154. Syysmatkailua kartanossa ja Virossa

Olin jo heittänyt melkein pyyhkeen kehään lokakuun alussa, kun ajoin matkailuautoni talvitalliin ja poistin sen seisonta-ajaksi liikennekäytöstä. Matkailukausi näytti olevan osaltani ohi. Näin toimimalla säästän vinon pinon rahaa, kun saan liikennekäytöstä poistetusta matkailuautosta osan veroista ja vakuutusten maksuista takaisin. Kannattaa siis aina tehdä, jos auto ei ole käytössä pitempään aikaan, kun lisäksi se on helppoa netin kautta Trafin-sivuilla.

Vaikka matkailuauto on talvitallissa, siinä on vielä jotain tekemistä talven varalle, joten hieman voi mieltänsä kohentaa silläkin puuhastelulla. Minulla kun selvästikin on tapana hieman alkaa jurottamaan näin syksyllä, varsinkin, jos sää on kamala, niin kuin se nyt on ollut. Hieman on tosin mielialaa kohentanut kaunis ruska, mutta silti herkästi on mieli hakeutunut alempiin sfääreihin.

Syksyistä Viroa Tartossa Karlovan kartanon pihalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Niinpä sitten tässä viime perjantaina soittelimme erään ystäväni kanssa jostain asioista ja kysyin häneltä, josko hän tietäisi sopivan täyshoitolan, jonne painua talviunta pohjustamaan. Sainkin yllättävän vastauksen: ”Lähde mukaan Viroon!” Hän miehensä kanssa oli menossa sunnuntaina Etelä-Viroon, missä he asuvat vanhassa 1793 perustetussa Karlovan kartanossa.

Kartanoon kuuluu yleensä aina myös puisto. Niin täälläkin Tarton keskustassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vuonna 1828 kartanon osti Thaddeus von Bulgarin, joka rakennutti entisen rakennuksen melkein kaksi kertaa suuremmaksi. Bulgarinien aikana Karlovan kartanosta tuli Venäjän paikallisen kulttuurielämän keskus. Kartanossa oli silloin erittäin runsas taide-, kirja- ja harvinaisuuksien kokoelma. Nykyään kartanon on suurelta osin kunnostettu huippukuntoon, osa on vielä kunnostamatta. Kartanon omistaa virolainen rikas liikennöitsijä ja se on siis yksityisomistuksessa, eikä siellä ole normaalisti mahdollista vierailla kuin joissain erityisissä tapauksissa. Ja minulle tarjoutui nyt tällainen erityinen tapaus. Siispä sinne.

Matkasta päättäminen, lippujen tilaaminen ja sitä edeltänyt virolaiseen matkaklubiin liittyminen edullisen laivamatkan vuoksi tapahtuivat parissa tunnissa ja perjantaina illalla olin hieman hämmentynyt: minunhan pitää ryhtyä pakkaamaan, koska lähden omalla pikkuautollani matkalle. No jospas!

Kartanon kissan värit sopivat hyvin ruskan väreihin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

En ole pitkiin aikoihin matkustanut pikkuautolla parin kolmen yön matkaa pitempiä aikoja, joten hieman oli pohdittava, mitä otan mukaan, mitä en. Tilaa kun ei ole samalla tavalla kuin matkailuautossa. Mutta kaikki mahtui ja tilaa tuliaisillekin jäi. Ja ei kun Helsinkiin ja lähtö Katajanokalta Tallinnaan alkoi.

Tarton syksyistä väriloistoa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Pikaliipparilla matka taittuu nopsaan ja pieneltä näyttävään Viking Linen laivaan mahtuu tolkuttomasti autoja ja rekkoja. Perillä matka jatkui etelään Tarttoon, jonne saapuminen olikin sitten vasta myöhään yöllä, joten uni maistui.

Tartossa saa aina seuraa vaikka sitten maalaisnaisilta taidemuseon edessä.
(Kuva © Hannu Pyykkänen)

Tartto on Viron sykkivä sydän. Siellä on monta Virolle merkittävää historiallista ja nykyistäkin kohdetta, mm. yliopisto ja Kansallismuseo. Viro on monella tapaa kulttuuriystävällinen kaupunki, josta löytyy tapahtumia joka lähtöön ja jokaiseen makuun. Mikä minua, joka olen vieraillut Virossa jo vuosikymmenien aikana usein, miellyttää paljon, on se, että maa on melkoisella vauhdilla noussut neuvostoajan kurimuksesta nykyaikaiseksi itsenäiseksi valtioksi niin ulkoisilta puitteiltaan kuin henkiseltä ilmapiiriltään. Virolaisia ei koko vuosikymmenien ajan kestäneen sorron aikana muserrettu, eikä vaiennettu kokonaan, vaan he säilyttivät tietyn itsenäisyytensä miehityksenkin aikana. Minusta tuota kuvasi hyvin Viron ensimmäisen oman lipun tarina – lipun, jota säilytetään nyt Tartossa Kansallismuseossa tai oikeammin kansanmuseossa (rahva muuseum). Se kertoo siitä, ettei toivoa menetetty, vaan se eli vahvana taustalla koko ajan.

