047. Matkan mukavin osa

Matkalla jonnekin ...
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ne, jotka minut tuntevat, tietänevät, että pidän kovasti matkustamisesta. Teen sitä niin usein, kuin sen on mahdollista. Lentäen, matkailuautolla, henkilöautolla, mutta en yleensä valmismatkoja, vaan suunnittelen matkani itse. Matkustan yksin, ystävieni tai perheeni ja etenkin vunukoitteni kanssa.

Vanhuus vaivoineen tuo oman mausteensa matkusteluunkin. Mukana pitää olla paljon sellaista, mitä ei suuremmin ennen kaivannut: lääkkeitä sun muita. Mutta silti ajan saatossa matkabagaasini on senkin vain pienentynyt. Nytkin tein lähes kuukauden matkan periaatteessa yhdellä pienellä selkärepulla, kun kameralaukkua ei lasketa.

Olin tosiaankin melkein kokonaisen kuukauden reissussa, en tosin yhtäjaksoisesti. Pistäydyin ensin kotona pari päivää ja toisella kertaa kolme neljä päivää pyykkiä pesemässä. Eka matka suuntautui kotimaahan ja muut ulkomaille. Koska olen myynyt vanhan matkailuautoni, enkä ole vielä saanut uutta, matkat piti tehdä kotimaassa pikkuautolla ja ulkomaille tarvittiin jo lentokonettakin.

Kumpikin pitempi matka suuntautui lämpimiin maihin: ensin Kreikkaan (josta jo bogissani kerroinkin) ja sitten Romaniaan, missä kummassakin lämpötila oli +30 Celsius-asteen tienoilla, välillä yli, välillä ali, mutta hiki virtasi silti ja lämpö tuntui suurimman osan ajasta mukavalta. Toisinaan se kyllä ahdistikin, mutta kun ajattelin Suomen samanaikaista +5 tai +10 astetta, ei pitkään.

Eka lentomatka oli varsin helppo, suora lento kumpaankin suuntaan ja perillä Kreikassa kentälle ja pois taksilla tai pikkuautolla. Toinen matka Romaniaan koettelikin jo sitten vanhan miehen kestokykyä. Aamulla herätys neljän maissa, taksilla kentälle ja lennot perille (yhteensä kolme lentoa) kestivät taukoineen ja lentokenttäjuoksuineen noin 14 tuntia. Huurteinen maistui taivaalliselta perille päästyä, mutta silti kylmä suihku ja puhtaat vaatteet tuntuivat vielä paremmalta.

Koska - kuten edellä jo mainitsin - matkani eivät ole mitään valmispakettimatkoja, perillä ei odottanut tällä toisella matkalla hotelli, vaan ystäväperheen koti Romanian koillisosassa Iasissa. Saimme ruhtinaallisen vastaanoton ja kumpikin oman huoneen, joten majoitus oli luksusta verrattuna valmismatkoihin.

Luksusta se oli muutenkin. Meillä oli asiansa osaava paikallinen opas, hyvä ystäväni, romanialainen ortodoksinen pappi ja hänen perheensä: vaimo ja kaksi poikaa, jotka kaikki osasivat myös englantia. Ystävyytemme on ollut molemminpuolisia vierailuja, minä käyn välillä Romaniassa ja he täällä Suomessa. Viimeksi he olivat täällä vuosi sitten (kesällä 2014), jolloin vein heidät matkailuautollani uimaan Jäämerelle Norjaan.

Constantinin ja Helenan nimipäivillä, sillä matkalle sattui sopivasti pyhien Konstantinus Suuren ja hänen äitinsä Helenan muistopäivä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Toinen ystävämme asuu Bukarestissa. Hän on suomalainen eläkkeellä oleva ortodoksinen pappi ja myös oivallinen Romanian historian ja teologisten kohteiden opas. Koska hän puhuu sujuvasti romaniaa, ongelmia ei ollut ja tilannetta auttoi lähes aina sekin, että hän on pappi. Romaniassa kun lähes kaikki ovat ortodokseja. Pappeja sekä ortodoksista uskontoa kunnioitetaan suuresti. Siksi meille avautui monia sellaisiakin ovia, joita en yksin kulkiessa ehkä olisikaan niin helposti tai ollenkaan avautunut.

