Kauan odotettu matka pääsi viimein alkamaan. Sairastelu hieman muutti suunnitelmia ja aikatauluja, mutta ainoastaan hieman hidasti toteutusta, ei tyssännyt. Olo on kuitenkin yhä hieman hutera tiukan lääkityksen jälkeisen myrkytyksen ja tietysti ihan kohtuullisen taudinkin jälkeen, mutta eivät ne matkaan lähtöä kuitenkaan estäneet.
Viimeinen kotipäivä oli yhtä hulinaa, koska en sairastelun vuoksi pystynyt suuremmin valmistautumaan matkaani ja viikonloppu meni nuorimmaistani juhlien. Hän sai plakkariinsa toisen ammattitutkinnon. Todella iloinen tapahtuma vanhemmillekin, varsinkin kun hänellä on edellisestä ammatista myös pysyvä työpaikka, jossa työskennellä edelleen ja nyt mitä ilmeisimmin myös ”toinen työ” varsinaisen työn ohessa yrittäjänä.
Siispä viimeinen päivä ennen lähtöä, maanantai, oli huisketta ja hulinaa. Auto piti laittaa lähtökuntoon sisältä ja päältä, ja olin tietysti jättänyt kaasun oston ja kaasulaitteiden toimimisen tarkistuksen viimetippaan ja sehän tiesi luonnollisesti pieniä harmeja, mutta nekin voitettiin ja lähtö tapahtui aamulla todella aikaisin tiistaina. Hieman liian aikaisin omaan normaaliin elämäni aikatauluun, mutta ei auttanut valittaa.
Tällä kertaa tein uudelleen avauksen myös Suomenlahden ylityksessä, en lähtenytkään normaaliin tapaani Helsingistä Tallinnaan, vaan menin Hangosta Paldiksiin Viroon. Hinta oli edullinen ja piti sisällään vielä ruokailunkin seisovasta pöydästä. Eihän laiva Tallinna-risteilyjen veroinen turistirysä ollut, koska se oli rekkojen ja konttien kuljetukseen tarkoitettu rahtialus, mutta se nyt on ihan sama missä sen kolme ja puoli tuntia viettää lahtea ylittäessä. Tosin ei se nyt ihan kaikkein mukavinta ole istua rahtilaivan kanttiinissa, etenkään kun ei päässyt omaan autoonsa päiväunilleen, vaikka nukutti aikaisen herätyksen vuoksi melkoisesti.
Laivassa – ilmeisesti virolaisen Navirail-yhtiön ro-ro-aluksessa, nimeltään Sailor – ei ollut kovinkaan paljoa matkustajia. Suurin osa rekkakuskeja ja ehkä puolenkymmentä karavaanariautokuntaa, kaikki iäkkäitä, hyvä etteivät vanhuksia – minä mukaan lukien. Naapuripöydän puheenaiheet kanttiinissa vaelsivatkin heillä tuohon ikäkauteen sopivasti vatsan toiminnosta autossa istumisen aiheuttamiin ilmavaivoihin ja hieman myös siihen, miten pitkään matkaa tehdään ja nukutaanko jossain päikkärit. Kaikilla oli tavoitteena vain Viron vierailu, ei kuten minulla, hieman pitempi reissu. Tosin ihan varmaksi en vielä itsekään tiedä, kuinka kauan ja minne asti matkani suuntautuukaan. Mutta siitä voit sitten lukea täältä, jos netti vain pelaa matkalla. Nyt joka tapauksessa pelaa.
Kun noin alustavasti olen kertonut joillekin tapaamistani ihmisistä mahdollisen tai ainakin todennäköisen matkakohteeni, olen selvästikin saanut hieman ihmetteleviä katseita: tuon ikäinen vanha mies, yksinään vielä, taitaa olla hieman tärähtänyt. Hyvä ystävänikin ihmetteli kotipaikkakunnalla samaa asiaa, joten kai se sitten on hieman epätavallista, muttei minulle.
