078. Miksi Iasiin, Romaniaan?

Moni on kysynyt minulta, miksi vierailen niin usein Iasissa, Koillis-Romaniassa, lähellä Moldovan rajaa olevassa noin 350 000 asukkaan suurkaupungissa, jonne kaiken lisäksi on varsin pitkä matka (n. 500 km) Bukarestista. Nyt tosin lensin sinne uudella halpalentoyhtiön Blue Airin koneella hintaan 20 euroa sivu.

Vierailuun on yksi tärkeä syy ja useita muita syitä. Tärkein syy on tietenkin se, että hyvä ystäväni, isä Neculai, asuu siellä perheineen, vaimonsa Christinan ja poikiensa Andrein ja Gheorghen kanssa. Neculain kanssa asuin toistakymmentä vuotta sitten seinänaapureina Kreikassa Ateenan lähistöllä Palaio Pendelissä monta kuukautta. Sieltä asti ystävyytemme on jatkunut ja olemme vuoron perään vierailleet joko perheittemme tai ystäviemme kera toistemme luona. Pari vuotta sitten vein isä Neculain perheineen matkailuautolla uimaan Norjaan Jäämerelle Grense-Jakobselviin. Nyt on taas vuoroni käydä ystäväni kanssa Iasissa, Romaniassa ja taas matka suuntautui pohjoiseen, nyt Măliniin.

Toinen hyvä syy on koko kaupunki, Iasi, joka joskus tunnettiin myös nimellä Jassy. Vuoden 2015 alussa Iasi rankattiin Romanian kauneimmaksi kaupungiksi ja sitä se toki yhä vieläkin on. Vuodessa mikään ei ole muuttunut huonompaan suuntaan, päinvastoin.

Olen nähnyt Iasin kehityksen noin vuodesta 2002 saakka ja toki kaupunki oli kaunis jo silloin, mutta paljon on myös muuttunut sekä kauniimmaksi että osin myös modernimmaksi, joka ei toisin aina ole välttämättä samalla mittarilla mitattuna kaunista. Tehokasta kylläkin.

Aikanaan – kuten tietysti vieläkin - Iasi sijaitsi turvallisen kaukana Romanin pääkaupungista, jossa silloinen diktaattori, Karpaattien nero ja Ajatusten Tonava, teki huomattavia ”arkkitehtonisia” muutoksia, rakensi Bukarestiin silloin maailman toiseksi suurimman rakennuksen, Kansan Palatsin, oikoi bulevardeja ja samalla tuhosi paljon vanhaa ja kaunista. Iasi sai olla ikään kuin ”herran kukkarossa”, syrjässä erilaisilta tuonkaltaisilta intohimoilta. Aikanaan 1900-luvun alkuvuosikymmenen melskeissä, ensimmäisen maailmansodan aikana, vuosina 1916-18, kun Bukarest oli saksalaisten miehittämänä, Iasi toimi jonkin aikaa Romanian pääkaupunkinakin.

Kirkkoja ja luostareita Romanissa riittää. Autolla ajaessa niitä saattaa näkyä yhtäaikaa viisikin kirkkoa ympärillä. Niissä voi huoleti vierailla, usein saa valokuvatakin (kanttaa kysyä, jos joku on paikalla), alttariin ei saa mennä ja käyttäytyä kannattaa rauhallisen kohteliaasti. Palvelusten aikana ei saa valokuvata.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Iasissa säilyi useita kauniita rakennuksia aivan keskustan tuntumassa: ortodoksisia kirkkoja, luostareita, hallintorakennuksiakin. Iasin kauneutta korosti tietyllä tavalla sen laaja ja historiallisesti merkittävä ympäristö, joka henkii muinaisen 1300-luvulta peräisin olevan Moldavian ruhtinaskunnan pääkaupungin merkitystä ja vaikutusta sekä kaupungin sekä sen ympäristön merkitystä vanhan Moldavian ja Valakian yhdistyneen kuningaskunnan, tulevan uuden Romanian valtion alun, toisena keskuksena Bukarestin jälkeen.

Iasin ympäristö koostuu osin vanhasta Moldoviasta ja nykyisestä Bukovinasta, joka alueena kuitenkin on jakaantunut monen eri valtion alueelle: Romaniaan, Moldovaan, Ukrainaan ja osin myös Unkariin. Alueella on Romanian puolella lukuisia historiallisesti merkittäviä paikkoja, joista useat ovat myös päässeet UNESCOn maailmanperintökohteiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ns. ulkoa maalatut luostarit (mm. Arbore, Humor, Moldoviţa, Probota, Suceava, Voroneţ, Suceviţa) , jotka ovat melko hyvin Iasista käsin katseltavissa olevia huikaisevan kauniita ja usein myös todella kauniissa, upeissa ympäristöissä sijaitsevia toimivia ortodoksisia luostareita. Jokaisella luostarilla on ns. oma värinsä, josta se tunnetaan.

Ortodoksisuus näkyy ja tuntuu vahvasti niin Iasissa kuin koko Romaniassakin. Maan valtauskonto on ortodoksisuus, joiden prosentuaalinen osuus kansasta on jossain noin 90 % tienoilla. Roomalaiskatolilaisten ja protestanttien osuudet ovat jossain 5-8 %:n tietämillä.

