tähän aikaan vuodesta oli melko kovahintainen, mutta sainpahan haluamani ja etenkin tarvitsemani palvelut, joihin kuului sähkön lisäksi tuo jonkinlainen wi-fi. Huomenna aamulla olisi aikainen herätys – jossa pitäisi samalla huomioida maidemme välinen tunnin aikaero – ja mennä jonottamaan laivaan. Satama on ihan lähellä leirintäaluetta. Kuulemani mukaan, tähän aikaan ei ole paljoa matkustajia ja todennäköisesti saan lipun satamasta. Päivällä satamassa käydessäni ei näkynyt lauttayhtiön toimistoa tai paikkaa, mistä lipun olisin voinut ostaa, joten pitää luottaa tietoon, että siihen kenties pääsee mukaan maksamalla laivassa.

Hieman on täällä jo talven odotuksen tuntua. Eilen kauhistelimme edellisessä majapaikassani saksalaisen teltassa nukkuneen nuorenparin kanssa tuota ajatusta, jota vahvisti myös se, että paikallisen norjalaisen TVH:n miehet laittoivat aurauskeppejä teiden varsille. Toivottavasti ei kuitenkaan sada lunta vielä. Siltä ei tosin vaikuta, sillä aurinko paistaa upeasti ja sää on – kuten isäni sen aikanaan sanoi – ”kuin linnuin maito ja tie kuin lutikan selkä, pättöö vieraan kotiin luikuttaa”.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

P.S.
Naapurissa muuten kiekuu kukko. Se ei sano suomalaisittain "kukko-kiekuu", vaan lofootiksi "öhöy-höö".

H@P