Mutta joka tapauksessa nyt olen Etelä-Virossa, melkein Latviassa, takana on kohtuullinen, ehkä jopa liian pitkä päivä, kun ajoin ensin Mikkelistä Hankoon, istuin kolme ja puoli tuntia laivassa, ja sitten vielä ajoin Paldiskista Kabliin, josta löytyi viehättävä minikamping, jossa ei suurta ruuhkaa ollut, minun lisäkseni pari saksalaista ja yksi ranskalainen matkailuauto ja ilmeisesti venäläinen pyöräilijä.
Autopaikkojen lisäksi sieltä löytyy neljä vuokrattavaa mökkiä ja alueella on tietysti kaikki tarvitsemani: suihku, vessa, pesukone ja tietysti nettiyhteys. Ajattelin ensin yöpyä – koska olin aika väsynyt – Pärnussa, viitisen kymmentä kilometriä pohjoisempana, mutta hinta siellä, suomalaisia täynnä olevalla, paljon karummalla ja tylsemmän näköisellä leirintäalueella maksoi 20 euroa eli hieman yli tuplaten sen, minkä nyt maksan – alle kymmenen euroa. Lisäksi tämä uusi paikka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Itämerestä ja sen kauniista hiekkapiitsistä. En tosin ajatellut mennä tällä kertaa uimaan sinne, vaikka lämpötila olisi suomalaisittain ihan sopiva, melkein +20 Celsius-astetta.
Huomenna matka jatkuu ja tälläkin kertaa väliin jäävät Latvia ja Liettua melko vähäisin pysähdyksin. Valtavan kokoisessa Puolassa pitänee yöpyä, mutta missä, sitä en tätä kirjoittaessani vielä tarkalleen tiedä. Suunta Puolasta on sitten kohti Tšekkiä ja sieltä edelleen etelää kohti. Palataan asiaan taas seuraavassa blogissa.
Hannu Pyykkönen
elämänmatkaaja >
nettihoukka@gmail.com
Viimeinen kotipäivä oli yhtä hulinaa, koska en sairastelun vuoksi pystynyt suuremmin valmistautumaan matkaani ja viikonloppu meni nuorimmaistani juhlien. Hän sai plakkariinsa toisen ammattitutkinnon. Todella iloinen tapahtuma vanhemmillekin, varsinkin kun hänellä on edellisestä ammatista myös pysyvä työpaikka, jossa työskennellä edelleen ja nyt mitä ilmeisimmin myös ”toinen työ” varsinaisen työn ohessa yrittäjänä.
Siispä viimeinen päivä ennen lähtöä, maanantai, oli huisketta ja hulinaa. Auto piti laittaa lähtökuntoon sisältä ja päältä, ja olin tietysti jättänyt kaasun oston ja kaasulaitteiden toimimisen tarkistuksen viimetippaan ja sehän tiesi luonnollisesti pieniä harmeja, mutta nekin voitettiin ja lähtö tapahtui aamulla todella aikaisin tiistaina. Hieman liian aikaisin omaan normaaliin elämäni aikatauluun, mutta ei auttanut valittaa.
 |
| Ro-ro-alus Sailor vei auton ja kuljettajan mukavasti ja halvalla Hangosta Viroon Paldiskiin ja tarjosivatpa vielä ruuankin samaan hintaan. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Tällä kertaa tein uudelleen avauksen myös Suomenlahden ylityksessä, en lähtenytkään normaaliin tapaani Helsingistä Tallinnaan, vaan menin Hangosta Paldiksiin Viroon. Hinta oli edullinen ja piti sisällään vielä ruokailunkin seisovasta pöydästä. Eihän laiva Tallinna-risteilyjen veroinen turistirysä ollut, koska se oli rekkojen ja konttien kuljetukseen tarkoitettu rahtialus, mutta se nyt on ihan sama missä sen kolme ja puoli tuntia viettää lahtea ylittäessä. Tosin ei se nyt ihan kaikkein mukavinta ole istua rahtilaivan kanttiinissa, etenkään kun ei päässyt omaan autoonsa päiväunilleen, vaikka nukutti aikaisen herätyksen vuoksi melkoisesti.
