Moni asia on erilailla Lofoteille tapahtuneen vierailun jälkeen – ainakin heti seuraavina päivinä. Sen verran vaikuttava kokemus on tuo vierailu Lofooteilla. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, joille se on mahdollista. Meille matkailuautoilla liikkuville se on juuri sitä.
Vierailun mukavuutta korosti lisäksi aivan fantastinen sää – aurinko paistoin melkein pilvettömältä taivaalta ja ajoittain jopa merenpintakin oli lähes tyyni.
Mutta kaikki päättyy aikanaan, niin tuo vierailukin ja matka jatkuin ensin laivalla Bodøhön ja sieltä eteenpäin aluksi kohden pohjoista ja Narvikia. Molemmat kaupungit ovat katsomisen arvoisia, vaikkakin tähän aikaan syksystä ehkä jotkut paikat ovat joko kiinni tai toimivat puoliteholla.
Itse norjalaiset tuntuivat olevan kuitenkin melko optimistisia ja tällainen optimismin huippu ajoi vastaani avoautolla lähellä Narvikia. Lämpimät vaatteet päällä ja pipo päässä tämä optimisti huristeli pitkin kauniita, mutta hieman jo koleita vuoristoteitä.
Muutoinkin viikonlopun aikaan ihmiset tuntuivat olevan liikkeelle ja tietysti sitäkin lisäsi aurinkoinen, todella kaunis sää. Tienvarsien ns. puskaparkit eli ilmaiset, vapaat pysäköintipaikat olivat muuttuneet villeiksi karavaanarileireiksi, joissa parhaimmillaan saattoi olla melko pienelläkin alueella parikymmentä matkailuajoneuvoa – autoja tai vaunuja.
Samoin tienvarret olivat lähellä Ruotsin rajaa täynnä autoja. Melkein jokaisella parin auton levikkeelläkin oli autoja pysäköityinä. Lähellä rajaa Norjan puolella oli myös runsaasti varsin erikoisia, mutta myös kauniita norjalaisia vapaa-ajan mökkejä mitä kummallisimmissa paikoissa rinteillä, pienten järvien rannoilla tai keskellä ei-oikein-mitään.
Ruotsin rajan ylitys toi eteeni taas uuden maailman – nyt jo varmaankin kolmannen. Ensimmäinen oli Suomen Lapissa, toinen Pohjois-Norjassa ja kolmas nyt Ruotsin Lapissa, lähellä Abiskon kansallispuisto, jonne on Norjan ja Ruotsin rajalta vain pari – kolmekymmentä kilometriä.
Abisko eli saamenkielillä Ábeskovvu tai Rákkasorda, on pieni saamelaiskylä Norbottenissa Pohjois-Ruotsissa. Se kuuluu hieman alempana sijaitsevan pääpaikan Kiirunan kuntaan ja mikä myös mukavaa, sinne pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä – joko linja-autolla tai myös junalla, sillä Abisko sijaitseen Kiiruna-Narvik –malmiradan ja Eurooppa tien nr. E10 varrella.
Abiskon kuuluisin kohde on varmaan jo 1900-luvun alkuvuosina perustettu Abiskon kansallispuisto, joka sijaitsee mm. Torniojärven eli Torneträsk-järven rannalla. Se on todella suosittu vaelluskohde, sillä mm. Kungsleden eli 425 kilometriä pitkä vaellusreitti ulottuu sieltä aina Ammarnäsiin Ruotsin ja Norjan rajalle noin Tornion korkeudella kartalta katsottuna. Reitin varrelle sijoittuu mm. Kebnekaise, Ruotsin korkein vuori, vai olisikohan se tunturi, jonka korkeus on jonkin verran yli kaksi kilometriä. Korkeus on hieman viime vuosikymmeninä pienentynyt, sillä aivan vuoren huipulla oleva jäätikkö on sulanut ja mitta on sitä myöten pienentynyt jo melkein noin sadassa vuodessa lähes neljäkymmentä metriä.
