185. Ensi kertaa Ukrainassa

Olen matkaillut aika laajalti Euroopassa, mutta joitain maita on jäänyt jostain syystä väliin, kuten mm. Bulgaria ja Ukraina. Bulgariassa melkein kävin kerran, kun ajoin autolla Bulgarian ja Romanian rajaa pitkin tosin Romanian puolella, mutta olisi ollut melko helppo poiketa silloin rajan toiselle puolelle Silistriaan, mutta jäi kuitenkin tekemättä.

Vaikka sota tai konfliktit ovat kaukana Kiovasta, merkkejä siitä löytää kuitenkin kaupungilta. Tässä sankareiden rintakuvat ja nimilistat sekä Tšernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaonnettomuuden muistomerkki hiemen kaupungin laidalla.
(Kuva ©Hannu Pyykkönen)

Ukrainan poistin käymättömien maiden listalta, kun matkustin 7.12. nuorimman poikani kanssa Kiovaan ihan melkein mielijohteesta, mutta joitain taka-ajatuksia kuitenkin mielessä. Niinkään meitä tai ainakaan minua ei kiinnostanut Krimin kriisi tai taistelut Itä-Ukrainassa tai edes Asovanmeren konflikti tai liikekannallepano ylimääräisiin sotaharjoituksiin. Toki ne mielessä olivat, mutta minua kiinnosti ihan oikeasti toinen ”sota” Moskovan ja Konstantinopolin välillä ja tämän sodan temmellyskenttä oli koko Ukraina noiden muiden ollessa varsin paikallisia.

Kuva pienestä Kiovan laitakaupungilla sijaitsevasta Kiovan patriarkaatin kirkosta, joka oli täynnä kirkkokansaa liturgiassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kirkkosodassa kysymyksessä oli kahden ortodoksisen paikalliskirkon välisestä mittelystä, kun Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka aikoo antaa ns. Tomos-asiakirjan Ukrainan omalle kansalliselle ortodoksiselle kirkolle ja näin taata sille paikan ortodoksisten paikalliskirkkojen perheessä.

Mittely siitä syntyi siksi, että suuri ortodoksinen kirkko Ukrainassa (UOK-MP) kuuluu Moskovan patriarkaatin eli Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen autonomisena kirkkona. Sen lisäksi Ukrainassa toimi kaksi ns. skismaattista kirkkoa eli ortodoksisen maailmanlaajuisen ”kirkkoperheen” ulkopuolelle jätettyä kirkkoa, Kiovan patriarkaatti (UOK-KP) ja ns. Ukrainan autokefalinen ortodoksisen kirkko (UAOK).

Kiovalla on vahva kirkollinen historia ja se on itseasiassa varmaankin koko Venäjänkin ortodoksisen kirkon alkupiste.
Kuva Kiovan luolaluostarista eli Petšerskin lavrasta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Konstantinopoli pyysi kaikkia kolmea mukaan yhdistymiseen, mutta Venäjän kirkko sai Moskovasta tiukat ohjeet ja ilmeisesti melkeinpä uhkauksia olla ottamatta osaa millään tavalla yhdistymisprosessiin ja samalla Moskova katkaisi kaikki kirkolliset suhteensa Konstantinopoliin.

Tässä siis lyhyesi tausta. Matkaa suunnitellessa oli vielä moni asia avoin, edes Asovanmeren selkkausta ei vielä ollut tapahtunut, mutta tuo kirkollinen asia oli vahvasti esillä Venäjän aloittamassa ns. hybridisodassa. Jopa Venäjän turvallisuusneuvosto kokoontui tuon kirkollisen asian vuoksi, koska näytti vahvasti siltä, että venäläinen kirkko vaihtuu Ukrainassa ukrainalaiseksi kirkoksi. Jotkut ovat veikkailleet, että Asovan konfliktikin liittyi ainakin osaltaan myös tähän kirkkokiistaan.

Kuva Kiovan luolaluostarista eli Petšerskin lavrasta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Näillä ”eväillä” tässä on nyt Kiovaa kierretty ja tutustuttu etenkin sen kirkollisiin (ortodoksisiin) kohteisiin. Ensimmäisestä päivästä alkaen on käynyt ainakin meidän tapaamien ukrainalaisten osalta selväksi, että tämä kirkon yhdistäminen, autokefalian saaminen, on hyvä ja myönteinen asia suurimmalle osalle ukrainalaisia.

Ukrainan kansasta 2000-luvun alun tietojen mukaan 77,8 % on ukrainalaisia ja 17,3 % venäläisiä ja loput valkovenäläisiä, moldovalaissia, Krimin tataareja, bulgarialaissia, unkarilaisia, romanialaisia, puolalaisia, juutalaisia ja muita kansallisuuksia. Eli melkoinen kansojen cocktail, vaikka ukrainalaiset ovat selvästi enemmistönä. Tuohon samaan aikaan tehdyn tilaston mukaan 67,5 % puhui äidinkielenään ukrainaa ja 29,6 % venäjää. Nyt Krimin kriisin ja Itä-Ukrainan konfliktin vuoksi luvut lienevät toisenlaiset ja tilanne siksikin räjähdysherkkä.

Edelleen Ukrainassa lienee suuriakin alueita tai jopa kaupunkeja, jossa puhutaan melkeinpä vain venäjää, mutta asia on kohinalla muuttumassa ja sekin lisää maan sisäisiä paineita.

Kuva Moskovan alaisuudessa olevalle Ukrainan kirkolle kuuluvasta Kiovan luolaluostarista eli Petšerskin lavrasta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kun siihen lisätään sitten tämä kirkkokriisi, jos se nyt sitä ihan oikeasti sellainen onkaan, monenlaista tapahtuu Ukrainassa tällä hetkellä ja sitä menimme katsomaan ja ruohonjuuritasolta tarkkailemaan.

Kiovassa on rauhallista ja sodasta – onpa se sitten aseellista tai kirkollista – ei ole paljoakaan näkyvissä. Mutta pinnan alla varmasti jotain tapahtuu sellaisten osalta , joiden elämään se oikeasti vaikuttaa suuremmin eli piispojen, pappien ja kirkon eri organisaatioiden parissa työskentelevien. Tavalliset maallikot näyttäisivät odottavan sitä ihan rauhassa ja itse asiassa positiivisella mielellä.

Aina on tietysti joukossa kiihkoilijoita – olemmepa Suomessa tai Ukrainassa, Venäjästä nyt puhumattakaan – joiden kiihkoilun taso on joskus melko ”överiä”. Tavallisesta taapertajasta se vaikuttaa melkein hulluudelta, mutta lienee joillekin melkein elämän ja kuoleman kysymys. Saa nähdä, kuinka he tulevat selviämään asiasta, kun mahdollisesti 15.12.2018 alkaa prosessi edetä vauhdilla ja kirkkokiistaankin on tulossa raskaampia panoksia. Mutta sehän nähdään sitten.

Näitä nyt ja lisää Kiovasta taas, kun jaksan kirjoittaa. Nyt on hieman kahden päivän riehumisen tuloksena vanhalla miehellä väsy. Mutta palataan vielä asiaan.


Hannu Pyykkönen
elämän matkaaja
nettihoukka@gmail.com