Ortodoksit viettivät vuoden 2016 pääsiäistä juliaanisen kalenterin mukaan yli kuukautta myöhemmin kuin muut kristityt lännessä.
Kuvan teksti on ortodoksinen pääsiäistervehdys:
"Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!"
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Maan väestö koostuu pääasiassa romanialaisista, mutta sieltä löytyy myös merkittäviä määriä unkarilaisia ja 2-3 % romaneja, mustalaisia, joita näkee runsain määrin kesäisin muuallakin Euroopassa kerjäämässä. Myös Suomessa. Tämä pieni vähemmistö on voimakkaasti leimannut mm. meidän suomalaisten ennakkoasenteen romanialaisista. Tämä suomalaisten melko yleinen kielteinen asenne on täysin väärä. Suomeen tulevat kerjäläiset eivät ole tyypillisiä romanialaisia. Tyypillinen romanialainen on aivan toisenlainen: ystävällinen, työteliäs ja yritteliäs, ei missään nimessä kerjäläinen.

Hotelleissa löytyy valinnanvaraa Romaniassa ja hintataso on kohtuullinen. Tässä kuva todella hyvästä hotellista Sibiun keskustassa, missä kahden hengen huoneen hinta oli noin 60 euroa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen) 

Niinä noin viitenätoista vuotena, joina olen Romaniaa nähnyt, maa on elintasoltaan muuttunut hurjasti. Osin varmaan hyvään suuntaan, osin ehkä huonoonkin. Maa on luonnonvaroiltaan ja maaperältään rikas. Se elättäisi koko maan asukkaat vaivatta, jos maata viljeltäisiin tehokkaasti. Mutta kuuluminen EU:hun ja muut eurooppalaiset säädökset ovat pitkälti kuihduttaneet tehokkaan maanviljelyn ja samaan aikaan omassa maassa tapahtuva melkoinen hallinnon parissa majaileva korruptio on vaikeuttanut montaa asiaa ja ihmisten elämää. Silti Romania on kehittynyt, mennyt eteenpäin ja maassa ei vaikuta olevan vaikkapa kerjäläisiä yhtään sen enempää kuin Suomessakaan. Lienevätkö kaikki sitten tulleet sieltä tänne!

Lehmät tai lammaslaumat saattavat ajoittain aiheuttaa ruuhkaa sivuteillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Montaa varmasti mietityttää maan maanteiden kunto. Voiko Romaniaan matkustaa omalla autolla, matkailuautolla? Voi. Päätiet ovat suhteellisen hyväkuntoisia, edullisiakin majapaikkoja, pensionaatteja, hotelleja löytyy joka puolelta maata. Matkailuautokulttuuri on tosin vielä kehittymässä, vaikka maasta kyllä löytyy camping-alueita ja jopa paikkoja, joissa voi turvallisesti ja ilmaiseksi yöpyä. Normaali varovaisuus ja terve ”talonpoikaisjärki” kannatta niin siellä aivan kuten Suomessa tai missä muualla tahansa, pitää aina mielessä: missä yövyt ja kuinka pidät huolen turvallisuudestasi.

Maaston muodot vaihtelevat Romaniassa paljon - tällaisesta "aakeesta laakeesta" jyrkkiin vuoristoihihin ja siellä oleviin toisinaan huonoihin teihinkin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Internetistä löytyy nykyään useitakin sivustoja, joissa kerrotaan eri maiden leirintäalueista ja niiden palveluista. Paikat on usein merkitty lisäksi karttakoordinaatein, joten niiden löytyminen nykyaikaisilla navigaattoreilla on helppoa. Varmuudeksi kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tarkistaa, millaisen tien varressa paikka on. Joskus tämä saattaa toki Romaniassa aiheuttaa yllätyksenkin.

Tällainen tekenmäni Google kartta löytyy netistä. Ohje sen lukeminseen on alla tekstissä

Yksi sivusto, Campings in Roemenië, mistä löytyy suuri määrä Romanian leirintäalueita on saksankielellä osoitteessa: http://www.campings-in-roemenie.com/2Roemenie%20Duits.html
Nuo paikat löytyvät myös laatimastani Google-Maps-kartasta, johon katseluoikeuden voi pyytää omalla sähköpostiosoitteellaan osoitteesta: ikioma.postilaatikko@gmail.com

Seuraavassa blogijutussani yritän kertoa hieman lisää Romaniasta ja etenkin Iasin ympäristöstä, joistain minullekin uusista kohteista.



Hannu Pyykkönen

elämän matkaaja

nettihoukka@gmail.com

077. Paratiisissa pääsiäisenä

Pääsiäisyön palveluksessa Bukarestissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Varsinainen asia tai ainakin toinen niistä, miksi tulimme Romaniaan, on nyt ohi. Vanhan ajanlaskun eli juliaanisen kirkkokalenterin mukainen pääsiäinen, joka sattui tänä vuonna (2016) samaan aikaan vapun kanssa, toukokuun 1. päiväksi. Viimeksi olin täällä pääsiäistä viettämässä kolme vuotta sitten, silloin se oli toukokuun 5. päivänä. Ero meidän käytössämme olevan uuden eli gregoriaanisen kirkkokalenterin ja juliaanisen kalenterin mukaisilla pääsiäisillä oli tänä vuonna suuri, yli kuukausi.

Sää on suosinut, paitsi tänään tiistaina sataa. Satakoon, saamme levätä, sillä vauhti on ollut melkoinen ja huomenna tapaamme Iasissa (eka kirjain on i, ei L) toisen isäntämme, jota kutsun enteellisesti isä ”Duracelliksi”. Nimi on erittäin kuvaava tälle isä Neculaille, jolla poweria riittää. Joten lepo ei tee pahaa tulevia menoja ajatellen.