Maisemissa olikin valtavasti ihmisiä. Paikoitellen tienvarret ja parkkipaikat olivat täynnä autoja. Alkuun mietin, missä ihmiset ovat ja mitä he ovat tekemässä. Arvelin heidän ehkä keräävän jotain (marjoja), kalastavan, metsästävän, kunnes viimein tajusin, että nythän ollaan parhaimmissa maastoissa Ruotsin Lappia ja ihmiset ovat ulkoilemassa, vaeltamassa.
Myös tienvarsilla olevissa mökeissä liehui lippuja ja sielläkin oli autoja pysäköityinä teiden varsille tai pihoihin. Kaunis keli oli saanut ihmiset liikkeelle, vaikka matka Abiskoon on melkein joka puolelta – tulipa sitten Norjasta tai etenkin Ruotsista etelämpää – todella pitkä, ihan kuin Suomessakin.
Aivan rajan tuntumassa on paikaan nähden suuri ostoskeskus, jonka ympärillä rakennettiin jonkinlaista mökki-karavaanari-kylää. Siellä näytti ihan siltä, että jonkinlaisia asumuksia rakennettiin jopa tavarakonteista, muuttamalla niiden rakennetta hieman, maalaamalla ja laittamalla harjakatto. Asuntovaunuja siellä ja monessa muussakin taajamassa oli paikoitellen todella runsaasti, melkoisina ”mökkikylinä”. Niiden tarkoitus ei ihan täysin minulle oikein avautunut.
Siellä täällä oli myös viitteitä hiihtokeskuksista, vaikkakaan niiden näkyvyys ei ollut mitenkään vahvaa. Suuri Torneträsk eli Torniojärvi toi myös paikalle kalastajia, veneilijöitä ja järven rannoilla viihtyviä vapaa-ajan viettäjiä.
Hieman alkoi koti-ikäväkin saada sijaa, ja siksi ajelin rauhallisesti maisemia katsellen ja välillä myös pysähtyen kansallispuistoalueen ja sieltä jatkoin matkaa kohti kaivoskaupunki Kiirunaa, joka kaiketi nykyään on melkoiselta osaltaan ”tyhjän päällä”, kaivoskuilujen yllä ja siitä syystä osaa kaupungista asukkaineen taloineen siirretään toiseen turvallisempaan paikkaan.
Noilla seuduilla ajaminen hämmästytti. Varmaan lähes yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tienviitat olivat vain suomeksi: Luossajärvi, Kiirunavaara ja monta muuta. Siellä, missä nimi oli pitänyt ruotsintaa, se oli tehty tyylikkäästi: tieviitassa saattoi lukea Liikavaaravägen. Milloinkahan meillä suomessa päästäisiin samaan?
Seudulla puhutaan useita kieliä: ruotsia, suomea, saamea ja meänkieltä, eräänlaista suomen kielen peräpohjalais-jällivaaralais-torniolaista murretta, jota puhutaan laajemminkin tuolla Norbottenin alueella. Ruotsi on antanut meänkielelle vähemmistökielen aseman, mutta kieltä ei kuitenkaan esim. tulkata suomeksi, eikä kukaan varsinaisesti opiskele kieltä missään. Silti puhujia löytyy Ruotsista noin 30 000 henkeä.
Matka jatkuin kuitenkin kielestä ja muusta huolimatta kohti toista kaivoskaupunki Jällivaaraa eli Gällivarea. Tie kuitenkin kurvasi noin reilut kymmenen kilometriä ennen kaupunkia itään ja matka jatkui kohti Överkalixia ja Kalixia, jossa oli tarkoitus yöpyä. Kalix lienee suomennettu nimeksi Kainuu, hieman hämäävästi, vaikka sijaitseehan se toki melkein samalla tasolla kartalla kuin Suomen Kainuu – maakunta.
Kalixissa oli myös leirintäalue, mutta se oli tietysti suljettu jo tältä turistikaudelta ja siellä olisi silti voinut yöpyä melko korkeaan hintaan ilmoittautumalla lähistöllä olevassa hotellissa. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa Suomeen ja muistin että tulomatkan Rantasarkaan ei ole enää kaukana ja paikka tarjoaa edulliseen hintaan nähden loisteliaat palvelut: saunasta alkaen vaikka auton pesuun, jotka sisältyvät hintaan.
