196. Autolla läpi Euroopan

Reissuun tuli tällä kertaa lähdettyä hieman normaalia matkailuautovarustusta niukemmin varustein.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olen ajellut Euroopassa niin matkailuautolla kuin tavallisella henkilöautollakin jo useita vuosia. Kesällä 2019 ajelin taas henkilöautolla läpi Via Baltican aina Romaniaan asti.

Vuosien saatossa olen useaan kertaan matkannut tuota tietä hieman erilaisin variaatioin molempiin suuntiin ja nähnyt sen valtavan muutoksen, joka tiellä on tapahtunut. Kun joskus vuonna ”kivi ja käpy” ajelin tietä niin poikkeuksetta Baltian maissa ja Puolassa toisinaan muuallakin sai eniten varoa kyläpoliiseja, jotka täydensivät palkkaansa turisteja sakottamalla aivan mielivaltaisesti. Yhä edelleenkin he sakottavat, mutteivät enää ihan yhtä mielivaltaisesti.

Pitkästä aikaa tuli käytettyä "normaalia" lauttayhteyttä Helsingistä Tallinnaan.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Toinen ongelma oli aiemmin teiden kunto. Nyt on aivan toisin. Huonoja teitä saa melkein etsiä tai sitten tarkoituksellisesti valita joitain sivuteitä, joista löytyy monenlaatuisia stradoja. Baltian maiden vapautuminen ja tien varrella olevien muidenkin maiden littyminen Euroopan unioniin on kohentanut todella huomattavasti teiden kuntoa.

Teitten kunto on näissä EU-maissa todella hyvä ja tänä vuonna (2019) tietöitäkin oli vähänlaisesti.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kolmas ongelma, joka oli ja osittain on vieläkin, on liikennekulttuurin erilaisuus, ajoittain lähes agressiivinen ja osin jopa pelottavakin, uhkarohkea. Aiemmin sai lähes kaikissa itäblokin rautaisesta otteesta vapautuneissa maissa pelätä toisinaan henkensä kaupalla aivan hurjia ohittajia ja tolkuttomaa nopeutta ajavia. Edelleen heitä on suomalaista liikennettä enemmän, mutta paljon on aikaan saatu muuttamalla vanha kyläpoliisikulttuuri moderniksi tutkakyyläykseksi, jolla pahimmat ongelmat tai ainakin osa niistä on saatu loppumaan ja liikennekulttuuri hieman paranemaan. Tosin on vielä maita, joissa tuolla saralla töitä piisaa, kuten vaikkapa Puola, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa ja mikä tärkeää, sääntöjen mukaan ajavaa turistia ei enää sakoteta.

Matka automaatti-Volvolla sujui mutkattomasti ja jalkoihin emme jääneet.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Itse en ole koskaan saanut sakkoa, vaikka rehellisyyden nimissä toisinaan on tullut hurjasteluakin. Pysäytetty minut on montakin kertaa niin poliisin kuin liikkuvien rajavartioiden tai joidenkin muiden erikoisjoukkojen toimesta ja tarkastettu auto ja paperit melko tarkkaan. Joskus jonkin ”Nato kontra Venäjä” -kriisin aikana pysäytyksiä on ollut enemmän ja autoa on alettu tarkkailla suoran päästä kiikarilla ja sitten suoran loputtua pysäytetty.

Reippaan ajomatkan jälkeen puolalainen olut maistui taivaalliselta. Puola saattaa yllättää monet laajuudellaan ja pitkillä välimatkoillaan.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Alkuun oli hieman vaikeampaa löytää kunnollisia leirintäalueita entisistä itäblokin maista ja sellainen puskaparkkeeraaminen yöksi tien varteen tai muualle ei oikein innostanut sekään. Silloin saatoin yöpyä – jos en mennyt leirintäalueelle – muussa turvalliseksi katsomassani yleisessä paikassa, mutta useimmiten menin kuitenkin leirintäalueella, joiden taso vaihteli joskus suunnattomasti ja osin vieläkin. Hinnat suunnilleen parista kolmesta eurosta aina ylöspäin pariin kolmeen kymmeneen euroon saakka ja aina eivät suinkaan palvelut kulje samassa tahdissa.

Matkalla tuli ylitettyä jokunen matalampi vuoristokin, mutta hyviä teitä pitkin.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Nyt ei tarvinnut yöpyä autossa eikä leirintäalueilla, yövyin hotelleissa. Hinnat niissä vaihtelevat niin tason kuin tietysti sesongin mukaan suuresti. Paras hinta-laatu-suhde löytyi tällä matkallani Puolasta, jossa Kielcessa yövyimme keskikaupungilla sijaitsevassa neljän tähden Best Western -hotellissa (2 henkeä) vajaalla 28 eurolla ja siihen sisältyi aamiainen ja vartioitu parkkipaikka. Ei ollenkaan paha!

Maisemat vaihtuivat ja siinä ohessa joskus maakin melkein huomaamatta.

(Kuvat © Hannu Pyykkönen)

Vastaavasti heikon lenkki tällä matkalla löytyi Sibiusta, Romaniasta, upeasta ja maineikkaan historian omaavasta Imperatul Romanilor -hotellista, joka ei ollut enää entisensä muutoin kuin ulkoisen klumeluurin osalta. Palvelu heikkoa, jopa töykeää ja auton parkkeeraaminen melkein mahdotonta hotellin lähelle. Hintakin oli palveluun nähden kohtuullisen suuri.

Krumeluurissa löytyi, mutta palvelu ja laatu oli monelta osin kadoksissa Imperatul Romanilorissa.

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Monenlaisia hotelleja on tullut matkan varrelta kokeiltua ja useimmat ovat niistä olleet kelvollisia ja hinta-laatu-suhde kohdallaan ja palvelu pääsääntöisesti ystävällistä ja avuliasta. Moni asia on noissa hotelleissa hieman toisin kuin se on vaikkapa meillä Suomessa, mutta koskaan ei ole mikään siellä tökännyt – kuin ehkä nyt tuo Sibiun hotelli, jossa Habsburgien Elisabeth – Itävallan rakastettu Sissi, keisari Frans Josefin 1837 syntynyt puolisokin on aikanaan miehensä kanssa yöpynyt.

Rekkoja ja ohitettavia noilta teiltä löytyy, mutta onneksi löytyy turvallisia ohistuspaikkoja ja tällä kertaa löytyi myös potkua autosta tehdä turvallinen ohitus,

(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tämän kertainen autolla ajomatka päättyi osaltani Bukarestiin. Ajoin ns. toisena kuskina kohtuullisen matkan, osan matkasta Latviassa ja Liettuassa jopa melkoisessa rankkasateessa, mutta muutoin hyvässä kelissä ja hyvä teitä pitkin.

Kulkuväline ja suunta muuttuivat sitten Bukarestin ja siellä vietetyn hääjuhlan jälkeen, mutta ne ovat sitten seuraavan blogin tarinoita.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com