044. Ortodoksisia tapaamisia ja maallista lepäilyä

Uuvuttava digitaalista mediaa käsittelevä kansainvälinen konferenssi Ateenan lähistöllä on ohi. Kun tuollaiseen tilaisuuteen saapuu matkustaen ensin vuorokauden aamusta iltaan ja sitten ohjelma kestää heti päivittäin noin klo 8 aamusta klo 9 asti illalla, alkaa vanhasta miehestä mennä helposti mehut. Niin uhkasi käydä - tai sitten jopa kävi - minullekin.

Konferenssin anti oli hyvä, mutta moni asia – sanoisinko vanhasta kokemuksesta – oli niin kreikkalaista, niin kreikkalaista. Parasta antia tämän kaltaisissa massatilaisuuksissa tällaiselle kaltaiselleni vanhalle miehelle ovat kuitenkin ihmiset ja verkottuminen, jota minun ei ehkä enää tarvitsisi niin voimallisesti tehdä, mutta mitäpä se koira karvoilleen mahtaa. Täälläkin tapasin vanhoja tuttuja ja solmin uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia ja ortodoksisia suhteita.

Oman kokemukseni mukaan kreikkalaiset järjestävät melkein tilaisuuteen kuin tilaisuuteen mahdollisimman jykevät ja mahtipontiset puitteet. Ja rahaa palaa. Niin täälläkin. Oikeastaan ainut, joka nyt puuttui, oli torvisoittokunta ja sotilasparaati. Pääjuhlassa, avajaisseremoniassa, joka kesti muutaman tunnin, puhui muutama kymmen ihmistä aivan jonnin joutavia ja ihmiset tummat juhlapuvut tai silkkiviitat päällä ja melkoinen osa mistään konferenssin varsinaisesta aiheesta – digitaalisesta mediasta - tietämättöminä pönöttivät istua koko ajan salissa ja taputtivat välillä käsiään. Osa oli varmaan nähnyt tietokoneen vain lapsenlapsensa käytössä. Aika absurdia, mutta niin kreikkalaista.

Konferenssi järjestettiin viiden tähden kylpylähotellissa, jonne saman ajan yöpyminen, mitä me tarvitsimme, olisi maksanut - netin muikaan - meille köyhille noin 11 000 euroa, kun nykyisestä noin kolmen kilometrin päässä olevasta apartementosta maksoimme vain noin vajaat 300 euroa. Meillä ei tosin – toisin kuin konferenssipaikassa – ollut majoitushotelliimme saapuessa ketään avaamassa taksin ovea, mutta muutoin kaikki se, mitä tarvitsemme, on helposti saatavilla. Mutta omassa hotellissamme saatoimme elää ilman turhia krumeluureja, tavallisen ihmisen tavoin.

Jokaiselle kolmelle päivälle oli ahdettu luennoitsijoita pilvin pimein pari, kolmekymmentä per päivä ja seuraus oli toivottu: salissa istui ajoittain melko vähän osanottajia. Mekin valikoimme ohjelman mukaisesti, mitä halusimme ja jaksoimme kuunnella, mutta sitäkin haittasi kreikkalainen välinpitämättömyys: ohjelma oli parhaimmillaan noin kolme tuntia myöhässä ja siksi jotain jäi näkemättä ja kuulematta. Kreikkalaiset puhua pälpättivät reilusti yli heille ohjelmassa varatun ajan, mutta ulkomaiset puhujat pysyivät aikataulussa. Kummallista! Vanha mies ei jaksanut istua aamuvarhaisesta iltamyöhään luentosalissa kuuntelemassa jokseenkin turhaa jonkun järjestäjätahon reseptiohjeiden etsimistä Internetistä, kun tarjolla oli muutakin.

Silti tapasin tilaisuudessa monia mukavia ihmisiä: vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Tapasin mm. sen kreikkalaisen luostarin, Moni Pendelin, jossa aikanaan vietin useita kuukausia ”tutkijana”, johtajan, igumenin nykyisen Marahonin piispa Ioanniksen, romanialaisia tuttuja ja uusia sveitsiläisiä ja amerikkalaisia tuttuja ja nautin kiehtovasta mukana olemisesta.

Igumeni ja Marathonin piispa Ioannis ilahtui tapaamisestaani ja jopa ilmeisesti muisti minut ja kertoi juuri vierailleensa metropoliitta Stefanoksen luona Virossa. Aiempaa romanialaisen Trinity-kustannusyhtiön johtajaa, nykyistä Romanian patriarkka Danielin lähipiiriin kuuluvaa isä Nikolaeta jopa haastattelin – lopputuloksesta en tiedä, kun nämä tekniset laitteet ovat, mitä ovat.

Mielenkiintoisin oli varmaankin tapaaminen sveitsiläisen kirjailija Klaus Kennethin kanssa, joka kertoi elämästään ja oman ortodoksisuuden etsimisestään niin Intiassa kuin Kolumbiassakin, jossa hänen elämänsä päättyminen Kalasnikovin luotiin oli kerran kiinni parista kolmesta sekunnista. Myös hänen kokemansa demonien hyökkäys ja eksorkismiin osallistuminen olivat vaikuttavia kokemuksia, joista kerrotut tarinat videoin suorana lähetyksenä, mutta jossa myös – mahdollisesti, vielä en varmaksi tiedä – tekniikka jälleen kerran petti. Ei niinkään minun, kuin tässä tapauksessa taas paikan tietoliikenneyhteyksien. Mutta elämä on. Sen jälleen huomasin.

Sää on hellinyt koko ajan, ehkä liiaksikin. Lämpötila on pyörinyt päivisin 30 asteen molemmin puolin ja sekin on äkkiseltään suomalaiselle uuvuttavaa, mutta täälläkin voi – ainakin ajoittain – nauttia päikkärit, kun sen osaa. Ja minähän osaan ainakin sen, jos en muuta.

Mutta sen voin rehellisesti sanoa, että konferenssi oli kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen kokemus. Kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tänne osallistumisen. Lauantaina ohjelmassa oli mm. tutustumiskierros Ateenassa, jossa on tullut asuttua joskus melko pitkä aika ja siksi kierros jäi väliin. Kävimme Varkizan – oman hotellimme lähialueen – torilla ja kaupoissa ostoksilla. Ostimme lähinnä ruokaa ja juomaa viikonlopuksi, koska asumme apartementoksessa, jossa sitä voimme itse tehdä keittiössämme.

Ensi viikon alku on jonkinlaista lomaa, jota minun lisäksi ilmi selvästi tarvitsee mukanani oleva vanhempi poikani. Ei se pahaa tee minullekaan, joka olen poltellut jäitä koko kevään kotonani. Palaamme kotimaahan helatorstaina ja sitten on muutama päivä aikaa pestä pyykkiä ennen seuraavaa matkaa. Mutta se onkin sitten oma juttunsa. Katsotaan nyt, vieläkö saisin täältä irti jonkun jutun, vai jätänkö tähän. Lauantai ja etenkin sunnuntai lepäillään ja alkuviikko ollaan Ateenassa, jonne on matkaa noin reilun tunnin verran. Joten ei sinne viitsi vanha mieskään ihan muuten vain lähteä.


Hannu
elämän matkaaja