Matka venyi ehkä hieman ajateltua pitemmäksi, mutta onnellisesti pääsin Haukiputaalle ja sainpa samalla Yli-Iistä eli ilmeisesti nykyajattelun mukaan Pohjois-Iistä edullista polttoainettakin tankin täyteen.
Minulla on autossa suuri, 120 litran, dieseltankki, jolla kaasujalasta ja tien ja maaston olosuhteista riippuen ajaa noin 1000 – 1400 kilometriä, joten tuo tankkaus oli tällä matkalla jo kolmas. Edelliset olivat menomatkalla samassa paikassa ja kerran Norjassa.
Leppoisan ja hyvin nukutun yön jälkeen lähdin valumaan kotia kohti. Matkasuunnitelma kerkisi vaihtua heti alkuun kolmeen kertaan. Väliin jäivät ensin Kuusamo ja sitten Valamo ja matka suuntautui ystävien luona Suonenjoella nautitun kahvin jälkeen kotiin pyykkiä pesemään, laskuja maksamaan ja asioita hoitamaan.
Jospa jatkaisin sitten huomenna matkaa jonnekin, kun on vielä näin hyvät kelitkin. Minne? Katsotaan sitten!
Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
 |
| Laiva lipui läpi kauniiden maisemien mentäessä Moskenesista Bodøhön. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Vierailun mukavuutta korosti lisäksi aivan fantastinen sää – aurinko paistoin melkein pilvettömältä taivaalta ja ajoittain jopa merenpintakin oli lähes tyyni.
 |
| Pohjois-Norjassa ei jokapaikassa ole kovin runsaasti huoltoasemia, joista ostaa polttoainetta. Siksi suuri tankki tai varatankki on usein hyvä asia, eipähän tule yllätyksiä. Ruokatankkausta voi tehdä useammassa paikassa, vaikkapa tällaisen (kielekkeellä istuvan) peikon vartioiman kosken äärellä. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Mutta kaikki päättyy aikanaan, niin tuo vierailukin ja matka jatkuin ensin laivalla Bodøhön ja sieltä eteenpäin aluksi kohden pohjoista ja Narvikia. Molemmat kaupungit ovat katsomisen arvoisia, vaikkakin tähän aikaan syksystä ehkä jotkut paikat ovat joko kiinni tai toimivat puoliteholla.
Verkkaisesti aurinkoisessa säässä
Itse norjalaiset tuntuivat olevan kuitenkin melko optimistisia ja tällainen optimismin huippu ajoi vastaani avoautolla lähellä Narvikia. Lämpimät vaatteet päällä ja pipo päässä tämä optimisti huristeli pitkin kauniita, mutta hieman jo koleita vuoristoteitä.
 |
| Kauniita tunturi- ja joki- sekä järvimaisemia tiellä Narvikiin. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Muutoinkin viikonlopun aikaan ihmiset tuntuivat olevan liikkeelle ja tietysti sitäkin lisäsi aurinkoinen, todella kaunis sää. Tienvarsien ns. puskaparkit eli ilmaiset, vapaat pysäköintipaikat olivat muuttuneet villeiksi karavaanarileireiksi, joissa parhaimmillaan saattoi olla melko pienelläkin alueella parikymmentä matkailuajoneuvoa – autoja tai vaunuja.