Vappusimallakin voi mietiskellä: vaikkapa kadonneita rusinoita.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Oli varsin mielenkiintoista ajaa pääsiäisyönä Bukarestin katuja ajatellen, että Suomessa saman aikaan oli vappuyö – yö jossa suuri joukko suomalaisia tokkuroi enemmän tai vähemmän erilaisten aineiden vaikutuksen alaisina. Mutta ei Bukarestissa. Enemmällä kuin joka toisella, oikeastaan lähes kaikilla oli kädessään ”pyhä tuli”, eräänlainen hautakynttilän sovellutus, jossa paloi kirkosta pääsiäispalveluksessa papilta saatu tuli. Tuli vietiin kotiin eräänlaisena siunauksena suuresta juhlasta ja sen palveluksesta, joka kesti hieman kirkosta riippuen noin klo 23:sta alkaen noin klo kolmeen tai jopa viiteen saakka aamulla.

Minä ja hymyilevä Yuki tutun mietiskelyomenapuun alla Breazassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Pääsiäispäivänä (siis Suomen vappuna) pakkasimme itsemme kolmeen autoon ja ajoimme Karpaateilla Breazan lähellä sijaitsevalle isäntämme kesämökille, vanhasta romanialaisesta vuoriston maatalosta tehtyyn fantastiseen, paratiisinomaiseen kesäpaikkaan, josta muuten löytyy myös suomalainen sauna.

Perinteinen pääsiäsiateria Breazassa. Perinteeseen kuuluu mm. ettei pöytäliinaa saa näkyä paljoakaan ruokien alta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olimme syöneet ensimmäisen pääsiäisaterian jo Bukarestissa, mutta varsinainen pääsiäisen juhla-ateria nautittiin suurella joukolla Breazan huvimajassa upeiden maisemien ympäröimänä. Ja lisäksi kohtuullisen kauniissa aurinkoisessa säässä. Ruoka valmistettiin paikallisista tuotteista ulkogrillissä, joka on saanut enteellisesti nimekseen Sampo muistutuksena Kalevalasta ja seppä Ilmarisesta.

Aterialla kävi melkoinen kielten sorina, kun kilvan puhuimme romaniaa, suomea ja englantia. Huvimajan ympärillä päivysti joukko isäntien ja naapureiden koiria herkkupaloja odotellen, mm. valtavan kokoinen karhujahtiin jalostettu massiivinen, musta Godruts, hymyilevä Yaki, sekarotuinen, mutta äärettömän sydämellinen Jimmy, hulvattoman raisu kultainen noutaja Chester, pari muuta ja lisänä kaksi kissaa. Joten kyllä meitä riittikin.

Sireenit kukkivat Karpaateilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Alueella on runsaasti isännän kasvattamia omena- , luumu-, kirsikka- ja aprikoosipuita, jotka olivat valitettavasti jo kukkineet, mutta sireenit kukkivat kuten myös lukuisat kukat kukkapenkissä. Ilma on vuorilla raikasta ja hyvää hengittää, tunnelma – kuten jo sanoin – paratiisillinen. Sinne palaamme vielä muutaman päivän kuluttua. Ensin teemme retken pohjoisemmaksi Bukovinaan ja se pääkaupunkiin Iasiin.

Kesä tai ainakin kevät oli jo pitkällä Karpaateillakin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olin kolme vuotta sitten täällä samoissa paikoissa omalla henkilöautollani. Ajoin silloin myös tuonne vuoristoon. En ajaisi enää. Vaikka tiet pääosin ovat Romaniassa hyvässä kunnossa, vuoristossa asiat ovat usein toisin, tiet enemmän kuin perunapeltoja kivikossa. Tiet ovat siellä osin päällystetty betonisilla ratapalkeilla, osin kivikkoisia ja kuoppaisia. Viimeksi jäin takaosaan viinilaatikoilla lastatun etuvetoisen autoni kanssa mäkeen, kun etupyörät hyppivät ilmassa enkä päässyt sieltä pois kuin ottamalla apuun yhden hevosvoiman lisää, traktoreita sieltä ei löydy. Polle tuli rauhallisesti isäntänsä kanssa apuun naapurista ja nykäisi autoni mäelle Nyt kuitenkin olimme liikkeellä maasturilla, joka kulki sujuvasti ja antoi samalla matkustajille kokovartalohieronnan.

Romaniassa asiat eivät aina etene samaan tahtiin kuin meillä Suomessa. Tietöitä tehdään verkkaisemmin, joskus tuntuu kuin vuosia. Ilmaisesti rahaa on tällaisiin projekteihin varattu riittävästi, mutta jokseenkin korruptuneituneessa maassa vie oman aikansa, ennekuin raha riittää myös tien korjaamiseen.

Jos tässä vielä kertoisin romanialaisesta liikennekulttuurista, niin se on melkoisen poikkeavaa suomaiseen verrattuna. Ohittelu hyväkuntoisilla – tai miksei myös huonokuntoisilla – teillä on usein melko railakasta. Poliisit valvovat kyllä nopeuksia ja sakottavat ahkerasti, mutta kun autoja on paljon, erilaisia tapoja ajaa on yhtä monta. Kylien ja taajamien kohdalla on useimmiten 50:n rajoitus, joka useinkaan ei näköjään koske kaikkia. Turistien on kuitenkin syytä pitää rajoitus mielessä, se säästää rahaa ja aikaakin. Rajoitus alkaa – ei 50-lätkästä – vaan kylän nimikyltistä ja päättyy nimikylttiin. Käytössäni oleva melko uusi Tom Tom -navigaattori tiedosti kyllä kylät ja rajoitukset melko hyvin, vaikka muuten paikoitellen se näytti vääriäkin nopeuksia. Siksi kannattaa seurata liikennemerkkejä.

No – joka tapauksessa pääsiäinen on nyt ohi ja keskiviikkona lennämme romanialaisen halpalentoyhtiö Blue Airin koneella Bukarestista Iasiin, jossa meille kuulemma on taas varattu uutta ohjelmaa. Muutama päivä siellä ja ensi viikolla takaisin. Silloin menemme vielä Breazaan saunomaan ja sieltä sitten aikanaan kotiin lentokoneella Prahan kautta. Mutta siitä sitten enemmän myöhemmin, jos siitä nyt jotain kerrottavaa riittää.

Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja
nettihoukka@gmail.com

076. Nyt meitä viedään kirkosta kirkkoon

Matkalla Sâmbăta de Sus’iin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kohdemaa: Romania, saavutettu ja jo muutama ennakolta katsottavaksi aiottu kohdekin on tullut nähdyksi. Jälleen kerran ei ole tarvinnut pettyä. Romaniassa riittää tällaiselle matkaajalle, kuin minä, runsaasti katsottavaa, vaikka olen täällä jo käynyt useamman kerran.

Koska matka on melkoisen pitkä Suomesta Romaniaan, on tietenkin pakko hieman karsia katsottavia. Samoin oli mukautettava ajomatkaa, koska käytettävissä oli kuitenkin rajallinen määrä päiviä ajamiseen ja kilometrejä oli kohtuullisen paljon. Liekö noin 2500 kilometrin tienoilla, näin muistelen.

Maista jäivät Baltian maat (Viro, Latvia ja Liettua) vähemmälle – niihin palaan todennäköisesti ainakin osittain myöhemmin kesällä matkailuauton kanssa.  Puolaa katseltiin hieman ja samoin Slovakiaakin, mutta Unkari taas jäi väliin. Ajoimme sen ohi nopsaan emmekä edes vaihtaneet florintteja matkan aikana. Unkarin ja Romanian rajalla on muuten matkan ainoa passintarkistus, sillä siirrymme ns. Schengen-alueelta pois. Se sujui kuitenkin mutkattomasti ja nopsaan lukuun ottamatta pientä jonotusta, joka varmaan aiheutui siitä, että useat romanialaiset olivat menossa kotimaahansa pääsiäisen viettoon. Pääsiäinenhän on tänä vuonna (2016) reilun kuukauden myöhemmin ortodoksisissa maissa kuin läntisissä maissa, vaikkapa Suomessa.

Mănăstirea Brâncoveanu Sâmbăta de Sus’issa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mielenkiintoisesti se sattuu nyt vappupäiväksi eli kun ortodoksit juhlivat ylösnousemuksen juhlaa, suomalaiset ryyppäävät oikein olan takaa Wallburgin, opiskelijoiden ja työläisten kunniaksi vai olisikohan se jo osin muistoksi.  Mutta pääsiäisen vietosta sitten jossain blogitekstissä myöhemmin, kunhan se tulee ajankohtaiseksi. Nyt matkamme suuntautui lähelle Romanian Sâmbăta de Sus’ia ja siellä olevaan Mănăstirea Brâncoveanuun, paikkaan, jossa isä Arsenie Boca – yksi matkamme teemahenkilöistä – oli asunut ja aikanaan myös vihitty munkiksi.

Luostari on melko suuri kompleksi. Siellä on luostarin lisäksi kirkon käytössä oleva ja kirkkoa palveleva kansanopisto (akatemia) oheispalveluineen. Luostarin ja koko paikan merkittävyyttä korosti myös se, että paikan johtaja, starets eli igumeni oli arvoltaan piispa. Tehtävässä toimi piispa Ilarion (Făgărăşanu), joka kuitenkin on mitä ilmeisimmin saanut siirron ”ylempään” tehtävään, mahdollisesti johonkin hiippakuntaan arkkipiispaksi tai metropoliitaksi.

Mănăstirea Brâncoveanussa tapasimme igumenin, piispa Ilarionin (Făgărăşanu).
(Kuva © MK)

Rakennukset ja muutkin paikat olivat hyvässä kunnossa ja noiden edellä mainittujen lisäksi sieltä löytyivät myös todella upeat kirjasto ja museo. Kirjastoon oli kirjat luovuttanut aikanaan itse niitä innokkaasti mm. matkoiltaan kerännyt bibliofiili, nyt jo mananmaille mennyt Sibiun arkkipiispa ja Transsilvanian metropoliitta Antonie (Plămădeală, 1926-2005). Kirjoja – niin teologisia kuin maallisia – oli hyvin hoidetussa kirjastossa kymmenin tuhansin.

Sâmbăta de Sus’iin kirjasto.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Sâmbăta de Sus’iin museo.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Itseäni Sâmbăta de Sus’in museossa sävähdytti kuitenkin eniten isä Arsenien Bocan tekemä Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian hautakuva, epitafi, joka oli ripustettu museon päätyseinälle. Mainio oppaamme, museon ja kirjaston siviilityöntekijä Adrian esitteli asiantuntevasti tämänkin kohteen sen lukuisine yksityiskohtineen. Adrian myös vakuutti minut, että se oli Arsenie ja eräs häntä auttanut runoileva nunna, jotka todellakin tekivät suurimman työn yhden merkittävimmän ortodoksisen kirjan, Filokalian, kääntämisessä romaniankieliseksi laitokseksi. Tekijöitä eivät siis välttämättä olleet ne, jotka ko. teokseen merkitty. Mutta tässäkin on taustalla osin poliittkkaa ja osin kirkkopolitiikkaa.

Arsenie Bocan tekemä epitafi, hautakuva.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tuon erikoisen ja kauniin epitafin yksityiskohdista voin mainita mm. että epitafiin oli kuvattu seisova aikuinen Kristus sylissään Neitsyt Maria lapsena, siis totutusta asetelmasta (Jeesus-lapsi Marian sylissä) vastakkainen. Hautakuvassa oli kuvattuna etualalla Jumalansynnyttäjä Neitsyt Maria myös kuolleena eli siihen oli kuvattu yksi ortodoksisen kirkon yksi ns. suurista juhlista ja samalla ortodoksisen kirkkovuoden viimeinen suuri juhla: Uspenie eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen (15.8.).