Minulla ovat nämä matkat lähes aina jonkinlaisia teemamatkoja. En osaa lähteä rantalomalle tai makaamaan aurinkoon. Se ei sovi vain minulle. Useimmiten katselen ja kuvaan erilaisia ortodoksisia kohteita, joista sitten tarvittaessa teen erilaisia artikkeleja tai kuvareportaaseja nettiin. Vaikkapa tällaisia blogijuttuja.

Matkani lähes ainut tuliainen, mutta mieluinen.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tällä jälkimmäisellä matkalla oli ylimääräisenä teemana romanialainen pappi Arsenie Boca, joka kuoli erilaisen Romanian silloisen salaisen poliisin Sekuritaten toimeen panaman kidutuksen ja painostuksen jälkeen marraskuussa 1989 Sinaiassa. Kävimme häneen liittyen parissa paikassa ja tutustuimme hänen elämäänsä lähemmin jopa sellaisissa olosuhteissa, etten olisi voinut sitä arvata ennen matkaa. Mutta siitä myöhemmin toisessa blogijutussa.

Yleensä matkoilla on ollut yhtenä sivujuonteena hyvä ruoka, vaikka vähäsyömäinen olenkin. Niin nytkin. Nautimme molemmissa perheissä oivallisia perinteisiä romanialaisia kotiruokia ja joka kotitekoisia juomiakin, sekä alkoholillisia että alkoholittomia. Mielenkiintoisin niistä oli tehty valkoisista kukista. Puu, josta kukat olivat, oli nimeltään romaniaksi jotain sellaista kuin "soc" tai "sock" tai jotain sinne päin. Vielä en tiedä tuon valkoisia kukkia täynnä olleen puun nimeä, mutta lisään tuonne alas tiedon, kun/jos sen jostain saan ja löydän.

Tälläkin matkalla söimme ensimmäiset uuden perunat, uusien sipuleiden, voin - ja sillin puuttumisen vuoksi - anjoviksen kera. Jälkiruokana tuoreita mansikoita Breazan torilta tai kirsikoita Iasissa. Ostimme useimmat ruuan valmistuksessa käytettävät tuotteet lähitorilta ja teimme ne itse esimerkiksi grillaamma pihalla tai isäntäperheen rouvat tekivät ne. Ruoka Romaniassa on hyvää ja ruuan tekemiseen käytettävät tuotteet mainioita, tuoreita ja terveellisiä. Vatsani ei kiukutellut kertaakaan Romaniassa, vaan sekin voi erinomaisesti.

Sienistä ja kesäkurpitsasta tehty keitto leipämurusten kera on maittava.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kuten jo alussa mainitsin, matkustin yhdellä pienellä repulla varustettuna, johon ei monia alusvaatteita ja paitoja mahtunut. Onneksi perheissä voi pestä pyykkiä ja näin vähäisempikin määrä vaatteita riitti. Ongelma vain tuollaisessa reppumatkailussa on se, ettei reppuun sitten palatessa mahdu oikein mitään tuliaisia, nesteistä nyt puhumattakaan. Ne kun eivät mene lentokenttien turvatarkastuksista läpi.

Nytkin ainoat tuliaiset olivat jotain pientä omille vunukoilleni ja itselleni hyvä Arseni Bocan ikoneja käsittelevä iso ja painava kirja, joka juuri ja juuri mahtui mukaan. Mutta näillä matkoilla onkin iskostunut hiljalleen päähäni se tieto, että suurimman osan joistain "haluamistani" matkamuistoista voi ostaa Suomestakin. Myös tietoisuus siitä, että tällä iällä kotona alkaa olla jo kaikki se, mitä vanha mies tarvitsee, auttaa asiaa.