Autolautalla Narvikin suuntaan
Samoin tienvarret olivat lähellä Ruotsin rajaa täynnä autoja. Melkein jokaisella parin auton levikkeelläkin oli autoja pysäköityinä. Lähellä rajaa Norjan puolella oli myös runsaasti varsin erikoisia, mutta myös kauniita norjalaisia vapaa-ajan mökkejä mitä kummallisimmissa paikoissa rinteillä, pienten järvien rannoilla tai keskellä ei-oikein-mitään.
 |
| Mökkejä Norjan ja Ruotsin rajalla Norjan puolella. (Kuvat © Hannu Pyykkönen) |
Ruotsin rajan ylitys toi eteeni taas uuden maailman – nyt jo varmaankin kolmannen. Ensimmäinen oli Suomen Lapissa, toinen Pohjois-Norjassa ja kolmas nyt Ruotsin Lapissa, lähellä Abiskon kansallispuisto, jonne on Norjan ja Ruotsin rajalta vain pari – kolmekymmentä kilometriä.
Abisko eli saamenkielillä Ábeskovvu tai Rákkasorda, on pieni saamelaiskylä Norbottenissa Pohjois-Ruotsissa. Se kuuluu hieman alempana sijaitsevan pääpaikan Kiirunan kuntaan ja mikä myös mukavaa, sinne pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä – joko linja-autolla tai myös junalla, sillä Abisko sijaitseen Kiiruna-Narvik –malmiradan ja Eurooppa tien nr. E10 varrella.
Abiskon kuuluisin kohde on varmaan jo 1900-luvun alkuvuosina perustettu Abiskon kansallispuisto, joka sijaitsee mm. Torniojärven eli Torneträsk-järven rannalla. Se on todella suosittu vaelluskohde, sillä mm. Kungsleden eli 425 kilometriä pitkä vaellusreitti ulottuu sieltä aina Ammarnäsiin Ruotsin ja Norjan rajalle noin Tornion korkeudella kartalta katsottuna. Reitin varrelle sijoittuu mm. Kebnekaise, Ruotsin korkein vuori, vai olisikohan se tunturi, jonka korkeus on jonkin verran yli kaksi kilometriä. Korkeus on hieman viime vuosikymmeninä pienentynyt, sillä aivan vuoren huipulla oleva jäätikkö on sulanut ja mitta on sitä myöten pienentynyt jo melkein noin sadassa vuodessa lähes neljäkymmentä metriä.
Maisemissa olikin valtavasti ihmisiä. Paikoitellen tienvarret ja parkkipaikat olivat täynnä autoja. Alkuun mietin, missä ihmiset ovat ja mitä he ovat tekemässä. Arvelin heidän ehkä keräävän jotain (marjoja), kalastavan, metsästävän, kunnes viimein tajusin, että nythän ollaan parhaimmissa maastoissa Ruotsin Lappia ja ihmiset ovat ulkoilemassa, vaeltamassa.
Myös tienvarsilla olevissa mökeissä liehui lippuja ja sielläkin oli autoja pysäköityinä teiden varsille tai pihoihin. Kaunis keli oli saanut ihmiset liikkeelle, vaikka matka Abiskoon on melkein joka puolelta – tulipa sitten Norjasta tai etenkin Ruotsista etelämpää – todella pitkä, ihan kuin Suomessakin.
 |
| Kauppakeskus ja "mökkikylä" jossain Norjan ja Ruotsin rajalla Ruotsin puolella lähellä Abiskoa. (Kuvat © Hannu Pyykkönen) |
Aivan rajan tuntumassa on paikaan nähden suuri ostoskeskus, jonka ympärillä rakennettiin jonkinlaista mökki-karavaanari-kylää. Siellä näytti ihan siltä, että jonkinlaisia asumuksia rakennettiin jopa tavarakonteista, muuttamalla niiden rakennetta hieman, maalaamalla ja laittamalla harjakatto. Asuntovaunuja siellä ja monessa muussakin taajamassa oli paikoitellen todella runsaasti, melkoisina ”mökkikylinä”. Niiden tarkoitus ei ihan täysin minulle oikein avautunut.
 |
| Torneträsk eli Torniojärvi Abiskon kansallispuiston kohdilla. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Siellä täällä oli myös viitteitä hiihtokeskuksista, vaikkakaan niiden näkyvyys ei ollut mitenkään vahvaa. Suuri Torneträsk eli Torniojärvi toi myös paikalle kalastajia, veneilijöitä ja järven rannoilla viihtyviä vapaa-ajan viettäjiä.