Yksityiskohta epitafista. Arseni kuvattuna vanhaksi mieheksi, edessä oleva vasemmanpuoleinen hahmo.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten aiemmassa blogijutussani mainitsin, isä Arsenie harrasti omaa "ikonografista huumoriansa" kuin myös ennalta näkemistä, profetiaa, niin ikoni- kuin muussakin kirkollisessa maalaamisessaan. Huumoria edusti tässä epitafissa ehkä se, että hän kuvasi hautajaisyleisönä oleville ihmisille ystäviensä ja luostariväen kasvoja sekä eräälle yleisön joukossa olevalle hahmolle omat kasvonsa (tosin todellisuutta huomattavasti vanhempana, hän oli maalaushetkellä itse noin 25-vuotias) sekä ystäviensä mm. Serafim Popescun ja muiden luostarissa olevien kasvoja.

Yksityiskohta epitafista. Kumartunut itkevä nainen, Romania. Pää on nuolen kohdalla ja alapuolella itkuliinaa pitävä käsi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ennalta näkemistä voisi kuvata tuo 1944 Romaniassa maalatun epitafin yksi yksityiskohta, jossa oli kuvattu ainoa tilaisuudessa itkevä henkilö, maahan noin suorakulmaan kumartunut itkevä nainen, Romania, jonka kasvoja ei näkynyt ja joka oli puettu romanialaiseen kansalliseen asuunsa ja joka symbolisoi siis tulevaa kommunistista Romaniaa toisen maailmansodan loppuvaiheessa.

Luostarista löytyy myös valokuvia mm. isä Arsenie Bocasta.
(Kuvan kuvannut Hannu Pyykkönen)

Arsenien tyyli maalata hahmoja ikoneihin ja muihin kirkollisiin maalauksiin oli hänelle jossain määrin tyypillistä. Kaiken kaikkiaan ikonit ovat minusta mystisen utuisia, salaperäisiä, mutta myös: äärettömän vaikuttavia, koskettavia ja puhuttelevia. Samoin hän useissa töissään, etenkin juuri seinämaalauksissa, käyttää tätä huumoriaan kuin myös ennalta näkemistään usein todella mielenkiintoisella jopa koskettavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Suosittelen lukemaan tässä kohtaa toisen blogitekstini: ”Arsenien Bocan jalanjäljillä”.

Arkkimandriitta Teofil Părăian.
(Kuvan kuvannut Hannu Pyykkönen)

Museosta ja kirjastosta lähtiessämme poikkesimme vielä yhdessä luostarin munkin keljassa, luostariasukkaan asunnossa. Siinä keljassa oli asunut ja työskennellyt ihminen, pappismunkki, joka jälleen herätti minussa halun tutkia häntä ja hänen elämäänsä hieman tarkemmin. Tämä sokea pappismunkki, arkkimandriitta Teofil Părăian (1929-2009), oli synnynnäisestä sokeudestaan huolimatta pappi, joka nautti suurta kunnioitusta teoistaan, kirjoituksistaan ja koko elämästään ja esimerkistään, joitten kautta hän antoi toivoa ja hengellistä opastusta laajalle rippilapsijoukolleen, pyhiinvaeltajille ja kaikille hänet tavanneille.

Isä Teofilin kelja, jossa sängyn vieressä oli heti valmiina analogin päällä epitrakiili ja risti.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kelja oli täynnä sekä hänen kirjoittamiaan lukuisia kirjoja kuin myös sokeain pistekirjoituksella tehtyjä teologisia kirjoja, hänelle lähetettyjä ja tehtyjä äänikirjoja ja viestejä C-kaseteilla sekä muita sokean ihmisen tarvitsemia apuvälineitä. Hän oli tosin opetellut myös käyttämään kymmensormijärjestelmää tavallisella kirjoituskoneella ja se auttoi häntä myöhemmin työskentelemään myös moderniempien tietokoneiden kanssa.

Saimme nauttia Suuren perjantain eli läntisemmin Pitkäperjantain erittäin yksinkertaisen paastoaterian akatemian ruokalassa, jonne yllättäin itse inhimillisen ja maanläheisen oloinen, kansan keskuudessa suosittu piispa sen Adrianin kanssa meille kattoi. Ruoka koostui pääasiassa vain keitetyistä perunoista, höysteenä oli muutama tuore, uusi sipulin varsi ja chiliä sekä hieman leipää ilman voita tietenkin ja vettä.

Luostarin uudempi, toisessa kerroksessa sijaitseva kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vierailimme vielä luostarin Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen tai oikeastaan hieman suomalaisesta teminologiasta poiketen, romanialaisittain sanottuna hänen taivaaseen astumisen muistolle sekä myös Elävöittävälle lähde ikonille ja luostarin perustaneelle Valakian hallitsijan, pyhän Constantin Brâncoveanun (1654-1714) hallitsija- ja marttyyriperheelle omistetussa vanhassa, 1600-luvun lopulla rakennetussa pääkirkossa, jota oli aivan äskettäin kunnostettu. Kirkkoon olikin tulossa suuri juhla, praasniekka, kirkon nimipäivä, pian pääsiäisen jälkeen ns. Kirkkaalla viikolla perjantaina, jolloin on tuon "Kristus Elävöittävä lähde" -ikonin muistopäivä.