Niin nytkin. Pää on täynnä muistoja ja kamerat kuvia, mutta silti suurin osa muistokuvista on sisällä omassa päässä. Tärkeintä minusta tällaisilla matkoilla on kokea se rajat ja kielet ylittävä syvä ystävyys, jonka kautta minäkin olen alkanut yhä enemmän ja enemmän rakastamaan myös Romaniaa, sen kulttuuria, kieltä, maata, ihmisiä ja kaikkea.

Suomalaisten tietoisuus Romaniasta ja etenkin romanialaisista on kivikaudelta. Raa'asti sanottuna enemmän kuin 9 kymmenestä luulee romanialaisen kuvan olevan se, mitä he näkevät maahamme tulevissa kerjäläisissä tai joistakin maastamme löytyvistä ja täällä pidätetyistä rikollisista. Se on täysin väärä kuva tyypillisistä romanialaista. Romanialaiset ovat ihania ihmisiä, ystävällisiä ja työteliäitä, yritteliäitä. Siellä, kuten Suomessakin suomalaisten keskuudessa, on monenlaisia muitakin ihmisiä ongelmineen, mutta eivät he ole minkään maan kuva. Romania on monessa mielessä vielä kehityksen alussa, jos vertaamme sitä joiltain osin Suomeen, mutta monelta osin maa ja sen ihmiset ja etenkin kulttuuri ovat meitä kilometritolkulla edellä. Tätä ei kaikkea voi sanoin tai kuvin kertoa. Mene ja katso itse.

Lähes kuukauden matka on koettelemus kenelle tahansa nuoremmallekin, saati nyt sitten vanhalle ja sairaalle miehelle. Mutta matka tehtiin ja uutta suunnitellaan pikaisesti. Yhtään negatiivista ei matkasta voi sanoa, jos ei tuo esille noita lentokenttäjuoksuja Tanskassa ja Saksassa, koska Romaniaan ei pääse suorilla lennoilla. Mennessä ja tullessakin sinne pääsi kahdella lennolla noin kuudessa tunnissa. Menomatkaa haittasi ja pidensi tosin vielä jatkolento maan sisällä. Joten hyvällä suunnittelulla selviää, kohtuullisin hinnoin vielä.

Vanhuus vain tuo mukanaan erilaisia "kotkotuksia", jotka saattavat - siis huom! saattavat - haitata hieman matkan tekoa ja tehdä siitä aavistuksen verran rasittavampaa. Mutta aina voi levätä väsyn pois ja ohjelmaa ei pidä tehdä sellaiseksi, ettei sitä jaksa käydä läpi. Me ainakin laitoimme väliin lepopäiviä ja -hetkiä, päiväunia unohtamatta. Mutta silti pitänee rehellisyyden nimissä sanoa, että paras osa tälläisella matkalla ja tällä iällä sijoittuu kyllä - ainakin pitkässä matkassa - sen lopulle.

Maistui se kylmä olut Karpaateiltakin palattua. Tässä tosin hiukset vielä hieman pöllähtäneessä päässä ennen romanialaisen parturin käsittelyä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mikään ei ole ihanampaa, kun kotioven avattua laittaa sauna lämpiämään ja olut jäähtymään ja nauttia niistä molemmista sitten myöhemmin kaikessa rauhassa ja nukkua sitten lopuksi kaikki väsy pois sellaisella eläkeläisen väljällä aikataululla, kuin se on vain mahdollista meille - eläkeläisille, jotka ymmärrämme laiskottelun tarkoittavan lepoa ja menemisen tarkoittavan iloa. Tuntui mukavalta kun nyt mukana olleen matkakumppanini kanssa istuimme Karpaateilla sijaitsevan ihanan kesämökin terassilla edessämme lasillinen kylmää valkoviiniä, aurinkoisessa ja sopivan lämpimässä (vuoristossa) noin +20 asteen lämmössä ja totesimme: "Sitä on tätä laiskottelua sitten montaa eri laatua!"

Hannu
elämän matkaaja

P.S. Kasvin nimi on mustaselja (Sambucus nigra).Kiitos Andra tiedosta.