Hieman alkoi koti-ikäväkin saada sijaa, ja siksi ajelin rauhallisesti maisemia katsellen ja välillä myös pysähtyen kansallispuistoalueen ja sieltä jatkoin matkaa kohti kaivoskaupunki Kiirunaa, joka kaiketi nykyään on melkoiselta osaltaan ”tyhjän päällä”, kaivoskuilujen yllä ja siitä syystä osaa kaupungista asukkaineen taloineen siirretään toiseen turvallisempaan paikkaan.
Noilla seuduilla ajaminen hämmästytti. Varmaan lähes yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tienviitat olivat vain suomeksi: Luossajärvi, Kiirunavaara ja monta muuta. Siellä, missä nimi oli pitänyt ruotsintaa, se oli tehty tyylikkäästi: tieviitassa saattoi lukea Liikavaaravägen. Milloinkahan meillä suomessa päästäisiin samaan?
Seudulla puhutaan useita kieliä: ruotsia, suomea, saamea ja meänkieltä, eräänlaista suomen kielen peräpohjalais-jällivaaralais-torniolaista murretta, jota puhutaan laajemminkin tuolla Norbottenin alueella. Ruotsi on antanut meänkielelle vähemmistökielen aseman, mutta kieltä ei kuitenkaan esim. tulkata suomeksi, eikä kukaan varsinaisesti opiskele kieltä missään. Silti puhujia löytyy Ruotsista noin 30 000 henkeä.
Matka jatkuin kuitenkin kielestä ja muusta huolimatta kohti toista kaivoskaupunki Jällivaaraa eli Gällivarea. Tie kuitenkin kurvasi noin reilut kymmenen kilometriä ennen kaupunkia itään ja matka jatkui kohti Överkalixia ja Kalixia, jossa oli tarkoitus yöpyä. Kalix lienee suomennettu nimeksi Kainuu, hieman hämäävästi, vaikka sijaitseehan se toki melkein samalla tasolla kartalla kuin Suomen Kainuu – maakunta.
Kalixissa oli myös leirintäalue, mutta se oli tietysti suljettu jo tältä turistikaudelta ja siellä olisi silti voinut yöpyä melko korkeaan hintaan ilmoittautumalla lähistöllä olevassa hotellissa. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa Suomeen ja muistin että tulomatkan Rantasarkaan ei ole enää kaukana ja paikka tarjoaa edulliseen hintaan nähden loisteliaat palvelut: saunasta alkaen vaikka auton pesuun, jotka sisältyvät hintaan.
Matka venyi ehkä hieman ajateltua pitemmäksi, mutta onnellisesti pääsin Haukiputaalle ja sainpa samalla Yli-Iistä eli ilmeisesti nykyajattelun mukaan Pohjois-Iistä edullista polttoainettakin tankin täyteen.
Minulla on autossa suuri, 120 litran, dieseltankki, jolla kaasujalasta ja tien ja maaston olosuhteista riippuen ajaa noin 1000 – 1400 kilometriä, joten tuo tankkaus oli tällä matkalla jo kolmas. Edelliset olivat menomatkalla samassa paikassa ja kerran Norjassa.
 |
| Mittarilukema paluumatkalla Kuopion alapuolella.Kohtuullisesti on tullut kilometrejä uuteen autoon viime kesän (2015) juhannuksen jälkeen suunnilleen syyskuun puoleenväliin 2016. (H@P) |
Leppoisan ja hyvin nukutun yön jälkeen lähdin valumaan kotia kohti. Matkasuunnitelma kerkisi vaihtua heti alkuun kolmeen kertaan. Väliin jäivät ensin Kuusamo ja sitten Valamo ja matka suuntautui ystävien luona Suonenjoella nautitun kahvin jälkeen kotiin pyykkiä pesemään, laskuja maksamaan ja asioita hoitamaan.
Jospa jatkaisin sitten huomenna matkaa jonnekin, kun on vielä näin hyvät kelitkin. Minne? Katsotaan sitten!
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.