Luostarin vanha, 1600-luvun lopulta peräisin oleva kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Luostarilla on myös toinen suurempi ja uudempi kirkko, joka aikanaan kommunistihallinnon aikana rakennettiin jollain tavoin salaa. Lupaa kirkon perustamiseen ei saatu, mutta se rakennettiin poikkeuksellisesti erään rakennuksen toiseen kerrokseen mukamas toiseen tarkoitukseen ja muutettiin kirkoksi. Myöhemmin olojen vapauduttua kirkko on muutettu pysyvästi kirkoksi.

Vierailujen päätteeksi meidät vielä ”lahjottiin” luostaria kertovalla isolla kuvakirjalla, josta löytyy mahdollisesti teksti myös englanniksi sekä luostarista kertovalla CD-levyllä. Kolme onnellista matkaajia jatkoi matkaansa kohti päämääräämme Bukarestia, jossa oli tarkoitus seuraavina päivinä viettää juliaanisen kirkkokalenterin mukaista ns. vanhaa pääsiäistä, joka todellakin ajoittui nyt länsimaisen vapun kanssa samaan aikaan toukokuun 1. päiväksi. Kyllähän tuo päivä aikanaan oli täällä Romaniassakin suuri työläisten juhla, mutta eipä enää näkynyt merkkejä moisesta.

Pääsiäisestä ja matkamme jatkokuvioista enemmän taas seuraavassa blogijutussani.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

075. Ja tuli kolmas päivä

Seikkailu keskempänä Eurooppaa jatkuu. Baltian maat ja Puola on nyt ohitettu parin kolmen päivän ajolla ja matka jatkuu kohti Slovakiaa. Kaikki on sujunut tähän asti jokseenkin suunnitelmien mukaisesti eikä mitään negatiivista ongelmaa tai ohjelman muutosta tapahtunut. Päinvastoin, moni asia on mennyt paremmin kuin odotettiin.

Sää on ollut kohtuullinen, mutta lämpötila olisi saanut olla lämpimämpi. Toisaalta eihän tuo ole autossa haitannut. Muutaman kerran tuli ajaessa pientä pisarointia, muutoin osan aikaa paistoi aurinkokin. Joten ei valittamista säänkään suhteen.

Kävelykatu Prešovissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tietkin olivat melko hyvässä kunnossa ja ajaminen oli suurimman osan aikaa näin lomasesongin ulkopuolella vähäliikenteisillä teillä jokseenkin juohevaa. Rekkoja on kyllä menossa kumpaankin suuntaan kohtuullisesti, kuten aina tällä valtaväylällä, mutta hyvä nelivetoinen automaattivaihteinen Volvo ei jäänyt jalkoihin kertaakaan. Polttoaineen hintakaan ei ole ollut esteenä, sen hinta laski Suomesta lähdettyä ja halvimmillaan sitä (dieseliä) taidettiin saada alle euron Latviassa.

Kohteenamme oli ajaa kolmantena päivänä Slovakian Prešoviin ja yöpyä siellä. Matka oli noin 590 km, johon oli ajateltu käyttää aikaa kahdeksisen tuntia. Vaikka lähdimme liikkeelle Puolan Zwierkista aikaisin aamulla, piti välillä toki pysähdellä kahville tai ruualle ja siksi todellinen ajoaika venyi tietysti pitemmäksi ja olimme perillä Prešovissa illalla ja suunnitelmiimme piti tehdä muutos perillä.

Tšekinmaan ja Slovakien ortodoksisen kirkon keskuspaikan katedraali.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tarkoituksemme oli vierailla Prešovissa sijaitsevassa Tsekinmaan ja Slovakien ortodoksisen kirkon keskuspaikassa, mutta muutama asia ei natsannut ollenkaan ja vierailu ei siksi toteutunut. Tšekkiläinen yhteyshenkilömme ei toiminut niin, että tieto olisi välittynyt perille ja kun lisäksi saavuimme Prešoviin melko myöhään, emme tavanneet siellä enää sellaisia, jotka olisivat voineet asiaa auttaa. Mutta siirryimme sujuvasti suunnitelmaan B ja majoituimme hotelliin pikaisen keskuksessa vierailun ja ulkoa katselun jälkeen.

Saavuttuamme Puolaan meidän piti siirtää kelloja tunnilla taaksepäin ja sama aika oli sitten vielä Slovakiassa ja myöhemmin vielä Unkarissakin. Siksi aikaistimme lähtöämme Slovakiasta Romaniaan torstaiaamuna, jotta saisimme menetetyn tunnin takaisin. Aamupalan päätimme nauttia matkalla jossakin.

Lähdön aikaistaminen oli myös matkan pituuden vuoksi hyvä asia, sillä edessämme oli yksi reissumme pisimmistä ajomatkoista, jolle kaiken lisäksi sijoittui jonkin verran hankalia tieosuuksia niin niiden kunnon vuoksi kuin myös maaston muotojen vuoksi (vuoristoa, serpentiinejä).

Matkustamista auttoi melkoisesti uusi Tom Tom -navigaattorini, jota samalla tällä ensimmäisellä kerralla testailin tulevan kesän matkoja ajatellen. Sen nyt ainakin opin, että navigaattorin nopeusrajoituksissa on paljon puutteita ja jopa virheitä ja vaikka siinä on uusin karttapäivitys, karttapohjissakin oli ainakin parissa kohtaa ongelmia löytää tie, joka oli rakennettu ja avattu äskettäin.

Prislopin luostari Romanian Transsilvaniassa,
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten jo aikaisemmin blogissani mainitsin, yhtenä teemana tällä matkalla oli parintele eli isä Arsenie Boca. Tämän vuoksi matkamme tavanomaisesta reitistä poiketen suuntautu tällä kertaa myös Transsilvaniaana ja siellä kohteemme oli Mănăstirea Prislop eli Prislopin luostari Silvaşu de Su'ssa Hunedoarassa. Luostarin merkitys on viime vuosina kasvanut huomattavasti juuri Arsenie Bocan ansiosta, sillä hänet on haudattu luostarin hautausmaalle.

