Yksin on helppo suunnitella ja valita reitti. Ei tule erimielisyyttä, minne mennään, päätökset ovat aina yksimielisiä. Yhdessä löytyy jo monia erilaisia vaihtoehtoja reittivalinnoille. Tilannettani helpottaa tosin huomattavasti, että yksi mukaan lähtevistä on suunnitellut reitin jo melko tarkkaan etukäteen. Minun ei tarvitse kuin istua autossa. Saa nyt nähdä, onko se käytännössä noin helppoa.
Yksin matkustamisessa on kyllä omat huonot puolensakin. Jos haluaa nähdä kunnolla jonkun kohteen tien varrella, ei auta kuin pysähtyä, jos voi. Aina täällä kapeilla saksalaisilla teillä ei voi ja bussipysäkkejäkin on vauraassa Saksassa yllättävän vähän. Paljon vähemmän kuin Suomessa. Moottoriteillä taas ei näe mitään, joten siellä ei kannata suuremmin ajella, ellei halua siirtyä jonnekin nopeammin. Ajaminen täällä on pitkälti siirtymistä suunnitellusta paikasta A suunniteltuun paikkaan B. Siinä ei suuremmin inspiroida, kun liikkuu tällaisella seitsemän metriä pitkällä koslalla. Kaupungeissakin on aina mielenkiintoista ajella kapeilla kaduilla ja arvuutella pääseeköhän perille vai joutuuko peruuttamaan. Joka sitten onkin taas ihan oma juttunsa.
Yhdessä matkustamisessa on omat etunsa. Yksi ajaa, toinen katsoo kartasta lisätietoja, koska navigaattori ohjaa aika ajoin minne sattuu, peltoteille. Muut sitten voivatkin katsella rauhassa maisemia, nauttia virvokkeita, pelata korttia tai mitä nyt tekevätkään turvavöissä omalla paikalla. Tänään lähtiessäni Hollannista jouduin eka kerran reivaamaan matkan suuntaani uudestaan. Jouduin niin pienelle peltotielle, että käännyin takaisin ja menin suosiolla moottoritielle.
Kyllähän tämä yksin matkustaminen on lisäksi ollut hermoja lepuuttavaa, vaikken nyt mitenkään stressaantunut olekaan. Huomasin, etten ollut pariin päivään ottanut verenpainelääkkeitäkään ja olo oli ihan mukava. Mutta on siinä omat etunsa yhdessä matkustamisellakin. Seura on aina mukavaa.
Saksa on monella tapaa mukava maa, vaikka netti ei pelaakaan, kuten haluaisin. Nytkin täällä paistaa aurinko ja lämpötila on reilusti yli 20 asteen. Yritin ottaa iltapäivällä pienet päikkärit, mutta oli liian kuuma. Joten lepäilin vain ja otin sen jälkeen pyörän ja kävin kaupassa. Lähes kymmenen päivää reissussa ja ostin muuten ekat valkkarit täältä. Joten eipä ole paljoa maisteltu.
Asun nyt siis Saksassa lähellä Hollannin rajaa pienellä paikkakunnalla nimeltään Weeze. Miksi täällä? No siksi, kun täällä on Ryan Airin lentokenttä, jonne miehistöni saapuu sunnuntaina puolenpäivän aikoihin. Joku kertoi – en tiedä onko totta – että kenttä olisi vanha sotilaskenttä. Mutta suora lento Suomesta tänne joka tapauksessa lentää ja vieläpä melko pieneltä paikkakunnalta Etelä-Suomesta, jossa miehistöni asuu. Ne, jotka haluavat mennä Saksan teollisuusalueelle ja etenkin Duisburgiin, Esseniin tai Dortmundiin, lentävät tänne. Me emme mene sinne. Huomasin jo tässä päivänä muutamana, että täällä on todella paljon autoja. Ja noissa suurkaupungeissa vielä enemmän. Joten vaikkapa aamu- tai iltaruuhka täällä on aivan jotain muuta kuin Suomessa.
Edessä on siis todennäköisesti mukava reissu jossain päin Saksaa ja myöhemmin muuallakin. Olen nähnyt alustavan reittisuunnitelman, mutta en siitä paljoa muista. Mukavia kohteita siinä oli eri puolilla Saksaa. Mukana autossa on pyörät ja grillit ja muut vempaimet, joten eiköhän se lomailu maistu niiltäkin osin. Vaikkei nyt se netti pelaakaan joka paikassa.
Sen verran vielä tästä ”majapaikastani”, että se on tällainen saksalainen Stellplatz, joka onkin aika mielenkiintoinen systeemi täällä. Alue on tarkoitettu juuri matkailuautoille ja siellä on ”hyödykkeinä” vain sähkön saantimahdollisuus. Ei ole mitään saniteettitiloja tai muita huoltorakennuksia. Pelkkä paikka nurmikolla ja siinä vieressä sähkötolppa. Paikka maksetaan kuten parkkimaksu kuunaan automaatilla. Yksi vuorokausi viisi euroa ja sähkö yksi kilowattitunti 50 senttiä kolikkoina tolpan automaattiin. Joku oli tosin laittanut sen verran rahaa sisään ennen minua, että en ole vielä tarvinnut laittaa yhtään rahaa sähköön. Joten melko edullista ja ihan turvallistakin myös. Paikalla on nyt 5 – 6 autoa, vieressä mukava brittiläis-saksalainen pariskunta ja yhteishenki ihan mukavaa. Kysyjää autetaan mieluusti.
Tästä on matkaa noutokentälle noin kahdeksan kilometriä, joten saan nukkua aamulla pitkään ja ajella kaikessa rauhassa hakemaan miehistön. Paria heistä odotankin suurella innolla, toki muitakin. Onneksi huomenna nähdään.
elämän matkaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.