Tarton kulttuurielämä on vilkasta ja monipuolista.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Itse sain vierailla tällä samalla visiitillä Tartossa oopperassa, jossa nuoret Hiljaisuuden musiikin studion muusikot ja näyttelijät (Vaikuse muusika stuudio) harjoittelivat tulevaa aivan uutta oopperaa, joka perustui 1943 Virosta Suomen kautta Ruotsiin paenneen kirjailijan Karl Ristikiven teksteihin. Kirjailijana hän kuvasi realistisesti virolaista kaupunkielämää 1900-luvun vaihteen jälkeen sekä elämää pakolaisena. Aihepiiriin kuului myös keskiajan kuvaus. Lisäksi hän kirjoitti runoja, lastenkirjoja sekä Viron kirjallisuushistorian Eesti kirjanduse lugu (1954).

Virossa voi myös herkutella niin ruuan kuin myös leivonnaisten kanssa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mikä kohdaltani on merkittävää suhteessa Ristikiveen, on se, että hän on yksi niistä todella harvoista virolaisista ortodokseista, jotka ovat tuottaneet tällaista taidetta. Nyt harjoiteltu ja pian ensi-iltaan tuleva ooppera perustuu Ristikiven kirjaan Rõõmulaul (Riemulaulu tai oikeammin ehkä Ylistyslaulu vuodelta 1966). Tekstissä ja sen nimessä onkin viittaus ortodoksisen kirkon hyvin tuntemaan Marian ylistyslauluun:

”Totisesti on kohtuullista
ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjä,
aina autuas ja viaton ja meidän Jumalamme Äiti.
Me ylistämme Sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi
ja serafeja verrattomasti jalompi,
Sinua, puhdas Neitsyt Sanan synnyttäjä,
Sinua, totinen Jumalansynnyttäjä.”

Oopperan on säveltänyt virolainen Tõnu Sepp, merkittävä virolainen vanhanmusiikin taitaja, opettaja ja säveltäjä, alansa ”grand old man” ja libreton on kirjoittanut Loone Ots, virolainen kirjailija ja folkloristi sekä kulttuuri- ja kirjallisuustuntija. Kumpikin erittäin tunnettuja virolaisia taiteilijoita ja merkittäviä kulttuuripersoonia. Mukana esityksessä on Hiljaisuuden musiikin studion vanhoja keskiaikaisia soittimia ja koko tarina on upea kertomus mm. pakolaisuudesta ja rakkaudesta. Mikä parasta, esityksiä voi katsella ja kuulla marraskuussa kahdella paikkakunnalla Suomessakin, ainakin mahdollisesti Paltamossa ja jossain muuallakin myöhemmin ilmoitettavalla toisella paikkakunnalla, kun he tekevät vierailun Suomeenkin.

Viron upea kansallismuseo on ehdottomasti vierailun arvoinen.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Toinen kohde, jossa tällä visiitillä vierailin ja ihastuin, oli juuri tuo edellä mainittu Eesti Rahva Muuseum eli hieman länsimaisittain ajatellen Viron Kansallismuseo. Se on rakennettu vanhan, kylmästä sodasta karulla tavalla muistuttavan neuvostovallan aikaisen sotilaslentokentän viereen ja museo on rakennettu – ainakin kentältä eli toiselta sisäänkäyntipuolelta katsoen – ikään kuin lentokentän kiitoradan jatkeeksi. Rakennuksena se on hieman myös muisto neuvostoajan prameudesta, mutta sisältä löytyy moderni, uusin teknisin laittein varustettu museo, jossa voisi viettää aikaa vaikka viikon ja ei sittenkään ole varmaa, että on ehtinyt nähdä ja katsoa kaiken.

Vändran ortodoksisesta kirkosta tehtiin neuvostoaikana elokuvateatteri, mutta se on jälleen palautettu kirkoksi.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Noiden lisäksi olen ollut konserteissa, vieraillut Vändrassa virolaisten ystävieni luona ja tietysti täydentänyt talvivarastojani Latviassa, koska raja on kohtuullisen lähellä ja vierailu aina kannattaa taloudellisesti, tiedä sitten muuten. Lisäksi olin kuvaamassa Tarton yliopiston alaisessa ammattikorkeakoulussa Viljandissa erästä ystäväni luentoa. Vielä tein sipulinhakuretken Peipsijärven rannalle Kasepäähän, Kolkjaan ja Alastkiviin. Tarkoitus on mennä vielä erään merkittävän setukaisnaisen 90-vuotisjuhlille ja tulla viikonvaihteessa kotiinkin, kun sain lippuni vaihdettua uuteen laivaan. Entiseen kun tuli jotain teknisiä ongelmia, mutta eipä tuo haitannut, pidennys oli oivallinen minulle, pääsin näin synttäreille. Hieman muitakin ongelmia ilmeni ystävien auton kanssa, mutta kaikkihan on aina ratkaistavissa vaikka sitten inspiroiden. Lisää tarinaa tarvittaessa jossain myöhemmässä blogijutussa.

Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com

Matka ei ole ollut pelkkää kulttuuria, se on ollut myös kulttuuria. laulua ja viihdettä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)