Luostari on muutoinkin merkittävä romanialainen ortodoksinen luostari, koska se on perustettu ensimmäisen kerran jo pyhän Nicodim de la Tismanan eli Nikodim Tismalaisen toimesta 1300- ja 1400-lukujen taitteessa. Romaniassa luostareita perustettiin ja toisinaan myös lopetettiin ja jopa perustettiin uudestaan. Niin Prislopissakin ja toisen kerran luostari perustettiin romanialaisen sotilashallitsijan, voievod Mosen (Mooses) tyttären Domnița Zamfiran toimesta joskus vuosien 1560-1580 välillä. Zamfira asui luostarissa toisen aviomiehensä kuoleman jälkeen loppuelämänsä.

Myöhemmin kirkolla oli muitakin erilaisia ylä- ja alamäkiä, joihin kuului myös sen tyhjeneminen, siirtyminen uniaattien eli Rooman kirkon alaisten kreikkalaiskatolisten alaisuuteen sekä uudelleen elpyminen ortodoksisena luostarina ja avaaminen toisen maailmansodan jälkeen myös hieman maallisiin tarkoituksiin ja myöhemmin 1970-luvulla vihdoin jälleen luostariksi nunnille (1976). Isä Arsenien tullessa sinne 1940-luvun lopulla se oli eräänlainen luostari joka tapauksessa, vaikkakaan siellä ei tainnut olla paljoakaan muita varsinaisia luostariasukkaita kuin isä Arseni.

Isä Arsenia pidetään yleisesti Prislopin luostarin ”kolmantena perustajana”, koska hän rakensi siellä ollessaan jonkin verran uusia rakennuksia ja valmisti ja maalasi omin käsin kirkon kauniin ikonostaasin ikoneineen.

Prislopin luostariin liittyy myös oma pyhänsä Johannes Prislopilainen, erakko, joka asui luolassa lähellä luostaria. Toinen luostarin asukkaan pyhäksi julistaminen on lähellä, sillä myös isä Arsenien kanonisaatio eli pyhien joukkoon lukemisen prosessi on aloitettu ja valmistunee muutaman vuoden sisällä.

Isä Arsenie Bocan hauta Prislopissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Isä Arsenien haudasta on muodostunut romanialaisille rakas pyhiinvaelluskohde, missä parhaimpina sesonkiaikoina etenkin kesällä on todella paljon, tuhatmäärin, jopa kymmenin tuhansin, ihmisiä, jotka jonottavat rukoilemaan ja pyytämään esirukouksia isä Arsenielta hänen haudalleen. Haudalle on rakennettu kaunis puinen, koristeellinen katos, jossa on nykyään koko ajan vartija ja hautausmaalla ”päivystävä nunna”. Normaaliin tapaansa kun pyhiinvaeltajilla on ollut tapana mm. kerätä kiviä tai jotain muuta haudan ympäriltä, sellaista ei nyt sallita. Vartija katsoo koko ajan vieressä ja jopa valokuvaaminen on rajoitettua. Saimme onneksi luostarin johtajalta, igumenia Pavelidalta luvan kuvata.

Paastoaterialla staritsa Pavelidan kanssa Prislopissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Järjestelyt näiltä osin olivat yllättävän tiukkoja, mutta meille onneksi poikkeuksiakin suotiin. Tähän aikaan haudalla ei ollut tungosta, vaikka kyllä siellä koko ajan riitti pyhiinvaeltajia – nuoria ja vanhoja – osa saattoi viettää koko yön istumalla haudan lähellä olevilla penkeillä rukoilemassa ja mietiskelemässä. Monen on kerrottu lähteneen haudalta muuttuneena ihmisenä – joku henkisesti ja joku jopa fyysisesti.

Tie hautausmaalle oli omanlaisensa ”via dolorosa”, kapuaminen jyrkkää kivettyä polkua pitkin luostarialueelta korkealle mäelle. Vieressä solisi puro, jonne ihmiset olivat heittäneet lantteja ja toisella sivulla oli kaunis romanialainen metsikkö.

Kivetty polku johti mäellä sijaitsevalle Arsenie Bocan haudalle.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Haudalla käynnin jälkeen staritsa, luostain johtaja, igumenia Pavelida halusi vielä tavata meidät ja tarjosi, vaikka oli Suuren viikon Suuri torstai hieman paastoruokaa matkalaisille. Hänellä riitti tarinaa isä Arseniesta, jonka hän oli tavannut ja jonka kanssa hän oli palvellut luostarissa 1940-luvulta lähtien. Luostarissa oli hänen lisäkseen toinen iäkäs nunna, joka oli eläessään nähnyt isä Arsenien.

Prislopissa on hieman yli 30 nunnaa, joista kymmenkunta on jo melko iäkästä. Staristsakin lienee ylittänyt jo 80 ikävuottaan. Hän, kuten melkoisen suuri joukko muitakin nunnia, tuli aikanaan Prislopiin siirrettyinä muualta Romaniasta, lähinnä Horezun luostarista vajaan sadan kilometrin päästä Prislopia. Nykyään osa Prislopin nunnista asuu myös Sinaiassa, Brasovin lähellä, rakennuksessa, missä isä Arsenie jossain vaiheessa eli ja työskenteli maalaten ikoneja ja samalla se on lähellä sitä luostaria, Sinaian luostaria, missä hän erilaisten hieman epäselvien tapahtumien ja Securitaten upseerien kuulustelujen jälkeen kuoli vuonna 1989.