Laivassa – ilmeisesti virolaisen Navirail-yhtiön ro-ro-aluksessa, nimeltään Sailor – ei ollut kovinkaan paljoa matkustajia. Suurin osa rekkakuskeja ja ehkä puolenkymmentä karavaanariautokuntaa, kaikki iäkkäitä, hyvä etteivät vanhuksia – minä mukaan lukien. Naapuripöydän puheenaiheet kanttiinissa vaelsivatkin heillä tuohon ikäkauteen sopivasti vatsan toiminnosta autossa istumisen aiheuttamiin ilmavaivoihin ja hieman myös siihen, miten pitkään matkaa tehdään ja nukutaanko jossain päikkärit. Kaikilla oli tavoitteena vain Viron vierailu, ei kuten minulla, hieman pitempi reissu. Tosin ihan varmaksi en vielä itsekään tiedä, kuinka kauan ja minne asti matkani suuntautuukaan. Mutta siitä voit sitten lukea täältä, jos netti vain pelaa matkalla. Nyt joka tapauksessa pelaa.
 |
| Matkustusvälineeni. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Kun noin alustavasti olen kertonut joillekin tapaamistani ihmisistä mahdollisen tai ainakin todennäköisen matkakohteeni, olen selvästikin saanut hieman ihmetteleviä katseita: tuon ikäinen vanha mies, yksinään vielä, taitaa olla hieman tärähtänyt. Hyvä ystävänikin ihmetteli kotipaikkakunnalla samaa asiaa, joten kai se sitten on hieman epätavallista, muttei minulle.
Mutta joka tapauksessa nyt olen Etelä-Virossa, melkein Latviassa, takana on kohtuullinen, ehkä jopa liian pitkä päivä, kun ajoin ensin Mikkelistä Hankoon, istuin kolme ja puoli tuntia laivassa, ja sitten vielä ajoin Paldiskista Kabliin, josta löytyi viehättävä minikamping, jossa ei suurta ruuhkaa ollut, minun lisäkseni pari saksalaista ja yksi ranskalainen matkailuauto ja ilmeisesti venäläinen pyöräilijä.
 |
| Naapurini Suomeen matkalla oleva baijerilaispariskunta tarjosi kotvan saksan rupattelun jälkeen blogistille itävaltalaisen Schlägl-luostarioluen kielen kannan kirvoittajaksi. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Autopaikkojen lisäksi sieltä löytyy neljä vuokrattavaa mökkiä ja alueella on tietysti kaikki tarvitsemani: suihku, vessa, pesukone ja tietysti nettiyhteys. Ajattelin ensin yöpyä – koska olin aika väsynyt – Pärnussa, viitisen kymmentä kilometriä pohjoisempana, mutta hinta siellä, suomalaisia täynnä olevalla, paljon karummalla ja tylsemmän näköisellä leirintäalueella maksoi 20 euroa eli hieman yli tuplaten sen, minkä nyt maksan – alle kymmenen euroa. Lisäksi tämä uusi paikka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Itämerestä ja sen kauniista hiekkapiitsistä. En tosin ajatellut mennä tällä kertaa uimaan sinne, vaikka lämpötila olisi suomalaisittain ihan sopiva, melkein +20 Celsius-astetta.
 |
| Minikämping Kabli, Viro. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Huomenna matka jatkuu ja tälläkin kertaa väliin jäävät Latvia ja Liettua melko vähäisin pysähdyksin. Valtavan kokoisessa Puolassa pitänee yöpyä, mutta missä, sitä en tätä kirjoittaessani vielä tarkalleen tiedä. Suunta Puolasta on sitten kohti Tšekkiä ja sieltä edelleen etelää kohti. Palataan asiaan taas seuraavassa blogissa.
elämänmatkaaja >
nettihoukka@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.