041. Mitäs tässä - jäitä poltellessa

Noin melkein tasan vuosi sitten kirjoitin tähän blogiin jutun "Matkakuumetta". Nyt on taas hieman samanlaiset tunnelmat. Koko tylsä talvi on mennyt sananmukaisesti "jäitä poltellessa". On pitänyt todella olla aktiivinen, ettei ole turhaantunut täysin, kun en ole kovinkaan paljoa matkustellut. Oikeastaan melkein vain noita "ukkihommia" vunukoiden luona tai sitten silloin tällöin pääkaupungissa tai jossain muualla kavereiden luona.

Helmikuussa tein radikaalin ratkaisun ja myin pois hyvin ja luotettavasti palvelleen vanhan matkailuautoni. Tärkein syy myymiseen oli tietysti se, että sain siitä hyvän hinnan. Muutaman tonnin enemmän, kuin viisi vuotta sitten siitä maksoin. Ja ennätimme ajellakin sillä - minä tai poikani - yli 50 000 kilometria pitkin poikin Eurooppaa.

Toinen lähes yhtä hyvä syy myymiseen oli vielä sekin, että ostin samalla uuden auton. Se ei oikeastaan ole enää matkailuauto, vaan ns. retkeilyauto - ihan miten vain. Auto on vanhaan verrattuna pienempi. Kun aiempi oli rakennettu pakettiautoon siten, että siinä oli ns. "koppiosa" eli ohjaamo ja erikseen takana "asuinosa", nyt kaikki on samassa. Ohjaamon penkit ovat osa asuinosaa. Samalla uusi auto lyheni melkein puolitoista metriä vanhaan verrattuna.

Vanhaan mahtui kuusi ihmistä nukumaan ja turvavöihin, uuteen enää neljä. Joten matkaseuranani ei enää välttämättä ole poikani koko perhe. Emme mahdu viidestään autoon, kun ei ole turvavöitä.

Muuten uusi auto on tarvikkeiltaan entisen kaltainen tai oikeastaan parempi. Siinä ovat pääasiallisesti kaikki samat hyödykkeet kuin vanhassakin: vuoteet neljälle, vessa ja suihku, keittiö, iso jääkaappi ja pakastin, liesi ja ruokailuryhmä. Se mikä uudesta puuttuu on ns. takatalli, jonne mahtui valtavasti tavaraa mm. polkupyörät. Nyt pyörät ovat takana telineessä. Pitää siis tarkemmin miettiä, mitä ottaa matkalle mukaan.

Uudessa on lisäksi monta sellaista, mikä vanhasta puuttui. Turvallisuus on parempi turvatyynyjen lisääntyessä, autolla saa virallisestikin ajaa satasta, se on ketterämpi ja tehokkaampi, mutta nielee silti viisi litraa polttoainetta vähemmän satasella kuin vanha. Siinä on monenlaisia vanhaa miestä palvelevia laitteita: peruutuskamera ja -tutka, automaattivaihteisto, invertteri ja monia muita pikkuparannuksia entiseen. Myös nettihommat onnistuvat tässä autossa hyvin.

Kun vanha oli tehty alumiinikuoriin, uusi on ehjä ja kokonainen peltikuorinen pakettiauto, hieman suurempi kuin tavalliset transportterit, mutta ei liian suuri. Auto on helpompi pitää siistinä ulkoakin päin ja sillä on näppärä liikkua myös ahtaammilla kaupungin kaduilla. Ja lisäksi siitä ei tarvitse enää maksaa pikkubussin hintaa, kun menee lautalla yli Saksaan tai jonnekin muualle.

Ainut suuri ongelma autossa on, että sen valmistumista pitää odottaa neljä kuukautta. Tekevät sen Saksassa luovutuskuntoon kesäkuun alkuun, joten mahdollisesti juhannukseksi saan sitten uuden auton. Ja minä kun en ole sitten ollenkaan hyvä odottaja. On suorastaan tuskaisaa odottaa ja odottaa ja pyöritellä peukaloitaan.

Siksi on pitänyt keksiä jotain tekemistä odotusajaksi. Ja se tekeminen alkaa pian. Aluksi menen esittelemään Valamoa ja Lintulaa sukulaiselleni ja hänen ystävälleen, sieltä sitten kotiin ja pakkaamaan. Toukokuun alkupäivinä lähden lämpimään poikani kanssa ja sieltä kuulette kyllä juttuja sekä varmaan täällä matkablogissa että mahdollisesti eräällä toisella sivustolla, kenties jopa ns. netti-TV:nkin kautta. Sieltä palattuani on kolme tai neljä päivää aikaa pestä pyykkiä ja tointua edellisestä ja sitten taas lentokoneeseen ja ainakin parissa kolmessa maassa tulee taas hyvän ystäväni kanssa käytyä ja ystäviä siellä tavattua ja niistäkin kuuluu sitten täällä, kenties muuallakin. Katsotaan nyt.

Toukokuun lopulla palaan taas kotiin jäitä polttelemaan, mutta lienen silloin sen verran väsynyt, että viikko, pari menee nukkuessa ja sittehän jo saankin sen odottamani - uuden auton.
Hannu

elämän matkalainen