Prislopin luostari iltavalaistuksessa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Äiti Pavelidalla oli runsaasti tarinoita isä Arseniesta, ja melkoisen osan hän ennättikin kertoa sen parin tunnin aikana, jonka olimme hänen kanssaan Suuren torstain paastoaterialla. Oman kertomansa mukaan hän ei ole antanut haastatteluja medialle ja hän ei ollut kovin innokas edes tallettamaan niitä muistamiaan muistoja, mitä hieman ihmettelimme. Mutta meille hän niitä kertoi ja sanoi myös, että hänellä olisi sellaisiakin tarinoita tai oikeammin salaisuuksia, joita hän ei voi kertoa kenellekään. Harmillista, sillä näiden muistojen kerääminen olisi ainakin minun mielestäni todella tärkeää tuleville ortodoksisille sukupolville ja tutkijoille.

Prislopin luostari.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Isä Arseniesta on ainakin minulle välittynyt kuva ainutlaatuisesta ja mielenkiintoisesta ihmisestä, jolla todellakin oli ennalta näkemisen kyky, joka kaiken lisäksi on yhdistynyt mielenkiintoisella ja hauskalla tavalla hänen huumoriinsa. Huumorista hieman lisää jossain toisessa yhteydessä, mutta se ilmeni mm. siinä, että hän maalasi ikoneita ”normaaleista säännöistä” poiketen, omalla erikoisella, sanoisin jopa mystisen utuisella tyylillään ja sijoitti pyhien ihmisten joukkoon toisinaan itsensä – tosin hän saattoi olla siinä eri-ikäisenä, yleensä vanhempana – tai ystäviään ja kanssapalvelijoitaan. Myös ikoneihin sisältyvä salaperäinen ja profeetallinen symboliikka – kuten vaikka Kristus-lapsi puettuna vangin asuun tai itkevä ihminen, kumartunut nainen, symbolinen Romania, Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian hautajaiskuvassa – oli ravistelevaa ja todella vaikuttavaa.

Tunsin itseni melkein etuoikeutetuksi ihmiseksi, kun olen saanut tutustua näin jälkikäteen isä Arsenieen ja vierailla eri paikoissa, missä hän on elänyt ja vaikuttanut. Kävimme muuten matkan varrella myös siinä kaupungissa, Bradissa, missä hän kävi koulunsa ja koulun priimuksena sai istuttaa pihalle puun, joka yhä kasvaa siellä. Vierailimme koulun luona ja näimme, että viereinen katu oli saanut uuden nimen hänen mukaansa.

Samalla olen yrittänyt painaa mieleeni niitä hänen elämäänsä koskevia kertomuksia, joita olen eri ihmisiltä matkan varrella kuullut. Vaikkakin tällaisen kanonisaation lähestyessä kertomuksiin tulee tiettyä mystiikkaa ja glorifikaatiota, ne joka tapauksessa ovat välittäneet kuvan ainutlaatuisesta ja viisaasta ihmisestä, jonka pyhäksi julistamisesta myös minä suomalaisena ortodoksina iloitsen.

Illan pimetessä lähdimme jatkamaan matkaa kapeilla ja mutkaisilla teillä, jossa ajoittain tuli vastaan niin kovaa kulkevia autoja kuin hiljaa kulkevia lehmälaumoja tai lampaita. Mutta noin sadan kilometrin taival Sibiuun taittui illan mittaan ja ”kotimaahan sijoitettu sihteerimme” varasi meille huoneet Sibiun keskustasta, kävelykadun varrelta, hotelli Imparatul Romanilorista eli olisikohan tuo suomeksi jotain sellaista kuin ”roomalainen hallitsija”, hotelli joka oli kuuluisa mm. siellä majailleesta kuuluisan Sissin aviopuolisosta, Habsburgien sukuun kuuluneesta 68 vuotta hallinneesta Itävallan keisarista sekä Unkarin ja Böömin kuninkaasta 1800- ja 1900-lukujen taiteesta, Ferenc Józsefista eli tunnetummin Franz Josefista. Tämä hänen elokuvista tuttu ja Romy Schneiderin näyttelemä henkilö, Elisabeth Amalie Eugenie, unkariksi Erzsébet, tunnetaan yleisesti nimellä Sissi, josta noiden elokuvien lisäksi on tehty kirjoja ja taitaapa olla yksi musikaalikin.

Joten historiaa liittyi tällä kertaa majoittumiseenkin. Olimme noin kolme vuotta sitten samassa hotellissa ja silloin kuvasimme „kullattuja vesihanoja”, jotka nyt olivat vaihtuneet vain „osittain kullatuihin” hanoihin. Mutta normaalista majoitustyylistämme poiketen „sviittimme” muodostui kahdesta huoneesta, olohuoneesta ja makuuhuoneesta ja lisäksi vessat ja suihkut oli erikseen kahdelle ihmiselle. Kanssamatkustajamme joutui sen sijaan tyytymään yksiöön, huoneeseen ja suihku-vessaan.

Mielenkiintoiseksi noin matkustamisen kannalta tämän päivän osuuden teki teiden yllättävän huono kunto. Päällyste oli monin paikoin rikki ja paikoin pitkään kestänyt tietyö oli yhä kesken. Kun tie lisäksikiemurteli ajoittain vuorilla, oli mutkainen ja kapea, ajoaikaa kertyi kohtuullisesti ennenkuin olimme perillä Sibiussa.

Mutta olo oli onnellinen vaiherikkaista tapahtumista, tapaamistamme ihanista ihmisistä ja kaikesta siitä, mitä saimme kokea ja nähdä. Lisää oli tulossa ja siitä enemmän lähipäivinä seuraavassa blogissa.

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com