040. Viimeiset mehut miehestä

Hetki mietiskelylle Romaniassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen, kuvaus: MS)

Jälleen yksi mielenkiintoinen matka alkaa olla lopuillaan. Lepään nyt muutaman päivän ja jatkan sitten vielä pariksi kolmeksi päiväksi Valamon luostariin ja sen jälkeen lepään ja lepään ja sitten lepään, kunnes tulee joulu ja "vunukka-varaus" mennä joulupukiksi. Onhan tuota tänä vuonna tullut matkailtuakin. Laskin, että noin kolme-neljä kuukautta olen ollut poissa kotoa välillä huhtikuusta marraskuun puoleen. Lienee ihan oikeasti aika viettää elämää myös kotona.

Viimeisin matkani alkoi jossain loka-marraskuun vaihteessa ja ajelimme ystäväni kanssa läpi Euroopan: Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Unkariin ja Romaniaan. Osassa maita emme ennättäneet edes vaihtaa maan valuuttaa, osassa katselimme sitten jo enemmän maisemia ja tapasimme jopa ihmisiäkin.

Romaniasta matka jatkui kymmenen kilon repun ja kameralaukun kanssa halpalennolla peräti kahdenkymmenen euron lippukustannuksella Lontooseen, joka pysähdys sitten veikin lähes puolet kuvitellusta ja oletetusta matkabudjetistani, jota siis todellisuudessa ei edes ollut. Mitä sitä nyt eläkeläisellä tuommoisia budjetteja!

Lontoosta taas pian lyhyen levon jälkeen samalla firman koneella Tampereelle, jossa "ikään kuin sattumalta" oli menossa suuret kuorolaulujuhlat, jossa sitten saikin vedettyä itsestään irti loputkin voimat ja mehut. Järjestäjät olivat varmaan ajatelleet minua, kun laittoivat ohjelmaansa iltakonsertit sekä perjantaille että lauantaille klo 22 alkaviksi. Toisen kävin ja videoin, toisen aikana nukuin sikeästi ystäväni luona sängyssä reporankana.

Mutta aamulla kävikin sitten aikainen herätys. Olin onnistuneesti laittanut puolijulkisen puhelimeni kiinni ja kun joillakin tuli tarve saada minut kiinni, se ei onneksi - minun ja muiden - herättänyt minua. Mutta kaverin kaverin kaverin kautta löytyi kortteeriystäväni ja hän heräsi ja sai puhelun keskiyöllä: tulkaa auttamaan huomenna aamulla aikaisin. Niinpä hän sitten aamulla aikaisin hän koputteli huoneeni oveen ja ilmoitti palokuntahomman odottavan: vaatteet päälle ja menoksi, vaikka en ihan varmasti osannut sanoa - osaanko, voinko ja jaksanko.

Lontoosta Nääsvillen soppajonoon.
(Kuva © Hannu Pyykkönen, kuvaus: MK)

Järjestäjille oli tullut force major-ongelma ja liturgiaa, joka oli tarkoitus välittää valkokankaalle viereiseen seurakuntasaliin, ei voitu välittää, kun ei ollut tekijää. Siunatut hullut H & M (siis melkein kuin Hans ja Moriz) tulivat apuun ja Luojan avustuksella saivat asiat toimimaan. Luoja puuttui asioitten kulkuun varsin konkreettisesti. Kun minä menin kirkkoon kuvaamaan ja sanoin muille, että järjestäkää kyrillisin kirjaimin varustettuun (ja toimivaan) läppäriin nettiyhteys ja siirtäkää siitä kuva dataprojektoriin ja heijastakaa seinälle, minä hoidan loput. Se ei sitten toiminutkaan ihan noin vain.

Kuva kulki läppäriin, mutta ei seinälle. Kanttori Heikki kävi pyytämässä siunauksen piispa Arseneilta ja mainitsi samalla, ettei tekisi pahaa siunaus noille koneillekin. Palattuaan läppärin ääreen, josta siis ei silloin tullut minkäänlaista kuvaa screenille, hän käänsi läppäriä 90 astetta ja kuva ilmestyi seinälle ja muutama kymmentä ihmistä saattoi seurata liturgian seurakuntasalilta iman suurempia ongelmia. Tehokas oli tuo piispan siunaus!

Kuvasin ystäväni kanssa koko palveluksen pienellä digikameralla ja huonolla tietoliikenne- eli omalla puhelinyhteydelläni nettiin ja homma toimi kokonaisuutenaan jollain tavoin. Tosin väsytti välillä valtavasti, mutta onneksi sain tuolin alleni aina aika ajoin istua. Olin vaurioittanut nenääni hieman pitkällä matkalla ja siinä oli laastari. Kun menin ehtoolliselle, piispa Arseni hymyili ja toivotti niin kuin yleensä toivotetaan ehtoollista nauttivalle - "Jumalan kunniaksi ja sielun ja ruumiin parannukseksi" - sen lisäksi hän hymyillen sanoi lopuksi: "Ja nenän paranemiseksi!" Kieltämättä hymyilytti, kun palasin kameran viereen.

Päivä jatkui vielä toisella kamerakeikalla ja kaiken tämän jälkeen ihmettelinkin, mikä johdatus lie esti edellisenä päivänä minua tilaamasta lippua junaan. Olin nimittäin jo ottanut yhteyden VR:n sivuille, kun ajattelin: "Ehtiihän sen huomennakin!" En nimittäin jaksanut kaiken tuon rumban jälkeen edes ajatella lähteväni kotiin sunnuntai-iltapäivällä, vaan painuin ystäväni luo nukkumaan ja päätin lähteä kotiin vasta maanantaina.

Näin tein ja juna vei Pieksämäen kautta Mikkeliin, jossa sauna alkoi heti lämmetä ja lepääminen alkoi. Tosin nämä nettihommat hieman painoivat päälle, mutta nekin alkavat hiljalleen purkautua ja stressi helpottaa. Siksi kävinkin kaupassa ja ostin evästä muutamaksi päiväksi, enkä aio liikahtaakaan kotoa, koska ensi viikonvaihteessa tai ainakin viimeistään maanantaina matka taas jatkuu Valamon luostariin. Kuvauskeikalle - kuinkas muuten. Käy katselemassa maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona videoita Ortodoksi.netin sivulta, niin näet miksi. Nämä matkajutut loppuvat nyt kuitenkin taas vähäksi aikaa. Katsotaan sitten, kuinka kauaksi aikaa.


Hannu
elämän matkaaja